Nyt on sitten tultu siihen vaiheeseen elämän iltaruskoa, että vain menneet muistelot elähdyttää. Tänä aamuna se on mennyt musiikkivastaavani dr. Muzan kanssa seuraavan malliin:
I Tölikän Fredi Muza muistelee
Rokkenrol,
ja halitulijallaa. Viikko on lähtenyt käyntiin aivan kelvollisesti.
Olinkin viikonloppuna ihan kiltisti, joten aamulla ei väsyttänyt
mainittavasti. Nukahdin silti uudestaan kelloradion aamujorinoihin.
Olipa kerran radio ja olipa taas kiva kuunnella Hectorin toimittamaa
"Tänään tässä ja nyt" -radiospektaakkelia. Syksyllä ´72 olin vasta
kansakoulun ensimmäisellä enkä ehkä ihan vielä silloin hiffannut
kyseistä ohjelmaa saati Ennenkulumattomia, mutta joskus noihin aikoihin
purkka, jytä ja glam alkoivat soida meidänkin huushollissa. Fredin
"Muukalaisen" kautta tajusin sitten Bowien "Starmanin", ja suurin
piirtein samoihin aikoihin tulivat myös Sweet, Slade, Uriah Heep ja
"lasten ystävä" Gary Glitter. MArc Bolankin oli hämärästi tuttu
("Hot love") ja tietysti jotkut 60-luvun tekijät kuten The Beatles
ja The Beach Boys (faija äänitteli Sävelradiosta). Jees, en ihmettele
Hecin Bowie-innostusta, sillä tuo "Free-cloud" oli jo lähes klassista
Bowie-muzaa. Tuo "Space oddity" on mennyt meitsiltä hieman ohi - en
ole ehkä koskaan kuullut kokonaan, joten pitänee ainakin lainata.
Siinä on myös "Memory of a free festival", joka on jonkun starban
(mahd. Morrissey?) lemppareita. Täytyy tutkailla Uncutin Bowie-nume-
rosta, joka ilmestyi joskus viime keväänä.
Vielä näinä päivinä kuitenkin epäilen, että Fredi saattoi jysähtää
70-luvun alussa kovemmin kuin David Bowie. "Sympatiaa", "Vippaa mulle
viitonen", "Rakkauden sinfonia", "Avaa sydämesi", "Yksin ullakolla",
"Yskin, oon tietenkin" ja tuo edellä mainittu "Muukalainen" - siinä
aika mahtava hittituubi. Tosin Bowien levynkannet olivat vähän
hienompia. Jokin "Alladin sane" oli aivan loistava, samoin "Pin ups". Kun
en tuolloin niitä omistanut, niin en osaa sanoa, olisinko digannut
kaikkea Bowie-muzaa. Ehkä se olisi pölähtänyt yli hilseen muutamia
hittejä lukuun ottamatta. Demis Roussos eli 70-luvun Jussi Parviainen ei
ollut ihan yhtä pilvee. Sitäkin tuli kuunneltua, kun faija osti Demixen c-kasetin. Ihan eka ikioma poppisalbumi tuli hankittua vasta joskus ´77 Epesistä, ja se oli Procol Harumin tupla "A whiter shade/A salty dog", joka olikin jo tosi kolahdus, ehkä ensimmäinen "progehurahdus". Sitä edeltäneet Hurriganesit, Nazarethit ja Kuoppamäet olivat joko proidin tai mutzin hankintoja. Faija osti Carpentersia. Viikkorahat olivat tuolloin vähäisiä, joten hankin omia levyjä tosi harvoin.
Oli se kultaista aikaa. Ja "Julma-Juha" Väätäinen tanssi "Popcornia"
Kalastajatorpan yökerhossa. Trumpettilahkeet ja kaikki. Vau! En nähnyt,
mutta mulla on tuo mahtava single.
Jees, viikon päästä American Music Club, joka on varmaan aika jees.
Ja sit myöhemmin mm. Spiritualized. Tulossa timanttinen konsertti-
syksy. Ou jee!
II Pöxymäen skitsopää vastaa
jeps,
huomenta fredi muza,
eikös se matti siittoinenkin töppäile siellä töölön suunnalla entisen täysdorka-kaupunginjohtaja-akkansa kaa?
nuita musia tuli kuunneltua tässä järjestyksessä: ekana kolahti irwin joskus 60-luvun lopulla. mulla oli diili yhden lähistöllä asuvan levyautomaattimiehen kanssa, että sain markalla kipale kaikki irwinin koneista poistetut singlet. ja niitä piisasi, niitä kuunneltiin. myöhemmin tämä lindholm-niminen levyautomaattimies ampui itsensä, mutta se on näitä oulu tarinoita, joita pitäisi jossain vaiheessa vaihteeksi työstää.
no sitten ihmettelin siskon levyä "deep purple in rock", jonka eka biisi "speed king" kun pamahti soimaan, meinasin lentää perseelleni. en tajunnut että miten kukaan voi tällaista melupaskaa kuunnella? siskon kautta tutustuin myös mm. seuraaviin artisteihin: ccr, manfred mann, tom jones, pepe ja paradise. mutta sitten about ´72 näin suosikissa kuvan muuukalaisesta, josta kyseltiin: voiko tämä mies olla tältä planeetalta? ei voinut, olin tasan varma ja painelin musiikkimieheen ostamaan ziggy stardustin. siinä huumassa ostin myös tän space oddityn, joka oli erilainen, enkä mä sitä oikein tajunnut, mutta tulin kuitenkin jo silloin bowie musalla aivopestyksi, mikä on myöhemmin näkynyt kaikissa hämäräperäisissä toimissani ns. pikkuihmisten maailmassa. (viimeksi jahtasin heitä toissa viikolla sängyn alta koko yön; he olivat naamioituneet kiinalaisiksi.) jossain välissä hankin myös tony christien pumpun älppärin ja hyvä oli ja on.
kasettijutut menivät koko ajan, joten 70-luvun alkupuoliskon musa on aika tasan tarkkaan tuttua progeineen, purkkine, jytineen. uriah heep oli kova ja slade kanssa. suomalaisista hector ja hurriganes. muut tulivat sitten laadukkaana massana näiden perässä. joskus 70-luvun lopulla lopetin aktiivisen musan kuutelun ja seuraamisen. nyt vanhoilla päivilläni täällä helsingin beverly scitchohills´issä olen palannut muiden höperöiden vanhusten tavoin menneen meininkeihin. osasyy tästä tragediasta lankeaa myyttiselle helsingin yössä taksilla huristavalla dr. muza nimiselle tyypille....
nyt njassa soittaa radiossa hurriganesia, teddy ja tigesiä ja näitä vanhoja; on samaa ikäpolvea meikäläisen kanssa, joten nyt kun hän on päässyt eroon aikaisemmasta räpin soittamisen vammastaan, hänen ohjelmiaan on lysti kuunnella aamuisin päivän diilejä tämän koneen ääressä väsätessäni.
mutta aurinko paistaa jo kolmatta päivää peräkkäin. lähden kohta selvittämään kadonneen miss suomen seija paakkolan mysteeriä. onko hän myynyt haltialan ravintolan, vai mitä hommaa? näin hänet kesällä vilaukselta siellä päin ajaessani; seija oli hankkinut uuden motskarin ja ajoi sillä varovaisesti kuin juuri luistelemaan oppinut lapsi. (hänen miehensä on haltialan tilanhoitaja, eli elukoiden yms. vastaava.)
katsoin eilen tän madventures jätkien monte rosson. surkea käsis oli ja muuten ylituotettu tyyliin ripa ruostuu, eli välillä puhe hukkui taustan svengimenoon. ei näistä ukoista kuulla ainakaan elokuvan merkeissä enää paljoakaan. sanan "vittu" yms. madventures hokemien toistaminen ja pössyn ihannointi ei ehkä riitä näillä pelikentillä kovin pitkälle. mieleeni tulikin lähettää elokuvasäätiöön tuotantotukea varten hakemus käsiksen kehittelyyn, jossa ei ole kuin yx sana: "vittu". sitä toistetaan eri yhteyksissä eri painotuksin ja sisällöin.
puuro on puuron nimi ja mä meen nyt syömään kaurapuuroa.
