Hän syntyi Etelä-Afrikassa hyvintoimeentulevaan valkoiseen perheeseen. Kuitenkin hän vastusti apartheidia jo nuoruudestaan lähtien. Hän ei menestynyt koulussa, joten hän joutui armeijaan. Siellä hän sai "neekerinnussijan" maineen ja häntä potkittiin perseelle. Ollessaan vartiossa hän ainoastaan loukkaantui vakavasti ANC:n pommi-ikussa. Muut 19 sotilasta kuolivat.
Armeijan jälkeen hän ryhtyi valokuvaajaksi. Samoihin aikoihin hän alkoi käyttää huumeita. Kuolema ja vaara vetivät häntä puoleensa. Hän meni kusisiin paikkoihin kuvaamaan mellakoita. Hän säilyi kuin ihmeen kaupalla hengissä.
Kun on nähnyt kuoleman katseen, ei sitä voi enää koskaan unohtaa. Hän meni sotapaikoille todistamaan kamerallaan elämän päättymistä. Afrikassa tähän tarjoutui lukuisia tilaisuuksia. Vuonna 1993 hän oli Sudanissa, kun ihmisiä kuoli nälkään kuin kärpäsiä. Kaikkialla minne hän kameransa linssin suuntasi näkyi vain kuolemassa olevia ihmisiä.
Kun hän ei enää kestänyt, meni hän erääseen pensaaseen levähtääkseen hetken. Silloin hän näki pensaista ryömivän viimeisillä voimillaan nälkään kuolemassa olevan pikkutytön. Tyttöä seurasi kärsivällisenä korppikotka, joak tiesi pian vuoronsa tulevan. Tyttö yritti ryömiä kohti Punaisen ristin ruokintapaikkaa, mutta matka oli aivan liian pitkä.
Hän suuntasi kameransa näkymään ja jäi odottamaan, että korppikotka levittäisi siipensä. Hän odotti 20 minuuttia turhaan. Sitten hän otti kuvan, jossa kuolemassa olevaa lasta katsoo pilkallisesti ateriastaan varma korppikotka.
Jälkeenpäin hän istui itkemässä. Hän ajatteli neljä vuotiasta omaa pientä tytärtään.
Hän voitti kuvallaan Pulitzerin palkinnon. Kaikessa järkyttävyydessän tuo kuva kertoi kaiken siitä, miten suurimmalle osalle maailman ihmisistä on käymässä. Kuva herätti myös ankaraa kritiikkiä. Monen mielestä hänen olisi pitänyt kantaa kuolemassa oleva pikkutyttö ruokapaikalle sen sijaan, että tyytyi vain todistamaan kamerallaan tapahtunutta ja jättämään tytön kuolemaan.
Hän ei koskaan toipunut tuosta, eikä monista muistakaan näkymistä, jotka vainosivat häntä. Lisäksi hänen paras kuvaajaystävänsä ammutiin sotatantereella. Hänen huumeongelmansa paheni. Kun piikki menee kerran sisään, se ei enää koskaan tule ulos. Kenties huumeilla oli myös oma osansa siihen miten kaikki päättyi.
Hänen ystävänsä muistelevat hänen usein katuneen katkerasti, että ei ollut pelastanut tyttöä korppikotkan terävältä nokalta. Tapahtuma vainosi häntä päivin öin.
Kolme kuukautta Pulitzerin palkinnon saamisen jälkeen hän teki itsemurhan pakokaasulla. Hänen päänsä nojasi löydettäessä makuupussiin, joka oli kokenut hänen kanssaan kaiken kauheuden, mitä tällä planeetalla on koko ajan meneillään.
Jättämässään viestissä hän toivoi tapaavansa kuolemanlaaksossa kuvaajaystävänsä. Hän kertoi myös pahoitellen, että hän ei enää kestänut kuvia näkemistään hirveyksistä, jotka pyörivät onlinena hänen tajunnassaan.
******
Kuoleva lapsi ja korppikotka jäi Kevin Carterin uran kohokohdaksi. Lukiessani juuri suomeksi ilmestynyttä Manic Street Preachersien kitaristi-yleissekoilija Ritchey Edwardsin elämäkertaa Spptifyn luukuttaessa kuulokkeissa bändiä täysillä, muistin tämän n. 1997 tekemäni pätkän. Sen innoittjana oli Manicsien biisi "Kevin Carter". Ja ei muuta kuin kaivamaan juttu esiin Webarchivesta, joka säilöö kaiken mitä me emme edes haluaisi.
Vettä on tuon jälkeen paljon virrannut Vantaanjoessa, vaikka asunkin edelleen lähellä sen rantaa, mutta toisella puolen. Ihmiset ovat osittain uusia, osittain entisiä. Tällä hetkellä en edes epäile heitä salaa vaihdetuiksi, kuten Hesperiassa keväällä 1997. Tuolloin elin upean kauniin manian ja siinä sivussa sivusin Ritcey Edwadsin tarinaa.
Vielä mä dallaan, vaikkei moni sitä uskonutkaan. He olivat oikeassa; minun olisi tullut kuolla joihinkin epämääräisiin overdoseihin tai kaatumiseen pääedellä portaat alas Helsingin Alppilasssa jo vuosituhannen vaihteen tienoilla. Mutta vielä mä dallaan. Erinäiset sunbstanssit ovat vaihtuneet urheilun eri muotoihin ja koiran kävelyttämiseen. Ei pala rööki, ei kulu kossu, ei pala mari, ei ainakaan kovin usein.
Tämä kaikki elämä on hyvin juuri näin tässä näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti