Strange Train To Nowhere

No time to think, no need to explain, no need to nothing.



Overloaded but still likes pictures of strange artificial cities made by computer. Plug out.

Pimme är tillbaka: Kärlek är för dom som har tur

I Pimme Dagens Nyheterissä:

Thåström: ”Kärlek är för dom”

Mörkt mytbygge

Skivrecension

*

Artist: Thåström
*

Titel: ”Kärlek är för dom”
*

Skivbolag: Universal

Thåströms sjunde soloalbum

”Kärlek är för dom” är Thåströms sjunde soloalbum i eget namn och en fristående uppföljare till listplacerade och hyllade ”Skebo-kvarnsv. 209”.
Karriären inleddes 1977 när Ebba Grön bildades och tog ny fart en bit in i åttiotalet när Imperiets första skiva kom.
Efter ett decennium som folkkär rockstjärna och sedermera Bellmantolkare flydde Thåström landet för ett liv i Kontinentaleuropa.
Nu för tiden är det svårt att veta var han bor. Thåström har inte gett intervjuer på många år.

Annons:
Betyg 3

”Kärlek är för dom” är en efterlängtad skiva och redan innan fansen hört en ton har de köpt nästan alla tillgängliga biljetter till Thåströms vårturné. Det har en tendens att bli så när Thåström ger publiken vad den vill ha. Förra skivan, ”Skebokvarnsv. 209”, var ett slags återkomst till den strävt folkliga artist Thåström blev i slutet av åttiotalet, i glappet mellan Imperiet och Peace, Love and Pitbulls. Sin vana trogen hade han kunnat riva ned sin egen position, men denna gång står han kvar och låter sig bli omtyckt av alla de som valt Thåström till projektionsyta och ställföreträdande rebell.

Han går ut hårt med ”kort Biografi med litet testamente”. Själva testamentet handlar om att han inte vill bli begravd på Skogskyrkogården. Biografin återger valda ögonblick ur hans liv.

Jag har ofta tyckt synd om Thåström och upplevt honom som ett offer för en mytbildning som förlorat alla proportioner. Alla som investerade något i punken och som sedan inte höll måttet; som i slutändan valde reklambyrån, radhuset, det trista äktenskapet eller Sportextra på teve, de har alla gett Thåström uppdraget att bära deras värdighet på hans axlar. Det kan ju inte vara rimligt. Ulf Lundell ber om det, han vill ha männens beundran, men Thåström verkar så obekväm. Han vill inte ha kärlek, han vill bara göra sin grej. Jag har själv sett hur han stoppats på gatorna av män som vill kalla honom ”Pimme”. När han gått där med matkassen på söder.

Men när jag lyssnar på ”Biografi” tycker jag att han får skylla sig själv. Texten är som själva fundamentet i det manliga mytbygget. Vers ett: ”Jag svek en vän i Mexico City för längesen. Jag vet inte varför jag aldrig sagt förlåt. Jag har suttit häktad på Skara polisstation. Sen dess har jag hållit mig därifrån”.

Han är en desperado med samvete. Som varit i Mexico City.

Vers två är en tillbakablick till barndomen. Han hade vattenkammat hår och sjöng ”Den blomstertid nu kommer” med de andra barnen. Han försökte inordna sig, men det gick i slutändan inte. Vidare återger han små situationer. Han kan inte gråta på begravningar, men väl framför teven, han har blivit mordhotad på en färja och förälskad på ett hotell. Han har släktforskat och hittat rötterna i en skånsk by. Han är en typisk svensk, trots att han lämnat landet så många gånger att han ”tappat räkningen för länge sen”. Han såg The Clash på Stora Hotellet i Örebro. ”Sen blev det aldrig bättre än så”.

Han pratsjunger texten med sin patenterat spruckna röst mot en rätt monoton och mörk musikalisk fond. Vi förstår att det är ödet som styr hans liv.

En artist måste få ta plats. Deras jobb är att upphöja livet till konst. Men få vågar längre ta sig själva på det allvar som krävs på för att lyckas. Dagens konst är en klackspark, pretentioner är farliga. Det är sorgligt därför att det vi fått istället är en sådan outsäglig massa dynga men befriande därför att det blev jobbigt med alla självuppfyllda män.

Men Thåström står kvar. På ont och gott. Jag upplever ”Biografi” som väldigt banal. Att ta sig friheten att lyfta detta till allmängiltighet är förmätet på ett både generationstypiskt och manligt vis.

Hela skivan är mörk. Vem trodde något annat. De avskalade och nästan skissartade låtarna har klätts i arrangemang som lånar mycket från Einstürzende Neubauten och Nick Cave. Ibland är det lyckat och snyggt, som i ”Tillbaks till Trehörnsgatan”, ”Kärlek är för dom” och ”Långbort” där man nästan inbillar hur Blixas och Caves körar i det ödsliga ljudlandskapet. Texterna är med undantag för ”Biografi” och kärlekssången ”Över sundet” rätt vaga. Ibland tycker jag han gör det lätt för sig, ibland laddar han både abstraktioner och dissonanser bara genom att vara Thåström. Han gör en Dan Andersson-låt också, och slutar med Ulf Dagebys gulliga Dylantolkning ”Men bara om min älskade väntar”. Helheten är inte direkt begriplig.

Bästa spår: ”Tillbaks till Trehörnsgatan”

Po Tidholm

musik@dn.se
II Dr. Muza kiroaa kriitikin paskatasoa Härmässä:

Joop,

nykyään ei Suomessa kirjoiteta mistään levystä kunnolla.
Toista oli silloin ennen, kun J.W. Wallenius sai kokonaisen
aukeaman, jotta saisi edes hieman sauhuta. Ja Soundin alku-
aikoina oli myös Waldemarin palsta, jolla hän mm. paljasti,
millaista musaa hän oli äänittänyt c-kaseteilleen lepopäiviensä
ratoksi. Ja kun Wallu kehui jotakin, niin jo oli syytä rynnätä
levykauppaan ja hankkia se suurenmoinen blues-kokoelma tai
Fabulous Thunderbirds. Dave Edmunds oli myös laadun tae ym.
Ja olihan muitakin hyviä Soundi-skribenttejä kuten suosikkini
Mikko Montonen, Pekka "Pipin" Markkula, Juho Juntunen, Jussi
Niemi, Timo Kanerva jne. Nykyiset soundilaiset ovat kasvotto-
mia teuvoja ja jouneja, jotka tuntevat pelkästään 90-luvun musat
eivätkä ymmärrä popin kehityskaarta. Sitä paitsi Soundissakin
ollaan Oasis-harhan vallassa. Olen edelleenkin sitä mieltä,
että Oasis on muutamasta hyvästä vedosta huolimatta aika
keskinkertainen yhtye eikä ansaitse paikkaansa rockin tosi
mestareiden temppelissä.

Ajat ovat synkät, joten musakin heijastelee niitä vibraatioita.
Onhan Hectorkin tehnyt synkkää kamaa - esmex "Kadonneet lapset"
(1978) on hyvä mutta aika sumea ja "Varjot ja lakanat" (1988)
kenties jopa "lapsia" masentavampi. Eipä sillä Hectorillakaan
tosin helppoa ole ollut. Yhdessä haastattelussa hän kertoi,
että kun pääsi studioon, niin piti ottaa pameja, että saisi
edes jotenkin pidetyksi itsensä kasassa. Oli ihan rikki, ja
itketti niin vietävästi. Ei ihme, että joissain Heikin lauluissa
on semmoinen maailmanlopun fiilis. Ja mitä Hector meillä, sitä
Thåsse Ruåtsissa. Toki aina voi vaihtaa Kylie Minogueen tai
johonkin muuhun ilopilleriin. 80-luvulla meillä oli mm. Duran
Duran, mutta kasari olikin nousukautta, jolloin jengillä oli
Europe ja isommat autot.

III Jussi Apila ei tykkää suomalaisista:

Onhan se näin, toki noinkin, tai sitten miten vaan. Thåssen levy
jaksaa ilahduttaa, en edes muista mikä oli edellinen ilahdus tänä
iPodien ja iPodtelakoiden aikakautena. Niin mikä se oli? No oliko se
kyseisen Pimmen edellinen lätty kolmen vuoden takaa, tais olla.

Suomessa ei tosiaankaan osata yhtään mitään näissä yläkerran asioissa,
taide, tiede ja mitä niitä onkaan ovat kaikki säälittävää avutonta
paskaa. Olen ratkaissut ongelman jo aikoja sitten; en seuraa yhtään
mitään. Esimerkiksi suomalainen kirjallisuus kuoli jo 70-luvulla kun
Henrik Tikkanen oli saanut tuotantonsa valmiiksi. En edes tiedä mitä
nykyään Suomessa julkaistaan, enkä koe jääväni mitään paitsi. Sama
koskee musaakin. Ei kiinnosta, ei tule ikävä. Mulla on mun kaikki
vanhat, enempää ei yhteen elämään mahdu, jos tajuut?

Pimmeksi kutsuvat, täyspimeäksi tyypiksi tätä Thåssea Söderin
kaduilla, eikä kukaan edes tiedä missä hän on viime vuodet asunut. Ei
se mua kiinnosta missä Pimme luuraa, mutta levy on hyvä. Ilkeä,
tarkoituksellisen ilkeä. Räkä poskella sillä tavalla että Härmässä ei
kukaan osaa. Siitä mä tykkään vaikka olenkin sisäsiisti
rakkausmallinen pattereilla ladattava androidi.

Ja kai se on sinne Stockikseen mentävä taas Pimmen keikalle. Onhan
siellä lisäksi SoFo, Wasa laiva ja Slussenin viiimeiset sissit
pöllimässä sunnuntaiaamuna lehdet ennen kahviloiden aukeamista. Jos
mun olisi pakko täällä pohjoisessa loppuikäni asua muuttaisin
välittömästi Tukholmaan. Helsinki taasen on ainoa kaupunki Suomessa
jos voin edes pitkin hampain kuvitella asuvani. Ja talvethan menee
milloin missäkin.

Pimme Apila

Return To Finland: Thanks But No Thanks

Everything in Helsinki moves slow. People, talk, ideas, flow of life. Colours are weak, sun comes down from downstairs. Culture shock Finland turns more deep, more psychedelic after every return until we never more return.

Ok. i have pictures, i have videos but here is some slideshow from my bosses camera.

KL:

http://picasaweb.google.com/rkorpipaa/KualaLumpur232642009#slideshow/5331648005228171794

Good old Bangkok, world´s biggest whore house as Boss thougt:

http://picasaweb.google.com/rkorpipaa/Bangkok7942009#slideshow

And some shots of love from Bali, Indonesia:

http://picasaweb.google.com/rkorpipaa/Bali92342009#slideshow/5331521779021017602

Crazy Android Emails To America from Malaysia

Penang Island, 6.00 a.m:

Dolly darling,

good morning from Penang island in Malaysia. It seems that this time
more is not enough for me. Strait Times told us yesteraday: Europe
turned its back to Obama. So I know what's going on somewhere there
over the sea.

Only solution in the long run is to leave thosen arabs and jews to
survive at their own. America just can't win this war and Europe
knows that very well. We just letting America to destroy its money and
power. Then we take over with Russians to fight against Chinese
thread.

But I know that east can't win us because they can' t swim. We can
swim, especially you Americans, because we have more proteins in our
food and bigger brains because of that.

You Americans are silly for believing that your are the leaders of the
world. Rest of the world just lets you do to the dirty work and lose your
positions. Then we stirke back when you're on your knees.

This Malaysia is a muslim country. If you're selling dope they just hang
you. Newspapers are full of government propaganda day after day. But
don' t worry: they'll never learn to swim. We take care of them when
the time is right, don' t we?

Situation in America looks bad. You're printing money and last month
600.000 Americans lost their jobs. But you're now on the road to
recovery, as CNN in marketing its silly shows. I hope that the road is
not too long.

Take care, and let Obama try, something must be done in anyway, but
nobody knowes exactly what.

8 HOURS LATELY

hi once again Dolly,

i was little on drugs this morning when i wrote my answer to your
questions. of course it's question of swimming, not swinning (whatever
it is, but it rhymes good, am i creating a language of my own?). of
course we are not eating our feet but food et cetera. thank god that
the secret police of malaysia didn't catch me. i was driving by taxi
all day to get them from my back. now i am somewhere in the jungle.
better get out of this fucking islam big borther country before it's
too late.

i am also getting paranoid about chinese and indian people. they just
move too fast, just can't follow them and they're too many, have not
time to count them all. maybe i have been here in this part of the
world too long. spring is getting warmer in europe, better start
slowly to go back home. this place is after all nothing, big nothing.they're just different, too tired to try to understand. everything over here means nothing to me.

in the future i am not easily leaving the west. america is good,
europe too, maybe japan as well. but these chinks and indian indians
are now on their own what comes to me...

i promise not to take any more drugs, they're slowly killing me, can't
laugh no more to these alqueda people here. if i take more they are
hanging me first and only after that they shall kick me out from this
country. everybody knows this nowhere.

bye bye Dolly birdie,
recession goes over sooner than they believe. because that are all the
time wrong, why not this time? you can count on this.

Do ya realize that we are floating in space and happiness makes you cry? Do you realize that some day everyone must die?

Run Helsinki Sexy Rabbitt Run

Helsingin Uutisten mukaan pääkaupunkia riivaavaan kaniongelmaan haetaan ratkaisua ihmisten seksitaudeista. Seksitautien istuttaminen kaneihin aloitetaan huhtikuun viimeisellä viikolla.

"Käytämme salakavalasti hyväksi sitä, mistä kanit eniten pitävät. Niiden hillitön paritteluvimma saadaan näin aseeksi niitä itseään vastaan. Saavat vihulaiset tavallaan maistaa omaa lääkettään", Helsingin luontohallintaviraston epidemiologi Aimo Kuramo kuvailee hanketta.

Tautien levittämiseen tarvittavia tautikantoja eristetään niistä helsinkiläisistä, joilla on tarkoitukseen sopiva seksitauti. Ainakin tippuri ja klamydia ovat olleet suurennuslasin alla.

Ero on siinä, että ihmiseltä peräisin oleva tippuri- tai klamydiabakteeri aiheuttaa kaneille todella ärhäköitä tulehduksia. "Lopulta kaniurokselta niin sanotusti "vehkeet tippuvat"", Kuramo innostuu.

Lonely Highways of Hong Kong

Stardust Memories From Swinging London

Tosi hyvä kertomus, ala Thani kirjailijaksi. Olen näitä sun juttuja lueskellut tänä vuonna kun nilkka meni poikki ja täytyypä sanoa, että hyviä tarinoita ovat olleet ja ennen kaikkea se lämmittää, että yläkopasta löytyy myös ns. älliä. Mitä sä Thani oot aikaisemmin tehnyt työksesi kun englannit ja muut sujuu kuin itsestään?

Mullakin meni nenä vuonna 1991 murskaksi Covent Gardenin metroasemalla. Olin kännissä menossa metroon kun porukka alkoi juosta junan tullessa. Säntäsin perään ja syöksyin turvalleni portaikkoon. Tajut kankkaalle ja heräsin kun valvontakamerasta tapahtuneen nähneet vahdit kantoivat ambulanssille. Nenä paikattiin ja koska en ollut kuollut, kiitin kavereita ja lähdin taksilla nukkumaan hotelliin.

Seuraavana päivänä matkustin konferenssiin Walesiin ja nenä oli kuin norsulla. Llangollenin pormestari kysyi vastaanotolle tullessani, että mitä nenässä? Kerroin pelanneeni jalkapalloa. Äijä nauroi, joo "rugbya varmaan oot" pelannut. Mutta paha sai palkkansa kun skottilaiset sopeuttamisohjelmassa olleet nuorisorikolliset antoivat minulle Skotlannin virallisen pinssin kekkereissä. Tajusivat kai ahdinkoni....

Näitä vammautumisia kännissä on itsellenikin sattunut, ja ikävä kyllä myös jonkin sortin blackouteja. Itse löydän syyn ihan oman kopan kiemuroista, mutta tällä päällä on pärjättävä.

Sanfran Flower Power Meets Chinese Spies

Tuolla San Franciscossa olin pari vuotta sitten. Ja toki kävin Castrossa - maailman homojen pääkaupungissa - vaimoni kanssa. Oli erikoista sateenkaariporukkaa liikkeellä. Menimme baariin paukuille ja paikka oli tietysti homobaari. Ei ne mitään ehdotelleet, mutta poistuimme sieltä koska vaimoni mielestä siellä "haisi paska". Jatkomme siitä Missioniin, jossa elon ja olon kurjuus Amerikassa kävi enemmän kuin selväksi; tosi tylyä sakkia pilvin pimein ja kovanyrkkinen vaimonikin säikkyi crackneekereiden tehdessä ehdotuksia diileistä. Kerjäläisiä oli Sanfranissa enemmän kuin Suomessa ihmisiä. Mutta pahin mesta on Los Angelesin downtown öiseen aikaan. Siellä hortoilee ostoskärryineen 10.000 koditonta. Oli vähän vittumaista siellä kulkea, vaikka ei nekään mitään tehneet.

Austinissa olen kapakkakadulla pyörinyt. Ja siellä Teksasissa meno oli huomattavasti rauhallisempaa kuin Sanfranissa ja L.A:ssa. Pollarit tekivät tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä: Lähdet nyt taksilla hotelliin, tai sitten lähdet putkaan. Hyvä palvelu, hyvä meininki.

Ja lasiin sain jotakin tippoja pari viikkoa sitten ihan täällä stadissa lähikuppilassa ja himassa jahtasin pikku-ukkoja jotka olivat naamioituneet kiinalaisiksi koko yön. Vaimoni mielestä tässä ei tosin tarvita yleensä edes mitään tippoja, vaan öisin mulla on herkästi muutenkin täysi meininki meneillään. Viimeksi viime yönä, jolloin kukat olivat vakoojia, jotka juonivat pääni menoksi.

My Worst Journeys

Mä en mene enää ikinä Kanarialle, se on saletti. 6 vuotta sitten matkustin 2 viikoksi Las Palmasiin ja vedin jo koneessa niin kovat kännit, että mut kannettiin suoraan kentältä sairaalaan. Sieltä päästyäni sama meininki jatkui; sammuin kuulemieni selitysten mukaan keskelle katua ja koska matkavakuutus oli voimassa kärrättiin mut taas lasarettiin, josta mulle ei jäänyt kummallakaan kertaa mitään mielikuvaa.

Kun vähän tokenin kirjoittelin kaikenlaisia sairaalakuitteja, joilla sairaala putsasi vakuutusyhtiön meikäläisen sijasta. Meikäläisen putsaisi keskellä yötä Las Palmasin uimarannalle pesiytyneeseen pummi- ja narkkarilaumaan kuulunut nainen, joka näki mun laskevan euroja ja juoksi ohi napaten about 1000 eukkoo matkaansa ja katosi yön pmeyteen. No ei se mitään, hain seinästä lisää rahaa ja Catalina yms. aukion ravintoloitisija oli jokun kepin kanssa vastassa kun meikä tuli ottaan aamulla viinoja, olin kuulemma riehunut siellä siihen mallin. Onneksi hotlan viereisen kapakin omistaja oli hyvä ihminen ja pisti kaljastoben heti pöytään kun näki meikäläisen tulevan aamulla heräilemään.

Kaksi viikkoa täyttä sumua. Kerran ajoin parin suomalaisen tyypin kanssa vuokratulla autolla pahamaineiselle Playa des Inglesille, siellä oli hiekkaa ja siellä olisi varmaan ollut paljon mukavampi törttöillä kun siellä ei olla niin tiukkapipoja kuin Las Palmasissa. Jamppa Tuominenkin kuulemma siellä asusti viime aikansa veneen alla ja viinaa oli piisannut...

Mutta Las Palmasiin en matkusta enää ikinä, vaikka Irwinillä on se tajuttoman hyvä biisikin siitä, jossa ukko säästi ja sai lopulta bungalowin Las Palmasista.

Pietarissa tuli myös vaikeuksia kun olin hotellissa änkyräkännissä vuonna 2002 heinäkuussa. En päässyt koko aikana hotellista ulos, niin kovasti juottivat mulle länsimaisia kalliita viskejä. Tuleva vaimoni hankki oman huoneen noin 2 tuntia saapumisemme jälkeen kun näki eka kertaa meikäläsitä talutettavan sukkasillaan kahden virkailijan avulla huoneeseen.

Suomen asemalla hän oli sitten junan lähtiessä takaisin stadiin nähnyt meikäläisen tulevan viime hetkellä ja panevan maaten laiturille kun ei jalat enää kovan turisteeraamisen jälkeen kantaneet. Hän oli selittänyt asian konnarille joka oli vodkaturisteihin tottunut ja kantoi minut jollakin opilla diplomaattivaunuun lepäämään. Riihimäellä heräsin ja tajusin että eipä ollut hääppö mesta se Pietari.

No pari vuotta sittten kävin siellä vaimon kanssa uudestaan. Nyt siellä oli parempi meininki. Tuli kierrettyä nämä ermitaasit, iisakin kirkot, nevski prospektit sun muut. Hyviä kapakoita ja ruokaloita pilvin pimein ja meno jatkuin läpi yön. Kukaan ei edes keikannut, vaikka otimme lennosta niitä paikallisten ladan rämiä, jotka veivät halvalla minne tahansa.

Ainoa häiriö oli että sain metrossa sakot kun kuvasin videokameralla, oli kuulemma vastoin lakia. Sakko oli 3 euroa, joten maksoin sovinnolla, sillä oli miliisin tilin keräämispäivä ja olin saanut varoituksen että kandee heti maksaa tai homma voi tulla todella kalliiksi ja joutua Siperiaan kuokkimaan suota. Pietariin menen takuulla jos henki ei heitä, mutta Las Palmasiin en koskaan.

Burman pääkaupunkiin Rangooninkaan ei mieli tee, siellä on jotenkin ankea meininki. Salaisen poliisin tyypit koko ajan seuraamassa ja urkkimassa minkä sortin vakooja olen ja minne se kauan odotettu jenkkien maihinnousu Myanmariin tulee, jonka pelossa siirisivät pääkaupunginkin viidakkoon rannikolta. En mene ennen kuin alkavat ihmisiksi ja pistävät juntan tyypit lukemaan tiilenpäitä!

Lost in Communist Disneyland

Laos is boring. People over there are greedy, hotels overpriced and roads pumpy. So iIskipped it and flew form Phnom Penh to Saigon which shocks and shakes. Now I am in Nah Trang by the South China Sea. This is a communist turist ghetto where I may last some days before I continue to Swiss Alps of Vietnam, Dalat. No probs, no worries, no nothing.