Astroanarchy in Oulu

Oulusa kävin, sielä on hyvä meininki. Pakkasta ei ollut paljon paskaakaan. Lisäksi näin pitkästä aikaa elävää lunta. Oulusa järjestettiin Torikadulla porokisat. Mukana oli mm. maailmanmestariporo A.Metzet. En kuitenkaan pääsyt sinne saakka, vaan jumituin Oluthuone Leskiseen Rotuaarille. Se on nasta mesta, sielä saa Stella Artois´ta stobessa. Vedin viisi, eikä päätä enää palellu.

Katselin kävelykatu Rotuaarille kapakan ikkunasta. Mustamaija ajoi jatkuvasti ohi, lisäksi suhasivat erilaiset kansainvälisten lähettifirmojen autot. Oli sielä immeisiäkin Oulun hämärissä, ne kaikki ajo polokupyörillä jalakakäytävällä. Yrittivät päälle, muuta pääsin karkuun.

Nelijän jäläkeen koko kapakka iskeytyi täyteen sakkia. Oli loppunut tipaton tammikuu, tilit sun muut korvaukset kilahtaneet laariin. Sielä alako helevetinmoinen konotus, eikä sielä kuulut yhtään mitään, eikä kukkaan etes kuunellut.

Vaikka sielä Oulusa oli reggaebaari ja Paska Kaupunni kapakka, mulle tuli ikävä stadiin. Mie hyppäsin pentoliinoon ja hurautin Pohjanmaan rattaa pitkin takaisin kämpille. Pakkasin kamat reppuun ja lähin kävelemään kohti uimahallia.

Siellä tapahtui mukavia juttuja:

Hei,

vedin salilla selkää kokeillakseni vatsalihaksia, 15 minuuttiia cross trainerilla vastuksella 8/12 ja 20 minuuttia maksivastuksella soutulaitteella. Koska selkä tuntui hyvältä teki vaikeaa lopettaa tähän. Kunto on kävelemisestä ja uimisesta johtuen yllättävän hyvä, eli ei ole laskenut mitenkään dramaattisesti. Ilmeisesti uiminen on kaikilla lihaksille hyvää treeniä. Päälle uin vielä 600 metriä. Olisin toki selkää säästääkseni lopettanut aikaisemmin, mutta yx akka veti kilpaa perässäni koko ajan, joten innostuin vähän liikaa. Mutta kaiken kaikkiaan selkäkipu on tällä hetkellä parantunut yllättävän hyvin verrattuna joulua edeltäneeseen aikaan. Tosin vasta huomenna sen tuntee, miten selkä jaksoi. Tästä on hyvä jatkaa. Kunhan vain muistan, että minun ei tarvitse olla huippukunnossa, en tee sillä mitään, vaan ainoastaan tasaisen kovassa.

Kun mie pääsin kämpille kaivoin repusta Oulun kapakassa tapaamani hemmon antaman blogiosoitteen. Se kaveri oli ottanu hyviä kuvia avaruudesta, joita kelepaa näytellä. Siitä voi tulla vaikka mualiman kuulu avaruuden valokuvvaaja. Ei sitä koskaan tiiä kenestä tullee, ja mitä tulee. Siinä kai koko elämähomman viehätys ja karmistus.

Ei mulla muuta. Chileläinen punaviini vähän kalliimmassa hintaluokassa on napannut meikäläisen. Se on niin hyvää että tekkee koko ajan mieli lissää ja pittää painella milloin Viikin, milloin Malamin Alakoon. Parraat merlotit on tosin jo myyty loppuun, kansa tajuaa milloin saa rahalle vastinetta. Mutta kyllä ne muutkin kelepaa.

Leaving Is Never Easy

LÄHTÖ

Valon määrä on lisääntynyt siinä määrin, että on aika aloittaa jälleen lähtövalmistelut. On oltava voimia leikata turhat siteet, jotka sitovat sinut tähän maisemaan. Ensin peruutat sanomalehden, sanot irti vakuutuksesi ja internet-yhteytesi, myyt tietokoneesi pilkkahintaan, television annat pitkäaikaiseen lainaan. Kukat voit viedä puutarhaan; jätät ne vain muina miehinä ihanan kostealle ja lämpimälle paikalle.

Varaat aikoja erilaisista lääkäreistä, jotta saisit selville kuinka sairas tai terve olet. Vannot lopettavasi kaikki myrkyt, mutta aikaa kunnolliseen vieroittautumiseen ei sinulle löydy. Revit kuitenkin varmuuden vuoksi käyttämättömät reseptisi.

Pakkaat pienen asuntosi säilytyskuntoon. Suljet ikkunat ja otat puhelimen irti seinästä. Pankin kanssa sovit Visa-kortin ja muiden laskujen hoitamisesta.

Viimeiset yösi valvot irrallaan todellisuuden pinnasta. Ihailet kaikkea minkä olet jälleen kerran jättämässä taaksesi. Et tietenkään kerro kenellekään matkasi määränpäätä. Et kerro koska et edes itse tiedä sitä. Silti mennään, koska siltä tuntuu.

Yrität koota voimia asuntosi siivoamiseen, mutta päätät jättää sen mahdollisen paluusi aikaiseksi murheeksi. Pöly leijailee aurinkoisessa iltapäivässä huoneesi hämärissä. Se menee nenääsi, suuhusi, silmiisi. Pöly on vihollinen, jota et koskaan tässä asunnossa kyennyt voittamaan. Etkä edes päässyt selville siitä, onko pöly elollista luontoa vai elotonta.

Viimeisen päivän aamuna kun laukku odottaa pakattuna eteisessä kuulet puhelimesi soivan. Olet tehnyt erehdyksen ja nyt olet paljastumaisillasi. Soiton lakattua vedät johdon irti seinästä. Sen jälkeen keität kahvia. Puet menopukusi yllesi ja soitat taksin. Pian olet poissa täältä, eikä kukaan tiedä kaivata sinua parhaassa tapauksessa moneen päivään.

Valmistelujen päätyttyä alkaa jälleen uuden lähdön odottaminen.

(Alppilan aikakirjat 1997-2003)

The Soul of Man Under Freakonomics

New York Timesissa on kolumni nimeltään "Freakonomics". Se käsittelee talouden kysymyksiä poikkeavasta näkökulmasta. Löysin hyllystä suomeksi julkaistun samannimisen Steven L. Levittin ja Stephen J. Dubnerin kirjan. Se on lojunut siellä ilmestymisestään asti. Päätin lukaista opuksen ja ottaa selville mitä tämä kehuttu ja kohuttu "outoustalous" pitää sisällään.

Kaikenlaista sälää enimmäkseen, tosin mielenkiintoista sälää. Koska Levitt on taloustieteilijä on hänen poikkeava tapansa lähestyä ilmiöitä eräänlaista sosiologiaa ilman sitä rasittavaa massiivista käsite- ja teoriamyllyä. Näin ollen Levittin näkemykset ovat ilman turhia teoreettisia sekoiluja helpommin lähestyttävissä. Eikä sekään haittaa, että hän on taloustieteilijä; se on muihin yhteiskuntatieteisiin verrattuna seksikäs, jopa mediaseksikäs ala.

Lukaisin teoksen ja keltainen merkintätussini yliviivasi seuraavat sitaatit, jotka kuvaavat aikakautemme huomiotalouden perimmäisiä friikkejä kysymyksiä:

"He kaikki haluavat menestyä erittäin kilpaillulla alueella, jolla huipulle päässeille maksetaan omaisuuksia (puhumattakaan siitä saatavasta kunniasta ja vallasta)."

"Huumekauppiaan ammatin ongelma on sama kuin kaikkien muidenkin hohdokkaiden ammattien: useat ihmiset kilpailevat erittäin harvoista palkinnoista. Suurten rahojen tienaaminen huumekaupalla ei ollut juuri todennäköisempää kuin että maalaistytöstä tulisi filmitähti tai lukiolaisesta NFL:ssä pelaava pelinrakentaja. Mutta rikolliset, kuten kaikki muutkin ihmiset, reagoivat kannustimiin. Niinpä jos palkinto on tarpeeksi suuri, he muodostavat korttelinpituisen jonon toivoen mahdollisuutta. Chicagon eteläpuolella halukkaita huumekauppiaita oli paljon enemmän kuin vapaita kadunkulmia."

"Hohdokkailla aloilla, kuten elokuvateollisuudessa, urheilussa, musiikissa ja muodissa, toimii erilainen dynamiikka. Jopa toisen asteen hohdokkailla aloilla, kuten kustannustoiminnassa, mainonnassa ja mediassa, fiksut nuoret ihmiset tyrkyttäytyvät joukottain rutiininomaisiin töihin, joista maksetaan huonosti ja jotka vaativat rajatonta omistautumista... On oltava valmis työskentelemään pitkään ja kovasti ala-arvoisella palkalla. Jotta turnauksessa etenee, on todistettava olevansa ei vain keskiarvoa parempi, vaan ilmiömäinen... Ja lopuksi, kun ymmärtää surullisen tosiasian, ettei koskaan pääse huipulle, turnaus lopetetaan (jotkut roikkuvat mukana kauemmin kuin toiset - harmaantuvia "näyttelijöitä" näkee tarjoilijoina New Yorkissa - mutta yleensä ihmiset tajuavat asemansa melko nopeasti.) "

Tässäpä tämän aikakautemme julkkistalouden syvin olemus kiteytytettynä. Jenkeissä collegessa opiskelevien tyttöjen ylivoimainen suosikkiammatti tulevaisuudessaan on olla julkkis. Sama pätenee Suomessakin, vaikka täällä markkinat ovat niin pienet, että pintajulkkikset ja syvällisemmätkin esillä olevat muuttuvat muuutamassa vuodessa väistämättömästi säälittäviksi tapauksiksi, eräänlaiseksi vaikeasti loppusijotettavaksi ongelmajätteeksi. Toisaalta usein Seiska päivän surkimukset kuitenkin ovat paljon mielenkiintoisempia tapauksia kuin esimerkiksi Hesarin hajuttomat ja mauttomat senttarit, joista ei värinöitä lähde suuntaan eikä toiseen. Kalvinistisessa Suomessa vakavat ovat ajasta pudonneita filosofikökköjä, viihdelehtien sakki huonon yleisivistyksen omaavia surkimuksia. Yhteistä molemmille on massasta erottumaton, massaa loukkaamaton keskinkertaisuus.

"Freakonomics" ei ehkä ole maailman syvällisin kirja. Tosin perinteinen vakavuus ja syvällisyys ovat ajasta tipahtaneiden vaalimaa kansanperinnettä. Alan lukea joululahjaksi saaamaani Tom Hodgkinsonin "Joutilaisuuden ylistystä". Tällaisia vallitsevaa kapitalistista elämänmenoa kritisoivia opuksia julkaistaan maailmalla pilvin pimein. Suomeksikin niitä tulee tasaisesti. Kokonainen tutkijoiden sakki elättää oman joutilaisuutensa ylistämällä "tutkimuksissaan" laiskottelun riemuja. Yhteistä heille on vankan kulttuurihistoriallisen oppineisuuden ohella täydellinen sosiaali- ja taloushistoriallinen sivistymättömyys, joka panee epäilemään heidän yläkoppansa jääneen yliopistolla vietyistä vuosista huolimatta hieman keskentekoisiksi.

Tiettyyn rajaan näitä on mukava lukea, mutta elämäntapaoppaina ne soveltuvat vain eliitille. Noin 99 prossalla ihmisistä kun on ratkaistavanaan sellainen pikkuinen sivuseikka, miten rahoittaaa elämänsä joutilaisuudessa ja yhä enemmän tämä koskee myös palkkatyön parissa puuhastelevia muurahaislegioonia. Hodgkinsonin vihje särkeä ekaksi herätyskello ja nukkua aamuisin pitkään, ei taida toimia massoille, joihin me kaikki kuulumme, mutta joista haluamme pysytellä erillämme.

Vihreiden esittämä kansalaispalkka lienee ainoa edes puoliksi vakavasti otettava postkommunistinen yritys irrottautua ajan ja rahan kiihtyvästä liikkeestä. Mutta sekin kaatuu vähän asioita laajemmin ymmärtävän käsittelyssä heti kättelyssä; kuka tämän joutilaisuuden rahoittaisi? Massa joka ei ymmärrä omaa parastaan ja työmuurahaisethan ovat sakkia josta ei kannata välittää?

Virkistävien ajatuksia herättäneiden joutilaiden lukukokemusten jälkeen taidan siirtyä lukemaan Hunter S. Thompsonin elämäkertaa "Gonzo Way", jonka tilasin Amerikan Amatzonilta. Ainainen rahapula tosin Thompsoniakin vaivasi, mutta muusta svengistä ei ollut hyvässä ja pahassa hänen elämässään puutetta.

Uimahallissa selkäni on kuntoutunut tuollaiseen 800 metrin rinuliin. Asiat alkavat olla aika hyvällä tolalla. Olen matkalla kohti suuria aikoja, kunhan vain maltan ottaa iisisti. Hodgkinsonin sanoin:

"Muutu inhimilliseksi, muutu äärettömäksi ajatuksissasi, muutu jumalan kaltaiseksi, pysyttäydy vuoteessa."

UFO Over Texas Sky

DallasNews.com

Report of UFO thrusts Stephenville into limelight

Media swirling around Stephenville UFO story, but so far it's unverified

12:00 AM CST on Thursday, January 17, 2008

From Staff and Wire Reports The Associated Press contributed to this report.

STEPHENVILLE, Texas – Whether or not that was a UFO buzzing Erath County last week, the lights have certainly come this week – television lights.

Stephenville has been thrown into the national limelight since reports that dozens of local residents – including a pilot, county constable and business owners – reported seeing a large, silent object with bright lights flying low and fast the evening of Jan. 8. Some said fighter jets were chasing it.

A Glen Rose freight company owner, Steve Allen, is offering a $5,000 reward for authentic video of whatever it was he saw, he told the Stephenville Empire-Tribune in a Web story published Wednesday. Mr. Allen, a pilot, said he has been interviewed by national radio and TV networks about the object. He estimated it was a mile long and a half-mile wide.

"It was positively, absolutely nothing from these parts," he said this week.

No one has produced a photo of what they reported seeing.

While federal officials insist there's a logical explanation, locals swear that it was larger, quieter, faster and lower to the ground than an airplane. They also said the object's lights changed configuration, unlike those of a plane. People in several towns who reported seeing it over several weeks have offered similar descriptions of the object.

Machinist Ricky Sorrells said friends made fun of him when he told them he saw a flat, metallic object hovering about 300 feet over a pasture behind his home in Dublin. He decided to come forward after reading similar accounts in the Empire-Tribune.

"You hear about big bass or big buck in the area, but this is a different deal," he said.

He said he has seen the object several times. He said he watched it through his rifle's telescopic lens and described it as very large and without seams, nuts or bolts.

About 200 UFO sightings are reported each month, mostly in California, Colorado and Texas, according to the Mutual UFO Network, which will be in the 17,000-resident town of Stephenville to investigate on Saturday.

The Associated Press contributed to this report.

Melody A.M.

It's out with the old and in with the new. And what better start than selling those Christmas presents that weren't quite right for you? eBay's just the place.

Get with it, architects: Public buildings need more toilet equality.

Country is suffering from rises in inflation and unemployment and a slowdown in the economy as the international credit squeeze bites.

Perusarvot ei häviä ja se tekee ihmisen. Ei siinä ole hävettävää. Minut on pistetty arkkuun monta kertaa, koska ihmiset ei tunne tautia.

Säännöt kieltävät nyt tappamisen, kaiken koston ja muut väkivallanteot. Tästä lähtien ei enää henkirikoksia ja huumeita. Minä määrään.

A Las Cruces man accused of fatally shooting his mother is to be taken to a state hospital to determine his mental competency.

Will the Humanities Save Us?

I never have been able to relate to people who can´t stand being alone. Ever since I remember I enjoy being with people, but somehow I enjoy it even more being alone.

Kolme sanaa sinulle:
Varaa ystävänpäivämatka nyt.

End of the World As We Know It

Istun Speedy M:n kanssa kahveella Ogelin liikekeskuksen Picnicissä. Speedy on saanut jollakin opilla rajan yli 300.000 dvd:tä ja tarttee neuvoja jakelun osalta. Silloin näen jälleen Stigun horjahtelevan aamukaljalta viereisestä räkälästä. Hän on aina maisemissa horjumassa kun käyn Ogelissa.

Stigu on demari, joka oli suojapaikkatöissä julkisen sektorin johtotehtävissä. Hänen demarikamunsa ovat kaapanneet sököpesäkseen valtionvarainministeriön. Se on pienestä kiinni miten elämä menee; Stigulla ei ollut riittävästi nostetta kuin jonkin veronmaksajien varoilla operoivan kuntakonsulttifirman johtoon.

Siellä hän ei mitään töitä tehnyt, vaan istui kapakassa sihteerinsä kanssa aamusta iltaan ja ajeli taksilla firman laskuun. Jossakin välissä hänet pantiin eläkkelle, eikä kukaan ollut hänen "asiantuntemustaan" julkisen talouden osalta enää vailla. Stigu päätyi horjumaan Ogelin kapakoihin. Näen hänet muutaman kuukauden välein ja hän on kerta kerralta huonommassa jamassa. Vielä toissakesänä hän oli siisteissä pukukamppeissa, nyt ei juuri enää erotu Ogelin juopporemmistä. Maha on kasvanut, olemus epäsiisti.

Stigulla on tainnut mennä jouluvietto pitkäksi, sitä lienee kestänyt jo yli 30 vuotta. Tänään hän askeltaa puolen päivän maissa varovasti pikkutakissa pakkasessa. Jostakin syystä hän on varustautunut Alepan keltaisella muovikassilla. Se lepattaa tyhjänä tuulessa Stigun horjuessa päivänökosille luukkuunsa.

Näiden julkisen sektorin elättämien demareiden ja kepulaisten kohdalla lohtuna on juuri se, että he kaikki romahtavat henkisesti suojatyöpaikan mennessä alta ja loppu on enemmän kuin paskainen. Joku kepu tohelo satsaa itä-Suomen ortodoksimestaan kaiken aikansa, loput pämppäävät itsensä Malmin hautuumaalle humalan harmaaseen vaiheiseen juuttuneina. Yhteistä koko sakille on, että heidän osaamisellaan ei ole muuttuneessa maailmassa enää mitään kysyntää. Kun heidät saadaan pihalle, postit lakkautetaan ilman epäröintiä. Ei mitään kysyntää, ei niin mitään.

Tämän vuoksi Stigun kamut valtionvarainministeriössä säädättivät lain eläkeiän nostamisesta, jotta voivat jatkaa tyhjäntoimittamistaan veronmaksajien rahoilla 68-vuotiaiksi. Onneksi Stigusta ehdittiin nipin napin päästä eroon ennen lain voimaan tuloa. Iltapäivän hämärtyessä hän tuijottaa akkunasta hämärää luukussaan ja kerää voimia paeta tyhjyyttä Ogelin räkälöihin. Tulevan yön kauhut pelottavat jo ennalta. Kunpa vielä muistaisi ostaa keltaiseen Alepan muovikassiin muutaman keskarin. Aamuyön unettomat tunnit kuluisivat helpommin...

Maailma siinä muodossa jonne kasvoimme on huomaamattamme häviämässä, toteamme Speedy M:n kanssa Stigun kadottua viimeinkin stadiin sataneen pulverilumen sekaan.

- Huonompi homma. Mitä tehdään? Speedy vakavoituu hetkeksi.
- No jos tää homma on tästä elämämme tappiin ainoastaan ykkösiä ja nollia, niin onhan meillä toi nollaosasto jo vankasti hallinnassa.
- Mutta ku mulla on noita dvd-levyjä tullivarastossa vallan vitusti?
- Unohda ne sinne. Pärjäät ajassa ja rahassa. Muutaman vuoden kulutttua niillä ei tee enää mitään. Kaikki tulee piuhaa pitkin koneelle. Tarvitaan ainoastaan hyvä äänikortti ja helvetinmoiset styrkkarit. Jo lähtee!
- Perkele. En usko. Kirjavaliotakaan ei otettu divariin. Eivät mene kuulemma kaupaksi. Musta ne on hyviä, samassa kirjassa neljä bestselleriä joista on turhat narraatiot sun muut krumelatuurit ruksittu helvettiin...
- Polta ne saatanan dvd:t! Tää on ny ihan toinen todellisuus. Älä ala enempää häslään. Ota lunkisti ja nauti relaksantteja.
- Paskat ku täsä näin kävi. Just olin hieromassa kauppoja sadasta käytetystä cd-soittimesta. Ei vissiiin kannata ryhtyä toimeen?
- Nimenomaan. Nyt sä osut asian ytimeen. Ei enää kannata. Osta helvetinmoiset styrkkarit ja se on siinä.
- Onko noin?
- Noin on!
- Terve sitten. Lähden katsomaan PC-Superstoresta.
- Terve. Äläkä osta enää pöytäkonetta vaikka saisit halvalla. Sä oot liikkuvan sorttinen jäpikkä. Osta sellainen taskukone. Pääset liikeelle tiedot matkassa, etkä jää jutuista paitsi.
- Milloin ne fudistreenit alkaa?
- Kuudelta illalla lumien sulamisen jälkeisenä päivänä. Pidä viinahomma kurissa. Älä mee sinne Töölöntorin grillille hakattavaksi sulkemisajan jälkeen. Siellä on täysdorkaa sakkia. Kasva aikuiseksi ja vietä tipaton tammikuu!
- Joo. Hyvä idis. Miksi en ite tullut tota ajatelleeksi?

Many Happy Returns

Planet Normal

Pienet pätkätyypit avaruuspuvuissaan katsomassa Stockkan jouluikkunaa. Kaupungilla epätavallisen hiljaista, liikkeellä enimmäkseen ulkomaalaisia tyyppejä. Ryssät tulevat bussin rämillä, kinuskit Finnairin supertarjouksilla.



Törmään yhteen matkalaukkuja perässään vetävään pariskuntaan eri puolilla kaupunkia. Miksi he eivät mene lämmittelemään sisätiloihin?



Romanialainen kerjäläinen polvillaan almua anomassa. Kansainvälistymisen uudet trendit nousukauden svengaavassa stadissa. Ei mua haittaa vaikka ovatkin uusi elementti. Omat elementtini ovat samat ja vanhat.



Suomenlinnassa on hyvä mittailla tyhjiä maisemia. Tyhjien kapakoiden estetiikan ohella olen muutenkin off season ihminen. Matkustan paikkoihin kun muut ovat muualla. Jokaisella on tämänsä.



Ei yhtään kapakkaa auki, paitsi Chapman, jossa hoitsusakki vetää kinkkusärvintä mahat pystyssä. En mahdu sekaan. Panimo avataan vasta kolmelta, Siwa on tyhjä, kirjasto lakkautettu jossakin välissä, rangaistusvangit näyttelevät työntekoa.



Tuuli on pohjoisesta. Lautta tuo ryssiä ja aasialaisia. Karistan heidät jo alkumatkasta. Täällä ei ole ketään, eikä mitään tekemistä. Paikka vaikuttaa lupaavammlta kuin kesäryysiksessä.




Mielestäni joulukuussa tulisi olla pimeää kuin säkissä ja vetistä. Ei tämä nyt mene kuten pitäisi, mutta keskitytään sitten dark lightiin.



Joku taiteilija kantaa maalausta kainalossaan. Rannan galleriassa on joku opiskelijaporukka. Hyppään lauttaan, joita menee tähän aikaan päivästä tunnin välein. Löydän itseni Rotterdamista, Kampin keskuksesta. Glögiä ja joululahjoja. Olen niin normaali että en edes huomaa sitä. En edes itse huomaa minussa mitään poikkeavaa. Päätän jatkaa kulkuani naamioituneena. Se on pitkässä juoksussa ainoa mahdollisuus päästä vahingoittumatta poistumaan tältä planeetalta.



Ei siinä sitten muuta kuin sailing away.



Tyhjyys silmin katsottuna:

Low Season Scenes from Fort of Finland

Fear and Loothing in Varanasi

Suomalaiset hullut ovat näköjään siirtyneet talven viettoon pimeyttä pakoon Aasian eksoottisiin maisemiin. Eurooppalainen matkavakuutusfirma kertoo vahinkoja sattuvan härmäläisille Thaimaassa eniten Espanjan jälkeen. Jonkin verran asiasta omakohtaista kokemuksta omaavana voin vakuuttaa, että tulevaisuudessa määrä kasvaa potenssiin.

Lisäksi suomalainen ämmä on sekoillut Intian pyhässä kaupungissa Varanasissa israelilaisen äijänsä kanssa. Pariskunta oli ylittänyt uutiskynnyksen vasta sekoilujensa siinä vaiheessa kun he olivat yrittäneet hukuttaa 2-vuotiaan tyttärensä Ganges-jokeen:

xpressindia » Story

Posted online: Sunday , December 09, 2007 at 12:00:00
Updated: Sunday , December 09, 2007 at 02:00:26
Print Email To Editor Post Comments


Varanasi, December 8 Zohar Matalon (34), an Isreali kindergarten teacher, who is playing surrogate mother to the toddler daughter of a compatriot couple, is a happy woman.

“Ten days ago I came to Varanasi from Rishikesh on a pleasure trip. But now I am enjoying my new role as a surrogate mother to Batbalel (2),” Matalon said. She added that Batbalel is a girl and not a boy as was reported earlier.

On Thursday, an Israeli couple was admitted at Varanasi District Hospital for mental treatment, after they were spotted trying to throw their daughter in the Ganga.

Matalon said, “I was loitering in the Kedar Ghat area, when two local youths came to me and asked if I was from Israel. As soon as I gave an affirmative reply, they placed a frightened Batbalel in my lap. They said that Batbalel’s father wanted to kill her by throwing her into the river.”

Matalon then rushed to Shiva River View Guest House in Panchkot (Shivala) area, where she was putting up with six other Israeli tourists and informed them of the incident. “I then rang up my mother in Israel, following which, the Israeli Embassy in New Delhi was informed of the matter,” she added.

Denying ever having spoken to the Israeli couple during her stay here, Matalon said, “I saw them at the Kedar Ghat area a few days ago. They looked weird. Even the name Batbalel means a girl born without God’s consent.”

“Me and the other Israelis at my guest house have renamed her as Batbalel, meaning God’s most treasured creation. Now, we party every evening with Batlel, who seldom asks about her mother, but never about her father,” Matalon added.

Matalon, who will stay in Varanasi for two more weeks, will handover Batbalel to her maternal grandmother who will come here from Finland on Tuesday, said SP (City) Rajiv Malhotra.

“Even if she does not arrive, we will bring up Batbalel,” said Matalon.



Olen itsekin törmäillyt äitee-Gangesin varrella Delhistä Varnasin kautta Kalkuttaan. Siellä liikkuu aika paljon eurooppalaisia hulluja; osa vetää huumeita, osaa uskoo hinduun ja buddhaan, osa on karussa ties mitä. Kun pyörin Varanasissa törmäsin runsaasti hulluhin länsimaalaisiin, jotka löytyivät imemästä piippuaan kukkahattu päässään milloin mistäkin mattomestasta.

Varanasi on maailman omituisin kaupunki, joten sinne kannattaa mennä käymään. Itse en taida jaksaa pikapuoliin, mutta jos menen, odottaa minua lentokentällä tuttu opas, joka osaa järkätä jutut. Nyt en jaksa edes varata lentoa Venetsiaan, on meinaan toi toipuminen selkään Thaimaassa sattuneesta paskalaakista meneillään. Eikä Eurooppalainen ole edes korvannut lähettämäni vaatimuksen mukaisesti muutamaa hassua tonnia, vaan vaatii lisäselvityksiä. Menköön itse tekemään niitä sinne jos haluavat, mutta selkäni on ollut koko syksyn sökö ja joku saa tämän(kin) maksaa kalliisti, Eurooppalainen I guess.

Heikki Hellman on televisiotutkija joka senttaa työkseen kulttuuria Hesariin. Tänään hän kirjoitti kohtalaisen arvion television historiaa käsitelleestä uudesta kirjasta. Tampereen yliopiston tiedotusopinlaitoksen umpimielinen ajasta jäänyt linja paljastuu ainoastaan siinä kun hän pitää puheita siitä, että televisio siirtyy lähitulevaisuudessa yhä enemmän nettiin harhamielisinä ajatuksina.

Hän on kuitenkin jäänyt näkemyksineen 70-luvun Tampereelle, telkkua voi jo nyt vaivatta seurata netin kautta. Ainakin mä seuraan. Ei kai sillä ole mitään väliä mistä sontaluukusta paskaohjelmaa katsoo? Sitä paitsi katsominen on katoamassa, kuten Hell Man´kin toteaa. Tulevaisuus on yhtä ja samaa tsäppäilyä. Kun Yle seuraavaksi lopettaa Teeman, ei siellä enää olekaan mitään luparahojen vastineeksi seurattavaa kuin pullamössötoimittajien narina ja Jungnerin möläykset Facebookin selaamisen lomassa.

Helsingin huumepoliisi on tullut yllätetyksi housut kintuissa rysän päältä! Nämä yliovelat salakavalat merkonomin näköiset Seppälästä ostettuihin palttinapukuihin sonnustautuneet tyypit ovat järkyttyneitä siitä, että heidän toimiensa lainmukaisuutta on salaa varjostettu kuukausia. Syyte tuli seitsemälle ja koko osasto joutui lataamoon henkisen uupumuksen vuoksi. Ei tällaiset herkkuperseet pitkälle pärjää armottomassa huumesodassa, jota käydään öiseen aikaan Pöxymäen ikuisilla kukkuloilla.

Tyhmyyden huipentuma oli eilinen tiedotustilaisuus, jossa huumekytät syyttivät rikollisten salaliiton pesineen poliisin sisään ja sen panneen stopin heidän hommilleen. Poliisit itkevät kuin pikkuvauvat aina kun he itse joutuvat samankaltaisen tutkinnan kohteeksi jota he jatkuvasti tekevät. Kyttäävät Jere Kamalahden tapaisia viattomia lätkänlyöjiä, eivätkä tajua sodan huumeita vastaan olevan jo hävitty ja huumepoliisin toimivan vain rahamiesten kulissiorganisaationa. Jos joku vetää pikku pössyn, niin so fucking what? Ja jätkät märisee kuin apinalauma kun saavat omista kyttähommistaan näpeilleen. Tuollaiset mamikset eivät montaa minuuttia kestäisi uimahallin kylmävesialtaassa, jossa sankaruuden ja raukkamaisuuden raja-aita tässä hyvinvointivaltioksi kutsutussa - tilapäiseksi jäävässä - sosiaalisessa kokeilussa vedetään...

Luin kirjan joka käsitteli kirjallisuuden avant gardea, surrealismia, futurismia ja terrorismia. Yliopistossa slummaillessani nämä aatteet tulivat toki tutuiksi, mutta aina kymmenen vuoden jälkeen kaikki täytyy keksiä uudestaan, tai tutkijoilta loppuu hommat ja piimäkiulu kumisee tyhjänä.

Kirja oli mukava katsaus turhiin yhteiskunnallisiin toiveisiin. Lukiessani tunsin tyyppien pyrkimyksissä jotakin sietämättömän tuttua. Sitten mulla välähti: Kaiken utooppistn ajattelun keskeisten epärealististen pyrkimysten ainoa toteuma edes suunnilleen on Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Muualla yksilö vedetään tilaisuuden tullen kölin alta, Venäjällä kaivataan kyliin ja itämaisen despotian suojiin, eikä muutenkaan sosiaaliämmien mekastus särje maailmalla tärykalvoja Pohjoismaiden malliin.

Muuten mulla on ollut so fucking what hyvä päivä. Parin sadan euron arvoinen kello on tosin hukassa, mutta sattuuhan näitä. Uimahallissa vedin 500 metriä, selkä kestää. Katsoin eilen telkusta Jani Sievisen, jonka entisen vaimon isä asui Alppilassa naapurinani, neuvovan rintauinnin tekniikkaa. Hurja potku, liuku päälle, käsistä ei puhuttu mitään, isket ne vaan tujusti suoraa kohti häämöttävää finaalipaikkaa! Selkä alkaa tulla kuntoon ja suuruuden hullut urheilua koskevat ajatukset alkavat jälleen vallata mieleni. Kohta palaan salille ja talvella ostan sukset, jos on lunta enkä jää Venetsiaan odottamaan aqua altaa.

Tästä on hyvä jatkaa viinanottohommien salaperäistä historiaa, josta en näille sähköpalstoille hiisku, koska sain jälleen viimeisen varoituksen Venäjän mafialta, Napolin camorralta ja Pöxymäen baarin sekaverisiltä.