This Is Not the Way To Reality

Luin pääsiäisenä Santa Fe´stä ostamani kirjan Taosin hipeistä Uudessa Meksikossa. Rakkauden kesän 1967 haaksirikon jälkeen hippiremmiä alkoi valua vanhoissa bussin rämissä Kaliforniasta perustamaan kommuuneja villiin länteen. Siellä kuviteltiin elettävän kapitalistisen yhteiskunnan ulkopuolella henkisesti valaistunutta new age -elämää. Kaiken kaikkiaan kommuuneja perustettiin Uuteen Meksikoon kolmisenkymmentä. Yhteistä niille oli, että ne eivät kestäneet pitkään ja säilyivät hengissä ainoastaan sossun ruokakuponkien avulla.

Paikallisten asukkaiden kanssa tuli riitaa, sillä inkkarit, lehmipojat, chicanot eivät hyvällä katselleet vapaan rakkauden ja huumekulttuurin meininkiä pohjoisen Uuden Meksikon vuoristossa. Lisäksi kommuunien asukkaat alkoivat riidellä poikkeuksetta varsin pian keskenään, eikä new age jutuista jäänyt loppujen lopuksi mitään pysyvää jäljelle.

Samanlainen kohtalo on odottanut lähes kaikkia muitakin teknistyvän kellokoneistomaailman pakkopaitaa pakenevia yhteisöjä. Tunnusomaista kommuuneille on ihmismielen pimeän puolten korostuminen, joku haluaa aina olla pomo ja kun hän pääsee kukkulan kunkuksi kinkyt väärinkäytökset alkavat...

Lukemastani kyllästyneenä yli kolmen viikon kipseilyn jumittamana päätän tehdä kainokeppi-intervention todellisuuteen. Painelen kukkulan perällä sijaitsevalla purkutuomiotaan odottavalle talolle, joka mainostaa itseään jonkin sortin kommuunina. Siellä nämä asunnottamat narkit, holistit, rikolliset ja muut psykopaatit sähläävät elämäänsä. Kovin on tuttua tämänkin yhteisön elämänehdot; sossu ruokkii utopiat ja yhteiskunta pääsee näin vähällä verrattuna siihen, että tyypit lähtisivät resuamaan ihmisten ilmoille.

Pastori on liittynyt jossakin välissä välistä jäänyttä talvea ryhmärämään. Hän lukee pääsiäisevankeliumeja pyrkien selvittämään niiden ristiriiraisuudet ja muut väärennökset joissa Jeesus niminen pikkurikoillinen väärennetään joksikin taivaalliseksi supersankariksi.

- Vitun hipit, paskaako täällä vetelehditte? Asuntojen arvo laskee teidän paskapökälöiden takia, tervehdin kommunardeja, jotka hiovat stilettejään ranteeseensa kietomaansa nahkahihnaan.
- Mitä tuli sanottua? karjaisee tappotuomion nuorena kärsinyt vittumainen kaapinkokoinen jätkä.
- Saatanan runkut, täällä istutte perseet kentässä, vaikka Suomeen täytyy alkaa roudaan työväkeä Filippiinin viidakoista. Kusiperseet, ylös, ulos ja lenkille!
- Mikä sua vaivaa? Sä oot kuin perseelle ammuttu karhu? Ei taida sopia toi toimettomuus? Itehän kaaduit kipsin nilkkaasi. Ei se meidän vika ole, Pastori jauhaa paskaa.
- Joo. Mutta kun jätkät pistää tontin kulmaan kyltin "Reality Construction Company" ei mun hermo pidä...
- No se on meidän kokonaisvaltaisen sisäisen ja ulkoisen rakennusfirman nimi. Osa kundeista tekee pikkuremppaa ja mä annan ihmisille sisäisen voitelun...
- Kyrvälläsi annat. Paitsi ettei kukaan anna sun antaa. Lopeta ny tuo hippipaskan jauhaminen. Tässä viidakossa sillä et pitkälle pötki. Mä oon kato kirjoista tutkinut asiaa. Sano mun sanoneen,
- Sulla meni niissä tutkimushommissa yliopistolla kuuppa nurin. Samanlaisia tyhjäntoimittajia sielläkin vetelehtii kärkkyen apurahoja. Me sentään edes yritetään tehdä kunnon työtä. Sama sossu ne ylipistotyypitkin loppujen lopuksi elättää...
- No se voi pitää paikkansa, mutta ei siitä voida loogisesti johtaa, että tällä teidän röskäkommuunilla olisi sen paremmin oikeus olla olemassa.
- Eikö sun todellakin kannattaisi miettiä muuttamista ulkomaille, kun et näe tän maan meiningissä järjen häivääkään?
- Samaa paskaa se on sielläkin, yliopistot ja kuommuunit. Ja kaiken tukahduttava talouden hirmukoneisto ja keskínkertaisuuden ja tyhmyyden itse itseään glorifioiva kultti. Kusessa ollaan, pakotiet tukossa, senkin paskapökäleet.
- Ootko ajatellut muuttamista maalle? Tai kommuunin liittymistä?
- Maaseudulla on tylsää, enkä kestä väkijoukkoja kuin pakon edessä. Mun täytyy vain häivyttää tajunta asioiden tilasta, niin sitten mulla menee taas hyvin, ja saada tää kipsi vittuun.
- Ei oo helppoo sullakaan, vaikka sulla on mun mielestä liian helppoo.
- Ei oo ei. Tän teitin kommunin mä järkkään vielä puskutraktorilla nurin, saatanan taparikolliset ja vähäjärkiset. Älkää rassatko mun hermoja!

Palattuani luukkuuni, alan katsomaan NHL-kiekkoa telkusta ja päätän lopettaa pääni rassaamisen ns. perimmäisillä kysymyksillä. Kaivan hyllystä Frederick Forsythen 1970-luvun alun jännärit ja alan lukea "Zangaroa". Heti helpottaa, elämässä on jälleen mieltä. Enää kolme viikkoa kipsiä ja nettipokeria.