... it brings so many changes. Game of life is hard to take, gonna lose it anyway.
Katoaminen maan päältä elävänä jäljettömiin ikiajoiksi. Nostaa käteiset, myydä omaisuus. Lentää monimutkaisten operaatioiden seurauksena johokin Kalkutan tapaiseen mestaan tai muualle Intiaan. Arvioni mukaan yli miljardin asukkaan Intiassa on parhaimmat mahikset kadota väkijoukkoon jälkiä mahdollisille jälkeäjille jättämättä.
Sinne ne katosivat after the show "Pillerirannikon" Apila ja "Yksinkertaisten ihmisten" varatoimari Englund. Englundin asunto on tyhjillään Ogelissa, Apilan kamat on kuskattu häädön jälkeen kaatopaikalle. Sinne taisivat kadota hänen vuosikymmenten aikan tekemänsä muistiinpanotkin. Kukaan ei välitä tippaakaan. Ritchey Edwards ja Arthur Rimbaud tuhosivat myös paprunsa ennen katoamistaan.
Mikä on se voima joka saa ihmisen katkaisemaan ilman vihjettä välit menneisyyteen? Kai se on jokin mielisairauden tapainen tila, jossa uskottelee kaiken hyvän olevan edessä kun hävittää kaiken tämän paskan jälkiä jättämättä taakseen. tai sitten yksinkertaisesti halu kadota jäljettömiin, mahdollisia syitä on miljardeja.
Elin itse lähes koko 90-luvun samanlaisessa lähdön pakkomielteessä. Kun asiat lopulta menivät vituroilleen pakomatkani entisestä ei lopulta edennyt kuin Helsingin Alppilaan, vaikka pitkät ajat hortoilin rajatilassa ympäri Intiaa. Intia ja sinne katoaminen oli minulle pakkomielle. Vielä tällä vuosituhannellakin podin pitkään lähdön pakkomiellettä. Tällä kertaa matkani suntautui Thaimaahan ja muualle Kaakkois-Aasiaan.
Mutta nyt tuntuu jotenkin asiat seestyneen, enkä tunne kuntosalin ohella pakkomiellettä lähteä yhtään minnekään. En edes pakoa viinan ja aineiden turruttavaan turvaan. Elämäni voi ilmaista lauseella: Hän luki historian kirjoja ja kävelytti koiraa. Silloin lähteminen vasta onkin palkitsevaa ja mukavaa, kun ei koko ajan pelko perseessä mieti paluuta helvettin, sen kuumimpiin ja pimeimpiin leiskoihin.
Mietitään näitä kahta Hong Kongiin asettamaani repaleista sankaria. Heillä ei ole hääpösti tulevaisuuden prospekteja Härmässä, mutta katoaminen ilmoittamatta kenellekään lähentelee liiottelua. Tai ehkä heillä ei ole mielestään enää ketään jota asia kiinnostaisi. Oli miten oli, annetaan kundien sekoilla Honkkareissa. Lenännän itse katsomaan heidän touhujaan marraskuun alussa.
Ehkä he ovat silloin kadonneet myös Hong Kongista kuin tuhka tuleen. Apila on Goassa lehmänlantalattiaisessa majassa ja Englund vetämässä Sianpääginiä jossakin kaukaisimmassa viidakossa, jota en osaa edes tässä yhtydessä nimetä.
Ehkä saamme heidät vielä takaisin tähän tarinaan. Mutta mikä tahansa on mahdollista kun ollaan tekemisissä tyyppien kanssa jotka ovat breikanneet through to the other side. Eikä heidän tapauksistaan olla kinnostuneita yhtään samaan tapaan kuin Jim Morrisonin ja Ritchey Edwardisn kataoamisesta.
p.s. Jalle T. ilmoitti olevansa marraskuussa Pattayalla, joten saatan käydä tervehtimässä häntä siellä Bangkokista käsin. Ehkä olen tuolloin kyllästynyt tähän Kaikkitietävän kertojan rooliini ja pannut itsekin yhteydet menneeseen salaperäisen selittämättömästi poikki, vaikka sainkin eilen avaimen talomme alakerran punttisalille. Se näkee ken elää tällä hurmaavan kauniilla planeetalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti