Lähdemme kalalle kuskini mr. Changin kanssa. Ajamme jollekin järvelle, joka kuulemma kuhisee isoja fisuja. Heitämme vehkeet veteen, pian käy ilmi, että mr. Changin tiedot ovat vääriä; järvessä ei ole fisun fisua. Kyllästyn hommaan ja juon pullollisen viskiä. Mr. Chang yrittää epätoivoisesti saada fisua, yksi tarttuu, mutta karkaa, tai sitten koukku tarttui pohjaan.
Lopulta myös mr. Chang luopuu toivosta ja alkaa juoda viskiä. Vieressä hihkuu japsien kalasakki. Alan vittuilla aikani kuluksi heille. Kaverit ovat pulskassa kunnossa, eivätkä näin ollen saa armoa kaltaiseni urheilevan hyvän ihmisen silmissä.
- Hey you, fatsos, can you keep your mouths shut?
Kaverit ottavat pultit, joten laulan heille fatsolaulun. Pearl Harborin yllätysisku saa vihdoinkin hyvityksen, japsit kiehuvat raivosta, vaikka ei kai se minun vikani ole, että he ovat fatsoja? Tyypit meinaavat tulla silmille, joten panen mr. Changin matkassaan raahaaman ghettoblasterin huudattamaan täysillä Guns´n´Rosesin levyä "Appetite for Destruction". Japsit päättävät häipyä paikalta, ei ole enää sen perän äijissä kamikaze meininkiä. Sitä se vauraus tuottaa.
Mr. Chang makaa sammuneena viltillä, joten joudun raahamaan hänet autolle ja ajamaan kalastuskuntamme takaisin kaupunkiin. Minulla ei ole aavistustakaan reitistä, enkä näe ilman laseja mitään. Teen kuitenkin sen mitä ns. massat tekevät selvityyäkseen; seuraan autoletkaa ja pääsemme hengissä japsien kynsistä toisen maailmansodan voittajina majataloon.
Tarjoilijattaret tulevat kyselemään, missä fisut? Olen lupaillut, että tänään tuon koko majatalon sakille isoja fisuja, jotka he saavat valmistaa paikallisen reseptin mukaan. Akat nauravat partaansa, kun käy ilmi ettei saaliiksi ole saatu kuin yksi sammunut autonkuljettaja.
Majatalon tarjoilijat ovat lähes kaikki eronneita. Ukko häipyi heti lapsen syntymän jälkeen, lapset elävät naisten vanhempien luona jossakin vuoriston kylässä, nainen joutuu paiskomaan hommia 13 tuntia päivässä lähes ilman vapaita elättääkseen lapsensa.
Tässä olisi pikkuisen jopa järkevän tuntuista tutkimista naistutkijoiksi kutsutuille vanhoille piioille. Toisaalta heillä on käynnissä kolmas, ellei jo peräti neljäs maailmansota miehiä vastaan, eikä heillä ole aikaa miettiä mitään todellista. On nämä diskurssit, frigiditeetit, patriarkaaliset tuhottavina olevat rakenteet. Hyvinvointivaltion mahikset menivät juuri tällaisen tyhjänpäiväisen spekulaation myötä. Nämä ihmiset tienaavat kuukaudessa sen mitä keskivertosuomalainen päivässä, mutta ovat kuitenkin kaikessa elämänsä yksinkertaisuudessa onnellisempia kuin yksinkertaisesti yksinkertaiset yhteiskuntatieteilijät.
Asiat voisivat olla huonomminkin, voisin olla J-P Roos, tuumaan kipatessani viskiä leilistä.
Kaikilla on unelmansa, useimmiten täysin epärealistiset, mutta siksi niitä kutsutaankin "unelmiksi". Majatalon tarjoilijat ostavat arpoja. Yksi on pelannut samaa numeroa 10 vuotta, ei voi ymmärtää miksei ole jo tärähtänyt jättipottia? On kuitenkin varma, että kun vain pelaa kärsivällisesti samaa numeroa, voitto tulee. Rahoilla hän aikoo avata kioskin, jossa myy viskiä, kaljaa ja tupakkaa. Yritän kysellä mitä järkeä on jatkaa raatamista, jos on jättipotti taskusssa? Nainen ei ymmärrä kysymystäni, on paiskinut hommia koko ikänsä, eikä tiedä muunlaista tapaa elää ja olla.
Tarjoilijat kysyvät mikä vitun ukko se minä oikein olen? Olenko naimisissa vai tykkäänkö ladypojista. Kerron olleeni naimisissa monta kertaa, näkökulmasta riippuen 2.5-3 kertaa.
- Olet perhonen, he toteavat halveksien muistellen omien äijiensä käytöstä. - Etkä edes tuonut meille kaloja.
Joku tyyppi soittaa Suomesta kysyen mitä mieltä olen tämän vuotisista Finlandia-palkinto ehdokkaista.
- En muista edes edellisvuotisia, eikä asia ole tällä puolen maapalloa jostakin käsittämättömästä syystä ylittänyt uutiskynnystä, totean paiskaten luurin soittajan korvaan.
Chiang Main yöt ovat kylmiä, herään painajaiseen. En tiedä miksi, mutta päätän palata Lovackin luokse. Olen katsellut näitä ihmisiä tällä kertaa riittävästi. Eletään joten kuten, sitten heitetään veivi. Näin tämä satu menee kaikkialla tämän kiven pinnalla. Eikä arpajaisvoitosta ole takeita vaikka kuinka pelaisi samaa numeroa koko elämänsä. Jokainen arpominen on aina uusi arpominen, eikä liity millään tavalla edellisiin. Sama numero voi tulla sata kertaa peräkkäin tai ei koskaan.
James tekee lähtöä majatalosta. Hän on kotoisin Belfastista ja sai paikallisissa uskontokuntien kahakoissa kovan tärskyn päähänsä. Hänellä on aivot sökönä, hän ei muista mistään mitään. Hän tulee pari kertaa vuodessa veljensä kanssa Chiang Maihin, kai muistaa sen verran edes, että oli täällä joskus onnellinen. Jamesia yritetään kuntouttaa, hän yrittää koota palapeliä päivästä päivään. Hoitsut kehuvat hänen edistymistään. Kun sessio on ohi, James nostaa päänsä palapelistä jota on tuijottanut tuntikausia. Hän kysyy aina minut nähdessään:
- Excuse me, but where are you from?
Mietimme entisen hollantilaisen sutenöörin kanssa, mitä järkeä Jamesin mäsänä olevan pään kuntouttamisessa on? Tulemme johtopäätökseen, että siinä on paljon järkeä. Olemme ihmisiä, emme eläimiä, emmekä edes vielä koneita. On kovin ihmiselle hyvästä, että Jamesia yritetään kuntouttaa, vaikka järjen slummahtaneen projektin kannalta asiassa ei ole mitään järkeä. Kerron kärsivällisesti sata kertaa päivässä olevani Alphavillesta. James kertoo olevansa Belfastista.
Kun hän tekee lähtöä kotikonnuilleen hän tulee halaamaan majatalon ravintolaan pesiytynyttä epämääräistä sakkia.
- I love you guys! James sanoo purskahtaen itkuun. Jokin muistikuva elää jossakin hänen hajallaan olevissa aivoissa. Hyvää matkaa James, nähdään taas täällä joskus, tässä tai seuraavassa elämässä.
Jamesin lähdettyä tarjoilijat kertovat inhoten tästä ihmekaljusta, jonka huone on aamuisin täytynyt tyhjentää kusesta ja paskasta. Kukaan ei ole halunnut tehtävään, vaan siihen on täytynyt palkata majatalon ulkopuolelta työväkeä. Tosin staffin juttujen mukaan kusta ja paskaa löytyy farangien huoneista lähes joka aamu. He ihmettelevät miksi ihmisten täytyy paskoa sänkyynsä, onko se kenties yleinekin tapa Euroopassa? Ja sitten ne mukamas patjan alle kätketyt käytetyt kortsut, miksi ne pitää sinne tunkea? Kummaa sakkia, paskasakkia sanalla sanoen.
Illalla kömpiessäni luukkuuni kuulen päivän saldon: holanntilaiselta sutenööriltä viety kaikki passia myöten ja brittiläiseltä Andylta kaikki hänen rahansa. Elämä jatkuu sivilisaatiossa siis entiseen malliin.
