Joulu 2018 Kotkassa

Lauantai 15.12.2018

Joulu se tulee jonkin konkin, kuten isäukon vakiovitsi kuului. Hänen itsensä lisäksi kukaan ei nauranut, piti tyypin toiston pysyvyyttä rasittavana. Pakkasta on ollut viime päivät pari astetta. Maa on kuiva, joten jäätä ei ole tarvinnut koirien kanssa kulkiessa pelätä. Essitalopraami vaikuttaa täydellä tehollaan. Pomokin ihmettelee miksi en ole seitsemään viikkoon juonut viinaa. En ole kertonut että otan maanantaisin yhden antabus tabun jolla varmistan että suksi ei lipsu. Muutenkin olen ollut hyvässä vedossa. Osaksi siihen varmaan vaikuttaa tämä uusi tietsikkanurkkaus. Voin omassa rauhassa pohtia tapahtumien kulkua. Asiaa tai, mutta 70 sivua olen kuukaudessa skrivannut.

Eilen sain itseni vuoden pimeimmän ajan raukeudesta salille, olen voinut ihanan raukeasti pimeyden pehmeissä aalloissa. Mutta se peli ei täällä pitemmän päälle vetele. Vedin tietenkin vakitreenini joka kestää 2,5 tuntia. Olin hyvällä tuulella, juttelin omasta elämästäni pitkät tarinat kuntosalin tytölle. Nuorilla on vielä huumorintajua, joten heille voi heittää hetulaa. Vanhat ihmiset ovat täällä hapantuneita, yritän vältellä heitä. Treenin jälkeen alaselkä huusi hoosiannaa. Tiesin kuitenkin essitalopraamin parantavan sen yhdessä yössä. Tänä aamuna korien kanssa lenkillä ei kipu ollut järjetön. Eli pystyn treenaamaan kun en ahnehdi liikaa, kuten kalvinistinen tapani on.

Joulurahoja ei ole kulunut lahjojen lisäksi kuin kenkien korjaamiseen, sähkötupakkanesteisiin, lottoon. Olen tosin pienentänyt lottopanokseni puoleen. Näin säästän 40 euroa kuussa. Mutta voin kuvitella miljoona voiton osuvan kohdalleni arvonnassa missä tahansa. Rahatilanne on hyvä ja uusi säästämisharrastukseni tukee sitä entisestään.

Pomon firmalla menee nyt rahallisesti hyvin, vaikka hän meinaakin hukkua hommiin. Parempi näin kuin istua persauki toimettomana ilman tilauksia.

Suutarireissulla kävin Pomon enon Raiken asioilla. Vein kirjeen postiin, hain sapuskaa repullisen, joulunajan annoslääkkeet. Raikke on vanha ja monisairas. Ei pysty kävelemään pitkään, kusi tulee omia aikojaan, kipuja on vaikka missä. Hänen tilanteensa menee viikko kerrallaan. Autamme häntä sapuskan ja lääkkeiden hakemisessa. Raikke on vanha poika, ei hänellä ole Kotkansaarella tämän lähempiä läheisiä. Hän asuu saman kadun varrella, joten pikku hjelppi ei ainakaan minua rasita. Pomolla on tarpeeksi muutenkin tekemistä. Hänen äitinsä makaa pahasti dementoituneena hoitokodissa, jossa hän käy tätä pari kertaa viikossa katsomassa, vaikka äiti ei enää tunnista häntä tyttärekseen.

Oma äitini kituu Parkinsonin taudissa Oulun Vesper kodissa. Molemmilla on siis loppusijoituspaikka valmiina. Nyt vain annetaan ajan kulua. Lopputulos lienee varma lähitulevaisuudessa. Mutta lähitulevaisuudessa on jotakin ajallisesti määrittämätöntä. Voi kestää pahimmassa tapauksessa pitkään.

Vein kirjoja kirjastoon. Lainasin King Crimsonin kokoelman. Elämä jatkuu, elämä kulkee. Eikä ainakaan vielä loppua näy. Katson joka päivä leffan pilvestä. Niitä on siellä 382. Aina kun yksi menee, nauhoitan toisen tilalle. 75 tuuman jättitelkku on minulle riittävän suuri screeni. Ja kun olen syönyt kohta yhdeksän vuotta psykoosilääke Ketopinoria, jaksan keskittyä katsomaan taiteellisempiakin pläjäyksiä.

Täällä Kotkassa olen lukenut erittäin paljon. Tänäkin syksynä kaikki itseäni kiinnostavat tietokirjauutuudet. Vanhoja on listalla loputtomasti. Ei kirjat lukemalla lopu. Miksi tankkaan päivittäin tiedon murusia sisääni? Nuorena opittu tapa, yliopistossa jalostettu. Protestanttisen etiikan mukaan ihmisen tulee tehdä koko ajan jotakin hyödyllistä. Vaikka tiedon sivistyksellinen itseisarvo on vedetty vessasta alas, noudatan sisäisen lumikenttäni kutsua. En osaa olla muka tekemättä jotain olennaista lukemista, katsomista, naputtamista.

Olen viimeisen kuukauden aikana hahmotellut tähän päiväkirjaan kuvitteellisia psykiatrin kanssa käymiäni keskusteluja. Olen sortunut tuhotöihin, päätynyt vankimielisairaalaan, psykiatri yrittää ottaa selkoa missä määrin olen vastuullinen teoistani. Ei tule tolkkua, voin luvata. Pelailen sanoilla loputtomia kielipelejä, joille ei edes Wittgenstein pärjäisi. Hulluuden ohella tuo siihen toiminnan ja aggression dynamiikan. En istu yksin hiljaa, vaan projisoin hulluuteni ympäristön ihmisiin ja esineisiin. Teen niistä selvää talkkunaa. Piikin joka lyödään säännöllisesti perseeseeni on sisällettävä rankka yliannos rohtoja, eikä silti pillastunut hevonen minussa tahdo talttua. Juuri kun sen luullaan sammuneen, nousee se kerta toisensa jälkeen hirnuen takajaloilleen.

Paha tämmöistä vastaan on rationaalisen diskurssin avulla taistella. Joudutaan psykiatrian sameaan logiikkaan, psykoanalyysin mielipuolisiin mielikuvitusmaailmoihin.
Tarina ei pääty koskaan. En tiedä minne se johtaa, joten minun on pakko seirata pakkomielteitäni loppuun saakka. En usko omien mielikuvitusharhojeni olevan sen kummempia kuin muilla ihmisillä. He eivät vain osaa pukea sitä sanoiksi eikä teksteiksi. Psykologit neuvovat että ihmisen on hyvä kirjata ylös mielialansa. Tämmöistä kamaa tulee tällä kertaa, enkä usko sen ainakaan lähitulevaisuudessa muuksi muuttuvan. Ei, emme etene syvemmälle, vaan kierrämme kehää kielen pakkopaidan ympärillä. Joku saa tästä palkan, joku toinen pakkopaidan ja piikin perseeseen. Semmoista se on.

Maanantaina menemme syömään Wanhaan Fiskariin joulupöydän. Hinta on 48 euroa per nenä. Protestoin hintaa, mutta Pomon firma lupautui maksamaan verosyistä sapuskat. Voimme mahdollisesti käydä ensi viikolla syömässä jossakin muualla toisen satsin jouluruokaa. Himaan ei sitten tarvitse kinkusta lähtien laittaa. Parasta joulussa on että Pomo aikoo pitää parin viikon loman. Sen hän tarvitsee jaksaakseen, sen hän on moninkertaisesti ansainnut.
Tuntuu mukavalta kun mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei ole odotettavissa. Matkoihin on tänä vuonna mennyt taas kymppitonni. Ensi vuodeksi ei ole vielä mitään konkreettista suunnitteilla. Euroopan lisäksi lähitulevaisuudessa Tokio ja New York. Mutta tällä hetkellä on hyvä tässä näin omassa uudessa tietokonenurkkauksessa. Spotfy soittaa The Budos Bandia. Nykiläinen etiopialaisjazz, afrobeat, funk, soul sekoitus rullaa mukavasti Brooklynin miesten soitossa.