Many Happy Returns

Planet Normal

Pienet pätkätyypit avaruuspuvuissaan katsomassa Stockkan jouluikkunaa. Kaupungilla epätavallisen hiljaista, liikkeellä enimmäkseen ulkomaalaisia tyyppejä. Ryssät tulevat bussin rämillä, kinuskit Finnairin supertarjouksilla.



Törmään yhteen matkalaukkuja perässään vetävään pariskuntaan eri puolilla kaupunkia. Miksi he eivät mene lämmittelemään sisätiloihin?



Romanialainen kerjäläinen polvillaan almua anomassa. Kansainvälistymisen uudet trendit nousukauden svengaavassa stadissa. Ei mua haittaa vaikka ovatkin uusi elementti. Omat elementtini ovat samat ja vanhat.



Suomenlinnassa on hyvä mittailla tyhjiä maisemia. Tyhjien kapakoiden estetiikan ohella olen muutenkin off season ihminen. Matkustan paikkoihin kun muut ovat muualla. Jokaisella on tämänsä.



Ei yhtään kapakkaa auki, paitsi Chapman, jossa hoitsusakki vetää kinkkusärvintä mahat pystyssä. En mahdu sekaan. Panimo avataan vasta kolmelta, Siwa on tyhjä, kirjasto lakkautettu jossakin välissä, rangaistusvangit näyttelevät työntekoa.



Tuuli on pohjoisesta. Lautta tuo ryssiä ja aasialaisia. Karistan heidät jo alkumatkasta. Täällä ei ole ketään, eikä mitään tekemistä. Paikka vaikuttaa lupaavammlta kuin kesäryysiksessä.




Mielestäni joulukuussa tulisi olla pimeää kuin säkissä ja vetistä. Ei tämä nyt mene kuten pitäisi, mutta keskitytään sitten dark lightiin.



Joku taiteilija kantaa maalausta kainalossaan. Rannan galleriassa on joku opiskelijaporukka. Hyppään lauttaan, joita menee tähän aikaan päivästä tunnin välein. Löydän itseni Rotterdamista, Kampin keskuksesta. Glögiä ja joululahjoja. Olen niin normaali että en edes huomaa sitä. En edes itse huomaa minussa mitään poikkeavaa. Päätän jatkaa kulkuani naamioituneena. Se on pitkässä juoksussa ainoa mahdollisuus päästä vahingoittumatta poistumaan tältä planeetalta.



Ei siinä sitten muuta kuin sailing away.



Tyhjyys silmin katsottuna:

Low Season Scenes from Fort of Finland

Fear and Loothing in Varanasi

Suomalaiset hullut ovat näköjään siirtyneet talven viettoon pimeyttä pakoon Aasian eksoottisiin maisemiin. Eurooppalainen matkavakuutusfirma kertoo vahinkoja sattuvan härmäläisille Thaimaassa eniten Espanjan jälkeen. Jonkin verran asiasta omakohtaista kokemuksta omaavana voin vakuuttaa, että tulevaisuudessa määrä kasvaa potenssiin.

Lisäksi suomalainen ämmä on sekoillut Intian pyhässä kaupungissa Varanasissa israelilaisen äijänsä kanssa. Pariskunta oli ylittänyt uutiskynnyksen vasta sekoilujensa siinä vaiheessa kun he olivat yrittäneet hukuttaa 2-vuotiaan tyttärensä Ganges-jokeen:

xpressindia » Story

Posted online: Sunday , December 09, 2007 at 12:00:00
Updated: Sunday , December 09, 2007 at 02:00:26
Print Email To Editor Post Comments


Varanasi, December 8 Zohar Matalon (34), an Isreali kindergarten teacher, who is playing surrogate mother to the toddler daughter of a compatriot couple, is a happy woman.

“Ten days ago I came to Varanasi from Rishikesh on a pleasure trip. But now I am enjoying my new role as a surrogate mother to Batbalel (2),” Matalon said. She added that Batbalel is a girl and not a boy as was reported earlier.

On Thursday, an Israeli couple was admitted at Varanasi District Hospital for mental treatment, after they were spotted trying to throw their daughter in the Ganga.

Matalon said, “I was loitering in the Kedar Ghat area, when two local youths came to me and asked if I was from Israel. As soon as I gave an affirmative reply, they placed a frightened Batbalel in my lap. They said that Batbalel’s father wanted to kill her by throwing her into the river.”

Matalon then rushed to Shiva River View Guest House in Panchkot (Shivala) area, where she was putting up with six other Israeli tourists and informed them of the incident. “I then rang up my mother in Israel, following which, the Israeli Embassy in New Delhi was informed of the matter,” she added.

Denying ever having spoken to the Israeli couple during her stay here, Matalon said, “I saw them at the Kedar Ghat area a few days ago. They looked weird. Even the name Batbalel means a girl born without God’s consent.”

“Me and the other Israelis at my guest house have renamed her as Batbalel, meaning God’s most treasured creation. Now, we party every evening with Batlel, who seldom asks about her mother, but never about her father,” Matalon added.

Matalon, who will stay in Varanasi for two more weeks, will handover Batbalel to her maternal grandmother who will come here from Finland on Tuesday, said SP (City) Rajiv Malhotra.

“Even if she does not arrive, we will bring up Batbalel,” said Matalon.



Olen itsekin törmäillyt äitee-Gangesin varrella Delhistä Varnasin kautta Kalkuttaan. Siellä liikkuu aika paljon eurooppalaisia hulluja; osa vetää huumeita, osaa uskoo hinduun ja buddhaan, osa on karussa ties mitä. Kun pyörin Varanasissa törmäsin runsaasti hulluhin länsimaalaisiin, jotka löytyivät imemästä piippuaan kukkahattu päässään milloin mistäkin mattomestasta.

Varanasi on maailman omituisin kaupunki, joten sinne kannattaa mennä käymään. Itse en taida jaksaa pikapuoliin, mutta jos menen, odottaa minua lentokentällä tuttu opas, joka osaa järkätä jutut. Nyt en jaksa edes varata lentoa Venetsiaan, on meinaan toi toipuminen selkään Thaimaassa sattuneesta paskalaakista meneillään. Eikä Eurooppalainen ole edes korvannut lähettämäni vaatimuksen mukaisesti muutamaa hassua tonnia, vaan vaatii lisäselvityksiä. Menköön itse tekemään niitä sinne jos haluavat, mutta selkäni on ollut koko syksyn sökö ja joku saa tämän(kin) maksaa kalliisti, Eurooppalainen I guess.

Heikki Hellman on televisiotutkija joka senttaa työkseen kulttuuria Hesariin. Tänään hän kirjoitti kohtalaisen arvion television historiaa käsitelleestä uudesta kirjasta. Tampereen yliopiston tiedotusopinlaitoksen umpimielinen ajasta jäänyt linja paljastuu ainoastaan siinä kun hän pitää puheita siitä, että televisio siirtyy lähitulevaisuudessa yhä enemmän nettiin harhamielisinä ajatuksina.

Hän on kuitenkin jäänyt näkemyksineen 70-luvun Tampereelle, telkkua voi jo nyt vaivatta seurata netin kautta. Ainakin mä seuraan. Ei kai sillä ole mitään väliä mistä sontaluukusta paskaohjelmaa katsoo? Sitä paitsi katsominen on katoamassa, kuten Hell Man´kin toteaa. Tulevaisuus on yhtä ja samaa tsäppäilyä. Kun Yle seuraavaksi lopettaa Teeman, ei siellä enää olekaan mitään luparahojen vastineeksi seurattavaa kuin pullamössötoimittajien narina ja Jungnerin möläykset Facebookin selaamisen lomassa.

Helsingin huumepoliisi on tullut yllätetyksi housut kintuissa rysän päältä! Nämä yliovelat salakavalat merkonomin näköiset Seppälästä ostettuihin palttinapukuihin sonnustautuneet tyypit ovat järkyttyneitä siitä, että heidän toimiensa lainmukaisuutta on salaa varjostettu kuukausia. Syyte tuli seitsemälle ja koko osasto joutui lataamoon henkisen uupumuksen vuoksi. Ei tällaiset herkkuperseet pitkälle pärjää armottomassa huumesodassa, jota käydään öiseen aikaan Pöxymäen ikuisilla kukkuloilla.

Tyhmyyden huipentuma oli eilinen tiedotustilaisuus, jossa huumekytät syyttivät rikollisten salaliiton pesineen poliisin sisään ja sen panneen stopin heidän hommilleen. Poliisit itkevät kuin pikkuvauvat aina kun he itse joutuvat samankaltaisen tutkinnan kohteeksi jota he jatkuvasti tekevät. Kyttäävät Jere Kamalahden tapaisia viattomia lätkänlyöjiä, eivätkä tajua sodan huumeita vastaan olevan jo hävitty ja huumepoliisin toimivan vain rahamiesten kulissiorganisaationa. Jos joku vetää pikku pössyn, niin so fucking what? Ja jätkät märisee kuin apinalauma kun saavat omista kyttähommistaan näpeilleen. Tuollaiset mamikset eivät montaa minuuttia kestäisi uimahallin kylmävesialtaassa, jossa sankaruuden ja raukkamaisuuden raja-aita tässä hyvinvointivaltioksi kutsutussa - tilapäiseksi jäävässä - sosiaalisessa kokeilussa vedetään...

Luin kirjan joka käsitteli kirjallisuuden avant gardea, surrealismia, futurismia ja terrorismia. Yliopistossa slummaillessani nämä aatteet tulivat toki tutuiksi, mutta aina kymmenen vuoden jälkeen kaikki täytyy keksiä uudestaan, tai tutkijoilta loppuu hommat ja piimäkiulu kumisee tyhjänä.

Kirja oli mukava katsaus turhiin yhteiskunnallisiin toiveisiin. Lukiessani tunsin tyyppien pyrkimyksissä jotakin sietämättömän tuttua. Sitten mulla välähti: Kaiken utooppistn ajattelun keskeisten epärealististen pyrkimysten ainoa toteuma edes suunnilleen on Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Muualla yksilö vedetään tilaisuuden tullen kölin alta, Venäjällä kaivataan kyliin ja itämaisen despotian suojiin, eikä muutenkaan sosiaaliämmien mekastus särje maailmalla tärykalvoja Pohjoismaiden malliin.

Muuten mulla on ollut so fucking what hyvä päivä. Parin sadan euron arvoinen kello on tosin hukassa, mutta sattuuhan näitä. Uimahallissa vedin 500 metriä, selkä kestää. Katsoin eilen telkusta Jani Sievisen, jonka entisen vaimon isä asui Alppilassa naapurinani, neuvovan rintauinnin tekniikkaa. Hurja potku, liuku päälle, käsistä ei puhuttu mitään, isket ne vaan tujusti suoraa kohti häämöttävää finaalipaikkaa! Selkä alkaa tulla kuntoon ja suuruuden hullut urheilua koskevat ajatukset alkavat jälleen vallata mieleni. Kohta palaan salille ja talvella ostan sukset, jos on lunta enkä jää Venetsiaan odottamaan aqua altaa.

Tästä on hyvä jatkaa viinanottohommien salaperäistä historiaa, josta en näille sähköpalstoille hiisku, koska sain jälleen viimeisen varoituksen Venäjän mafialta, Napolin camorralta ja Pöxymäen baarin sekaverisiltä.

Beijing Short Cuts

Philosopher´s Stone

Olen lueskellut viime aikoina 700 sivuista "History of Venicea". Se on ollut lukulistalla jo yli 20 vuotta. Eikä siitä mihinkään pääse, että tykkään lukea tietokirjoja. Olenhan aikani tuote, yliopistoilla eri statuksilla vuosikausia slummaillut tyyppi.

Vaikka ostankin huuto.netistä vanhoja aikoja sitten kaupoista kadonneita henkeviä romskuja, pystyn kuitenkin paljon paremmin keskittymään tietokirjoihin. Ymmärrän toki, että suurimmalla osalla tiedosta ei ole elämäni kannalta mitään merkitystä. Mutta kuluupahan aika sukkelaan. On se niinkin, että tieto ja tiede ovat myös tässä tosi tv-formaattiin kellistyneessä maailmassa muuttumassa kiivasta tahtia meidän marginaalisössöjen hommaksi.

Vanha henkevyys jatkaa murenemistaan kaikilla rintamilla. Vaikka yritin vielä kerran olla hyvä ihminen tilaamalla SanomaWsoyn kituvat Taloussanomat, ei tämäkään tepsinyt, vaan lehti päätettiin muuttaa ilmaiseksi verkkoversioksi. Tilalle tarjotaan tilausjakson päätteeksi Hesaria, jonka kolahtamisen loppuminen luukusta näin ollen viivästyy. Itse kadun em. ohella että tilasin Economistin, sillä sekin pitää sisällään enimmäkseen joutavanpäiväistä bisnesjargonia. I surely can do without it.

Gameplan ei ole kummoinen, mutta se voi olla winning formula. Jatkossa en tilaa enää mitään, enkä edes osta huuto.netistä kirjoja (niitä notkuu jo tuhansia ympäri luukkua). Maksukanavat lienevät heikkoutemme, nyt tilasin Welholta L-paletin lisäksi Norra paketin, eli aloin harjoittaa perinnekulttuuria räpsimällä ruotsalaisia kanavia. Ei niistä olennaista lisäarvoa saa, mutta nyt taitaa olla sellainen tsäppäilyn aikakausi meneillään.

Viimeisen vuoden aikana en ole paljon enää edes jaksanut levyjä kuunnella. Tsekkasin uuden Radioheadin, eikä se kummoista vaikutusta tehnyt. Bruce Springsteenin uusi oli pikaisella kuuntelemisella hämmästyttävän huono. Eikä edes Ray Daviesin uusi soololätty ole edeltäjänsä vertainen.

Viikonloppuna kävin uimassa ja kävelemässä. Selkä oli yllättävän hyvässä kondiksessa. Tänään jatketaan venytystä kidutuskammiolla. Meikäläisen elämä on selkäkivun ohella/vuoksi pelkistettävissä kolmeen kohtaan; uimahalliin, markettiin ja viinakauppaan. Välistä kanavien räpsimistä, ehkä joku dvd-klassikko ja venetsialaisten rupista historiaa päälle. Meneehän se toki elämä näinkin...

Asiat voisivat olla hullumminkin: voisin olla joku netin lukemattomista passiivis-aggressiivisista naisihmisistä, joilla tuntuu kaunaa riittävän purettavaksi jatkuvalla syötöllä. Heidän lukijansa ovat samanlaisia passiivis-aggressiivisia naisia, jotka raportoivat omasta vittumaisesta elämästään...

Netistä olen silloin tällöin seurannut Thaiklupi-palstalta Proffan päiväkirjaa. Tyyppi on varhaiseläkkeellä ja on mesonnut Thaimaan suunnalla jo yli vuoden. Aika läträämistä on ollut, eikä kohellustakaan ole puuttunut. Nopeita siirtoja, hukattuja lompakoita, särjettyjä menopelejä. Ihmeen hyvin kaveri on jaksanut paahtaa, vaikka dokaamisen jälkitilojen raportointia on alkanut yhä enemmän esiintyä. Saa nähdä mites tässäkin käy, kokemusten mukaan ei välttämättä hyvin.

Vielä on jotakin jonka vuoksi pitää peukkuja: selkä kuntoutuu, kuinka käy Proffan?

A Theory of Everything

Jonain päivänä onni kääntyy, metsämies. Tänään voi olla sellainen harmaa perjantai. Kävelin halliin kolmisen kilsaa ja uin 450 metriä. Vasta viinakaupan jonossa kipu iski selkään. Saimme kuitenkin lastin hoidettua himaan. Näin ei pääse viinahomma kokonaan retuperälle.

Yritin jo viikolla Pöxymäen baarissa vetää nupin turraksi tapeltuani körttikansan keskellä Sampo nimisessä pankin retaleeessa. Nalle tunki ihmiset karsinaan ennen kuin myi koko roskan tanskalaisille. He yrittävät saada kovasti otetta uudesta markkinasta, mutta siitä ei mitään tule, uskallan veikata. Ensinnäkin suomalaiset eivät tykkää tanskalaisista, vaikka sieltä saadaan jouluksi hyvät kinkut ja halvalla. Toiseksi Sampo on tavallisen asiakkaan kannalta yhtä vihamielinen kuin tämä toinen dinosaurus Nordea.

Ihmiset eivät ymmärrä, että pankit menisivät hetkessä nurin jos ne eivät saisi pyörittää bisneksiään nollakorkoisilla käyttelytileillä makaavilla palkansaajan rahoilla. Asiakaat on pankeistä häädetty himaan koneiden ääreen asioimaan. Jäljelle jääneet on luokiteltu rupusakiksi, johon ei kannata panostaa.

Jouduin käymään maksamassa kuitin vuoksi maksun Sammon konttorissa. Siellä oli meininki kuin suursikalassa. Sata ihmistä tönimässä toisiaan maksupuolella, sijoituspuolen isot tilat hohtivat neonia ja tyhjyyttä. Lisäksi kahdesta luukusta vain toisella oli virkailija. Sain yhdeltä epätoivoiselta mummolta vuoronumeron ja ehdin kuitenkin käydä tsekkaamassa jouluosotokset ehtien vielä tönimään joukon sekaan ennen vuoroani.

Sammon jälkeen olin varma, että kuluttajan velvollisuus on äänestää jaloillaan, eli lopetan kaikki tilini sun muut siellä. Sen kunniaksi menin ottamaan kaljan ja lepuuttamaan selkääni. Ei siitäkään mitään tullut, sillä takana istui outo kiiiluva silmäinen äijä. Hänen luokseen saapui äijän äiti ja tytär. Karkulainen oli pöllinyt tyttärensä pääsykoekirjat viinanhimossaan. Asian palajstuttua tytär hoki hysterian partaaalla:

- Ei voi olla totta, tämä ei voi olla totta...

Porukka jäi selvittelemään solmussa olevaa perhedynamiikkaansa kun katsoin parhaaksi häipyä ihmisten ilmoilta Pöxymäen baarin rauhaan. Tane oli saanut porttarin, koska oli paskonut housuunsa. Uusi omistaja oli lätkäissyt hänelle porttarin. Herkkupuodin pitäjän mukaan moni muukin oli kokenut saman kohtalon. Jäljellä vain Pastori ja pari muuta.

Pastori oli humalan harmaassa vaiheessa. Ei pysty nukkumaan, vaan imovanen avulla vaipuu vain tunnin horrokseen. Kertoo olleensa nukkumatta yli viikon. Reissu-Ripa, joka on juhlinut vaimonsa kuolemaa kolme vuotta, piti tätä kuitenkin paskapuheena. Hänkin on luullut valvoneensa viikon, mutta käytettyään päätään on varma nukkuneensa tietämättään.

Väsyneiden raahustettua koloihinsa odottamaan kuolemaa ei baarissa ollut enää ristin sielua. Uusi vietkongomistaja katseli surullisena ja kohtaloaan kiroten hiljaista kylätietä. Tästä bineksestä ei ainakaan mitään tullut, eikä Pöxymäen baarin pitäminen ole edes mikään bisnes.

Seuraavat päivät odotin itsenäisyyspäivää. Katsoimme hyllystä Tarantinon "Reservoir Dogsit" jättitelkulta. Pääsin eka kerran siihen sisään ja hyvähän se on, ei pääse minnekään. Viisi pojoa. Maksukanavien leffatarjonta on surkeahkoa, mutta Elia Kazanin "Viimeisen valtiaan" saimme katsottua läpi. Kaksi pojoa.

Itsenäisyyspäivänä söimme kanaa ja väistelimme lähes jokaiselta kanavalta tulevia Linnanjuhlia. Niitä tuli samanaikaisesti viideltä kanavalta, katsojia oli yhteensä yli kaksi miljoona. Näin ollen en ole voinut olla väärässä pyrkiessäni viime vuosina karistamaan tämän kahjomestan pölyt pysyvästi jaloistani. Täällä on liikaa tyhmiä ihmisiä, säät surkeat ja sapuskan maailmankuulua huonoudessaan, kuten herrat Chirac ja Bertolusci ovat todenneet osuen naulan kantaan.

Mutta selkähommat aion panna kondikseen. I refuse to be a victim. Jos ihminen ei treenaa, ei hänellä ole mitään olemassaolon oikeutta. Enkä mä jaksa enää edes seurata mitä tässä maassa ei tapahdu. Saati kommentoida sähköpalstoilla. Haukuin kepulaisia ja Sitraa, mutta ne nyt ovat kestohaukkujen kohteita muutenkin, eikä niistä saa orgasmia. Ne kun ovat frigiidiä sakkia nämä tämän maan päättäjät ja muut rahojen kätkijät.


"Sitra ajettava alas!
Jussi Apila | 7.12.2007 16:04

Suomessa ei ole mitään tarvetta kahden kilpailevan tutkimusrahoitusbyrokratian ylläpitoon, eli Tekes riittää vähäväkiseen maahamme.

Koko Sitran historia ja sen toimintaa tuntevien siitä antamat lausunnot osoittavat lisäksi, että poliittisilla mandaateilla operoivat sitralaiset eivät ole ymmärtäneet asemaansa. Oma ja poliittisen lähipiirin etu on ollut korostetusti esillä. Esko Ahon lisäksi moni muukin sammunut poliittiinen tähti on päässyt Sitraan suojatyöhön...

Sitran lakkauttamista ei kukaan jäisi maassamme itkemään, paitsi sen piiristä ilmaista rahaa saavat työntekijät ja rahoituksesta nauttivat lähipiirit.

Vuosi sitten esillä oli Sitran johtajien hirmupalkat. Tämä uusi rahastojupakka jatkaa sirtalaisten omaksumaa vakaata kähmintäpolitiiikkaa."

Best of the Rest

Pari päivää sitten selatessani Pomon tilaamaa Hesaria mieleeni juolahti, että minne on kadonnut lehden paras ja älykkäin senttari Tomi Ervamaa? Hän oli keväällä lehden tilauksen peruuttaessani kirjeenvaihtajana Lontoossa. Nyt siellä häärää uusi heppu.

En ole koskaan tavannut Tomi Ervamaata, eikä siihen enää ole mahdollisuutta. Eilen kuulin eräästä kustantamosta peräisin olevan huhun, että kaveri on kuollut kesällä Lontoossa "viinaan ja aineisiin". Tarkistin jutun Googlesta ja näin on tosiaankin päässyt käymään. Hesarin ainoa senttaritähti on poissa. Hänen kuolemastaan löysin suomalaiseen median verrattuna yllättävän seikkaperäisen selostuksen netistä:

www.thisislocallondon.co.uk

Finnish reporter’s binge-drink death
By Hollye Blades


A well-known Finnish journalist who lost his home and job because of his drinking was found dead in a bus shelter, an inquest heard.

Tomi Ervamaa, 42, a long-time correspondent for Finnish paper Helsingin Sanomat, was found dead in a bus shelter after dying from alcohol poisoning on July 1.

An inquest at Westminster Coroner's Court heard that Mr Ervamaa, had suffered from alcoholism and depression and had entered rehabilitation at least once in an attempt to stop drinking.


Mr Ervamaa, who was divorced with a son in Finland, came over to the UK in 2006 as a London correspondent. After just a few months, he lost his job due to his alcoholism and was forced to leave his flat in Dell Walk, New Malden.

He moved back to Finland in April this year where he spent two weeks in rehabilitation in an attempt to stop drinking and spent time with his former wife and son.

“Tomi Ervamaa was one of the very few writers who had a voice. Always facts-based, but often irreverent, even iconoclastic, his output was a joy to follow. There's one dry wit less in the world.”
Web tribute to Tomi Ervamaa

On June 22, Mr Ervamaa returned to London where he began drinking again. On the night of Friday, June 29, he was seen in Tottenham Court Road by a colleague, who described him as extremely drunk and with a cut on his cheek. He then called her mobile later that night and asked her if he could sleep at her flat for the night but she refused.

The following day, she texted him several times and, when he did not respond, she called the police and reported him missing.

In the early hours of Sunday morning, a group of teenagers came across Mr Ervamaa, unconscious in a bus shelter on Putney Heath. They flagged down a passing police car and the officers attempted to resuscitate him but with no success.

One tribute posted after his death on a website said: "Tomi Ervamaa was one of the very few writers who had a voice. Always facts-based, but often irreverent, even iconoclastic, his output was a joy to follow. There's one dry wit less in the world."

At the inquest, PC Wayne Orton, one of the first officers on the scene, said: "He had a bag with him, containing his Finnish passport. There was also an empty bottle of gin and a can of strong lager in his possession."

A postmortem examination carried out by Dr Robert Chapman found that the cut on his cheek was consistent with a fall and not an assault.

Coroner Dr Paul Knapman recorded a verdict of misadventure on Tuesday.

He said: "He had a fantastically high level of alcohol in his system, and alcohol at this type of level acts as a poison and would have proved fatal, no matter how accustomed someone is to drinking."

12:06pm Thursday 13th September 2007

Country Life

Nykyajan kapitalismia ei voi ymmärtää ilman messujen käsitettä. Eipä kai entistäkään ja sitä edeltäneitä talousmuotoja. Nyt ovat maalaiset pistäneet Messukeskukseen omat bileensä. Eipä muuta kuin lauantaisesta uinnista kipeytynyt selkä repuun ja messuamaan!




Minulla ei ole mitään kosketusta maalaisiin (eikä tosin tätä nykyä paljon edes kaupunkilaisiin). Jotenkin pidän heitä itselleni vieraana sakkina. Tämä voi johtua siitä, että olen itse juuriltani kalastajaporukkaa. Maamiehet kyntävät tiluksillaan ämmiensä armoilla. Kalastajat vaeltelevat retkillään laajalla säteellä kotipiirin ulkopuolella. Maa on minulle vieras, meri oli kerran tuttu. Nyt en saa fiiliksiä kummastakaan, en edes eternal sunshine of spotless Helsingistäkään.




Messuille kävelen Itä-Pasilan läpi. Siellä on outo tunnelma, talot kuin tullimyllyt jotka uhkasivat Don Quioten henkiparkaa. Eikä ristinsielua missään. Otan luontokuvan paikallisesta talveen riisuutuneesta metsästä. Päätän lähettää sen vuoden luontokuva kisaan.



Messuilla tajuan heti kättelyssä, että nämä eivät oikein ole my kind of peoplea. Valaistus on lisäksi oudon hämärä, joka masentaa marraskuun pimeyteen vajonnutta mieltäni entisestään. Onneksi Pomolla on muutama rohkaiseva sana sanottavana meikäläiselle. Uskaltaudun metsämessuille, elävään maaseutuun ja kädentaitoihin. Keikkani kestää kymmenisen minuuttia, mutta sävelet tulevat selviksi. Painelen hippulat vinkuen kohti stadin kivisiä mestämaisemia.



Selkäni on jälleen pamahtanut. Johan se ehtikin olla paremmassa kunnossa viikon. Uinti ei taaskaan tehnyt hyvää ja fysikaalisen hoitsut kehottavat minua lopettamaan ristiselkää rassaavan touhun. Sen sijaan voisin ryhtyä vesijuoksemaan. Se on mielestäni vihoviimeistä hommaa, johon meikäläisen tapaiset karskit sällit eivät alennu. Ei vaikka se tekisi kuulemma välilevyille hyvää ja hermokudosvauriot selässä voisivat hellittää.



Illalla syömme omituista ruokaa. Kanafileitä ja pakasteparsakaalia, joka maistuu kummalliselta. Luen Ilta-Sanomista Pete "Räkä" Malmin kuolleen perjantaina. Siinä meni taas hyvää ryyppyseuraa, vaikka en viimeisinä aikoina hänen kanssaan pyörinytkään vetäydyttyäni tiluksilleni Pöksymäen kukkuloille potemaan selkääni ja kaikenlaisia orastavia alkoholi- ja mielitauteja. Joka tapauksessa; hyvää matkaa Pete. Perässä tullaan, uskallan näkemäni ja kokemani perusteella veikata.

The Great Wall