7/26/2016
7/24/2016
Elämänmeno Kotkansaarella
Minä en ole robotti. Asiaa kysytään yhä useammin nettipalveluissa. Spämmään pelkästään omaan laskuuni, eikä tuo lasku ole suuren suuri. Elän täällä Kotkansaarella meren ympäröimänä, kuljen päivittäin tuntikausia Kotkan palkittuja kaupunkipuistoja kultaisen noutajan kanssa.
Elämäni on asettunut mukaviin toistuviin uomiin. Aamulla herään kesällä jo ennen seitsemää. Juon kaksi kuppia moccamasterilla keitettyä Arvin Lindquistin mustaa. Miksi menisin maksamaan huonommasta kahvista rannan ravintoloihin? En syö mitään ennen kuin lähdemme koiran kanssa tunnin lenkille. Yleensä se menee: Sibeliuspuisto - Lehmuskuja patsaspromenaadeineen - Sapokan vesipuiston ympäri Maretarion kautta kauppatorille. Matkalla näen monenmoista maisemaa, tuttuja koirankusettajia ja kadunmiehiä, muita aikaisessa aamussa harhailevia vanhuksia.
Himassa katson 75" tuuman telkusta kuka on tällä kertaa tappanut kenetkin. Sanomalehtiä meille ei onneksi enää tule. Niiden plaraamisessa meni tunnin verran hukkan parhaasta aamusta. Sen ajan voin vaikka kuunnella Radio Helsinkiä tai Flow festereille tulevia pumppuja laatiakseni aikataulun mitä suurinpiirtein haluan nähdä ja kuulla. Ei sen niin kovin tarkka tarvitse olla, vapaa kuljeskelu ja juopottelu on yhtä tärkeää kuin Massive Attack, Iggy Pop, Morrissey, New Order, Dungen, J Karjalainen.
Viime aikoina olen rustaillut puhtaaksi päiväkirjojani joita on monta kymmentä vuosikymmenten varrelta. Omaan menneisyyteen palaaminen on usein aika tylsää ja turhauttavaa. Mutta kun satun päälle ja kerron nykyajan näkökulmasta omin sanoin menneisyyden, johan alkaa tapahtua.
Projekti on pitkä, elämän mittainen. En tiedä saanko sitä koskaan valmiiksi mutta onpahan tässä yksi uusi elementti elämänmenoon Kotkansaarella.
Rauhaisaa tämä elämä on alkuvaikeuksien mentyä ohi.
Kolme kertaa viikossa palattuani koiran kanssa lenkiltä kerään kamat reppuun ja kävelen 20 minuutin päähän kuntosalille. Nyt menee taas kovaa, nousukunnossa kaikki on helppoa ja tuska nautintoa. Paino on kuukaudessa laskenut 8 kiloa. Toki ruokavalion muuttaminen kasvisvoittoiseksi on tärkeintä. Kalaa syön myös päivittäin, mutta lihaa hyvin harvoin.
Tähän on elämässä tultu; viherpiipittäjien vastustaja on alkanut kasvissyöjäksi. Kasvisruoka on tämän ajan keskeinen trendi. Liha on saastaista, eläimiä kidutetaan koko elämänsä ajan, tapetaan kyseenalaisin menetelmin.
Tutkimusten mukaan sika on yhtä älykäs eläin kuin koira. Koiraihmisenä voin kuvitella sen kauhun ja kärsimyksen joka sioille aiheutuu tehotalouden rattaissa. Eikä punaista lihaa muutenkaan suositella tällä hetkellä. Se lisää syöpään sairastumisen riskiä.
Mutta onhan kaloillakin tunteet, kenties jopa tiedostava minä? Norjalaista lohta syön paljon, eikä tämän kassilohenkaan elämässä mitään syytä riemuun ole. Mutta jonnekin raja on vedettävä. Kasvien syvähenkinen elämä odottaa löytäjäänsä.
Morrissey lauloi Smithseissä: Meat is the murder. Olen ajatellun moton uusiksi: Life is the murder. Syömme toisiamme ja lopulta kaikki syöjätkin syödään. Moraalinen ja eettinen kasviksiin keskittyminen on eräs näitä new agen mukanaan tuomia uskontoja. Mutta minä uskon että voin kevennetyllä ruokavaliolla paremmin. Paino laskee, olo on virkeämpi, vatsa pelaa, verenpaine on palannut normaaliksi. Minä uskon.
Iltapäivällä suljettuani läppärin tai palattuani salilta katson telkusta urheilua. Maksan satkun kuussa urheilukanavista, pidän sitä järkevänä sijoituksena. Leffoja tallennan netin pilvipalveluun. Katson illansuussa päivän leffan. Eilen se oli Wim Wendersin vanha tuttu "Paris, Texas". Esteettisesti upea pläjäys mutta en kykene samaistumaan lopun päättyneen rakkauden vaiheita runollisesti kuvaavaan synkkään yksinpuheluun. Annan kuitenkin 4/5, yksi tähti tulee jo siitä nautinnosta jonka 75 tuumaisesta jättitelkusta leffoja katsoessa saa.
Siinä sivussa syön lautasellisen kasviksia ja kalaa, pyrin pitämään annoksen pienenä. Ennen salille lähötä syön kaurapuuroa johon sekoitan siemeniä. Koska olen vähentänyt syömistä ja koventanut treeniä, nappaan Tohtori Tolosen monivitamiinia, magnesiumia jalkakramppien ehkäisyyn, D-vitamiinia koska meillä on kuulemma täällä kylmässä pohjoisessa kesälläkin siitä pulaa.
Salilla vedän edelleenkin kovat aerobiset treenit joita kehoni kaipaa. Soudan täysillä 50 minsaa, vedän crosstrainerilla 35 minsaa kovalla vastuksella, vedän kaksi kymmenen minutin säkkisessiota, siihen painot päälle. Viime aikoina olen innostunut istumaan 30-40 minsaa vielä infrapunasaunassa. Pohjekrampit ovat sillä hellittäneet, eikä treenin rasitus tunnu enää illalla. Olen taas niin kovassa kunnossa että olen varma että elän ikuisesti. Varsinkin kun uuteen elämäntapaani eivät päihteet kuulu kuin hyvin harvoin.
Kaikki se hömpötys terveistä elämäntavoista jota olen koko elämäni vihannut on tullut uudeksi normaalikseni.
Iltapäiväisin ja iltaisin luen kirjoja. Yleensä iltapäivällä lukiessani nukahdan ja otan samantien kunnon päikkärit. Illalla en osaa alkaa nukkumaan ilman tunnin lukuannosta. Nyt on menossa Mallisen Joseph Brodskyn elämäkerta. Brodskyn haudalla kävin muutaman vuosi sitten Venetsiassa. Hyllyssä mulla on vissiin kaikki hänen suomeksi julkaistut kirjat.
Runouden, taiteen, ulkopuolisuuden teemat on mukavaa luettavaa mutta helvettiä elettävää. Saamme nautintomme heidän kärsimyksistään. Onnelliset ihmiset eivät kirjoita runoja.
Umpiesteetiset esseet ovat muutenkin paheeni. Vaikka sivistys, taide, kultturi, runous ja muu turha merkeillä pelaaminen on tällä välin talouden ensisijaisuuden nimissä heitetty pellolle kansakunien keskiöstä, en tunne asiasta surua. Saan halvalla kerättyä arvonsa menettänyttä kamaa. Itse asiassa tarkastelen sosiologina asiaa ulkopuolelta. Kuinka nopeasti kaikki katosi, nyt on muotia olla ylpeä moukkamaisuudestaan. Ja kansa tykkää näistä aivokääpöistä, äänesttää eduskuntaan. Jos vielä kuolemanrangaistus saataisiin palautettua ja pakolaiset lähetettyä lukeneiston kanssa asumaan autiolle saarelle kaikki paha muutuisi välittömästi hyväksi, velat saataviksi, kuolema kiellettäisiin lailla.
Kerran sain Bangkokiin mailin Sammakon Lahtiselta. Puhuttiin jostain tulevasta opuksesta jota ei koskaan saatu kasaan.
- Mitä sinä haluat kirjoittamisella sanoa, kysyi kustantaja Lahtinen.
- Ei aavistustakaan. Jos tietäisin olisin hullu tai uskovainen.
Olimme vissiin niin eri tason tyyppejä, että emme löytäneet koskaan yhteistä säveltä. Hevonen alkoi pärjätä raveissa ja herkästi lopahtava mielenkiintoni suuntautui muualle.
Kotkansaari on minun rangaistussiirtolani. Täällä minulla on kaikki pelit sun pensselit. Matka lentokentälle maksaa taksilla 230 euroa, pois pääsee kun siltä tuntuu. Syyskuun alussa mennään Pomon kanssa Sisiliaan.
Jospeh Brodsky kertoi kahden syrjäseudulla viettämänsä karkoitusvuoden olleen elämänsä onnellisempia. Hän saattoi kevyen ruumilliseen työn ohessa kaikessa rauhassa syventyä runouden tutkimiseen, kirjoittamiseen, kääntämiseen.
Oli aikaa oppia ja syventyä kaikkeen siihen joka Suomen nykyisillä älyköillä jää väliin. Heidän ongelmansa on että he ovat lukeneet liian vähän, miettineet syntyjä syviä vielä vähemmän. Heillä on vain väärä onnellinen tietoisuus omasta moraalisesta erinomaisuudestaan, jota he toisilleen näyttelevät. Onneksi siitä ei nykyään makseta paljon paskaakaan.
Ehkä täällä Kotkassa on mahdollisuus samanlaiseen vapaaehtoiseen maanpakoonä kuin Brodskylla Venäjän takamaastoissa. Elämä omassa kuplassa, omassa säikeessä on onnellista jos ei tunne tarvetta ottaa osaa maailman tapahtumiin. Tosin todellisuus on räjähtänyt sirpeleiksi. Säikeitä joihin kadota on lukemattomia ja koko ajan syntyy lisää. Toisten kuplien mielestä muiden kuplien starat eivät ole mitään, ei niin yhtää mitään.
Olen kuitenkin yleisellä tasolla hajottamisen puolustaja. Kannatin Brexitiä sen vuoksi että epäonnistuneen EU-projektin loppunäytös saadaan käyntiin. Ja saatiinhan se (voitin pitkän pennin lyötyäni vetoa sen puolesta), jatkoa seuraa Unkarin, Itävallan, Ranskan tulevissa vaaleissa.
Elämäni ei ole pilalla jos joudun jatkossa taas näyttämään passini Euroopan rajoja ylitellessäni. Näin täytyi tehdä viime kuussa Kroatiassa, Bosnia-Hertsegovinassa, Montenegrossa. Aasiassakin passit katsotaan, lisäksi tarvitaan viisumit moneen maahan. En tunne ihmisarvoani loukatun jos joku iskee leimoja passiini.
Meillä on nyt uusi paradigma käsillämme joka sotkee maailmanpolitiikan perinteiset mallit. Olemme siirtyneet hajoavan sekoilun kauteen. Putinin Venäjä, Erdoganin Turkki, Trumpin mahdollisuus nousta Amerikan pressaksi. Monet tuntevat pelkoa ja kauhua uudenlaisen maailmantilanteen jyrätessä kaiken menneen. Turkista alkaa kuulemma tulemaan kohta Eurooppaan paljon pakolaisia, Putin aloittaa taasen uuden sodan pitääkseen tollot venäläiset hyppysissään, Trump voittaa vaalit ja panee loputkin pelistä sekaisin.
Kävi miten kävi, pian jahdataan taas nyrkein ja puntarein erilaisia ihmisiä jotka on eliminoitava hyvän voiton varmistamiseksi.
Isokynän sanoin: Seuraan kansojen pelii ja se on hyvin jännää pelii. En usko että elämäni tulee lähitulevaisuudessa mitenkään olennaisesti muuttumaan. Törmään hajoavaan maailmaan vain kuskatessani koiraa. Vastaan tulee Lehmuskujalla mustapäitä Arabian joka kolkasta. En minä heitä vihaa mutten rakastakaan.
Onneksi kaikki oleskeluluvan saaneet muuttavat Helsinkiin. Siellä on maahamuuttajaghetot jo valmiina, pimeitä töitä pizzataksin kuskina, minareetit soittamassa sävelmää kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kunniaksi.
Treenaan, kuskaan koiraa, katson leffoja ja urheilua, pelaan rahapelejä, luen klassikkoja ja tietokirjoja, matkustelen tällä erää Euroopassa. Asiat voisivat olla huonomminkin, voisin olla Tuomas Enbuske, Ruben Stiller, Jukka Relander tai jo muu näistä liian vähän lukeneista punavihreistä tyhjännyppääjistä.
Kun presidentti Soini aloitaa väistämättömät puhdistukset, tämä sakki viedään saareen, kerran viikossa viedän idut ja luomuporkkanat laiturille. Kiljutarpedt saavat etsiä itse luonnosta, sitähän nämä älyköt valehtelevat toisilleen suojelevansa. Ja jos saataisiin vielä kansalaispalkka, lähtisi punavihreä valkoinen roskaväki veronmaksajien piikkiin osoittamaan nonstoppina mieltään luonnon puolesta Kampin kauppakeskuksen eteen.
Kotkassa on kiva asua. Ode Soininvaara sanoi täällä vieraillessaan että Kotkan kaltaisten kaupunkien vetovoimainen valtti tulevaisuudessa voisi olla tarjota mukavat elämänpuitteet asukkailleen. Sen Kotka jo tarjoaa ainakin minulle vaikka tapani mukaan tutkijan koulutuksen saaneena näen virheitä vähän joka puolella.
Sellutehtaat käyvät täysillä, sataman liikenne vilkastuu laman hellittäessä, ostareita ollaan suunnittelemassa muitakin kuin suuruudenhullu Kantasataman jättioutlet (josta on lopetettu kaikessa hiljaisuudessa puhuminen, ei tullut mitään kuin paskaiset naurut kaikille jotka heti alusta alkaen tajusivat hankkeen naurettavuuden).
Mitähän vielä kertoisin elämästäni Kotkansaarella? No ainakaan en Pöksymäkeen kaipaa, enkä stadiin ylipäätään. Ensi kuussa tosin olemme siellä neljä yötä Flow festareiden merkeissä. Palermo vai Taormina on kotitaloutemme keskeinen pohdinnan kohde?
When you were hopeless and poor, I just liked you more, laulaa Morrissey Smithsien biisissä Half a Person.
Elämäni on asettunut mukaviin toistuviin uomiin. Aamulla herään kesällä jo ennen seitsemää. Juon kaksi kuppia moccamasterilla keitettyä Arvin Lindquistin mustaa. Miksi menisin maksamaan huonommasta kahvista rannan ravintoloihin? En syö mitään ennen kuin lähdemme koiran kanssa tunnin lenkille. Yleensä se menee: Sibeliuspuisto - Lehmuskuja patsaspromenaadeineen - Sapokan vesipuiston ympäri Maretarion kautta kauppatorille. Matkalla näen monenmoista maisemaa, tuttuja koirankusettajia ja kadunmiehiä, muita aikaisessa aamussa harhailevia vanhuksia.
Himassa katson 75" tuuman telkusta kuka on tällä kertaa tappanut kenetkin. Sanomalehtiä meille ei onneksi enää tule. Niiden plaraamisessa meni tunnin verran hukkan parhaasta aamusta. Sen ajan voin vaikka kuunnella Radio Helsinkiä tai Flow festereille tulevia pumppuja laatiakseni aikataulun mitä suurinpiirtein haluan nähdä ja kuulla. Ei sen niin kovin tarkka tarvitse olla, vapaa kuljeskelu ja juopottelu on yhtä tärkeää kuin Massive Attack, Iggy Pop, Morrissey, New Order, Dungen, J Karjalainen.
Viime aikoina olen rustaillut puhtaaksi päiväkirjojani joita on monta kymmentä vuosikymmenten varrelta. Omaan menneisyyteen palaaminen on usein aika tylsää ja turhauttavaa. Mutta kun satun päälle ja kerron nykyajan näkökulmasta omin sanoin menneisyyden, johan alkaa tapahtua.
Projekti on pitkä, elämän mittainen. En tiedä saanko sitä koskaan valmiiksi mutta onpahan tässä yksi uusi elementti elämänmenoon Kotkansaarella.
Rauhaisaa tämä elämä on alkuvaikeuksien mentyä ohi.
Kolme kertaa viikossa palattuani koiran kanssa lenkiltä kerään kamat reppuun ja kävelen 20 minuutin päähän kuntosalille. Nyt menee taas kovaa, nousukunnossa kaikki on helppoa ja tuska nautintoa. Paino on kuukaudessa laskenut 8 kiloa. Toki ruokavalion muuttaminen kasvisvoittoiseksi on tärkeintä. Kalaa syön myös päivittäin, mutta lihaa hyvin harvoin.
Tähän on elämässä tultu; viherpiipittäjien vastustaja on alkanut kasvissyöjäksi. Kasvisruoka on tämän ajan keskeinen trendi. Liha on saastaista, eläimiä kidutetaan koko elämänsä ajan, tapetaan kyseenalaisin menetelmin.
Tutkimusten mukaan sika on yhtä älykäs eläin kuin koira. Koiraihmisenä voin kuvitella sen kauhun ja kärsimyksen joka sioille aiheutuu tehotalouden rattaissa. Eikä punaista lihaa muutenkaan suositella tällä hetkellä. Se lisää syöpään sairastumisen riskiä.
Mutta onhan kaloillakin tunteet, kenties jopa tiedostava minä? Norjalaista lohta syön paljon, eikä tämän kassilohenkaan elämässä mitään syytä riemuun ole. Mutta jonnekin raja on vedettävä. Kasvien syvähenkinen elämä odottaa löytäjäänsä.
Morrissey lauloi Smithseissä: Meat is the murder. Olen ajatellun moton uusiksi: Life is the murder. Syömme toisiamme ja lopulta kaikki syöjätkin syödään. Moraalinen ja eettinen kasviksiin keskittyminen on eräs näitä new agen mukanaan tuomia uskontoja. Mutta minä uskon että voin kevennetyllä ruokavaliolla paremmin. Paino laskee, olo on virkeämpi, vatsa pelaa, verenpaine on palannut normaaliksi. Minä uskon.
Iltapäivällä suljettuani läppärin tai palattuani salilta katson telkusta urheilua. Maksan satkun kuussa urheilukanavista, pidän sitä järkevänä sijoituksena. Leffoja tallennan netin pilvipalveluun. Katson illansuussa päivän leffan. Eilen se oli Wim Wendersin vanha tuttu "Paris, Texas". Esteettisesti upea pläjäys mutta en kykene samaistumaan lopun päättyneen rakkauden vaiheita runollisesti kuvaavaan synkkään yksinpuheluun. Annan kuitenkin 4/5, yksi tähti tulee jo siitä nautinnosta jonka 75 tuumaisesta jättitelkusta leffoja katsoessa saa.
Siinä sivussa syön lautasellisen kasviksia ja kalaa, pyrin pitämään annoksen pienenä. Ennen salille lähötä syön kaurapuuroa johon sekoitan siemeniä. Koska olen vähentänyt syömistä ja koventanut treeniä, nappaan Tohtori Tolosen monivitamiinia, magnesiumia jalkakramppien ehkäisyyn, D-vitamiinia koska meillä on kuulemma täällä kylmässä pohjoisessa kesälläkin siitä pulaa.
Salilla vedän edelleenkin kovat aerobiset treenit joita kehoni kaipaa. Soudan täysillä 50 minsaa, vedän crosstrainerilla 35 minsaa kovalla vastuksella, vedän kaksi kymmenen minutin säkkisessiota, siihen painot päälle. Viime aikoina olen innostunut istumaan 30-40 minsaa vielä infrapunasaunassa. Pohjekrampit ovat sillä hellittäneet, eikä treenin rasitus tunnu enää illalla. Olen taas niin kovassa kunnossa että olen varma että elän ikuisesti. Varsinkin kun uuteen elämäntapaani eivät päihteet kuulu kuin hyvin harvoin.
Kaikki se hömpötys terveistä elämäntavoista jota olen koko elämäni vihannut on tullut uudeksi normaalikseni.
Iltapäiväisin ja iltaisin luen kirjoja. Yleensä iltapäivällä lukiessani nukahdan ja otan samantien kunnon päikkärit. Illalla en osaa alkaa nukkumaan ilman tunnin lukuannosta. Nyt on menossa Mallisen Joseph Brodskyn elämäkerta. Brodskyn haudalla kävin muutaman vuosi sitten Venetsiassa. Hyllyssä mulla on vissiin kaikki hänen suomeksi julkaistut kirjat.
Runouden, taiteen, ulkopuolisuuden teemat on mukavaa luettavaa mutta helvettiä elettävää. Saamme nautintomme heidän kärsimyksistään. Onnelliset ihmiset eivät kirjoita runoja.
Umpiesteetiset esseet ovat muutenkin paheeni. Vaikka sivistys, taide, kultturi, runous ja muu turha merkeillä pelaaminen on tällä välin talouden ensisijaisuuden nimissä heitetty pellolle kansakunien keskiöstä, en tunne asiasta surua. Saan halvalla kerättyä arvonsa menettänyttä kamaa. Itse asiassa tarkastelen sosiologina asiaa ulkopuolelta. Kuinka nopeasti kaikki katosi, nyt on muotia olla ylpeä moukkamaisuudestaan. Ja kansa tykkää näistä aivokääpöistä, äänesttää eduskuntaan. Jos vielä kuolemanrangaistus saataisiin palautettua ja pakolaiset lähetettyä lukeneiston kanssa asumaan autiolle saarelle kaikki paha muutuisi välittömästi hyväksi, velat saataviksi, kuolema kiellettäisiin lailla.
Kerran sain Bangkokiin mailin Sammakon Lahtiselta. Puhuttiin jostain tulevasta opuksesta jota ei koskaan saatu kasaan.
- Mitä sinä haluat kirjoittamisella sanoa, kysyi kustantaja Lahtinen.
- Ei aavistustakaan. Jos tietäisin olisin hullu tai uskovainen.
Olimme vissiin niin eri tason tyyppejä, että emme löytäneet koskaan yhteistä säveltä. Hevonen alkoi pärjätä raveissa ja herkästi lopahtava mielenkiintoni suuntautui muualle.
Kotkansaari on minun rangaistussiirtolani. Täällä minulla on kaikki pelit sun pensselit. Matka lentokentälle maksaa taksilla 230 euroa, pois pääsee kun siltä tuntuu. Syyskuun alussa mennään Pomon kanssa Sisiliaan.
Jospeh Brodsky kertoi kahden syrjäseudulla viettämänsä karkoitusvuoden olleen elämänsä onnellisempia. Hän saattoi kevyen ruumilliseen työn ohessa kaikessa rauhassa syventyä runouden tutkimiseen, kirjoittamiseen, kääntämiseen.
Oli aikaa oppia ja syventyä kaikkeen siihen joka Suomen nykyisillä älyköillä jää väliin. Heidän ongelmansa on että he ovat lukeneet liian vähän, miettineet syntyjä syviä vielä vähemmän. Heillä on vain väärä onnellinen tietoisuus omasta moraalisesta erinomaisuudestaan, jota he toisilleen näyttelevät. Onneksi siitä ei nykyään makseta paljon paskaakaan.
Ehkä täällä Kotkassa on mahdollisuus samanlaiseen vapaaehtoiseen maanpakoonä kuin Brodskylla Venäjän takamaastoissa. Elämä omassa kuplassa, omassa säikeessä on onnellista jos ei tunne tarvetta ottaa osaa maailman tapahtumiin. Tosin todellisuus on räjähtänyt sirpeleiksi. Säikeitä joihin kadota on lukemattomia ja koko ajan syntyy lisää. Toisten kuplien mielestä muiden kuplien starat eivät ole mitään, ei niin yhtää mitään.
Olen kuitenkin yleisellä tasolla hajottamisen puolustaja. Kannatin Brexitiä sen vuoksi että epäonnistuneen EU-projektin loppunäytös saadaan käyntiin. Ja saatiinhan se (voitin pitkän pennin lyötyäni vetoa sen puolesta), jatkoa seuraa Unkarin, Itävallan, Ranskan tulevissa vaaleissa.
Elämäni ei ole pilalla jos joudun jatkossa taas näyttämään passini Euroopan rajoja ylitellessäni. Näin täytyi tehdä viime kuussa Kroatiassa, Bosnia-Hertsegovinassa, Montenegrossa. Aasiassakin passit katsotaan, lisäksi tarvitaan viisumit moneen maahan. En tunne ihmisarvoani loukatun jos joku iskee leimoja passiini.
Meillä on nyt uusi paradigma käsillämme joka sotkee maailmanpolitiikan perinteiset mallit. Olemme siirtyneet hajoavan sekoilun kauteen. Putinin Venäjä, Erdoganin Turkki, Trumpin mahdollisuus nousta Amerikan pressaksi. Monet tuntevat pelkoa ja kauhua uudenlaisen maailmantilanteen jyrätessä kaiken menneen. Turkista alkaa kuulemma tulemaan kohta Eurooppaan paljon pakolaisia, Putin aloittaa taasen uuden sodan pitääkseen tollot venäläiset hyppysissään, Trump voittaa vaalit ja panee loputkin pelistä sekaisin.
Kävi miten kävi, pian jahdataan taas nyrkein ja puntarein erilaisia ihmisiä jotka on eliminoitava hyvän voiton varmistamiseksi.
Isokynän sanoin: Seuraan kansojen pelii ja se on hyvin jännää pelii. En usko että elämäni tulee lähitulevaisuudessa mitenkään olennaisesti muuttumaan. Törmään hajoavaan maailmaan vain kuskatessani koiraa. Vastaan tulee Lehmuskujalla mustapäitä Arabian joka kolkasta. En minä heitä vihaa mutten rakastakaan.
Onneksi kaikki oleskeluluvan saaneet muuttavat Helsinkiin. Siellä on maahamuuttajaghetot jo valmiina, pimeitä töitä pizzataksin kuskina, minareetit soittamassa sävelmää kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kunniaksi.
Treenaan, kuskaan koiraa, katson leffoja ja urheilua, pelaan rahapelejä, luen klassikkoja ja tietokirjoja, matkustelen tällä erää Euroopassa. Asiat voisivat olla huonomminkin, voisin olla Tuomas Enbuske, Ruben Stiller, Jukka Relander tai jo muu näistä liian vähän lukeneista punavihreistä tyhjännyppääjistä.
Kun presidentti Soini aloitaa väistämättömät puhdistukset, tämä sakki viedään saareen, kerran viikossa viedän idut ja luomuporkkanat laiturille. Kiljutarpedt saavat etsiä itse luonnosta, sitähän nämä älyköt valehtelevat toisilleen suojelevansa. Ja jos saataisiin vielä kansalaispalkka, lähtisi punavihreä valkoinen roskaväki veronmaksajien piikkiin osoittamaan nonstoppina mieltään luonnon puolesta Kampin kauppakeskuksen eteen.
Kotkassa on kiva asua. Ode Soininvaara sanoi täällä vieraillessaan että Kotkan kaltaisten kaupunkien vetovoimainen valtti tulevaisuudessa voisi olla tarjota mukavat elämänpuitteet asukkailleen. Sen Kotka jo tarjoaa ainakin minulle vaikka tapani mukaan tutkijan koulutuksen saaneena näen virheitä vähän joka puolella.
Sellutehtaat käyvät täysillä, sataman liikenne vilkastuu laman hellittäessä, ostareita ollaan suunnittelemassa muitakin kuin suuruudenhullu Kantasataman jättioutlet (josta on lopetettu kaikessa hiljaisuudessa puhuminen, ei tullut mitään kuin paskaiset naurut kaikille jotka heti alusta alkaen tajusivat hankkeen naurettavuuden).
Mitähän vielä kertoisin elämästäni Kotkansaarella? No ainakaan en Pöksymäkeen kaipaa, enkä stadiin ylipäätään. Ensi kuussa tosin olemme siellä neljä yötä Flow festareiden merkeissä. Palermo vai Taormina on kotitaloutemme keskeinen pohdinnan kohde?
When you were hopeless and poor, I just liked you more, laulaa Morrissey Smithsien biisissä Half a Person.
7/10/2016
Kotkassa asiat tehdään toisin
Kotkassa asiat tehdään toisin. Kymenlaakso on Pohjoismaiden kolmanneksi taantunein maakunta. Vain Kainuu ja Pohjois-Karjalan ajavat alle. Kotkassa tehdään eniten murhia Suomessa. Narkataan ja juopotellaan kolmannessa työttömyyteen kasvaneessa sukupolvessa.
Helsinkiin on reilut 130 kilsaa, mutta viimeistään Loviisan tienoilla ajetaan aikasuppiloon. Kotkaan perille päästyä eletään tukevasti menneessä maailmassa. Kuten olen jo aiemmin todennut, Kymenlaakso on ollut menneinä vuosisatoina idän ja lännen rajatilaa. Raja on seilannut edestakaisin sotien mukaan, väki sen mukana.
Puunjalostusteollisuus toi Kotkaan ylijäämäväkeä erityisesti Savosta. Täällä vallitsi sata vuotta sitten varsinainen villi itä, eikä paikkakunnan identiteetti koskaan ehtinyt ennen teollisuuden rakennemuutosta puberteettia pidemmälle. Kotkalaiset eivät koskaan oppineet modernin konemaailman tunteettomaan rationaalisuuteen. Sen sijaa itkeä pillittää he osaavat tilaisuuden tullen kuin venäläisissä klassikkoromaaneissa.
Nyt kun pitäisi luoda uusia yrityksiä, uusia työpaikkoja kaikki seisovat paska housussa. Se on jo toki ajat sitten kylmennyttä paskaa, mutta mitään tarvatta tai kykyä kehitykseen ei tällä sakilla ole. Sakkiin kuuluu myös kaupungin virkamiehet ja tyhjiä nyppäävä valtion rahoja pummaava kehittämisyhtiö Cursor. Kaupungin suurimpana tulonlähteenä monet pitävät muun Suomen veronmaksajilta pummattuja avustusrahoja.
Kuvaan kuuluu jos joku perustaa kesäravintolan saareen, lehden tekstaripalstalla toivotaan sateista kesää kaikesta sydämestä.
Kesällä Kotka on kaunis, jokainen mesta on. Syksyssä ja talvessa on se hyvä puoli, että ikkunamme alla avautuvassa Sibeliuspuistossa ei päivisin majaile keskustareissulle tullutta lähiöiden sekakäyttäjäsakkia. Julkinen juopottelu on Suomessa sakon uhalla kielletty. Kotkan poliisi asiasta viis piittaa. Turistit kohtaavat keskustan paratiipaikalla haisevän mölyapinalauman. Kukaan ei taatusti tule toista kertaa, paitsi tätä nykyä persaukiset venäläiset bussinrämällään.
Liikennekin on täällä Kotkan keskustassa hyvää ryssäläistä tasoa. Korttelit ajetaan dalla pohjassa. Jos Keskuskadulla olisi peltipoliisi kilahtaisi valtion kassaan päivittäin iso läjä riihikuivaa. Syy lienee siinä että haja-asutusalueiden ihmiset eivät osaa ihmisten ilmoilla ajaa ihmisiksi. Koko ajan ajetaan autot ulvoen.
Jos poliisi alkaa sakottaa sekakäyttäjiä ja muita kaahaajia, suuri osa Kotkan perälähiöiden asukkaista ei tietenkään koskaan kykene maksamaan mitään. Karhuvuoren lähiössä useamman kilsan päästä keskustasta joka kolmannella on maksuhäiriömerkintä. Tyhjästä on paha nyhjästä.
Paha maailma, pahat ihmiset eivät asu naapuristossani. He asuvat kuulemma Karhuvuoressa ja Hovinsaarella. Siellä asunnot ja vuokrat ovat halvat koska aikoinaan tehtaiden työntekijöille rakennetut kämpät ovat vaihtuneet paikalliseen ryysyköyhällistöön.
Täällä kesksutassa en heihin juuri törmää. Helteellä juopot puistossa, perjantaisin köyhät leipäjonossa Vapaakirkon edessä Kaivokadulla kun kuljen koiran kanssa ohi.
Olenko nyt sitten sortumassa tähän pahamaineeseen nimbyilyyn? Luulen että se tapahtuu väistämättömästi kun ympäristöön tulee vierasta väkeä, sekakäyttäjiä ja tällä hetkellä myös pakolaisia. Heistä tosin iso osa on jo potkaistu pellolle, joten tätä väkeä on tällä hetkellä heinäkuussa 2016 vähemmän kuin keväällä.
Palvelua on Kotkan kaupoissa turha olla vailla. Jälkeenjääneisyydestä kertoo että kotkalaiset eivät edes ymmärrä olevansa pihalla nykymaailman menosta. En jaksa enää listata kauppojen väärinkäytöksiä joita täällä Kotkassa piisaa. Nälkäkuolema ei kuitenkaan uhkaa, kaapissa on litran pullo kroatialaista vodkaa. Eletään pellossa muiden kotkalaisten tavoin, viikon päästä Seurahuonella ainakin.
Viihdyn kuitenkin Kotkassa kaikessa sen alkeellisessa jälkeenjääneisyydessä hyvin. Kuskaan koiraa pitkin rantoja, käyn kuntosalilla, istun koiran kaa rannan terasseilla, joskus ostan Alkosta viinaa. Enempää yhteyksiä paikalliseen väkeen en tunne tarvitsevani.
Kirjasto on Kotkassa paras ystäväni, se on tuossa vieressä, käyn siellä useamman kerran viikossa. 75 tuumaiselta katson leffan päivässä ja urheilukanavat syytävät koko ajan huippujännää katsottavaa. Tänään 10.7. Wimbledonin miesten loppuottelu, Silverstonen formula-ajot, fudiksen EM-loppuottelu. Kohta alkavatg Euroopan ja Amerika fudis- ja lätkäliigat.
Luen Tsehovin novelleja. Novelli on kuollut taidemuoto vähintään yhtä paljon kuin runous. Olen kerännyt vuosien varrella kattavan kokoelman venäläisiä(kin) klassikkoja. Suosikkejani ovat Gogol ja Tsehov. Yhdyn niihin moniin joiden mielestä Dostojevskin romaanit ovat enimmäkseen pitkäveteisiä.
Omien lisäksi tilaan kirjastosta silmiini sattuneita mielenkiintosia teoksia. Nytkin minua odottaa kaksi Venäjää ja sen kirjallisuutta käsitelevää esseekokoelmaa. Venäjä on naapurissa. Olen valmistautunut hetkeen jona pienet vihreät miehet ilmestyvät Kotkan kaduille.
Heidät nupataan hetkessä huis helvettiin. Toki haluamme käydä kauppa Venäjän kanssa, se kannattaa. Mutta kaikenlaisiin provokaatiohin vastaamme äärimmäisellä väkivallalla. Jos pakolaisia alkaa syksyllä taas tulla itärajan yli se lyödää kylmästi kiinni. Pystytämme uuden rautaesiripun, eikä meillä ole mitään hätää kun presidentti Niinistö illastaa Naton virallisissa pöydissä.
Kävimme vuoden alussa Pietarissa. Aikeissani oli hankkia kahden vuoden viisumi ja ryhtyä käymään siellä säännöllisesti. Neljä päivää riitti muuttamaan mieleni, en halunnut jäädä yhtään pitemmäksi aikaa Pietariin enkä Venäjälle. Monelta muulta olen kuullut samansuuntaisia arvioita. Nihkeää sakkia nihkeässä yhteiskunnassaan.
Lisäksi Pietarin arvorakennukset murenevat kovaa kyytiä katukäytävillä kulkevien niskaan. Kun asunnot yksityistettiin, eivät uudet omistajat ymmärtäneet, eivät vieläkään ymmärrä, että asuntojen julkisivun kunnostaminen menee jatkossa heidän piikkiin. Eivät ymmärrä ei, huutavat Venäjän valtiolta uusia asuntoja sortuvien tilalla, eivät ymmärrä kapitalismin henkeä, saati protestanttista etiikkaa.
Eivät ehkä edes tiedä Neuvostoliiton sortuneen jo 25 vuotta sitten. Ei tosin teollisuuden uudistamisen kannalta maan johtokaan sitä ole tajunnut. Nyt alkaa olla jo liian myöhäistä.
Kotkassa mulla menee siis hyvin. Balkanin reissun jälkeen paino pudonnut rajulla kasvisruokavaliolla ja salitreenillä jo 7 kiloa. Verenpainekin on palautunut normaaliksi. Painonpudotus ja kevyt kasvisruokavalio passaavat meikäläiselle. Eikä laihduttaminen ole minulle fyysissesti vaikeaa, pikemmin vaikeaa on saada motivoitua itsensä tähän touhuun. Aina se kuitenkin minulta onnistuu kun olen riittävän läsä.
Lukemisen ohella hyvinvoinnistani kertoo että olen alkanut kaikessa rauhassa käymään läppärin kanssa läpi muistikirjojani viimeisten 40 vuoden ajalta. Ei niistä välttämättä mitään suurteosta synny, saati kirjaa muutenkaan. Ehkä joistakin osista; Hailuoto-projektin surrealistisesta ajasta, Kuntaliiton tyhjäntomittamisvuosissa, ehkä vuoden 1979 ekasta intrérrailistani. Kovasti on runoa pukannut jo kesällä 1979, oikioluen kelvollisimmat koneelle. Samalla aina session päätteeksi kirjaan ylös menneistä papruista syntyneitä ajatuksia, mielipiteitä, olen kaikkitietävä kertoja enkä säästele itseäni.
Sateisen viikon jälkeen aurinko paistaa, lämpötila kaakossa lähentekee hellettä. Vähempikin piisaisi. Viikolla tyttäreni Esba tulee kylään, viikonloppuna dr.Muza. Tiedossa Mikko Alatalo laulattaa Karoliinassa, Cafe Laiturin reggaepäivä kahdella bändillä ja dj:llä, jatsijamit Kairossa, fine diningia Varissaaressa. Serkkuni Keppi hakee vissiin vanhan 60 tuumaisen Ouluun.
Flow on julkaissut aikataulut. Laadin jonkinlaisen tietkartan. Ilman sitä olen ollut joskus siellä usemman päivän kateissa, ennen ja jälkeenkin festareiden.
Massive Attack, Iggy Pop perjantaina päälavalla. Morrissey la ja New Order su jättiteltassa. Muita listalla so far; J Karjalainen, Röyhkä/Inginmaa/HYpnomen, vähän afroa, vähän jaskaa, välillä porteista katsoon Kallion nykyistä hipsterimeininkiä.
Asuin maisemissa vuodet 1997-2003, kuusi ja puoli vuotta avioeroni jälkeen. Tuolloin olivat stadin arskat vielä aamusta alkaen juottoloissa. Sitten hinnat ja vuokrat humahtivat pilviin. Äijät joutuivat muutamaan kaupungin vuokrakämppiin Roihuvuoren tapaisiin mestoihin. Nyt Kallio-Alppila seudut ovat hispteritaivas johtuen alueen kämppien pienestä koosta. 70-luvulla Kalliossa asui vielä 6000 lasta, nyt on jonkin verran tilasta tinkimään valmiina olevia lapsiperheitä alkanut palailemaan.
Pitäisi kirjoittaa valmiiksi muistelmateokseni "Alppilan aikakirjat". Pitäisi toki paljon muutakin.
Hienoa että mulla on hienoa. Ei voi muuta sanoa kun vertaa ns. yleisiä olosuhteita vuoteen 1979. Silloin olin vasta alkutaipaleella menossa, nyt jo pitkästi takaisin tulossa. Elämä on eletty, kohta. Mutta paskaako tuosta numeroa tekemään? Tell then I had a wonderfull life, kuten Wittgenstein totesi kuolinvuoteellaan selvityään hengissä loppuun itseään koko elämän piinanneista itsemurha-ajatuksista. Kolme hänen neljästä veljestään onnistui aikeissaan.
Helsinkiin on reilut 130 kilsaa, mutta viimeistään Loviisan tienoilla ajetaan aikasuppiloon. Kotkaan perille päästyä eletään tukevasti menneessä maailmassa. Kuten olen jo aiemmin todennut, Kymenlaakso on ollut menneinä vuosisatoina idän ja lännen rajatilaa. Raja on seilannut edestakaisin sotien mukaan, väki sen mukana.
Puunjalostusteollisuus toi Kotkaan ylijäämäväkeä erityisesti Savosta. Täällä vallitsi sata vuotta sitten varsinainen villi itä, eikä paikkakunnan identiteetti koskaan ehtinyt ennen teollisuuden rakennemuutosta puberteettia pidemmälle. Kotkalaiset eivät koskaan oppineet modernin konemaailman tunteettomaan rationaalisuuteen. Sen sijaa itkeä pillittää he osaavat tilaisuuden tullen kuin venäläisissä klassikkoromaaneissa.
Nyt kun pitäisi luoda uusia yrityksiä, uusia työpaikkoja kaikki seisovat paska housussa. Se on jo toki ajat sitten kylmennyttä paskaa, mutta mitään tarvatta tai kykyä kehitykseen ei tällä sakilla ole. Sakkiin kuuluu myös kaupungin virkamiehet ja tyhjiä nyppäävä valtion rahoja pummaava kehittämisyhtiö Cursor. Kaupungin suurimpana tulonlähteenä monet pitävät muun Suomen veronmaksajilta pummattuja avustusrahoja.
Kuvaan kuuluu jos joku perustaa kesäravintolan saareen, lehden tekstaripalstalla toivotaan sateista kesää kaikesta sydämestä.
Kesällä Kotka on kaunis, jokainen mesta on. Syksyssä ja talvessa on se hyvä puoli, että ikkunamme alla avautuvassa Sibeliuspuistossa ei päivisin majaile keskustareissulle tullutta lähiöiden sekakäyttäjäsakkia. Julkinen juopottelu on Suomessa sakon uhalla kielletty. Kotkan poliisi asiasta viis piittaa. Turistit kohtaavat keskustan paratiipaikalla haisevän mölyapinalauman. Kukaan ei taatusti tule toista kertaa, paitsi tätä nykyä persaukiset venäläiset bussinrämällään.
Liikennekin on täällä Kotkan keskustassa hyvää ryssäläistä tasoa. Korttelit ajetaan dalla pohjassa. Jos Keskuskadulla olisi peltipoliisi kilahtaisi valtion kassaan päivittäin iso läjä riihikuivaa. Syy lienee siinä että haja-asutusalueiden ihmiset eivät osaa ihmisten ilmoilla ajaa ihmisiksi. Koko ajan ajetaan autot ulvoen.
Jos poliisi alkaa sakottaa sekakäyttäjiä ja muita kaahaajia, suuri osa Kotkan perälähiöiden asukkaista ei tietenkään koskaan kykene maksamaan mitään. Karhuvuoren lähiössä useamman kilsan päästä keskustasta joka kolmannella on maksuhäiriömerkintä. Tyhjästä on paha nyhjästä.
Paha maailma, pahat ihmiset eivät asu naapuristossani. He asuvat kuulemma Karhuvuoressa ja Hovinsaarella. Siellä asunnot ja vuokrat ovat halvat koska aikoinaan tehtaiden työntekijöille rakennetut kämpät ovat vaihtuneet paikalliseen ryysyköyhällistöön.
Täällä kesksutassa en heihin juuri törmää. Helteellä juopot puistossa, perjantaisin köyhät leipäjonossa Vapaakirkon edessä Kaivokadulla kun kuljen koiran kanssa ohi.
Olenko nyt sitten sortumassa tähän pahamaineeseen nimbyilyyn? Luulen että se tapahtuu väistämättömästi kun ympäristöön tulee vierasta väkeä, sekakäyttäjiä ja tällä hetkellä myös pakolaisia. Heistä tosin iso osa on jo potkaistu pellolle, joten tätä väkeä on tällä hetkellä heinäkuussa 2016 vähemmän kuin keväällä.
Palvelua on Kotkan kaupoissa turha olla vailla. Jälkeenjääneisyydestä kertoo että kotkalaiset eivät edes ymmärrä olevansa pihalla nykymaailman menosta. En jaksa enää listata kauppojen väärinkäytöksiä joita täällä Kotkassa piisaa. Nälkäkuolema ei kuitenkaan uhkaa, kaapissa on litran pullo kroatialaista vodkaa. Eletään pellossa muiden kotkalaisten tavoin, viikon päästä Seurahuonella ainakin.
Viihdyn kuitenkin Kotkassa kaikessa sen alkeellisessa jälkeenjääneisyydessä hyvin. Kuskaan koiraa pitkin rantoja, käyn kuntosalilla, istun koiran kaa rannan terasseilla, joskus ostan Alkosta viinaa. Enempää yhteyksiä paikalliseen väkeen en tunne tarvitsevani.
Kirjasto on Kotkassa paras ystäväni, se on tuossa vieressä, käyn siellä useamman kerran viikossa. 75 tuumaiselta katson leffan päivässä ja urheilukanavat syytävät koko ajan huippujännää katsottavaa. Tänään 10.7. Wimbledonin miesten loppuottelu, Silverstonen formula-ajot, fudiksen EM-loppuottelu. Kohta alkavatg Euroopan ja Amerika fudis- ja lätkäliigat.
Luen Tsehovin novelleja. Novelli on kuollut taidemuoto vähintään yhtä paljon kuin runous. Olen kerännyt vuosien varrella kattavan kokoelman venäläisiä(kin) klassikkoja. Suosikkejani ovat Gogol ja Tsehov. Yhdyn niihin moniin joiden mielestä Dostojevskin romaanit ovat enimmäkseen pitkäveteisiä.
Omien lisäksi tilaan kirjastosta silmiini sattuneita mielenkiintosia teoksia. Nytkin minua odottaa kaksi Venäjää ja sen kirjallisuutta käsitelevää esseekokoelmaa. Venäjä on naapurissa. Olen valmistautunut hetkeen jona pienet vihreät miehet ilmestyvät Kotkan kaduille.
Heidät nupataan hetkessä huis helvettiin. Toki haluamme käydä kauppa Venäjän kanssa, se kannattaa. Mutta kaikenlaisiin provokaatiohin vastaamme äärimmäisellä väkivallalla. Jos pakolaisia alkaa syksyllä taas tulla itärajan yli se lyödää kylmästi kiinni. Pystytämme uuden rautaesiripun, eikä meillä ole mitään hätää kun presidentti Niinistö illastaa Naton virallisissa pöydissä.
Kävimme vuoden alussa Pietarissa. Aikeissani oli hankkia kahden vuoden viisumi ja ryhtyä käymään siellä säännöllisesti. Neljä päivää riitti muuttamaan mieleni, en halunnut jäädä yhtään pitemmäksi aikaa Pietariin enkä Venäjälle. Monelta muulta olen kuullut samansuuntaisia arvioita. Nihkeää sakkia nihkeässä yhteiskunnassaan.
Lisäksi Pietarin arvorakennukset murenevat kovaa kyytiä katukäytävillä kulkevien niskaan. Kun asunnot yksityistettiin, eivät uudet omistajat ymmärtäneet, eivät vieläkään ymmärrä, että asuntojen julkisivun kunnostaminen menee jatkossa heidän piikkiin. Eivät ymmärrä ei, huutavat Venäjän valtiolta uusia asuntoja sortuvien tilalla, eivät ymmärrä kapitalismin henkeä, saati protestanttista etiikkaa.
Eivät ehkä edes tiedä Neuvostoliiton sortuneen jo 25 vuotta sitten. Ei tosin teollisuuden uudistamisen kannalta maan johtokaan sitä ole tajunnut. Nyt alkaa olla jo liian myöhäistä.
Kotkassa mulla menee siis hyvin. Balkanin reissun jälkeen paino pudonnut rajulla kasvisruokavaliolla ja salitreenillä jo 7 kiloa. Verenpainekin on palautunut normaaliksi. Painonpudotus ja kevyt kasvisruokavalio passaavat meikäläiselle. Eikä laihduttaminen ole minulle fyysissesti vaikeaa, pikemmin vaikeaa on saada motivoitua itsensä tähän touhuun. Aina se kuitenkin minulta onnistuu kun olen riittävän läsä.
Lukemisen ohella hyvinvoinnistani kertoo että olen alkanut kaikessa rauhassa käymään läppärin kanssa läpi muistikirjojani viimeisten 40 vuoden ajalta. Ei niistä välttämättä mitään suurteosta synny, saati kirjaa muutenkaan. Ehkä joistakin osista; Hailuoto-projektin surrealistisesta ajasta, Kuntaliiton tyhjäntomittamisvuosissa, ehkä vuoden 1979 ekasta intrérrailistani. Kovasti on runoa pukannut jo kesällä 1979, oikioluen kelvollisimmat koneelle. Samalla aina session päätteeksi kirjaan ylös menneistä papruista syntyneitä ajatuksia, mielipiteitä, olen kaikkitietävä kertoja enkä säästele itseäni.
Sateisen viikon jälkeen aurinko paistaa, lämpötila kaakossa lähentekee hellettä. Vähempikin piisaisi. Viikolla tyttäreni Esba tulee kylään, viikonloppuna dr.Muza. Tiedossa Mikko Alatalo laulattaa Karoliinassa, Cafe Laiturin reggaepäivä kahdella bändillä ja dj:llä, jatsijamit Kairossa, fine diningia Varissaaressa. Serkkuni Keppi hakee vissiin vanhan 60 tuumaisen Ouluun.
Flow on julkaissut aikataulut. Laadin jonkinlaisen tietkartan. Ilman sitä olen ollut joskus siellä usemman päivän kateissa, ennen ja jälkeenkin festareiden.
Massive Attack, Iggy Pop perjantaina päälavalla. Morrissey la ja New Order su jättiteltassa. Muita listalla so far; J Karjalainen, Röyhkä/Inginmaa/HYpnomen, vähän afroa, vähän jaskaa, välillä porteista katsoon Kallion nykyistä hipsterimeininkiä.
Asuin maisemissa vuodet 1997-2003, kuusi ja puoli vuotta avioeroni jälkeen. Tuolloin olivat stadin arskat vielä aamusta alkaen juottoloissa. Sitten hinnat ja vuokrat humahtivat pilviin. Äijät joutuivat muutamaan kaupungin vuokrakämppiin Roihuvuoren tapaisiin mestoihin. Nyt Kallio-Alppila seudut ovat hispteritaivas johtuen alueen kämppien pienestä koosta. 70-luvulla Kalliossa asui vielä 6000 lasta, nyt on jonkin verran tilasta tinkimään valmiina olevia lapsiperheitä alkanut palailemaan.
Pitäisi kirjoittaa valmiiksi muistelmateokseni "Alppilan aikakirjat". Pitäisi toki paljon muutakin.
Hienoa että mulla on hienoa. Ei voi muuta sanoa kun vertaa ns. yleisiä olosuhteita vuoteen 1979. Silloin olin vasta alkutaipaleella menossa, nyt jo pitkästi takaisin tulossa. Elämä on eletty, kohta. Mutta paskaako tuosta numeroa tekemään? Tell then I had a wonderfull life, kuten Wittgenstein totesi kuolinvuoteellaan selvityään hengissä loppuun itseään koko elämän piinanneista itsemurha-ajatuksista. Kolme hänen neljästä veljestään onnistui aikeissaan.
7/03/2016
Urheileva Hyvä Ihminen: Myöhemmät Vaiheet
Talvi oli, kevät oli, kesä on. Alussa oli Sana. Tähän vannottiin keskiajan luostareissa. Sama moodi meikäläisellä. Olen palannut sinne mistä olin hetken kadoksissa. Luen sanoja, luen kuvia, luen musiikkia. Olen erittäin sisäänpäin kääntynyt, en tarvitse edelleenkään muita ihmisiä. Kaikki on hyvin tässä näin, ja joskus väärinpäin.
Alkuvuodesta hortoilin Pietarissa, nyt olin pari viikkoa Balkanin niemimaalla. Ehkä minusta vielä löytyy sisäinen matkaaja, vaikka mikään ei tietenkään enää tunnu miltään. Hyvä ettei.
Muutto stadista Kotkaan viime vuoden lopulla oli kova psyykkis-fyysinen ponnistus. Uudessa asunnossa oli kovin vaikea saada itseään liikkeelle. Koiran kaa toki aamua iltaa mutta muuten olimme seis. Paino nousi 7 kiloa, olin vajonnut pehmeän makkaajien kastiin. Mutta sinne en tietenkään jäänyt.
Palattuani ulkomailta olen reilussa viikossa saanut painoa alas 5 kiloa. Ruokavalio uusiksi, treeni taas säännölliseksi. Hotellien aamiaisbuffetit ovat perkeleestä. Niistä tulee syötyä kaikkea liikaa. Himassa syön aamuisin vain vähän jogurttia tai kaurapuuroa. Jos menossa salille vähän isompi tankkaus. Salilla ei jaksa treenata kovaa jos koneessa ei ole löpöä.
Heinäkuu. Kesävieraat tulossa, kaikkea kivaa edessä täällä Kotkansaaressa. Pomon vaatimuksesta hankimme lisäksi 3 päivän flapat Flow festareille ensi kuussa. Hommattiin AirBnB:stä kämppä vähän pitempään Suvilahden vierestä. Roope lähtee tietenkin matkaan. Koirahoitolat eivät ole valkoisen koiran paikka.
Urheilevana hyvänä ihmisenä olen tehnyt alkuvuodesta moraalisia siirtoja:
1) Lopetin tilini Nordeassa ja siirsin fyrkat S-pankkiin. En halua tukea pankkia joka jatkossa maksaa veronsa Ruotsiin, jonka nokkamiehet (Uusiharju, Wahlroos) vittuilevat Suomen olevan menetetty tapaus. Todellisuudessa Nordea alkaa itse olla muiden eurooppalaisten pankkien tavoin kusessa. Luottotappiota tulossa, miljardeja ei riittävästi kerätty puskureiksi.
Uudet kevyet verkossa toimivat pankit (Amazon, Google, Norwegian yms) tulevat jyräämään parissa vuodessa perinteiset pankit. Nordean osake on syöksynyt koko vuoden pörssissä. Ja Panaman veroparatiisien systemaattinen hyödyntäminen oli viimeinen niitti. Rahalla ei ole moraalia, mutta Nalle Wahlroosin koplaan verrattuna se on putipuhdasta. Tack och adjö.
Samalla sanoin irti Stockmannin luottokortin, täällä Kotkassa kun on hyvä Tokmanni. Hinta laatu huomattavasti parempi.
Olisin siirtänyt tilini tien toisella puolen olevaan Osuuspankkiin mutta tyhjän pankin tyhjäpäiset virkailijat eivät suostuneet ottamaan rahaa vastaan ilman ajanvarausta. Lienee eka kerta maailmassa kun pankki kieltäytyy ottamasta ilmaista rahaa vastaan. Tämä on mahdollista vain täällä Kymenlaaksossa, taantumuksen ihmishelvetin syvimmässä lokerossa.
2) Lopetin Soneran kännykkäliittymän koska sekin maksaa jatkossa veronsa Ruotsiin. Tilalle viereisen kauppakeskuksen käytävän ständin kundeilta Elisan 4G liittymä erikoishintaan.
3) Puhuin Pomon ympäri lakkauttamaan Sanoman Hesarin ja Kymensanomien tilaukset. En halua tukea Sanoman yksiulotteista punaviherkuplaa jossa oletetaan todellisuuden perimmäisestä luonteesta enemmän kuin on tarpeen. Minulle riittävät yksinkertaiset uutiset, en tarvitse kenenkään paska-aivon "analyysia" persujen pahuudesta, pakolaisten hyvyydestä, EU:n autuudesta.
Kaikki vanha on hajoamassa ja olen siitä hyvilläni. Kannatin Brexitiä siitä syystä että näin EU:n suurudenhullulle syvenevälle integraatiolle saatiin loppu. Allekirjoitin lisäksi kansanäänestysvaatimuksen Suomen EU erosta.
Haluan kaiken hajoavan palasiksi. Niistä kootaan sitten sellaiset palikat joilla minä, Kotka ja Suomi kuoritaan rusinat pullasta. Kaikki oli vielä hyvin kun meillä oli oma raha jota tarvittaessa delavoitiin, nyt ei helikopterirahasta huolimatta saada systeemiä millään enää käyntiin vaikka Euroopan keskuspankilla on Banco kaikki pelissä.
4) Ostin Kroatiasta palattuani 75 tuuman telkun. Tilasin lisää urheilukanavia. Nyt näkyy Viasat Kulta, MTV Sport, Eurosport, Elisan Fanseat. Maksan näistä satasen kuussa, olenhan edelleen urheileva hyvä ihminen. Kunnon ukot katsovat urheilua illat pitkät. Siksi heitä on mahdotonta järkyttää. Elämä on peliä, ei tule heille elämän muillakaan alueilla yllätyksenä. Aamusta Spotifytä, nyt kun Radio Helsinki on taasen kuoleman porteilla. Paljon leffoja, dokkareita välistä.
Mulla menee siis hyvin. Viinaakin olen entisestään vähentänyt. En juomisen haittojen vaan sen turhuuden vuoksi, menee aikaa hukkaan. Tosin kun dr. Muza tulee kohta taas Kotkaan siirrymme Sibeliuspuiston toiseen laitaa Seurahuonen sviittiin. Meidän miittii ei saa eikä halua kukaan häiritä.
Mulla on edelleen aloittamista valmis projektini "Kadonnutta aikaa kadottamassa". Matskua on kymmeniä muistikirjoja 40 vuoden ajalta. En tiedä mitä niistä haluan mutta sehän siinä onkin jännää. Vaikka tiedän kirjoittamisen turhista turhimmaksi touhuksi yritän vielä kerran saada jotain kasaan. En tiedä mitä mitä syntyy, ehkä aivoistani pääsee jälleen geenivirhe karkuun.
Olen lukenut koko alkuvuoden kirjoja, eli palannut nuoruuteeni jolloin niiden kautta identiteettiäni rakensin. Pieleen meni mutta menköön nyt sitten vielä kerran. Loppuliuku joka tapauksessa lähenee. Klasareita Dostojevskia, Gogolia. tsehovia, Camusia, Kafkaa, Thomas Mannia. Suomeksi julkaistaan edelleenkin myynnin romahduksesta huolimatta sairaan kiinnostavia tietokirjoja. Niitä tarttuu matkaani Kotkan pääkirjastosta joka sijaitsee seuraavassa korttelissa. Omia lukemattomia on edelleen lukemattomia.
Miksi ihminen rassaa itseään lukemalla liukuhihnalta? Kirjoitetaanhan runojakin, siinä hommassa ei ole senkään vertaa järkeä. Vanhat kulttuurin muodot kuolevat mutta se tapahtuu hitaasti. Leffojakin olen katsellut muutaman viikossa boxilta, ja oma DVD kaappi pullistelee satoja. Kaikkea on liikaa ja olen alkanut polttamaan säkhötupakan sijasta valkoista mallua. Se touhu loppuu lyhyeen mutta tämä pahe sallittakoon tällaiselle moraaliselle urheilevalle hyvälle ihmiselle.
Zen pituinen se.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
