hyvinvointivaltion historia

Olen ollut viime aikoina hyvä ja kiltti poika. Saan siitä palkinnon. Poissa ovat häilyvät merten takaiset mielialat. En jaksa juopotella, vetää huumeita, vain energiajuomat sallitaan. Luultavasti asiat ovat paremmin kuin koskaan, olen itkenyt useamman kerran matkalla pankkiin. Minä olen se mies joka kuskaa koiraa joella kaksi kertaa päivässä. Minä käyn salilla heittään veivin, poljen kuntopyörää katsellen urheilua 60 tuumaiselta, jolla sisustin olohuoneen kun 46 tuuma alkoi tuntua surkealta tapaukselta. Katson, katson, katson. Lätkää, fudista, tennistä. Pelaan, pelaan, pelaan. Tennistä ja rahapelejä. Ne antoivat minulle systeemistä kovat dropit. Väittävät minulla olevan kolmoishermosäryn päässäni. Joudun vuoden lopulla poskiontelot korjaavaan leikkaukseen. Otan parit päiväunet, nukun yöt kaukana poissa. Kun olen saleissa katson kalvon takaa epäihmisten puolimaailmaa, jonne olen jollain tapaa eksynyt. Kirjaan tapahtumia, jos olisin jotenkin vielä vauhdissa voisin koota niistä messeviä kertomuksia. Mutta nuo ajat päättyivät jo ajat sitten. Nyt olen vain harso jonka läpi viihde virtaa. En valita osaani, monet meistä ovat jo heittäneet veivinsä. Mutta minulla ei ole mitään kiirettä. Eihän koira pärjäisi ilman minua, eikä minulla ole muuta ongelmaa kuin ettei ole ongelmaa. Katson tätä tässä näin. Minä kuolen sitten kun aikani tulee täyteen. On se aika vuodesta kun rääkyvät hanhet kerääntyvät Vanhankaupunginlahdelle. Ei niillä ole mikään kiire. Popsivat masut täyteen, lähtevät vasta kun niiden antennit väittävät talven lopullisesti olevan täällä. Tätä kuviota on tässä maailmankaudessa toistettu niin pitkään, että jo alkaa viesti mennä perille. Lennellään edes takaisin ja sitten toiset linnut jatkavat siipiensä räpyttämistä. Siitä vaan, ei minulla ole niiden touhuista mitään pahaa sanottavaa. Naapuriini on muuttanut entinen jääkiekkoilija Juha Lohikoski. Hän on varsinainen tapaus. Pimputtelee ovikelloa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Vaatii minua kirjoittamaan muistelmansa, kun kuuli minun olevan entisiä yliopiston miehiä. Lohikoski on semmoinen liberaali, että sitä pitää varoa. Kerran sen tyttöystävä, yksi niistä, soitti järkyttyneenä ovikelloani. Oli löytänyt Lohikosken samasta sängystä toisen miehen kanssa. Ja kiiresti oli se toinen mies painellut kylppäriin pesemään rakkauden yön liemet perseestään. Mitäpä tuohon lisäämään. Kaikenalaista väkeä nykyään riittää kaikkialle. Lohikoski huvittelee ampumalla tupakan natsoja parvekkeeltaan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaa päin tämän tullessa tärkeistä asioistaan keskustasta. Puheenjohtaja oli uhannut varoituksella. Lohikoski oli uhannut pimeällä panna hänen vaimoaan. Sitten olikin isännöitsijä listan kanssa keräämässä nimiä Lohikosken häätämiseksi. Kirjoitin alle, en omaani, vaan Buffalo Billin nimen. Puh.joht. oli niin tohkeissaan että ei huomannut mitään. Tämän enempää en jaksa tätä vyyhteä tässä alkaa avaamaan. Olen pääasiassa katsonut televisiota. Meillä näkyy Welhon L-paketti, Welhon-digikanavapaketti, C More (entinen Canal+), Viasat Sport. Pitää tarkasti suunnitella päivän ohjelma, että mitään tärkeää ei pääse livahtamaan ohi. Boksille panen kamaa, siellä 1472 tuntia ohjelmaa. Se on 61 vuorokautta. Revi sitten tästä. Kirjoja yritän lukea, parhaimmillaan se on ihan mukavaa hommaa. Luin Stieg Larssonin Millenium trilogian eka osan. Ei se saanut meikäläistä hyppimään tasajalkaa, mutta yli 60 miljoonaa kärpästä ei voi olla väärässä. Graham Greeneäkin olen lukenut "Inhimillisen tekijän" ja "Kunniakonsulin". Tietty ulkopuolisuus leimaa kirjojen päähenkilöitä, mutta kovasti ne maistuvat paperilta. Sen korvaan soittamalla Spotifystä täysillä Progeradiota, jonka olen ite kustomoinut. Maailman tapahtumat eivät minua häiritse. Tarkastelen nykyisyyttä historiana. Tämän vuoksi tilaan edelleenkin Economistia, vaikka olen jo pitkään yrittänyt tästä ainoasta tilaamastani lehdestä päästä eroon. Itse asiassa en lue sitä vaan kuuntelen audioversion samalla kun katson fudista 60-tuumaiselta. Kovasti maailmassa heitättää, mutta ei hätää. Painetaan vaan seteleitä ja sitten jossain vaiheessa nollataan velat. Ei kai kukaan täystörppö kuvittele että maailman imaginaariset velkasummat voitaisiin joskus jollakin opilla maksaa? Ja sitten on aika kuljettaa koiraa, se on lähes aikuinen nyt. Kaksi vuotta ja risat. Se ei tykkää olla yksin kun joudun viipymään saleissa ja muualla. Mutta enää se ei ala hajottamaan paikkoja. Koirilla ei ole hääppöinen ajantaju. Sille on sama olenko poissa viisi minuuttia tai 10 tuntia. Unissaan vaan porisee ja haukkuu vihollisiaan. Niinhän minäkin tein kun olin vielä aineosaston leivissä.