4/22/2018
ANGEL ISLAND
Ei ole ollut viimeisen vuoden aikana aikaa skrivailla. Ei huvita, aika menee siinä hukkaan. Sijoitukset kasvavat korkoa, aika ei muuta kuin vähenee kunnes tulee matti kukkaroon. Kaikki mitä ne ovat hommanneet läpi koko maailmanhistorian on turhaa touhua. Kuolleet ovat ikuisesti poissa, eikä siinä tyhjyydessä ole mitään missään. Näin ollen ennen suurta tyhjyyttä pyrin luomaan mahdollisimman tyhjän elämäntavan voidakseni edes hetken pohtia miten tässä näin pääsi taas käymään, kaikki katoaa eikä edes Jari Sillanpää elä ikuisesti.
Olen siinä vaiheessa matkaa kun katson täältä Enkelten saarelta kuinka monet elämääni törmäilleet ihmispolot ottavat ja heittävät veivinsä tosta vaan. Eikä heitä pian enää kukaan muista, hyvä kun menivät. Mirkka, Johanna, Pöxymäen seilorit, alkoholisairaat. Menneitä kaikki tynni. Ei kiire takaisin. Täältä tullaan perästä ja kovaa.
Toimiva elämä perustuu toimiviin väärinkäsityksiin. Niitä on syytä olla koko joukko, sillä tyhjyyden haamu uhkaa muuten temmata mukaansa. Kaikesta huolimatta huomaan yrittäväni ottaa tästä ajasta jotakin irti. Peruin maksukanavat, en lue lehtiä, en seuraa telkun ohjelmavirtaa. Se on aina sama virta johon astumme, sanoivatpa antiikin tyypit mitä tahansa. Elän sen sijaan pilvessä, talletan sinne leffoja ja dokkareita. Niitä katson jättitelkulta kun sille päälle satun. Ohjelma ei ihan äkkiä lopu kesken; tallessa on 2000 tuntia kuvia joita ihmetellä ku sille päälle sattuu.
Lukeminen on pahe josta en ole pääsyt eroon. Rööki on vaihtunut sähköön mutta paperiset haisevat kirjat eivät päästä minua otteestaan. Nuorena opimme paheet joita vanhoina kadumme. Täällä Enkelten saarella olen reilun kahden vuoden aikana lukenut satoja opuksia, omia ja kirjastosta varastettuja. Kotkan pääkirjasto sijaitsee viereisessä korttelissa. Kulttuuri täällä on makkarakastiketta ja keskikaljaa, kuten eräs epätoivoinen asunnonvälittäjä totesi. Saan näin ollen haluamani tietokirjat luettavaksi heti niiden ilmestyttyä, eikä maksa latin latia. Enkä olisi valmis maksamaan yhdestäkään latin latia.
Tyhjyyden houkutus pakottaa kuitenkin karsimaan. Uusi koti- ja ulkomainen kaunokirjallisuus on thanks but no thanks. Tietokirjoja sen sijaan luen kaikki jotka kiinostavat. Välillä tulee huteja, kuten tämä uusi Aatos Erkon elämäkerta, joka on ala-arvoinen tekele. Mutta mitään en niistä tosiaankaan ala maksamaan.
On meillä olkkarissa lattiasta kattoon 10 metriä kirjahyllyä. Olen ostanut silloin tällöin klassikkoja huuto.netistä. Venäläisistä suosikkejani obvat Gogol, Tsehov, Turgenev. Dostojevski on tylsä eikä osaa kirjoittaa. No en ne senkin opukset hyllyyn hankittuna.
Anerikan parhaat toki ja Euroopan. Mutta eniten mulla taitaa olla hyllyssä analyyttistä filosofiaa, historiaa, antropologiaa.
Amazonilta joskus ostan joitain joita ei suomeksi saa. Esim. nyr tää uusi opus Venäjän mafian ja hallinnon yhteistyöstä jo vuosisatojen ajalta tuli tilattua. Siinä samassa joku opus Calabrian mafiasta. Vain rikoksen polut jaksavat enää elähdyttää, olinhan niitä setvimässä lähes 15 vuotta Helsingin käräjäoikeudessa. Ja minulla on myös koko ajan tappajat perässäni. Onneksi he eivät tiedä että olen jo aikoja sitten ollut heidän perässään, seuraan monitoreista milloin on aika lähettää lennokit. Tulee pahaa jälkeä, mutta vitut mä mitään jälkiä alan siivoamaan.
Mutta tämä kaikki on vain usvaa, katovaista enkelipölyä. Vain Witgenstein ja Niels Bohr ovat tyyppejä joita katson mielekkääksi miettiä tarkemmin. Kvanttifysiikka on alue josta saan Wittgen ohella vahvistusta käsitykselleni: Tässä kaikessa ei ole vitun vertaa järkeä eikä millään mitään väliä. Täällä sitä vain katsotaan ja samaan aikaan itse tanssitaan näyttämöllä. Näin ollen teoriat siitä keitä olemme ovat hulluja ja tolloja. Millään ei ole mitään väliä, ei edes tällä.
Viinakauppa sijaitsee toisella puolen viereisen korttelin kauppakeskuksessa. Käyn siellä harvoin, edistystä on sen verran raportoitavani, että Frapinin kadottua hyllystä siirryin Meukowiin josta olen lipunur Larseniin. Omasta pullosta saa täsmätujut paukut. Kaljan litkua en jaksa litkiä, se ei mene päähän ja siitä tulee huono olo. Kun nappaan konjakkia ja saan pakoliset hectorit kuunneltua. saatan painua joko Alberttiin katsomaan vähäksi käynyttä paikallista rupista taideväkeä tai suoraan Albatrossiin karaokeen, viimeiseen Kotkan keskustan villin lännen paikkaan. Siellä lasit särkyvät, ihmiset ovat jo valmiiksi rikki, vapaus ilman muistamisen taakkaa elähdyttää hetkisen.
Asumme keskustan keskustassa mutta näiden em lisäksi käyn ainoastaan ottaan krapulaan koirien kaa jotain rannan kahviloista. Siellä kuulen miten Kotkassa asiat menevät. Vissiin kaupungin johtavat virkamiehet pitävät siellä joka päivä kokoustaan aamusta iltaan.
Siellä istuu myös läheisen Googlen datakeskuksen väkeä. Ovat kotoisin Irlannista, Espanjasta, Portugalista, Kiinasta ja joka hevon vitusta. Heillä on kahden vuoden sopparit ja perheet matkassa. On täällä muutakin kansainvälistä viimeisten pakolaisjätkien ohella; ryssät ajavat bussirämillään ostosreisuille. He ovat siistiä väkeä ja tykkäävät kultaisista noutajista. Kuulemma Putinillakin on. Rahatilanne heillä on heikko ruplan kurssin sukeltamisesta johtuen, eikä ne osaa yhtään englantia. Vaikka olenkin täällä piileskelemässä mailman valtateiltä, annan ryssien ottaa fotoja koirista. Olenhan edelleenkin urheileva hyvä ihminen.
Mutta lähellä olevaan Pietariin ei huvita matkustaa. Se on paska paikka jossa ne aina viilaavat linssiin. Kulissit ovat komeat, mutta väki läpimätää. Maaorjien ja kommareiden jälkeläisiä. Parhaat tapettiin, jäljellä vain pohjasakka, joka uskoo Putiniin ja laiskottoluun. Sinänsä ihan hyvä elämänasenne mutta tämä edellyttää totaalista epärehellisyyttä, joka on Venäjän henkinen tila tänään, eilen, ikuisesti.
Parhaiten yhteisiä varoja pöllineet tuovat jahtinsa syksyisin tänne Kotkaan säilöön. Hakevat ne keväällä avaimet käteen periatteella. Kukaan ei Äiti-Venäjällä saa tietää näistä loistojahdeista. Mutta ainahan olen väittänyt, että mafiaa ei voi voittaa, sillä me olemme mafia.
Ikkunasta näkyy nyt kun lehdet eivät ole vielä syttyneet puihin uusi Fitnees24Seven kuntosali. Siirryin tähän ruotalaisketjuun, koska entinen sali oli liian kaukana ja laitteet rämiä. Nyt kun heitän aamulla tunnin lenkin koirien kanssa, voin nopsaan siirtyä suurten sankaritekojeni maailmaan. Treeni kestää reilut 2,5 tuntia, eikä syke ole hetkeäkään alle 150. Vielä mä dallaan.
Syöminen on asia jota on syytä kaiki voimin välttää. Aamulla menee turkkilaista jogurttia mustikoiden ja erilaisten siementen kanssa. Päivällä kasvispiirakkaa jonka päällä on kalaa, joka saatanan päivä kasviksia ja kalaa. Ei punaista, eikä valkoista lihaa. Juomaksi virolaista Värskaa, jossa on kunnon mineraalit. Ollaksemme aikamme valioita on meidän kieltäydytttävä kaikesta parhaasta mitä aikakausi tarjoaa.
Ei, en käy ympäristön ravintoloissa syömässä edes kertaa kuukaudessa. Ihmisen on oltava aina liikkellä ja vähän nälissään. Ja näin tämän ajan valiot totta tosiaan tekevät. Treeni ja ruokavalio, henkiset harrasteet, ei huumeita, ainakaan paljon. Siitä se homma lähtee jos on lähteäkseen. Jos ei, niin vitunko väliä tuolla?
Matkustamista harrastan vaikka se ei entiseen malliin huvita. Olen vissiin kolunnut liikaa lentokenttiä ja megacityjä, paratiisisaaria, vuoriston pikkukyliä. Mikään ei enää tunnu wau, korkeinttan no niin jatketaanko matkaa. Tajusin jo nuorena, etä se mitä etsin ei ole paikka vaan tila. Ei United States, vaan mental state. Olin alkuvuodesta pyörimässä Aasian megacityissä; Bangkok, Singapore, Shanghai, Hong Kong. Ihan hyvä meininki mutta ei mitään lentämistä, uneksimista, eikä enää edes sekoamista. Ens kuussa olen jossakin Balkanilla, sitten Ruotsissa, sitten Ranskassa ja Italiassa. Matkat eivät lopu matkustamalla. Muuttuvat rutiiniksi ja viiden tähden hotelleiksi.
Jotakin on vissiin tapahtunut maailmassa, mutta en mä jaksa sitä alkaa vatvomaan. Sitä varten on olemassa koko viihdeteollisuus, jonka osaksi luen myös uutiset ja sään. Lapset kasvavat, lähtevät opiskelemaan ja päätyvät Shanghain kaltaisiin mestoihin. Maailma ei elä, maailma ei kuole, se vain on siten kun sen asemoin omia kuviotani toistaesani Kotkan kaduilla päivästä päivään.
Ei mulla vissiin mitään ole enempää mielessä. Hyvä näin. Tyhjyyden kokeminen tyhjyytenä olisi rankkaa. Mutta nyt mä olen niin kiinni tässä maailman aineessa, että en edes usko mitään pimeää ainetta koskaan löytyvän, vaikka fyysikoiden mukaan siitä mudostuu suurin osa maailmankaikkeuden aineesta. Enkä mä jaksa miettiä liian nuorena kuolleita tuttuja. Ei ne siitä kummiskaan enää pomppaa pystyyn.
Enkeleiden saaren yllä leijuu sankaa sumu jo toista päivää. Sen läpi ei näe mitään, sen läpi näkee kaiken. Menneisyys, tuleva, asiat joiden pohtimisen lomassa monelta on nuppi kärähtänyt lopullisesti. Tämä elämä tässä näin on hyvä elämä.
Terveisiä, tulen käymään, ehkä vielä.
Olen siinä vaiheessa matkaa kun katson täältä Enkelten saarelta kuinka monet elämääni törmäilleet ihmispolot ottavat ja heittävät veivinsä tosta vaan. Eikä heitä pian enää kukaan muista, hyvä kun menivät. Mirkka, Johanna, Pöxymäen seilorit, alkoholisairaat. Menneitä kaikki tynni. Ei kiire takaisin. Täältä tullaan perästä ja kovaa.
Toimiva elämä perustuu toimiviin väärinkäsityksiin. Niitä on syytä olla koko joukko, sillä tyhjyyden haamu uhkaa muuten temmata mukaansa. Kaikesta huolimatta huomaan yrittäväni ottaa tästä ajasta jotakin irti. Peruin maksukanavat, en lue lehtiä, en seuraa telkun ohjelmavirtaa. Se on aina sama virta johon astumme, sanoivatpa antiikin tyypit mitä tahansa. Elän sen sijaan pilvessä, talletan sinne leffoja ja dokkareita. Niitä katson jättitelkulta kun sille päälle satun. Ohjelma ei ihan äkkiä lopu kesken; tallessa on 2000 tuntia kuvia joita ihmetellä ku sille päälle sattuu.
Lukeminen on pahe josta en ole pääsyt eroon. Rööki on vaihtunut sähköön mutta paperiset haisevat kirjat eivät päästä minua otteestaan. Nuorena opimme paheet joita vanhoina kadumme. Täällä Enkelten saarella olen reilun kahden vuoden aikana lukenut satoja opuksia, omia ja kirjastosta varastettuja. Kotkan pääkirjasto sijaitsee viereisessä korttelissa. Kulttuuri täällä on makkarakastiketta ja keskikaljaa, kuten eräs epätoivoinen asunnonvälittäjä totesi. Saan näin ollen haluamani tietokirjat luettavaksi heti niiden ilmestyttyä, eikä maksa latin latia. Enkä olisi valmis maksamaan yhdestäkään latin latia.
Tyhjyyden houkutus pakottaa kuitenkin karsimaan. Uusi koti- ja ulkomainen kaunokirjallisuus on thanks but no thanks. Tietokirjoja sen sijaan luen kaikki jotka kiinostavat. Välillä tulee huteja, kuten tämä uusi Aatos Erkon elämäkerta, joka on ala-arvoinen tekele. Mutta mitään en niistä tosiaankaan ala maksamaan.
On meillä olkkarissa lattiasta kattoon 10 metriä kirjahyllyä. Olen ostanut silloin tällöin klassikkoja huuto.netistä. Venäläisistä suosikkejani obvat Gogol, Tsehov, Turgenev. Dostojevski on tylsä eikä osaa kirjoittaa. No en ne senkin opukset hyllyyn hankittuna.
Anerikan parhaat toki ja Euroopan. Mutta eniten mulla taitaa olla hyllyssä analyyttistä filosofiaa, historiaa, antropologiaa.
Amazonilta joskus ostan joitain joita ei suomeksi saa. Esim. nyr tää uusi opus Venäjän mafian ja hallinnon yhteistyöstä jo vuosisatojen ajalta tuli tilattua. Siinä samassa joku opus Calabrian mafiasta. Vain rikoksen polut jaksavat enää elähdyttää, olinhan niitä setvimässä lähes 15 vuotta Helsingin käräjäoikeudessa. Ja minulla on myös koko ajan tappajat perässäni. Onneksi he eivät tiedä että olen jo aikoja sitten ollut heidän perässään, seuraan monitoreista milloin on aika lähettää lennokit. Tulee pahaa jälkeä, mutta vitut mä mitään jälkiä alan siivoamaan.
Mutta tämä kaikki on vain usvaa, katovaista enkelipölyä. Vain Witgenstein ja Niels Bohr ovat tyyppejä joita katson mielekkääksi miettiä tarkemmin. Kvanttifysiikka on alue josta saan Wittgen ohella vahvistusta käsitykselleni: Tässä kaikessa ei ole vitun vertaa järkeä eikä millään mitään väliä. Täällä sitä vain katsotaan ja samaan aikaan itse tanssitaan näyttämöllä. Näin ollen teoriat siitä keitä olemme ovat hulluja ja tolloja. Millään ei ole mitään väliä, ei edes tällä.
Viinakauppa sijaitsee toisella puolen viereisen korttelin kauppakeskuksessa. Käyn siellä harvoin, edistystä on sen verran raportoitavani, että Frapinin kadottua hyllystä siirryin Meukowiin josta olen lipunur Larseniin. Omasta pullosta saa täsmätujut paukut. Kaljan litkua en jaksa litkiä, se ei mene päähän ja siitä tulee huono olo. Kun nappaan konjakkia ja saan pakoliset hectorit kuunneltua. saatan painua joko Alberttiin katsomaan vähäksi käynyttä paikallista rupista taideväkeä tai suoraan Albatrossiin karaokeen, viimeiseen Kotkan keskustan villin lännen paikkaan. Siellä lasit särkyvät, ihmiset ovat jo valmiiksi rikki, vapaus ilman muistamisen taakkaa elähdyttää hetkisen.
Asumme keskustan keskustassa mutta näiden em lisäksi käyn ainoastaan ottaan krapulaan koirien kaa jotain rannan kahviloista. Siellä kuulen miten Kotkassa asiat menevät. Vissiin kaupungin johtavat virkamiehet pitävät siellä joka päivä kokoustaan aamusta iltaan.
Siellä istuu myös läheisen Googlen datakeskuksen väkeä. Ovat kotoisin Irlannista, Espanjasta, Portugalista, Kiinasta ja joka hevon vitusta. Heillä on kahden vuoden sopparit ja perheet matkassa. On täällä muutakin kansainvälistä viimeisten pakolaisjätkien ohella; ryssät ajavat bussirämillään ostosreisuille. He ovat siistiä väkeä ja tykkäävät kultaisista noutajista. Kuulemma Putinillakin on. Rahatilanne heillä on heikko ruplan kurssin sukeltamisesta johtuen, eikä ne osaa yhtään englantia. Vaikka olenkin täällä piileskelemässä mailman valtateiltä, annan ryssien ottaa fotoja koirista. Olenhan edelleenkin urheileva hyvä ihminen.
Mutta lähellä olevaan Pietariin ei huvita matkustaa. Se on paska paikka jossa ne aina viilaavat linssiin. Kulissit ovat komeat, mutta väki läpimätää. Maaorjien ja kommareiden jälkeläisiä. Parhaat tapettiin, jäljellä vain pohjasakka, joka uskoo Putiniin ja laiskottoluun. Sinänsä ihan hyvä elämänasenne mutta tämä edellyttää totaalista epärehellisyyttä, joka on Venäjän henkinen tila tänään, eilen, ikuisesti.
Parhaiten yhteisiä varoja pöllineet tuovat jahtinsa syksyisin tänne Kotkaan säilöön. Hakevat ne keväällä avaimet käteen periatteella. Kukaan ei Äiti-Venäjällä saa tietää näistä loistojahdeista. Mutta ainahan olen väittänyt, että mafiaa ei voi voittaa, sillä me olemme mafia.
Ikkunasta näkyy nyt kun lehdet eivät ole vielä syttyneet puihin uusi Fitnees24Seven kuntosali. Siirryin tähän ruotalaisketjuun, koska entinen sali oli liian kaukana ja laitteet rämiä. Nyt kun heitän aamulla tunnin lenkin koirien kanssa, voin nopsaan siirtyä suurten sankaritekojeni maailmaan. Treeni kestää reilut 2,5 tuntia, eikä syke ole hetkeäkään alle 150. Vielä mä dallaan.
Syöminen on asia jota on syytä kaiki voimin välttää. Aamulla menee turkkilaista jogurttia mustikoiden ja erilaisten siementen kanssa. Päivällä kasvispiirakkaa jonka päällä on kalaa, joka saatanan päivä kasviksia ja kalaa. Ei punaista, eikä valkoista lihaa. Juomaksi virolaista Värskaa, jossa on kunnon mineraalit. Ollaksemme aikamme valioita on meidän kieltäydytttävä kaikesta parhaasta mitä aikakausi tarjoaa.
Ei, en käy ympäristön ravintoloissa syömässä edes kertaa kuukaudessa. Ihmisen on oltava aina liikkellä ja vähän nälissään. Ja näin tämän ajan valiot totta tosiaan tekevät. Treeni ja ruokavalio, henkiset harrasteet, ei huumeita, ainakaan paljon. Siitä se homma lähtee jos on lähteäkseen. Jos ei, niin vitunko väliä tuolla?
Matkustamista harrastan vaikka se ei entiseen malliin huvita. Olen vissiin kolunnut liikaa lentokenttiä ja megacityjä, paratiisisaaria, vuoriston pikkukyliä. Mikään ei enää tunnu wau, korkeinttan no niin jatketaanko matkaa. Tajusin jo nuorena, etä se mitä etsin ei ole paikka vaan tila. Ei United States, vaan mental state. Olin alkuvuodesta pyörimässä Aasian megacityissä; Bangkok, Singapore, Shanghai, Hong Kong. Ihan hyvä meininki mutta ei mitään lentämistä, uneksimista, eikä enää edes sekoamista. Ens kuussa olen jossakin Balkanilla, sitten Ruotsissa, sitten Ranskassa ja Italiassa. Matkat eivät lopu matkustamalla. Muuttuvat rutiiniksi ja viiden tähden hotelleiksi.
Jotakin on vissiin tapahtunut maailmassa, mutta en mä jaksa sitä alkaa vatvomaan. Sitä varten on olemassa koko viihdeteollisuus, jonka osaksi luen myös uutiset ja sään. Lapset kasvavat, lähtevät opiskelemaan ja päätyvät Shanghain kaltaisiin mestoihin. Maailma ei elä, maailma ei kuole, se vain on siten kun sen asemoin omia kuviotani toistaesani Kotkan kaduilla päivästä päivään.
Ei mulla vissiin mitään ole enempää mielessä. Hyvä näin. Tyhjyyden kokeminen tyhjyytenä olisi rankkaa. Mutta nyt mä olen niin kiinni tässä maailman aineessa, että en edes usko mitään pimeää ainetta koskaan löytyvän, vaikka fyysikoiden mukaan siitä mudostuu suurin osa maailmankaikkeuden aineesta. Enkä mä jaksa miettiä liian nuorena kuolleita tuttuja. Ei ne siitä kummiskaan enää pomppaa pystyyn.
Enkeleiden saaren yllä leijuu sankaa sumu jo toista päivää. Sen läpi ei näe mitään, sen läpi näkee kaiken. Menneisyys, tuleva, asiat joiden pohtimisen lomassa monelta on nuppi kärähtänyt lopullisesti. Tämä elämä tässä näin on hyvä elämä.
Terveisiä, tulen käymään, ehkä vielä.
4/21/2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
