Kotkassa asiat tehdään toisin

Kotkassa asiat tehdään toisin. Kymenlaakso on Pohjoismaiden kolmanneksi taantunein maakunta. Vain Kainuu ja Pohjois-Karjalan ajavat alle. Kotkassa tehdään eniten murhia Suomessa. Narkataan ja juopotellaan kolmannessa työttömyyteen kasvaneessa sukupolvessa.

Helsinkiin on reilut 130 kilsaa, mutta viimeistään Loviisan tienoilla ajetaan aikasuppiloon. Kotkaan perille päästyä eletään tukevasti menneessä maailmassa. Kuten olen jo aiemmin todennut, Kymenlaakso on ollut menneinä vuosisatoina idän ja lännen rajatilaa. Raja on seilannut edestakaisin sotien mukaan, väki sen mukana.

Puunjalostusteollisuus toi Kotkaan ylijäämäväkeä erityisesti Savosta. Täällä vallitsi sata vuotta sitten varsinainen villi itä, eikä paikkakunnan identiteetti koskaan ehtinyt ennen teollisuuden rakennemuutosta puberteettia pidemmälle. Kotkalaiset eivät koskaan oppineet modernin konemaailman tunteettomaan rationaalisuuteen. Sen sijaa itkeä pillittää he osaavat tilaisuuden tullen kuin venäläisissä klassikkoromaaneissa.

Nyt kun pitäisi luoda uusia yrityksiä, uusia työpaikkoja kaikki seisovat paska housussa. Se on jo toki ajat sitten kylmennyttä paskaa, mutta mitään tarvatta tai kykyä kehitykseen ei tällä sakilla ole. Sakkiin kuuluu myös kaupungin virkamiehet ja tyhjiä nyppäävä valtion rahoja pummaava kehittämisyhtiö Cursor. Kaupungin suurimpana tulonlähteenä monet pitävät muun Suomen veronmaksajilta pummattuja avustusrahoja.

Kuvaan kuuluu jos joku perustaa kesäravintolan saareen, lehden tekstaripalstalla toivotaan sateista kesää kaikesta sydämestä.

Kesällä Kotka on kaunis, jokainen mesta on. Syksyssä ja talvessa on se hyvä puoli, että ikkunamme alla avautuvassa Sibeliuspuistossa ei päivisin majaile keskustareissulle tullutta lähiöiden sekakäyttäjäsakkia. Julkinen juopottelu on Suomessa sakon uhalla kielletty. Kotkan poliisi asiasta viis piittaa. Turistit kohtaavat keskustan paratiipaikalla haisevän mölyapinalauman. Kukaan ei taatusti tule toista kertaa, paitsi tätä nykyä persaukiset venäläiset bussinrämällään.

Liikennekin on täällä Kotkan keskustassa hyvää ryssäläistä tasoa. Korttelit ajetaan dalla pohjassa. Jos Keskuskadulla olisi peltipoliisi kilahtaisi valtion kassaan päivittäin iso läjä riihikuivaa. Syy lienee siinä että haja-asutusalueiden ihmiset eivät osaa ihmisten ilmoilla ajaa ihmisiksi. Koko ajan ajetaan autot ulvoen.

Jos poliisi alkaa sakottaa sekakäyttäjiä ja muita kaahaajia, suuri osa Kotkan perälähiöiden asukkaista ei tietenkään koskaan kykene maksamaan mitään. Karhuvuoren lähiössä useamman kilsan päästä keskustasta joka kolmannella on maksuhäiriömerkintä. Tyhjästä on paha nyhjästä.

Paha maailma, pahat ihmiset eivät asu naapuristossani. He asuvat kuulemma Karhuvuoressa ja Hovinsaarella. Siellä asunnot ja vuokrat ovat halvat koska aikoinaan tehtaiden työntekijöille rakennetut kämpät ovat vaihtuneet paikalliseen ryysyköyhällistöön.

Täällä kesksutassa en heihin juuri törmää. Helteellä juopot puistossa, perjantaisin köyhät leipäjonossa Vapaakirkon edessä Kaivokadulla kun kuljen koiran kanssa ohi.

Olenko nyt sitten sortumassa tähän pahamaineeseen nimbyilyyn? Luulen että se tapahtuu väistämättömästi kun ympäristöön tulee vierasta väkeä, sekakäyttäjiä ja tällä hetkellä myös pakolaisia. Heistä tosin iso osa on jo potkaistu pellolle, joten tätä väkeä on tällä hetkellä heinäkuussa 2016 vähemmän kuin keväällä.

Palvelua on Kotkan kaupoissa turha olla vailla. Jälkeenjääneisyydestä kertoo että kotkalaiset eivät edes ymmärrä olevansa pihalla nykymaailman menosta. En jaksa enää listata kauppojen väärinkäytöksiä joita täällä Kotkassa piisaa. Nälkäkuolema ei kuitenkaan uhkaa, kaapissa on litran pullo kroatialaista vodkaa. Eletään pellossa muiden kotkalaisten tavoin, viikon päästä Seurahuonella ainakin.

Viihdyn kuitenkin Kotkassa kaikessa sen alkeellisessa jälkeenjääneisyydessä hyvin. Kuskaan koiraa pitkin rantoja, käyn kuntosalilla, istun koiran kaa rannan terasseilla, joskus ostan Alkosta viinaa. Enempää yhteyksiä paikalliseen väkeen en tunne tarvitsevani.

Kirjasto on Kotkassa paras ystäväni, se on tuossa vieressä, käyn siellä useamman kerran viikossa. 75 tuumaiselta katson leffan päivässä ja urheilukanavat syytävät koko ajan huippujännää katsottavaa. Tänään 10.7. Wimbledonin miesten loppuottelu, Silverstonen formula-ajot, fudiksen EM-loppuottelu. Kohta alkavatg Euroopan ja Amerika fudis- ja lätkäliigat.

Luen Tsehovin novelleja. Novelli on kuollut taidemuoto vähintään yhtä paljon kuin runous. Olen kerännyt vuosien varrella kattavan kokoelman venäläisiä(kin) klassikkoja. Suosikkejani ovat Gogol ja Tsehov. Yhdyn niihin moniin joiden mielestä Dostojevskin romaanit ovat enimmäkseen pitkäveteisiä.

Omien lisäksi tilaan kirjastosta silmiini sattuneita mielenkiintosia teoksia. Nytkin minua odottaa kaksi Venäjää ja sen kirjallisuutta käsitelevää esseekokoelmaa. Venäjä on naapurissa. Olen valmistautunut hetkeen jona pienet vihreät miehet ilmestyvät Kotkan kaduille.

Heidät nupataan hetkessä huis helvettiin. Toki haluamme käydä kauppa Venäjän kanssa, se kannattaa. Mutta kaikenlaisiin provokaatiohin vastaamme äärimmäisellä väkivallalla. Jos pakolaisia alkaa syksyllä taas tulla itärajan yli se lyödää kylmästi kiinni. Pystytämme uuden rautaesiripun, eikä meillä ole mitään hätää kun presidentti Niinistö illastaa Naton virallisissa pöydissä.

Kävimme vuoden alussa Pietarissa. Aikeissani oli hankkia kahden vuoden viisumi ja ryhtyä käymään siellä säännöllisesti. Neljä päivää riitti muuttamaan mieleni, en halunnut jäädä yhtään pitemmäksi aikaa Pietariin enkä Venäjälle. Monelta muulta olen kuullut samansuuntaisia arvioita. Nihkeää sakkia nihkeässä yhteiskunnassaan.

Lisäksi Pietarin arvorakennukset murenevat kovaa kyytiä katukäytävillä kulkevien niskaan. Kun asunnot yksityistettiin, eivät uudet omistajat ymmärtäneet, eivät vieläkään ymmärrä, että asuntojen julkisivun kunnostaminen menee jatkossa heidän piikkiin. Eivät ymmärrä ei, huutavat Venäjän valtiolta uusia asuntoja sortuvien tilalla, eivät ymmärrä kapitalismin henkeä, saati protestanttista etiikkaa.

Eivät ehkä edes tiedä Neuvostoliiton sortuneen jo 25 vuotta sitten. Ei tosin teollisuuden uudistamisen kannalta maan johtokaan sitä ole tajunnut. Nyt alkaa olla jo liian myöhäistä.

Kotkassa mulla menee siis hyvin. Balkanin reissun jälkeen paino pudonnut rajulla kasvisruokavaliolla ja salitreenillä jo 7 kiloa. Verenpainekin on palautunut normaaliksi. Painonpudotus ja kevyt kasvisruokavalio passaavat meikäläiselle. Eikä laihduttaminen ole minulle fyysissesti vaikeaa, pikemmin vaikeaa on saada motivoitua itsensä tähän touhuun. Aina se kuitenkin minulta onnistuu kun olen riittävän läsä.

Lukemisen ohella hyvinvoinnistani kertoo että olen alkanut kaikessa rauhassa käymään läppärin kanssa läpi muistikirjojani viimeisten 40 vuoden ajalta. Ei niistä välttämättä mitään suurteosta synny, saati kirjaa muutenkaan. Ehkä joistakin osista; Hailuoto-projektin surrealistisesta ajasta, Kuntaliiton tyhjäntomittamisvuosissa, ehkä vuoden 1979 ekasta intrérrailistani. Kovasti on runoa pukannut jo kesällä 1979, oikioluen kelvollisimmat koneelle. Samalla aina session päätteeksi kirjaan ylös menneistä papruista syntyneitä ajatuksia, mielipiteitä, olen kaikkitietävä kertoja enkä säästele itseäni.

Sateisen viikon jälkeen aurinko paistaa, lämpötila kaakossa lähentekee hellettä. Vähempikin piisaisi. Viikolla tyttäreni Esba tulee kylään, viikonloppuna dr.Muza. Tiedossa Mikko Alatalo laulattaa Karoliinassa, Cafe Laiturin reggaepäivä kahdella bändillä ja dj:llä, jatsijamit Kairossa, fine diningia Varissaaressa. Serkkuni Keppi hakee vissiin vanhan 60 tuumaisen Ouluun.

Flow on julkaissut aikataulut. Laadin jonkinlaisen tietkartan. Ilman sitä olen ollut joskus siellä usemman päivän kateissa, ennen ja jälkeenkin festareiden.

Massive Attack, Iggy Pop perjantaina päälavalla. Morrissey la ja New Order su jättiteltassa. Muita listalla so far; J Karjalainen, Röyhkä/Inginmaa/HYpnomen, vähän afroa, vähän jaskaa, välillä porteista katsoon Kallion nykyistä hipsterimeininkiä.

Asuin maisemissa vuodet 1997-2003, kuusi ja puoli vuotta avioeroni jälkeen. Tuolloin olivat stadin arskat vielä aamusta alkaen juottoloissa. Sitten hinnat ja vuokrat humahtivat pilviin. Äijät joutuivat muutamaan kaupungin vuokrakämppiin Roihuvuoren tapaisiin mestoihin. Nyt Kallio-Alppila seudut ovat hispteritaivas johtuen alueen kämppien pienestä koosta. 70-luvulla Kalliossa asui vielä 6000 lasta, nyt on jonkin verran tilasta tinkimään valmiina olevia lapsiperheitä alkanut palailemaan.

Pitäisi kirjoittaa valmiiksi muistelmateokseni "Alppilan aikakirjat". Pitäisi toki paljon muutakin.

Hienoa että mulla on hienoa. Ei voi muuta sanoa kun vertaa ns. yleisiä olosuhteita vuoteen 1979. Silloin olin vasta alkutaipaleella menossa, nyt jo pitkästi takaisin tulossa. Elämä on eletty, kohta. Mutta paskaako tuosta numeroa tekemään? Tell then I had a wonderfull life, kuten Wittgenstein totesi kuolinvuoteellaan selvityään hengissä loppuun itseään koko elämän piinanneista itsemurha-ajatuksista. Kolme hänen neljästä veljestään onnistui aikeissaan.