Jouluaatto 2018 Kotkansaarella

Maanantai 24.12.2018

Jouluaatto. Pomo menee käymään hautausmaalla. Sen jälkeen menemme mummoa katsomaan vanhainkotiin. Koirat ja kissa saavat herkkuja. Kohta alennusmyynnit alkavat. Raikke enolle vietiin joululahjaksi kassillinen muonaa yksinäiseen helvettiinsä.
Raittiutta on kestänyt 8 viikkoa, 56 päivää. Vähän jo tekee konjakkia mieli. Selkä vihoitellut pahasti, tarvitaan ehkä kovemmat dropit.
Viime öinä unet ovat palanneet. Olen ollut Lontoossaja kusissa paikoissa. En jaksa tähän unia kirjata. Ei niillä ole mitään merkitystä, vaikka samat teemat toistuvat vuodesta toiseen.





Selkäkipu on tämän vuoden ykkösteema. Selkä meni alkuvuodesta salilla. Lisäksi aloimme kuljettaa lenkillä kahta kultaista noutajaa, yhteensä 80 kiloa lihaa, tempoilu voimakasta ja äkkinäistä joka suuntaan. Välillä olen pystynyt syksyllä treenaan jotenkuten. Kohta pitää vissiin ryhtyä miettiä kunnon hoitoja.

Olen lukenut Putinin mafia-Venäjästä tänä vuonna niin monta kirjaa, että osaan mestan ulkoa. Enkä aio enempää lukea. Enkä ainakaan aio matkustaa sinne. Toinen paskamesta on Viro. Onneksi muutkin ovat huomanneet sen.

Tänä vuonna on tullut matkailtua normimäärä. Bangkok, Krabi, Singapore, Shanghai, Hong Kong, Sivota Kreikassa, Albania, Göteborg, 2xOulu. Stadissa olen viimeksi käynyt syyskuun alussa. ajattelin mennä katsomaan jouluvaloja, mutta en jaksanut vaivautua. ensi kuussa menen tapaamaan luottopakkiani Aulista. Siinä sivussa voi kävellä läpi stockkat, espat, kaivarin rannat. Ja ottaa totia vakipaikoissa.

Ensi vuodella en taaskaan lupaa yhtään mitään. Tämä elämä tässä näin on täydellistä. New Yorkin lähdemme keväällä kun sen perän säät lämpenevät. Mutta muuten ei ole mitään matkakuumetta enää viime vuosina esiintynyt. Mutta tämä ei tarkoita etteikö vuoden päästä olisi taas esittää samanlainen lista kohteista joissa olen käynyt kuin tänä vuonna.




Täällä Kotkan keskustan keskustassa ei minulta mitään puutu. Ja sen mikä puuttuu voi tilata netistä. Olen tosin kyllästynyt elektroniikan ja vaatteiden ostamiseen vain sen vuoksi että halvalla saa. Kaikkea on liikaa. Mutta ei aio ainakaan alkaa kantamaan sitä keräykselle köyhille. Kaikki kerjäläiset ottavat minua nuppiin. Maksan 30 prossaa veroa, joten repikää siitä osuuteni, hampit.

Nyt on siis peruttu Netflix, HBO Nordic, C More ja urheilukanavat. En tunne jääväni mistään paitsi. Päinvastoin aikaa on vaikka naputella näitä muistiinpanoja, vaikka ei näilläkään ole vitun vertaa merkitystä. Merkityksenkäsite on vedetty vessasta alas monen muun kulttuurin kulahtaneen osa-alueen tavoin.

Uusin harrastukseni on säästäminen. Ei minulla mitään velkoja ole, eikä tarvetta muutenkaan pihistellä. Mutta kai tämäkin kuuluu ajan henkeen. Pitää karsia kiloista ja kuluista, kuten Haavikko vainaa sanoi. Jos tarkastelen oikein tarkasti, voin leikata edelleenkin kuluja erityisesti vakuutuksista. Minulla on kolme koko ajan voimassa olevaa matkavakuutusta, vakuutus tapaturmaisen kuoleman varalta, tapaturmavakuutus.

Lisäksi meillä on kummallakin koiralla kallis koiravakuutus, joka ei kuitenkaan korvaisi kuin pienen osan jos tulisi isompia leikkauksia sun muita. Kotivakuutus on syytä pitää kohdillaan, mutta muuten niistäkin voisimme vuositasolla säästää useita satasia. Ehkä teemme niin lähiaikoina, tai sitten emme jaksa nähdä vaivaa.

Sukulaiset Oulun suunnalla voivat kohtalaisesti. Pääasia että siellä pysyvät, ei ole tarvis mennä kuin pakolliset äitimuorikeikat. Yx serkku sairastui maksakirroosiin, haimakin meni. Tädin mieheltä leikattiin keuhkosyöpä. Lisäksi häneltä löytyi pehmytkudosreuma. Muut potevat yläkerran sairauksiaan entiseen malliin.




Time is a jetplane. it moves too fast, kuten Dylan lauloi jo 70-luvulla. Mulla ei entisten yläkoppatautien lisäksi ole todettu muita elintasosairauksia. arvot kohtalaisen hyvät. Tammikuussa tosin uhkaavat poistaa yläkerran hampaista molemmat viisaudenhampaat.

Se voi olla tuskallinen operaatio, sillä juuret ovat todennäköisesti kasvaneet poskionteloon. Ja eihän siitä ole kuin kolme ja puoli vuotta kun meinasin kuolla hammastulehdukseen, joka saatiin pysäytettyä juuri kun se oli leviämässä keuhkoihin. Silti Töölön sairaalan teho-osastosta ja Kirranista jäivät mukavat muistot. Olipa ainakin vaihtelua arkeen kun kuoleman kielissä siellä käppäilin menemään yrittäen oppia uudestaan kävelemään.

Monilta muilta entisiltä tutilta on viime vuosina henki lähtenyt, mitä noita tässä luettelemaan. Lisäksi erilaiset syövät niittävät väkeä kuin heinää. Osalla elintavoista johtuen, osalla vain käynyt paska munkki. Kuolema on piireissä joissa aikoinaan liikuin niin tuttu juttu, että ei siitä ole tapana numeroa tehdä. Ei ne kuolleet kummiskaan enää koskaan pomppaa pystyyn.

Mitään kuoleman jälkeistä elämää ei ole, se on vain valot veke kytkimestä, sen jälkeen olet yhtä tyhjä kuin tyhjyys. Eikä tyhjyys tiedä olevansa tyhjä. Armollista jopa, sanoisin meille maan matosille.

On jouluaatto, eikä viinaa ole. Telkusta voi katsoa pukkiohjelmaa. Pomon lomaillessa olemme joka ilta katsoeeet jonkun taideleffan. Jaksan nykyään keskittyä niihin, kiitos Auliksen ihmetippojen.

Indonesiassa on ollut tsunami. Ei se mitään. Ensi vuonna tulee uusia. Ainoa keino selviytyä on vältellä mannerlaattojen yhtymäkohtia, Putinin Venäjää, Marokon tapaisia islamistiuhan mestoja.

Minua eivät helposti nappaa. Taskussa on koko ajan isokaliiberinen revolveri. Se tekee pahaa jälkeä, repii valtimot, pelastusta ei ole. Huonompi homma vihamiehilleni. Mutta kaikkien pitää kuolla. Everything must go.

Augusti i Göteborg 2018

Joulu 2018 Kotkassa

Lauantai 15.12.2018

Joulu se tulee jonkin konkin, kuten isäukon vakiovitsi kuului. Hänen itsensä lisäksi kukaan ei nauranut, piti tyypin toiston pysyvyyttä rasittavana. Pakkasta on ollut viime päivät pari astetta. Maa on kuiva, joten jäätä ei ole tarvinnut koirien kanssa kulkiessa pelätä. Essitalopraami vaikuttaa täydellä tehollaan. Pomokin ihmettelee miksi en ole seitsemään viikkoon juonut viinaa. En ole kertonut että otan maanantaisin yhden antabus tabun jolla varmistan että suksi ei lipsu. Muutenkin olen ollut hyvässä vedossa. Osaksi siihen varmaan vaikuttaa tämä uusi tietsikkanurkkaus. Voin omassa rauhassa pohtia tapahtumien kulkua. Asiaa tai, mutta 70 sivua olen kuukaudessa skrivannut.

Eilen sain itseni vuoden pimeimmän ajan raukeudesta salille, olen voinut ihanan raukeasti pimeyden pehmeissä aalloissa. Mutta se peli ei täällä pitemmän päälle vetele. Vedin tietenkin vakitreenini joka kestää 2,5 tuntia. Olin hyvällä tuulella, juttelin omasta elämästäni pitkät tarinat kuntosalin tytölle. Nuorilla on vielä huumorintajua, joten heille voi heittää hetulaa. Vanhat ihmiset ovat täällä hapantuneita, yritän vältellä heitä. Treenin jälkeen alaselkä huusi hoosiannaa. Tiesin kuitenkin essitalopraamin parantavan sen yhdessä yössä. Tänä aamuna korien kanssa lenkillä ei kipu ollut järjetön. Eli pystyn treenaamaan kun en ahnehdi liikaa, kuten kalvinistinen tapani on.

Joulurahoja ei ole kulunut lahjojen lisäksi kuin kenkien korjaamiseen, sähkötupakkanesteisiin, lottoon. Olen tosin pienentänyt lottopanokseni puoleen. Näin säästän 40 euroa kuussa. Mutta voin kuvitella miljoona voiton osuvan kohdalleni arvonnassa missä tahansa. Rahatilanne on hyvä ja uusi säästämisharrastukseni tukee sitä entisestään.

Pomon firmalla menee nyt rahallisesti hyvin, vaikka hän meinaakin hukkua hommiin. Parempi näin kuin istua persauki toimettomana ilman tilauksia.

Suutarireissulla kävin Pomon enon Raiken asioilla. Vein kirjeen postiin, hain sapuskaa repullisen, joulunajan annoslääkkeet. Raikke on vanha ja monisairas. Ei pysty kävelemään pitkään, kusi tulee omia aikojaan, kipuja on vaikka missä. Hänen tilanteensa menee viikko kerrallaan. Autamme häntä sapuskan ja lääkkeiden hakemisessa. Raikke on vanha poika, ei hänellä ole Kotkansaarella tämän lähempiä läheisiä. Hän asuu saman kadun varrella, joten pikku hjelppi ei ainakaan minua rasita. Pomolla on tarpeeksi muutenkin tekemistä. Hänen äitinsä makaa pahasti dementoituneena hoitokodissa, jossa hän käy tätä pari kertaa viikossa katsomassa, vaikka äiti ei enää tunnista häntä tyttärekseen.

Oma äitini kituu Parkinsonin taudissa Oulun Vesper kodissa. Molemmilla on siis loppusijoituspaikka valmiina. Nyt vain annetaan ajan kulua. Lopputulos lienee varma lähitulevaisuudessa. Mutta lähitulevaisuudessa on jotakin ajallisesti määrittämätöntä. Voi kestää pahimmassa tapauksessa pitkään.

Vein kirjoja kirjastoon. Lainasin King Crimsonin kokoelman. Elämä jatkuu, elämä kulkee. Eikä ainakaan vielä loppua näy. Katson joka päivä leffan pilvestä. Niitä on siellä 382. Aina kun yksi menee, nauhoitan toisen tilalle. 75 tuuman jättitelkku on minulle riittävän suuri screeni. Ja kun olen syönyt kohta yhdeksän vuotta psykoosilääke Ketopinoria, jaksan keskittyä katsomaan taiteellisempiakin pläjäyksiä.

Täällä Kotkassa olen lukenut erittäin paljon. Tänäkin syksynä kaikki itseäni kiinnostavat tietokirjauutuudet. Vanhoja on listalla loputtomasti. Ei kirjat lukemalla lopu. Miksi tankkaan päivittäin tiedon murusia sisääni? Nuorena opittu tapa, yliopistossa jalostettu. Protestanttisen etiikan mukaan ihmisen tulee tehdä koko ajan jotakin hyödyllistä. Vaikka tiedon sivistyksellinen itseisarvo on vedetty vessasta alas, noudatan sisäisen lumikenttäni kutsua. En osaa olla muka tekemättä jotain olennaista lukemista, katsomista, naputtamista.

Olen viimeisen kuukauden aikana hahmotellut tähän päiväkirjaan kuvitteellisia psykiatrin kanssa käymiäni keskusteluja. Olen sortunut tuhotöihin, päätynyt vankimielisairaalaan, psykiatri yrittää ottaa selkoa missä määrin olen vastuullinen teoistani. Ei tule tolkkua, voin luvata. Pelailen sanoilla loputtomia kielipelejä, joille ei edes Wittgenstein pärjäisi. Hulluuden ohella tuo siihen toiminnan ja aggression dynamiikan. En istu yksin hiljaa, vaan projisoin hulluuteni ympäristön ihmisiin ja esineisiin. Teen niistä selvää talkkunaa. Piikin joka lyödään säännöllisesti perseeseeni on sisällettävä rankka yliannos rohtoja, eikä silti pillastunut hevonen minussa tahdo talttua. Juuri kun sen luullaan sammuneen, nousee se kerta toisensa jälkeen hirnuen takajaloilleen.

Paha tämmöistä vastaan on rationaalisen diskurssin avulla taistella. Joudutaan psykiatrian sameaan logiikkaan, psykoanalyysin mielipuolisiin mielikuvitusmaailmoihin.
Tarina ei pääty koskaan. En tiedä minne se johtaa, joten minun on pakko seirata pakkomielteitäni loppuun saakka. En usko omien mielikuvitusharhojeni olevan sen kummempia kuin muilla ihmisillä. He eivät vain osaa pukea sitä sanoiksi eikä teksteiksi. Psykologit neuvovat että ihmisen on hyvä kirjata ylös mielialansa. Tämmöistä kamaa tulee tällä kertaa, enkä usko sen ainakaan lähitulevaisuudessa muuksi muuttuvan. Ei, emme etene syvemmälle, vaan kierrämme kehää kielen pakkopaidan ympärillä. Joku saa tästä palkan, joku toinen pakkopaidan ja piikin perseeseen. Semmoista se on.

Maanantaina menemme syömään Wanhaan Fiskariin joulupöydän. Hinta on 48 euroa per nenä. Protestoin hintaa, mutta Pomon firma lupautui maksamaan verosyistä sapuskat. Voimme mahdollisesti käydä ensi viikolla syömässä jossakin muualla toisen satsin jouluruokaa. Himaan ei sitten tarvitse kinkusta lähtien laittaa. Parasta joulussa on että Pomo aikoo pitää parin viikon loman. Sen hän tarvitsee jaksaakseen, sen hän on moninkertaisesti ansainnut.
Tuntuu mukavalta kun mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei ole odotettavissa. Matkoihin on tänä vuonna mennyt taas kymppitonni. Ensi vuodeksi ei ole vielä mitään konkreettista suunnitteilla. Euroopan lisäksi lähitulevaisuudessa Tokio ja New York. Mutta tällä hetkellä on hyvä tässä näin omassa uudessa tietokonenurkkauksessa. Spotfy soittaa The Budos Bandia. Nykiläinen etiopialaisjazz, afrobeat, funk, soul sekoitus rullaa mukavasti Brooklynin miesten soitossa.