3/08/2009
Lost in Communist Disneyland
Laos is boring. People over there are greedy, hotels overpriced and roads pumpy. So iIskipped it and flew form Phnom Penh to Saigon which shocks and shakes. Now I am in Nah Trang by the South China Sea. This is a communist turist ghetto where I may last some days before I continue to Swiss Alps of Vietnam, Dalat. No probs, no worries, no nothing.
2/22/2009
Happy Herb People of Phnom Penh
I am now here in Phnom Penh. Nice place to chill out. Soon I am heading to Shinoukville at the former Indochinian Riviera. Tell folks back home; I'm just doing fine.
1/22/2009
1/14/2009
Way Out East
CloverTV´s road crew is going to visit South Eastern Asia from February to April. Now I am busy with my interplanetary studies inside my head. I´ll catch you later in Phnom Penh!
Hi Seppo
so you booked 2 std room from 19.02.09 til 24.02.09 right ,? if you need pick up for you just tell me your flight number and your arrive we will go to pick up you free.
i hope to see you soon,
bona,
Hi Bona,
I am arriving by Air Asia flight FD3616 from Bangkok to Phnom Penh 19.02 16.20. I need a pick up from airport to hotel. I´m glad that you can arrange that.
See you in next month,
Seppo
Hi Seppo
so you booked 2 std room from 19.02.09 til 24.02.09 right ,? if you need pick up for you just tell me your flight number and your arrive we will go to pick up you free.
i hope to see you soon,
bona,
Hi Bona,
I am arriving by Air Asia flight FD3616 from Bangkok to Phnom Penh 19.02 16.20. I need a pick up from airport to hotel. I´m glad that you can arrange that.
See you in next month,
Seppo
12/29/2008
12/20/2008
12/08/2008
To Live And Lie
Ihminen ajautuu joskus tietämättään huonoille teille. Kun erehdyin selaamaan Helmet tietokantaa tulin tilanneeksi Hannu Mäkelän "Elävät ja kuolleet" sekä Jörkka Donnerin repaleiset kuolema ja Diktonius opukset. Ja hullu skitso kun puuron näkee, sehän istuu sille. Luin ne roskaromskut.
Sille en mahda mitään, että Hannu Mäkelä on hyvä kirjoittaja. Kesällä pyörittyäni Venetsiassa luin palattuani suurella nautinnolla hänen 700-sivuisen Casanova kirjansa. Hannu Mäkelä on parhaimmillaan tällaisissa puolifiktiiviseissä jutuissa, joissa hänwen keskinkertainen mielikuvituksensa ja älynsä pääsevät oikeuksiinsa.
"Elävät ja kuolleet" oli erittäin mojova opus itsemurhan yms. turhaan tehneestä pariskunnasta Flemarilla 1929. Paitsi, että lopusta about 50 sivua roskikseen, sillä homma lähti käsistä kun kirjoittaja alkoi kehua nuoren vaimonsa oivallista kykyä käyttää arkistoja hyödyksi.
Ja kai se kalma kutsuu meikäläistä senkin vuoksi, että luin Jörn Donnerin kuolema sitaateista värkätyn opuksen, jossa jälleen kerran todettiin, että lopulta henki menee, eikä tuonpuoleisesta ole kenelläkään tarkkaa käsitystä. Kirja oli onneksi ohut, joten sen lukeminen ei paljon sieluani kylmännyt.
Sen sijaan Donkan pitkään väsäämä Elmer Diktonius elämäkerta oli kerta kaikkiaan vaisu ja sekava. Ilmeisesti sen oikea paikka olisi ollut roskiksessa, mutta kai se kustantaja ei uskalla hänellekään paljon turpaansa soittaa.
Asiat Elmerin elämästä loppuivat pariin sataa sivuun, mutta toki suurmiehestä pitää kirjoittaa vähintään 400 sivuinen suurteos, vai miten tämä jälkijättödiskurssi meneekään? Diktoniuksesta en päässyt pajonkaan perille, mutta Donskun näkemykset punakapinasta yms. kävivät selviksi, vaikka en ymmärrä miksi niitä piti sivutolkulla tässä yhteydessä laukoa?
Onneksi viina oli jälleen lohtuni, ja tempaisin kunnon kännit. Riideltyäni pari päivää Pöksymäen baarin merimiesten ja muiden äidinsurmaajien kanssa tajusin lopettaa lukuharrastukseni tältä vuodelta tähän, ja painelin heti pikku-ukot sängyn alta selätettyäni salille jatkamaan entiseen malliin.
12/01/2008
Berlin Alexanderplatz
Jotkut jutut ovat elämää suurempia. Otetaanpa tämä Döblinin kirja "Berlin Alexanderplatz" vuodelta 1929. Se on tuhti ekspressionistinen kirja, jossa kollaasitekniikalla piirretään kuva kuhisevasta 5 miljoonan asukkaan Berliinistä ennen Hitlerin valtaannousua, toista maailmansotaa ja Die Maueria.
Franz Biberkopf niminen pikkurikollinen pääsee vapaaksi Tegelin vankilasta kärsittyään tuomion naisystävänsä taposta. Hän yrittää aikansa saada sijaa elämän valoisalta puolelta, mutta ei se ole koskaan ollut helppoa. Uusikin tyttöystävä pääsee hengestään, vaikka syyllinen onkin tähän surmaan Franzin sadistinen kamu Reinhold.
Eikä tule koskaan olemaan helppoa pieneläjällä pitkään kunnes ihmisporukka katoaa muiden lajien tavoin planeetan loputtomaan historiaan, jota ei kukaan ole minnekään tallettanut. Kun Franz paranee katatonisesta tilasta saa hän onnekseen työpaikan apulaisvahtimestarina, ja kaikkitietävä kertoja kertoo kirjan lopussa, ettei Franz Biberkopfin elämästä vuoden 1929 jälkeen ole mitään kertomisen arvoista.
Rainer Werner Fassbinderin televiosiosarja "Berlin Alexanderplatzista" on juuri ilmestynyt suomenkielisine teksteineen. Tämä sarja on ollut meikäläiselle kova pala purtavaksi. Jotenkin se tuntuu pakolta katsoa, mutta on sitten katsottaessa ollut liian uuvuttava kokemus.
Muutama vuosi sitten Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmassa oli kyseisen sarjan esittäminen 4 illassa elokuvateatteri Orionissa. Kopio oli kehno, eivätkä tekstit erottuneet. Kestin yhden kokonaisen ja yhden kolmasosa illan. Sitten lähdin kaupungin yöhön hummaamaan kuin Franz Biberkopf Berliinin Alekxanderplatzin lähikortteleihin.
Ja sitten ne kommarit rakensi sen muurin Berliini halki. Ja sitten ne meni konkkaan ja raivostuneet krautit repi sen muurin maan tasalle. Ja sitten ne on katuneet, että siinä menetettiin melkoinen matkailuvaltti. East Side Galleryssa Ost Bahnhofin lähellä on 1,5 kilsaa muuria pystyssä, muutama pala muuallakin, loput myyty matkamuistoiksi sormenpäänkokoisina palasina ympäri maailmaan.
Ja sitten sekin kannattaa panna merkille kun ryssät valtasivat Berliinin ja tekivät sen naisväen siveydestä selvää jälkeä koston vuoksi. Eipä noista ajoista ole kuin Zoon aseman lähellä paskaksi pommitettu kirkko muistona lännessä, itäkin paketoidaan kiivaasti uuteen kuosiin, vaikka koskaan ei tullut sellaista nousukautta Berliinin kuin odotettiin. Ja siksi Suomen hipit ja muut persaukiset tykkää elellä suhteellisen halvalla siellä Prenzlauerbergissä ja muissa idän entisissä slummikortteleissa.
Kuitenkin Berliini on liian tuttu, en mä sinne ainakaan muuta. Idässä pitemälläkin on tilanne kimura; Intiaan en usko enää koskaan matkustavani, sillä siellä vyöryy ne tapahtumat joiden tulon saatoin varmasti nähdä jo 10 vuotta sitten. Ja Thaimaa voi sekin jäädä väliin, jos keltapaitaiset ja punapaitaiset alkavat tosissaan ottamaan toisistaan mittaa.
Ja minä kun ajattelin voivani tehdä sinne keväällä 2-3 kuukauden reissun. Mutta jos maa ei mene säpäleiksi, pääsee sinne laman hiljäessä maailman ilmatilan halvalla kun paskahousut kuitenkin pelkäävät hypätä sinivalkosille siiville. Ja sillonhan mä menen kun muut eivät kun oon siellä Kalkutassakin pyörinyt aikoinaan kuin ei mitään koska ei ole enää mitään, josta jaksaisin järkkyä.
11/27/2008
India Files: Sketches from the Mumbai Violence
Bombay Burns
Koneen lähtöön oli vielä tunti, sillä se oli puoli tuntia myöhässä. Sulkeuduin käymälään, istuin pytyn kannelle ja otin pitkän mehukkaan siivun viskiä Mielialani alkoi kohota välittömästi. Tunsin villiä olemassa olon riemua selvittyäni vastoin kaikkia odotuksiani kohti uutta seikkailua. Lisäksi minulla oli fyrkkaa rutosti päällä. Tämä tekisi nautinnosta entistäkin suuremman.
Moskovan kone lähti lopulta kaksi tuntia myöhässä, joten mikään ei ollut ainakaan Aeroflotin toiminnassa muuttunut. Kone oli vain puolillaan matkustajia. Vieressäni ei istunut ketään, joten saatoin naukkailla välillä Grant´sia. Yritin olla varovainen, sillä minun olisi selviydyttävä sammumatta Bombayn lennolle.
Lento Helsingistä Moskovaan Sheremenkon lentokentälle kesti kaksi tuntia. Koneen laskeuduttua menin transit halliin. Minulla oli vajaat kolme tuntia aikaa jatkolentoni lähtöön. Istahdin irlantilaiseen pubiin, joka oli minulle jo tuttu entisestä elämästäni. Ostin tuopin Guinnesia ja yritin naukkailla sitä sivistyneesti. Viskiä olin juonut puoli pulloa, joten olin nousussa. Et sitten saatana nukahda, vannotin itseäni.
En ottanut iltapäivälääkitystäni, sillä aioin yrittää vieroittaa itseni mömmöistä. Varasin tosin housujeni taskuun muutaman truxalin pahojen tärinöiden ja vibojen varalta. Kävin pari kertaa kusella. Samalla otin viskipaukut. Tilanne oli hallinnassa. Olin täyttämässä tärkeää velvollisuutta, enkä aikonut jäädä ainakaan Moskovan ankealle lentokentälle päiväkausiksi odottamaan seuraavaa konetta.
Itä alkaa Venäjältä. Vessat olivat edelleenkin saastaisessa kunnossa. Paskaa valui pitkin pytyn sisä- ja ulkoreunoja. Lisäksi pytyn reunoilla saattoi nähdä kengän jälkiä, sillä jotkut idiootit idästä nousivat kyykylleen pytyn päälle tyhjentääkseen lastinsa. Ilmeisesti tämän vuoksi osasta pytyistä oli otettu kannet veket, jotta ulostamisen akrobaatit saivat kovaa emalia jalkojensa alle.
Kone lähti kummastuksekseni aikataulussa. Yleensä Intian lennot lähtevät puolen yön maissa, jotta perille tullaan aikaisin aamulla. Menin lievästi horjuvin askelin koneeseen. Siellä oli intialaisia emigrantteja matkalla lomalle kotimaahansa, liikemiehiä, reppuselkäturisteja sekä Hare Krishnoja. Viereeni istui krishna oransseissa vaatteissaan. Yritin tarjota hänelle huikkaa, mutta se ei häntä kiinnostanut. Ilmeisesti hän hoki mielessään mantraansa. Hare Krishna, Hare Krishna, hare rama, hare rama. Jätin hänet sovinnolla rauhaan.
Heti kun kone oli noussut ja istuinvyövalo sammunut menin koneen takaosaan, josta oli varattu pari penkkiriviä tupakoitsijoille. Läntiset lentoyhtiöt olivat jo vuosia sitten kieltäneet tupakoinnin lennoillaan, mutta onneksi itä oli edelleenkin punainen. Vedin spaddun huuleen ja aloin vetää kiihkeitä hermosavuja. Välillä otin paukut viskiä. Ensimmäinen puolen litran pullo oli mennyt, mutta onneksi minulla oli käsimatkatavaroissani toinen.
Aloin olla aika kännissä. Yritin tehdä tuttavuutta muiden tupakoitsijoiden kanssa, mutta he eivät olleet halukkaita keskustelemaan kanssani. Ainoastaan yksi Goaan matkalla ollut norjalainen tyttö vaihtoi kanssani muutaman sanan. Hän kertoi, että ei hankkisi koskaan lapsia. Sama se mulle, ajattelin.
Lento Bombayhin kesti vajaat kahdeksan tuntia. Yritin nukkua, mutta siitä ei tullut mitään. Niinpä vedin kolme truxalia naamaani. Sen jälkeen tipahdin syvään uneen. Kone ylitti mantereita ja valtameriä, mutta siitä minulla ei ollut mitään tietoa.
Heräsin mömmöissäni kun lentoemäntä ravisteli minua.
• Tervetuloa Bombayhin.
• Mihin?
• Olemme perillä Saharin kansainvälisellä lentokentällä.
• Missä muut matkustajat ovat? Onko kone kaapattu?
• Muut ovat jo poistuneet koneesta.
Lähdin hoippumaan veltoin jaloin ja sekavin päin kohti tuloaulaa. Tullivirkailijat katsoivat minua kuin suuri silmä taivaasta, joka on monien skitsofreenikkojen ainoa ystävä. En muista tarkalleen tulomuodollisuuksia, mutta jotenkin sain koottua itseni sen verran kasaan, että kykenin hakemaan hihnalta reppuni.
Seuraavaksi otin avoimesti ryypyn viskipullosta ja panin röökin palamaan. Suuntasin vanhasta tottumuksesta kohti rahanvaihtopistettä. Vaihdoin kaksisataa dollaria rupioiksi. Sain lähes 9000 rupiaa. Kurssi ei ollut muuttunut vuodessa kovinkaan radikaalisti.
Astuessani ulos terminaalista alkukevään kuuma ilma iski vastaani. Kesä teki tuloaan Intiaan ja pian ei talven siedettävistä lämpötiloista olisi tietoakaan. Matkasta tulisi kuuma tässäkin suhteessa.
Otin taksin ja vaadin kuljettajaa panemaan mittarin päälle. Hän ei ensiksi ollut kuulevinaan vaatimuksiani, mutta kun käskin pysäyttämään auton, hän vastentahtoisesti painoi mittarin alas.
• Hotel Centaur Juhu Beachilla, sanoin.
• Minä tiedän paremman paikan. Centaur on likainen, turbaanipäinen sikhikuljettaja aloitti broken englishillään.
• Minä pidän liasta. Sitä paitsi olen ennenkin asunut siellä.
• Nykyään se on täynnä rikollisia ja prostituoituja.
• Sen parempi. Kuulostaa, että olemme menossa mukavaan paikkaan. Mitä Bombayhin muuten kuuluu?
• Paljon rikollisuutta. Joka päivä tulitaisteluja. Eikä poliisi saa mitään kuria ja järjestystä aikaiseksi.
• Miten menee Falkland Roadilla?
• Ei hääppöisesti. Paljon aidsia ja väkivaltaa. Poliisi tekee sinne välillä ratsioita, mutta ne ovat vain silmänlumetta.
Otin hiukat viskiä, joka alkoi olla lopussa. Onneksi hotellissa voisin tilata lisää. Katselin taksin ikkunasta tätä Intian moderneinta kaupunkia. Palmut heiluivat tuulessa. Avoimesta ikkunasta saattoi aavistaa kaiken liikenteen päästöjen seasta meren läheisyyden.
Kirjoittauduin sisään Centaur hotelliin. Huone maksoi neljäsataa rupiaa yöltä. Kahdeksan vuotta aikaisemmin hinta oli ollut 150 rupiaa. Toivoin kuitenkin paikan olevan muuten entisellään. Jätin rahat ja luottokortin hotellin säilytyslokeroon. Piccolo kantoi reppuni huoneeseen. Annoin hänelle 50 rupiaa. Samalla tilasin large whiskeyn.
• Ulkomaalaista vain intialaista, piccolo kysyi.
• Intialaista. Ulkomaalainen maksaa monta kertaa enemmän, enkä minä halua hukata kaikkia rahojani heti kättelyssä.
Tilattuani vielä pari ryyppyä nukahdin vaatteet päälläni ilmastoituun huoneeseeni. Näin unta Suomesta. Olin reilut kymmenen vuotta nuorempi. Tyttäreni oli vielä vauva ja työnsin häntä kärryissä Helsingin taivaan alla.
Heräsin puhelimen soidessa. Intiassa yksin matkustava mies herää usein puhelimen soidessa.
• Milloin haluatte nähdä tytöt, sir, miesääni kysyi.
• Mitä kello on?
• Puoli viisi.
Omani näytti edelleenkin Suomen aikaa, eli oli kolme ja puoli tuntia jäljessä.
• Olen väsynyt. Myöhemmin, sanoin ja paiskasin luurin kiinni.
Makasin sängyllä. Minulta oli jäänyt muutamat lääkkeet ottamatta, mutta en aikonut sekoittaa päätäni niillä. Mietin tyttökysymystä. Siitä oli seitsemän vuotta kun olin ollut naisen kanssa. Epäröin, että osaisinko enää olla naisen kanssa. Minulla oli ollut jo entisessäkin elämässä vaikeuksia. Ensin tulin liian aikaisin. Lääkkeiden aloittamisen jälkeen tulin vain vaivoin, eikä orgasmi tuntunut paljon miltään.
Tuumaustuokioni seurauksena kaivoin lääkepussini esiin ja menin vessaan. Manialääkkeet menivät ensimmäisinä pytystä alas, sitten mielialalääkkeet ja levozinit. Jätin itselleni hätätilanteiden varalta vain nukahtamislääkkeitä ja rauhoittavia. Aioin valkaista ruumiini lääkesaastasta kertarysäyksellä. Se vaatisi ehkä jotakin korvikkeita, mutta niitä vastaan minulla ei ollut mitään.
Lähdin hotellista illan jo pimennettyä. Annoin osoitteeksi vanhasta muistista Falkland Roadin. Se halkoi Kamatipuran alueen, joka oli suurin punaisten lyhtyjen kortteli Bombayssa. Se tuli tunnetuksi prostituutiosta jo 1800-luvun lopulla, eikä meno ollut siitä hiipunut. Se sijaitsee suhteellisen lähellä kaupungin keskustaa. Sitä rajoittaa Hornby Vellard pohjoisessa ja Grant Road etelässä. Kamatipuran halkova pääkatu on Falkland Road, joka on tunnettu "häkeistään", joissa tytöt myyvät itseään kaltereiden takana. Arviolta 200.000 huoraa asuu ja työskentelee alueella, tehden siitä yhden maailman suurimmista bordelli- ja prostituutioalueista.
Suurimmalla osalla alueen tytöistä oli HIV, mutta siitä en jaksanut piitata. Olin nimittäin unohtanut ostaa kondomeja. Ehkä tytöllä jonka valitsisin olisi omat kumit. Muuten joutuisin jyystämään paljaalla. Elää ja kuolla planeetalla, sama se mulle. Ei minulla mitään porvarillista tulevaisuutta kuitenkaan ollut luvassa.
Falkland Road loisti valoissa. Kuhina häkkien ympärillä oli alkanut. Sulauduin joukkoon, vaikka ulkomaalaisena sainkin pimpit heti perääni. En vastannut heidän kotkotuksiinsa. Tiesin jo miten raha vaihtoi omistajaa Intian huorakortteleissa.
Tarjolla oli vaaleaa ja tummaa lihaa. Kiinalaista. Devadaseja, jotka oli nuorina tyttöinä pyhitetty salaisissa menoissa Jumalan morsiamiksi Karnatakassa. Muistin joskus lukeneeni, että initaatioriittien jälkeen uusi devadasi palaa kotiinsa kunnes saavuttaa puberteetin. Sen jälkeen hänet myydään eniten tarjoavalle, joka pitää tätä seksikumppaninaan muutaman viikon. Sen jälkeen devadasi palaa kotiinsa, eikä ole enää naimakelpoinen, koska ei ole neitsyt. Seuraavaksi lapsen vanhemmat myyvät hänet joko bordelliin tai parittajalle parilla sadalla dollarilla. Monet heistä päätyvät Bombayin Kamatipuraan, jossa heitä työskentelee arviolta 14.000.
Köyhyydellä on monet kasvot. Mariamma ja Yelemma kultit hyväksyvät myös poikia vihkimysseremonioihin. Heistä tulee transvestiitti prostituoituja, joita kutsutaan nimellä Jogappas.
Täytyi olla varuillaan, ettei olisi niin kännissä, että päätyisi naimaan mieshuoraa.
Hortoiltuani vajaan tunnin Falkland Roadin sperman, kiiman ja paskan lemussa alan hieroa kauppoja nuoren kiinalaistytön kanssa. Hän ei osaa englantia kuin muutaman sanan, mutta sen verran saan irti, että hän on Nepalista. Pienen tinkaamisen jälkeen hinnaksi sovitaan 300 rupiaa. Se on ylihinta. Mutta siihen on totuttava Intiassa, että jos on länsimaalainen, joutuu maksamaan kaikesta ylihintaa.
Menemme häkkitalon toiseen kerrokseen, jossa on pieniä koppeja vieri vieressä. Sutenööri tuo tilauksesta Kingfisheriä, jota kulauttelen alas kurkustani. Itse asiassa minulla on krapula, joka ei johdu pelkästään viinasta. Myös lääkkeiden vieroitusoireet pukkaavat päälle. Itse asiassa mieleni tekisi nukkua, mutta sitä varten ei tuohon häkkiin oltu tultu.
Vaikka tyttö on nuori – oman ilmoituksensa mukaan 18-vuotias – hän osaa hommansa. Ensin hän asettaa minut selälleen makaamaan. Sitten hän kiskoo housuni alas ja pujottaa kondomin kyrpäni ympärille. Seuraavaksi hän alkaa imeä kaluani, joka pomppaa pystyyn kuin adrenaaliruiskeen saanut yliannostuksen ottanut narkomaani. Hän nuolee myös napaani ja kiveksiäni.
Imettyään kaluni kovaksi tyttö kiipeää ylleni ja alkaa rynkyttämään rujosti. Tunnen olevani häkkityttö, jota iso GI Joe raiskaa. Minulla meinaa tulla melkein heti, mutta pakotan itseni ajattelemaan kaukaisia asioita. Yritän myös miettiä pähkähullua tehtävääni, mutta mikään ei auta. Pian tulen loristen kondomin ja tytön sisään. Koko operaatio on ohitse vähemmässä kuin kymmenessä minuutissa.
Havaittuaan tilanteen lauenneen tyttö nousee yltäni ja alkaa pujottamaan sariaan ylleen. Otan kortsun lerpahtaneesta kalustani. Tutkin uteliaana kuinka paljon spermaa sinne on valunut. Orgasmi ei ollut vielä läheskään normaali, vaan lääkkeet lamasivat tuntohermojani. Eikä sperman määrällä ja laadulla mihinkään spermapankkiin olisi töihin päässyt.
Kylmän seksin jälkeen pujahdan Bombayn lämpimään iltaan. Kello on kymmenen illalla ja päätän palata hotelliin nukkumaan. Otan taksin, jonka kuljettaja ei puhu mitään tunnettua kieltä. "Mittari alas" huutoni kaikuvat kuuroille korville. Käsken häntä pysäyttämään, mutta hän painaa vaan kaasua. Tämäkin on Intian iloja, tiedän jo aikaisempien matkojeni perusteella.
Hotellissa otan puhelimen pois seinästä ja yritän nukkua ilman nukahtamislääkkeitä. Yritykseksi se jääkin, sillä kiemurtelen useamman tunnin sängyssä. Mieleeni nousee kuvia menneestä väärin eletystä elämästä. Yö on vähemmän hellä, joten päätän luovuttaa. Kolmen jälkeen otan kaksi tenoxia. Niiden ja väsymyksen ansiosta vaivun syvään uneen. Päätän jatkaa vierotushoitoani seuraavana päivänä.
Heräsin painajaisiin joskus aamupäivällä, kun siivooja koputti oveen. Annoin hänelle 50 rupiaa.
• Mitä voin tehdä hyväksenne? Haluatteko tyttöjä, sir?
• Haluan ganjaa. Hyvälaatuista afganistanilaista. Tiedätkö mistä sitä saa?
• Voin hommata sitä teille, mutta se maksaa 2000 rupiaa…
• Fuck you. Tuhat eikä yhtään enempää. Ja sen on parasta olla hyvälaatuista.
• Olen köyhä mies. Minulla on perhe elätettävänä. Otan suuren riskin. 1500?
• 1200. Take it or leave it.
Hän hyväksyi tarjoukseni. Parin tunnin kuluttua, kun olin syönyt aamupalaa, oveen koputettiin jälleen. Sama kyyppari tuli huoneeseen ja kaivoi ruskean laatan taskustaan. Raha vaihtoi omistajaa. Minulla oli sätkäkone mukanani juuri tällaisia tarkoituksia varten, joten kävin heti käärimään jointtia.
Seuraavat pari tuntia rentouduin täydellisesti edeltäneiden vuosien helvetistä. Kelausvaihde uhkasi jäädä pysyvästi päälle, joten päätin lähteä kävelylle. Käärin pari sätkää matkaeväiksi. Menin Juhu Beachille ja annoin auringon paahtaa kalpeaa ihoani. Kaikenmaailman kaupustelijat ja huijarit pörräsivät ympärilläni, mutta koska olin aineissa, en välittänyt heistä paskaakaan.
Sen sijaan päätin alkaa tehdä suunnitelmia siirtyäkseni vähitellen kohti itää. Minun tulisi ensi tilassa käydä tilaamassa junalippu Delhiin Victoria Terminukselta. Sieltä tulisi jatkaa jollakin keinoin kohti operaation päämäärää. Mikä se oli; siitä minulla ei ollut aavistustakaan. Mutta aurinko paistoi Arabianmereen, olin aineissa ja vapaa. Mitä muuta vanha narkkari olisi voinut pyytää?
Illalla menin jälleen vanhasta tottumuksesta Kamatipuran alueelle. Minua kiehtoi nähdä rakkauden visvaiset kasvot. En saanut kylläkseni katsellessani häkkityttöjä työssään. Tuona iltana en kuitenkaan noussut kerroksiin. Ilmeisesti potenssini oli vielä huonoissa kantimissa.
Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Yhtä äkkiä alkoivat ilotulitusraketit paukkua Falkland Roadilla. Ihmiset säntäsivät juoksuun paniikissa. Seisoin äimän käkenä keskellä infernoa. Vasta kun minua tartuttiin kädestä ja vedettiin yhteen taloon, tajusin kyseessä olevan tulitaistelun. Kadulla makasi loukkaantuneita ja kuolleita ihmisiä. Bombay oli entisensä; rikollisliigat saattoivat aloittaa välien selvittelynsä millä hetkellä tahansa.
Minut oli vetänyt turvaan kaunis nainen, joka oli pukeutunut kultaa kimmeltäviin vaatteisiin.
• Mistä on kysymys, kysyin häneltä.
• Isot pojat tappelevat alueiden hallinnasta, hän vastasi virheettömällä englannin kielellä.
• Olet kaunis.
• Kiitos. Sinäkin olet komea.
• Minkä ikäinen olet?
• Arvaa.
• 22.
• Turha imarrella. Olen jo yli kolmenkymmenen.
• Kuinka kauan olet ollut alalla?
• Ikuisuuden.
• Olet niin kaunis, että voisin naida sinut.
• Se ei ole mahdollista, hän nauroi. – En ole se miksi minua luulet.
• Mikä sinä sitten olet? Mieskö?
• En. Minä kuulun kolmanteen sukupuoleen.
• Olet siis transvestiitti? Vai transseksuaali?
• En ole. Olen kolmatta sukupuolta. Minulta on sukuelimet poistettu.
• Vain niin. Ymmärrän. Siis kolmatta sukupuolta.
• En ole mies, enkä nainen. Olen eunukki ja kuulun hijra-lahkoon.
• Onko teitä paljonkin Bombayssa?
• Meitä on täällä viisi tuhatta.
• Ovatko kaikki eunukit prostituoituja?
• Ei. Kolmannen sukupuolen edustajia on myös kerjäläisinä, baaritanssijoina ja jotkut taas kiristysbisneksessä. Mutta meitä syrjitään, eikä meillä ole edes äänioikeutta.
• Voi teitä raukkoja. Minä kyllä ottaisin sinusta vaimon jos mahdollista…
• Ei se ole mahdollista. Sitä paitsi minulla on HIV. Olet kiltti. Voit jäädä tänne yöksi, sillä ulkona liikkuminen on vaarallista.
Niin siinä vain sitten kävi, että nukuin tuon yön kolmannen sukupolven edustajan kanssa. Hänen nimensä oli Babu. Tunsin tätä kastittomienkin syrjimää olentoa kohtaan niin suurta luottamusta, että kerroin aamulla teetä juodessamme tehtävästäni. Hänenkään mielestään siinä ei ollut mitään järkeä.
• Saatat itsekin joutua tapetuksi tai panttivangiksi. Intia on nykyään vaarallinen paikka jopa intialaisille. Sinun kannattaa palata takaisin kotiin.
• Minulla ei ole kotia.
• Mene sitten Goaan. Siellä on rauhallisempaa, koska suuri osa väestöstä on kristittyjä. En voi auttaa sinua mitenkään, mutta jos menet Kalkuttaan voin antaa sieltä yhden meikäläisen osoitteen. Kun kerrot terveisiä minulta, niin hän auttaa sinua.
Halasin Babua jäähyväisiksi, sillä me molemmat tiesimme, ettemme tulisi enää ikinä näkemään toisiamme. Kävelin halki ihmis- ja autokakofonian Victoria Terminukselle. Sain jonottaa pari tuntia ennen kuin minulla oli lippu Delhiin, sieltä Varanasiin ja Varanasista pääkallopaikalle Puriin.
Menin pubiin, joita oli ilmestynyt lisää vanhojen sirtomaakaunojen laimentuessa brittejä kohtaan. Minulla oli kolme päivää aikaa, eikä mitään muuta tekemistä kuin dokata, polttaa pilveä ja tutkia kaupungin ehtymättömiä naisvarastoja. Join nopeaan tahtiin kolme tuoppia, sillä käteni tärisivät edelleenkin vieroitusoireista. Näitä paineita olin aina tavannut purkaa synnyttämällä uusia paineita.
Kertasin mahdollisuuksiani. Minulla oli lippu kohti itää, joten en ollut vielä pettänyt toimeksiantajieni luottamusta. Jotenkin minusta tuntui, että tulisin sen kuitenkin tekemään. Olin ihminen, jolla kaikki tapasi jäädä kesken. En ollut tehnyt elämässäni mitään merkittävää, vaikka omasinkin yliopistollisen loppututkinnon pääaineenani sosiologia. Mutta sitten minulla alkoi pöntössä viheltämään ja kaikki loppui kuin seinään.
Nojasin baaritiskiin ja tilasin lisää. Tällä kertaa vaihdoin Kingfisherin rajashtanilaiseen Thunderbolt olueen, jossa oli superprosentit alkoholia. Tarkkailin käsiäni, eivätkä ne vapisseet. Tiesin, että tulisin aina olemaan jonkinlaisten aineiden orja. Larry Clarkin sanoin: "Kun piikki kerran menee sisään, se ei enää koskaan tule ulos".
Havahduin mietteistäni kun joku kysyi minulta leveällä amerikanenglannilla:
• Mikä sinut tähän kirottuun rotanloukkoon on tuonut?
Katsoin kysyjää. Hän oli tukevahko arviolta viisikymppinen mies Bermuda-shortseissa ja havaijilaispaidassa. Päässä hänellä oli punainen lippis, jossa luki "Red socks".
• Kunhan tässä katselen maailmaa, vastasin.
• Taidat olla hieman hullu, kun matkustat nykytilanteessa Intiaan. Tämä mannerhan räjähtää hetkellä millä tahansa silmille.
• Ehkä minä kuulun niihin muodikkaisiin katastrofimatkailijoihin…
• Sinulla on mennyt kuuma hiukkanen aivojen läpi.
• Mitä itse teet Intiassa?
• Mitä se sinulle kuuluu? Tai sanotaan, että olen täällä bisnesasioiden pakottamana.
• Mitä bisnestä teet?
• Olen varustelualalla.
En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, mutta en viitsinyt alkaa jankuttamaan.
• Mistä päin olet?
• Suomesta.
• Siellä on hyviä naisia. Nain paria Espanjassa. Olivat niin kännissä, että niille saattoi tehdä mitä tahansa pyllytemppuja.
• Mistä itse olet?
• Texasista. Onko sinulla perhettä?
• On, valehtelin jostakin syystä.
• Lapsia.
• Kaksi. Tyttö ja poika.
• Sinuna lähtisin sitten ensimmäisellä mahdollisella koneella takaisin Eurooppaan. Täällä tapetaan länsimaalaisia. Heitä kidutetaan ja raiskataan. Tämä on helvetti maan päällä. Kukaan ei enää hallitse tätä kaaosta.
• Kiitos tiedoista. Minulla ei ole ollut ongelmia. Hullut nimittäin tunnistavat toisensa.
Join olueni loppuun ja hyvästelin amerikkalaisen varustelumiehen. Kerjäläiset roikkuivat kintuissani hypätessäni taksiin, jolla ajoin hotelliin. Pyysin kuljettajaa ajamaan Marine Driven kautta. Upea rantabulevardi kylpi iltavalaistuksessa. Sen varrella oli asuntojen neliöhinta korkeampi kuin Manhattanilla. Minua ei asia kiinnostanut, sillä en omistanut minkäänlaista asuntoa.
No, kaikkea ehti vielä tapahtua, mutta kolmen päivän kuluttua löysin itseni matkalta CeBe-kadulle Delhiin. Mutta se on aivan liian pitkä tarina tässä kerrottavaksi.
Koneen lähtöön oli vielä tunti, sillä se oli puoli tuntia myöhässä. Sulkeuduin käymälään, istuin pytyn kannelle ja otin pitkän mehukkaan siivun viskiä Mielialani alkoi kohota välittömästi. Tunsin villiä olemassa olon riemua selvittyäni vastoin kaikkia odotuksiani kohti uutta seikkailua. Lisäksi minulla oli fyrkkaa rutosti päällä. Tämä tekisi nautinnosta entistäkin suuremman.
Moskovan kone lähti lopulta kaksi tuntia myöhässä, joten mikään ei ollut ainakaan Aeroflotin toiminnassa muuttunut. Kone oli vain puolillaan matkustajia. Vieressäni ei istunut ketään, joten saatoin naukkailla välillä Grant´sia. Yritin olla varovainen, sillä minun olisi selviydyttävä sammumatta Bombayn lennolle.
Lento Helsingistä Moskovaan Sheremenkon lentokentälle kesti kaksi tuntia. Koneen laskeuduttua menin transit halliin. Minulla oli vajaat kolme tuntia aikaa jatkolentoni lähtöön. Istahdin irlantilaiseen pubiin, joka oli minulle jo tuttu entisestä elämästäni. Ostin tuopin Guinnesia ja yritin naukkailla sitä sivistyneesti. Viskiä olin juonut puoli pulloa, joten olin nousussa. Et sitten saatana nukahda, vannotin itseäni.
En ottanut iltapäivälääkitystäni, sillä aioin yrittää vieroittaa itseni mömmöistä. Varasin tosin housujeni taskuun muutaman truxalin pahojen tärinöiden ja vibojen varalta. Kävin pari kertaa kusella. Samalla otin viskipaukut. Tilanne oli hallinnassa. Olin täyttämässä tärkeää velvollisuutta, enkä aikonut jäädä ainakaan Moskovan ankealle lentokentälle päiväkausiksi odottamaan seuraavaa konetta.
Itä alkaa Venäjältä. Vessat olivat edelleenkin saastaisessa kunnossa. Paskaa valui pitkin pytyn sisä- ja ulkoreunoja. Lisäksi pytyn reunoilla saattoi nähdä kengän jälkiä, sillä jotkut idiootit idästä nousivat kyykylleen pytyn päälle tyhjentääkseen lastinsa. Ilmeisesti tämän vuoksi osasta pytyistä oli otettu kannet veket, jotta ulostamisen akrobaatit saivat kovaa emalia jalkojensa alle.
Kone lähti kummastuksekseni aikataulussa. Yleensä Intian lennot lähtevät puolen yön maissa, jotta perille tullaan aikaisin aamulla. Menin lievästi horjuvin askelin koneeseen. Siellä oli intialaisia emigrantteja matkalla lomalle kotimaahansa, liikemiehiä, reppuselkäturisteja sekä Hare Krishnoja. Viereeni istui krishna oransseissa vaatteissaan. Yritin tarjota hänelle huikkaa, mutta se ei häntä kiinnostanut. Ilmeisesti hän hoki mielessään mantraansa. Hare Krishna, Hare Krishna, hare rama, hare rama. Jätin hänet sovinnolla rauhaan.
Heti kun kone oli noussut ja istuinvyövalo sammunut menin koneen takaosaan, josta oli varattu pari penkkiriviä tupakoitsijoille. Läntiset lentoyhtiöt olivat jo vuosia sitten kieltäneet tupakoinnin lennoillaan, mutta onneksi itä oli edelleenkin punainen. Vedin spaddun huuleen ja aloin vetää kiihkeitä hermosavuja. Välillä otin paukut viskiä. Ensimmäinen puolen litran pullo oli mennyt, mutta onneksi minulla oli käsimatkatavaroissani toinen.
Aloin olla aika kännissä. Yritin tehdä tuttavuutta muiden tupakoitsijoiden kanssa, mutta he eivät olleet halukkaita keskustelemaan kanssani. Ainoastaan yksi Goaan matkalla ollut norjalainen tyttö vaihtoi kanssani muutaman sanan. Hän kertoi, että ei hankkisi koskaan lapsia. Sama se mulle, ajattelin.
Lento Bombayhin kesti vajaat kahdeksan tuntia. Yritin nukkua, mutta siitä ei tullut mitään. Niinpä vedin kolme truxalia naamaani. Sen jälkeen tipahdin syvään uneen. Kone ylitti mantereita ja valtameriä, mutta siitä minulla ei ollut mitään tietoa.
Heräsin mömmöissäni kun lentoemäntä ravisteli minua.
• Tervetuloa Bombayhin.
• Mihin?
• Olemme perillä Saharin kansainvälisellä lentokentällä.
• Missä muut matkustajat ovat? Onko kone kaapattu?
• Muut ovat jo poistuneet koneesta.
Lähdin hoippumaan veltoin jaloin ja sekavin päin kohti tuloaulaa. Tullivirkailijat katsoivat minua kuin suuri silmä taivaasta, joka on monien skitsofreenikkojen ainoa ystävä. En muista tarkalleen tulomuodollisuuksia, mutta jotenkin sain koottua itseni sen verran kasaan, että kykenin hakemaan hihnalta reppuni.
Seuraavaksi otin avoimesti ryypyn viskipullosta ja panin röökin palamaan. Suuntasin vanhasta tottumuksesta kohti rahanvaihtopistettä. Vaihdoin kaksisataa dollaria rupioiksi. Sain lähes 9000 rupiaa. Kurssi ei ollut muuttunut vuodessa kovinkaan radikaalisti.
Astuessani ulos terminaalista alkukevään kuuma ilma iski vastaani. Kesä teki tuloaan Intiaan ja pian ei talven siedettävistä lämpötiloista olisi tietoakaan. Matkasta tulisi kuuma tässäkin suhteessa.
Otin taksin ja vaadin kuljettajaa panemaan mittarin päälle. Hän ei ensiksi ollut kuulevinaan vaatimuksiani, mutta kun käskin pysäyttämään auton, hän vastentahtoisesti painoi mittarin alas.
• Hotel Centaur Juhu Beachilla, sanoin.
• Minä tiedän paremman paikan. Centaur on likainen, turbaanipäinen sikhikuljettaja aloitti broken englishillään.
• Minä pidän liasta. Sitä paitsi olen ennenkin asunut siellä.
• Nykyään se on täynnä rikollisia ja prostituoituja.
• Sen parempi. Kuulostaa, että olemme menossa mukavaan paikkaan. Mitä Bombayhin muuten kuuluu?
• Paljon rikollisuutta. Joka päivä tulitaisteluja. Eikä poliisi saa mitään kuria ja järjestystä aikaiseksi.
• Miten menee Falkland Roadilla?
• Ei hääppöisesti. Paljon aidsia ja väkivaltaa. Poliisi tekee sinne välillä ratsioita, mutta ne ovat vain silmänlumetta.
Otin hiukat viskiä, joka alkoi olla lopussa. Onneksi hotellissa voisin tilata lisää. Katselin taksin ikkunasta tätä Intian moderneinta kaupunkia. Palmut heiluivat tuulessa. Avoimesta ikkunasta saattoi aavistaa kaiken liikenteen päästöjen seasta meren läheisyyden.
Kirjoittauduin sisään Centaur hotelliin. Huone maksoi neljäsataa rupiaa yöltä. Kahdeksan vuotta aikaisemmin hinta oli ollut 150 rupiaa. Toivoin kuitenkin paikan olevan muuten entisellään. Jätin rahat ja luottokortin hotellin säilytyslokeroon. Piccolo kantoi reppuni huoneeseen. Annoin hänelle 50 rupiaa. Samalla tilasin large whiskeyn.
• Ulkomaalaista vain intialaista, piccolo kysyi.
• Intialaista. Ulkomaalainen maksaa monta kertaa enemmän, enkä minä halua hukata kaikkia rahojani heti kättelyssä.
Tilattuani vielä pari ryyppyä nukahdin vaatteet päälläni ilmastoituun huoneeseeni. Näin unta Suomesta. Olin reilut kymmenen vuotta nuorempi. Tyttäreni oli vielä vauva ja työnsin häntä kärryissä Helsingin taivaan alla.
Heräsin puhelimen soidessa. Intiassa yksin matkustava mies herää usein puhelimen soidessa.
• Milloin haluatte nähdä tytöt, sir, miesääni kysyi.
• Mitä kello on?
• Puoli viisi.
Omani näytti edelleenkin Suomen aikaa, eli oli kolme ja puoli tuntia jäljessä.
• Olen väsynyt. Myöhemmin, sanoin ja paiskasin luurin kiinni.
Makasin sängyllä. Minulta oli jäänyt muutamat lääkkeet ottamatta, mutta en aikonut sekoittaa päätäni niillä. Mietin tyttökysymystä. Siitä oli seitsemän vuotta kun olin ollut naisen kanssa. Epäröin, että osaisinko enää olla naisen kanssa. Minulla oli ollut jo entisessäkin elämässä vaikeuksia. Ensin tulin liian aikaisin. Lääkkeiden aloittamisen jälkeen tulin vain vaivoin, eikä orgasmi tuntunut paljon miltään.
Tuumaustuokioni seurauksena kaivoin lääkepussini esiin ja menin vessaan. Manialääkkeet menivät ensimmäisinä pytystä alas, sitten mielialalääkkeet ja levozinit. Jätin itselleni hätätilanteiden varalta vain nukahtamislääkkeitä ja rauhoittavia. Aioin valkaista ruumiini lääkesaastasta kertarysäyksellä. Se vaatisi ehkä jotakin korvikkeita, mutta niitä vastaan minulla ei ollut mitään.
Lähdin hotellista illan jo pimennettyä. Annoin osoitteeksi vanhasta muistista Falkland Roadin. Se halkoi Kamatipuran alueen, joka oli suurin punaisten lyhtyjen kortteli Bombayssa. Se tuli tunnetuksi prostituutiosta jo 1800-luvun lopulla, eikä meno ollut siitä hiipunut. Se sijaitsee suhteellisen lähellä kaupungin keskustaa. Sitä rajoittaa Hornby Vellard pohjoisessa ja Grant Road etelässä. Kamatipuran halkova pääkatu on Falkland Road, joka on tunnettu "häkeistään", joissa tytöt myyvät itseään kaltereiden takana. Arviolta 200.000 huoraa asuu ja työskentelee alueella, tehden siitä yhden maailman suurimmista bordelli- ja prostituutioalueista.
Suurimmalla osalla alueen tytöistä oli HIV, mutta siitä en jaksanut piitata. Olin nimittäin unohtanut ostaa kondomeja. Ehkä tytöllä jonka valitsisin olisi omat kumit. Muuten joutuisin jyystämään paljaalla. Elää ja kuolla planeetalla, sama se mulle. Ei minulla mitään porvarillista tulevaisuutta kuitenkaan ollut luvassa.
Falkland Road loisti valoissa. Kuhina häkkien ympärillä oli alkanut. Sulauduin joukkoon, vaikka ulkomaalaisena sainkin pimpit heti perääni. En vastannut heidän kotkotuksiinsa. Tiesin jo miten raha vaihtoi omistajaa Intian huorakortteleissa.
Tarjolla oli vaaleaa ja tummaa lihaa. Kiinalaista. Devadaseja, jotka oli nuorina tyttöinä pyhitetty salaisissa menoissa Jumalan morsiamiksi Karnatakassa. Muistin joskus lukeneeni, että initaatioriittien jälkeen uusi devadasi palaa kotiinsa kunnes saavuttaa puberteetin. Sen jälkeen hänet myydään eniten tarjoavalle, joka pitää tätä seksikumppaninaan muutaman viikon. Sen jälkeen devadasi palaa kotiinsa, eikä ole enää naimakelpoinen, koska ei ole neitsyt. Seuraavaksi lapsen vanhemmat myyvät hänet joko bordelliin tai parittajalle parilla sadalla dollarilla. Monet heistä päätyvät Bombayin Kamatipuraan, jossa heitä työskentelee arviolta 14.000.
Köyhyydellä on monet kasvot. Mariamma ja Yelemma kultit hyväksyvät myös poikia vihkimysseremonioihin. Heistä tulee transvestiitti prostituoituja, joita kutsutaan nimellä Jogappas.
Täytyi olla varuillaan, ettei olisi niin kännissä, että päätyisi naimaan mieshuoraa.
Hortoiltuani vajaan tunnin Falkland Roadin sperman, kiiman ja paskan lemussa alan hieroa kauppoja nuoren kiinalaistytön kanssa. Hän ei osaa englantia kuin muutaman sanan, mutta sen verran saan irti, että hän on Nepalista. Pienen tinkaamisen jälkeen hinnaksi sovitaan 300 rupiaa. Se on ylihinta. Mutta siihen on totuttava Intiassa, että jos on länsimaalainen, joutuu maksamaan kaikesta ylihintaa.
Menemme häkkitalon toiseen kerrokseen, jossa on pieniä koppeja vieri vieressä. Sutenööri tuo tilauksesta Kingfisheriä, jota kulauttelen alas kurkustani. Itse asiassa minulla on krapula, joka ei johdu pelkästään viinasta. Myös lääkkeiden vieroitusoireet pukkaavat päälle. Itse asiassa mieleni tekisi nukkua, mutta sitä varten ei tuohon häkkiin oltu tultu.
Vaikka tyttö on nuori – oman ilmoituksensa mukaan 18-vuotias – hän osaa hommansa. Ensin hän asettaa minut selälleen makaamaan. Sitten hän kiskoo housuni alas ja pujottaa kondomin kyrpäni ympärille. Seuraavaksi hän alkaa imeä kaluani, joka pomppaa pystyyn kuin adrenaaliruiskeen saanut yliannostuksen ottanut narkomaani. Hän nuolee myös napaani ja kiveksiäni.
Imettyään kaluni kovaksi tyttö kiipeää ylleni ja alkaa rynkyttämään rujosti. Tunnen olevani häkkityttö, jota iso GI Joe raiskaa. Minulla meinaa tulla melkein heti, mutta pakotan itseni ajattelemaan kaukaisia asioita. Yritän myös miettiä pähkähullua tehtävääni, mutta mikään ei auta. Pian tulen loristen kondomin ja tytön sisään. Koko operaatio on ohitse vähemmässä kuin kymmenessä minuutissa.
Havaittuaan tilanteen lauenneen tyttö nousee yltäni ja alkaa pujottamaan sariaan ylleen. Otan kortsun lerpahtaneesta kalustani. Tutkin uteliaana kuinka paljon spermaa sinne on valunut. Orgasmi ei ollut vielä läheskään normaali, vaan lääkkeet lamasivat tuntohermojani. Eikä sperman määrällä ja laadulla mihinkään spermapankkiin olisi töihin päässyt.
Kylmän seksin jälkeen pujahdan Bombayn lämpimään iltaan. Kello on kymmenen illalla ja päätän palata hotelliin nukkumaan. Otan taksin, jonka kuljettaja ei puhu mitään tunnettua kieltä. "Mittari alas" huutoni kaikuvat kuuroille korville. Käsken häntä pysäyttämään, mutta hän painaa vaan kaasua. Tämäkin on Intian iloja, tiedän jo aikaisempien matkojeni perusteella.
Hotellissa otan puhelimen pois seinästä ja yritän nukkua ilman nukahtamislääkkeitä. Yritykseksi se jääkin, sillä kiemurtelen useamman tunnin sängyssä. Mieleeni nousee kuvia menneestä väärin eletystä elämästä. Yö on vähemmän hellä, joten päätän luovuttaa. Kolmen jälkeen otan kaksi tenoxia. Niiden ja väsymyksen ansiosta vaivun syvään uneen. Päätän jatkaa vierotushoitoani seuraavana päivänä.
Heräsin painajaisiin joskus aamupäivällä, kun siivooja koputti oveen. Annoin hänelle 50 rupiaa.
• Mitä voin tehdä hyväksenne? Haluatteko tyttöjä, sir?
• Haluan ganjaa. Hyvälaatuista afganistanilaista. Tiedätkö mistä sitä saa?
• Voin hommata sitä teille, mutta se maksaa 2000 rupiaa…
• Fuck you. Tuhat eikä yhtään enempää. Ja sen on parasta olla hyvälaatuista.
• Olen köyhä mies. Minulla on perhe elätettävänä. Otan suuren riskin. 1500?
• 1200. Take it or leave it.
Hän hyväksyi tarjoukseni. Parin tunnin kuluttua, kun olin syönyt aamupalaa, oveen koputettiin jälleen. Sama kyyppari tuli huoneeseen ja kaivoi ruskean laatan taskustaan. Raha vaihtoi omistajaa. Minulla oli sätkäkone mukanani juuri tällaisia tarkoituksia varten, joten kävin heti käärimään jointtia.
Seuraavat pari tuntia rentouduin täydellisesti edeltäneiden vuosien helvetistä. Kelausvaihde uhkasi jäädä pysyvästi päälle, joten päätin lähteä kävelylle. Käärin pari sätkää matkaeväiksi. Menin Juhu Beachille ja annoin auringon paahtaa kalpeaa ihoani. Kaikenmaailman kaupustelijat ja huijarit pörräsivät ympärilläni, mutta koska olin aineissa, en välittänyt heistä paskaakaan.
Sen sijaan päätin alkaa tehdä suunnitelmia siirtyäkseni vähitellen kohti itää. Minun tulisi ensi tilassa käydä tilaamassa junalippu Delhiin Victoria Terminukselta. Sieltä tulisi jatkaa jollakin keinoin kohti operaation päämäärää. Mikä se oli; siitä minulla ei ollut aavistustakaan. Mutta aurinko paistoi Arabianmereen, olin aineissa ja vapaa. Mitä muuta vanha narkkari olisi voinut pyytää?
Illalla menin jälleen vanhasta tottumuksesta Kamatipuran alueelle. Minua kiehtoi nähdä rakkauden visvaiset kasvot. En saanut kylläkseni katsellessani häkkityttöjä työssään. Tuona iltana en kuitenkaan noussut kerroksiin. Ilmeisesti potenssini oli vielä huonoissa kantimissa.
Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Yhtä äkkiä alkoivat ilotulitusraketit paukkua Falkland Roadilla. Ihmiset säntäsivät juoksuun paniikissa. Seisoin äimän käkenä keskellä infernoa. Vasta kun minua tartuttiin kädestä ja vedettiin yhteen taloon, tajusin kyseessä olevan tulitaistelun. Kadulla makasi loukkaantuneita ja kuolleita ihmisiä. Bombay oli entisensä; rikollisliigat saattoivat aloittaa välien selvittelynsä millä hetkellä tahansa.
Minut oli vetänyt turvaan kaunis nainen, joka oli pukeutunut kultaa kimmeltäviin vaatteisiin.
• Mistä on kysymys, kysyin häneltä.
• Isot pojat tappelevat alueiden hallinnasta, hän vastasi virheettömällä englannin kielellä.
• Olet kaunis.
• Kiitos. Sinäkin olet komea.
• Minkä ikäinen olet?
• Arvaa.
• 22.
• Turha imarrella. Olen jo yli kolmenkymmenen.
• Kuinka kauan olet ollut alalla?
• Ikuisuuden.
• Olet niin kaunis, että voisin naida sinut.
• Se ei ole mahdollista, hän nauroi. – En ole se miksi minua luulet.
• Mikä sinä sitten olet? Mieskö?
• En. Minä kuulun kolmanteen sukupuoleen.
• Olet siis transvestiitti? Vai transseksuaali?
• En ole. Olen kolmatta sukupuolta. Minulta on sukuelimet poistettu.
• Vain niin. Ymmärrän. Siis kolmatta sukupuolta.
• En ole mies, enkä nainen. Olen eunukki ja kuulun hijra-lahkoon.
• Onko teitä paljonkin Bombayssa?
• Meitä on täällä viisi tuhatta.
• Ovatko kaikki eunukit prostituoituja?
• Ei. Kolmannen sukupuolen edustajia on myös kerjäläisinä, baaritanssijoina ja jotkut taas kiristysbisneksessä. Mutta meitä syrjitään, eikä meillä ole edes äänioikeutta.
• Voi teitä raukkoja. Minä kyllä ottaisin sinusta vaimon jos mahdollista…
• Ei se ole mahdollista. Sitä paitsi minulla on HIV. Olet kiltti. Voit jäädä tänne yöksi, sillä ulkona liikkuminen on vaarallista.
Niin siinä vain sitten kävi, että nukuin tuon yön kolmannen sukupolven edustajan kanssa. Hänen nimensä oli Babu. Tunsin tätä kastittomienkin syrjimää olentoa kohtaan niin suurta luottamusta, että kerroin aamulla teetä juodessamme tehtävästäni. Hänenkään mielestään siinä ei ollut mitään järkeä.
• Saatat itsekin joutua tapetuksi tai panttivangiksi. Intia on nykyään vaarallinen paikka jopa intialaisille. Sinun kannattaa palata takaisin kotiin.
• Minulla ei ole kotia.
• Mene sitten Goaan. Siellä on rauhallisempaa, koska suuri osa väestöstä on kristittyjä. En voi auttaa sinua mitenkään, mutta jos menet Kalkuttaan voin antaa sieltä yhden meikäläisen osoitteen. Kun kerrot terveisiä minulta, niin hän auttaa sinua.
Halasin Babua jäähyväisiksi, sillä me molemmat tiesimme, ettemme tulisi enää ikinä näkemään toisiamme. Kävelin halki ihmis- ja autokakofonian Victoria Terminukselle. Sain jonottaa pari tuntia ennen kuin minulla oli lippu Delhiin, sieltä Varanasiin ja Varanasista pääkallopaikalle Puriin.
Menin pubiin, joita oli ilmestynyt lisää vanhojen sirtomaakaunojen laimentuessa brittejä kohtaan. Minulla oli kolme päivää aikaa, eikä mitään muuta tekemistä kuin dokata, polttaa pilveä ja tutkia kaupungin ehtymättömiä naisvarastoja. Join nopeaan tahtiin kolme tuoppia, sillä käteni tärisivät edelleenkin vieroitusoireista. Näitä paineita olin aina tavannut purkaa synnyttämällä uusia paineita.
Kertasin mahdollisuuksiani. Minulla oli lippu kohti itää, joten en ollut vielä pettänyt toimeksiantajieni luottamusta. Jotenkin minusta tuntui, että tulisin sen kuitenkin tekemään. Olin ihminen, jolla kaikki tapasi jäädä kesken. En ollut tehnyt elämässäni mitään merkittävää, vaikka omasinkin yliopistollisen loppututkinnon pääaineenani sosiologia. Mutta sitten minulla alkoi pöntössä viheltämään ja kaikki loppui kuin seinään.
Nojasin baaritiskiin ja tilasin lisää. Tällä kertaa vaihdoin Kingfisherin rajashtanilaiseen Thunderbolt olueen, jossa oli superprosentit alkoholia. Tarkkailin käsiäni, eivätkä ne vapisseet. Tiesin, että tulisin aina olemaan jonkinlaisten aineiden orja. Larry Clarkin sanoin: "Kun piikki kerran menee sisään, se ei enää koskaan tule ulos".
Havahduin mietteistäni kun joku kysyi minulta leveällä amerikanenglannilla:
• Mikä sinut tähän kirottuun rotanloukkoon on tuonut?
Katsoin kysyjää. Hän oli tukevahko arviolta viisikymppinen mies Bermuda-shortseissa ja havaijilaispaidassa. Päässä hänellä oli punainen lippis, jossa luki "Red socks".
• Kunhan tässä katselen maailmaa, vastasin.
• Taidat olla hieman hullu, kun matkustat nykytilanteessa Intiaan. Tämä mannerhan räjähtää hetkellä millä tahansa silmille.
• Ehkä minä kuulun niihin muodikkaisiin katastrofimatkailijoihin…
• Sinulla on mennyt kuuma hiukkanen aivojen läpi.
• Mitä itse teet Intiassa?
• Mitä se sinulle kuuluu? Tai sanotaan, että olen täällä bisnesasioiden pakottamana.
• Mitä bisnestä teet?
• Olen varustelualalla.
En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, mutta en viitsinyt alkaa jankuttamaan.
• Mistä päin olet?
• Suomesta.
• Siellä on hyviä naisia. Nain paria Espanjassa. Olivat niin kännissä, että niille saattoi tehdä mitä tahansa pyllytemppuja.
• Mistä itse olet?
• Texasista. Onko sinulla perhettä?
• On, valehtelin jostakin syystä.
• Lapsia.
• Kaksi. Tyttö ja poika.
• Sinuna lähtisin sitten ensimmäisellä mahdollisella koneella takaisin Eurooppaan. Täällä tapetaan länsimaalaisia. Heitä kidutetaan ja raiskataan. Tämä on helvetti maan päällä. Kukaan ei enää hallitse tätä kaaosta.
• Kiitos tiedoista. Minulla ei ole ollut ongelmia. Hullut nimittäin tunnistavat toisensa.
Join olueni loppuun ja hyvästelin amerikkalaisen varustelumiehen. Kerjäläiset roikkuivat kintuissani hypätessäni taksiin, jolla ajoin hotelliin. Pyysin kuljettajaa ajamaan Marine Driven kautta. Upea rantabulevardi kylpi iltavalaistuksessa. Sen varrella oli asuntojen neliöhinta korkeampi kuin Manhattanilla. Minua ei asia kiinnostanut, sillä en omistanut minkäänlaista asuntoa.
No, kaikkea ehti vielä tapahtua, mutta kolmen päivän kuluttua löysin itseni matkalta CeBe-kadulle Delhiin. Mutta se on aivan liian pitkä tarina tässä kerrottavaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
