Elämänmeno Kotkansaarella

Minä en ole robotti. Asiaa kysytään yhä useammin nettipalveluissa. Spämmään pelkästään omaan laskuuni, eikä tuo lasku ole suuren suuri. Elän täällä Kotkansaarella meren ympäröimänä, kuljen päivittäin tuntikausia Kotkan palkittuja kaupunkipuistoja kultaisen noutajan kanssa.

Elämäni on asettunut mukaviin toistuviin uomiin. Aamulla herään kesällä jo ennen seitsemää. Juon kaksi kuppia moccamasterilla keitettyä Arvin Lindquistin mustaa. Miksi menisin maksamaan huonommasta kahvista rannan ravintoloihin? En syö mitään ennen kuin lähdemme koiran kanssa tunnin lenkille. Yleensä se menee: Sibeliuspuisto - Lehmuskuja patsaspromenaadeineen - Sapokan vesipuiston ympäri Maretarion kautta kauppatorille. Matkalla näen monenmoista maisemaa, tuttuja koirankusettajia ja kadunmiehiä, muita aikaisessa aamussa harhailevia vanhuksia.

Himassa katson 75" tuuman telkusta kuka on tällä kertaa tappanut kenetkin. Sanomalehtiä meille ei onneksi enää tule. Niiden plaraamisessa meni tunnin verran hukkan parhaasta aamusta. Sen ajan voin vaikka kuunnella Radio Helsinkiä tai Flow festereille tulevia pumppuja laatiakseni aikataulun mitä suurinpiirtein haluan nähdä ja kuulla. Ei sen niin kovin tarkka tarvitse olla, vapaa kuljeskelu ja juopottelu on yhtä tärkeää kuin Massive Attack, Iggy Pop, Morrissey, New Order, Dungen, J Karjalainen.

Viime aikoina olen rustaillut puhtaaksi päiväkirjojani joita on monta kymmentä vuosikymmenten varrelta. Omaan menneisyyteen palaaminen on usein aika tylsää ja turhauttavaa. Mutta kun satun päälle ja kerron nykyajan näkökulmasta omin sanoin menneisyyden, johan alkaa tapahtua.

Projekti on pitkä, elämän mittainen. En tiedä saanko sitä koskaan valmiiksi mutta onpahan tässä yksi uusi elementti elämänmenoon Kotkansaarella.

Rauhaisaa tämä elämä on alkuvaikeuksien mentyä ohi.

Kolme kertaa viikossa palattuani koiran kanssa lenkiltä kerään kamat reppuun ja kävelen 20 minuutin päähän kuntosalille. Nyt menee taas kovaa, nousukunnossa kaikki on helppoa ja tuska nautintoa. Paino on kuukaudessa laskenut 8 kiloa. Toki ruokavalion muuttaminen kasvisvoittoiseksi on tärkeintä. Kalaa syön myös päivittäin, mutta lihaa hyvin harvoin.

Tähän on elämässä tultu; viherpiipittäjien vastustaja on alkanut kasvissyöjäksi. Kasvisruoka on tämän ajan keskeinen trendi. Liha on saastaista, eläimiä kidutetaan koko elämänsä ajan, tapetaan kyseenalaisin menetelmin.

Tutkimusten mukaan sika on yhtä älykäs eläin kuin koira. Koiraihmisenä voin kuvitella sen kauhun ja kärsimyksen joka sioille aiheutuu tehotalouden rattaissa. Eikä punaista lihaa muutenkaan suositella tällä hetkellä. Se lisää syöpään sairastumisen riskiä.

Mutta onhan kaloillakin tunteet, kenties jopa tiedostava minä? Norjalaista lohta syön paljon, eikä tämän kassilohenkaan elämässä mitään syytä riemuun  ole. Mutta jonnekin raja on vedettävä. Kasvien syvähenkinen elämä odottaa löytäjäänsä.

Morrissey lauloi Smithseissä: Meat is the murder. Olen ajatellun moton uusiksi: Life is the murder. Syömme toisiamme ja lopulta kaikki syöjätkin syödään. Moraalinen ja eettinen kasviksiin keskittyminen on eräs näitä new agen mukanaan tuomia uskontoja. Mutta minä uskon että voin kevennetyllä ruokavaliolla paremmin. Paino laskee, olo on virkeämpi, vatsa pelaa, verenpaine on palannut normaaliksi. Minä uskon.

Iltapäivällä suljettuani läppärin tai palattuani salilta katson telkusta urheilua. Maksan satkun kuussa urheilukanavista, pidän sitä järkevänä sijoituksena. Leffoja tallennan netin pilvipalveluun. Katson illansuussa päivän leffan. Eilen se oli Wim Wendersin vanha tuttu "Paris, Texas". Esteettisesti upea pläjäys mutta en kykene samaistumaan lopun päättyneen rakkauden vaiheita runollisesti kuvaavaan synkkään yksinpuheluun. Annan kuitenkin 4/5, yksi tähti tulee jo siitä nautinnosta jonka 75 tuumaisesta jättitelkusta leffoja katsoessa saa.

Siinä sivussa syön lautasellisen kasviksia ja kalaa, pyrin pitämään annoksen pienenä. Ennen salille lähötä syön kaurapuuroa johon sekoitan siemeniä. Koska olen vähentänyt syömistä ja koventanut treeniä, nappaan Tohtori Tolosen monivitamiinia, magnesiumia jalkakramppien ehkäisyyn, D-vitamiinia koska meillä on kuulemma täällä kylmässä pohjoisessa kesälläkin siitä pulaa.

Salilla vedän edelleenkin kovat aerobiset treenit joita kehoni kaipaa. Soudan täysillä 50 minsaa, vedän crosstrainerilla 35 minsaa kovalla vastuksella, vedän kaksi kymmenen minutin säkkisessiota, siihen painot päälle. Viime aikoina olen innostunut istumaan 30-40 minsaa vielä infrapunasaunassa. Pohjekrampit ovat sillä hellittäneet, eikä treenin rasitus tunnu enää illalla. Olen taas niin kovassa kunnossa että olen varma että elän ikuisesti. Varsinkin kun uuteen elämäntapaani eivät päihteet kuulu kuin hyvin harvoin.

Kaikki se hömpötys terveistä elämäntavoista jota olen koko elämäni vihannut on tullut uudeksi normaalikseni.

Iltapäiväisin ja iltaisin luen kirjoja. Yleensä iltapäivällä lukiessani nukahdan ja otan samantien kunnon päikkärit. Illalla en osaa alkaa nukkumaan ilman tunnin lukuannosta. Nyt on menossa Mallisen Joseph Brodskyn elämäkerta. Brodskyn haudalla kävin muutaman vuosi sitten Venetsiassa. Hyllyssä mulla on vissiin kaikki hänen suomeksi julkaistut kirjat.

Runouden, taiteen, ulkopuolisuuden teemat on mukavaa luettavaa mutta helvettiä elettävää. Saamme nautintomme heidän kärsimyksistään. Onnelliset ihmiset eivät kirjoita runoja.

Umpiesteetiset esseet ovat muutenkin paheeni. Vaikka sivistys, taide, kultturi, runous ja muu turha merkeillä pelaaminen on tällä välin talouden ensisijaisuuden nimissä heitetty pellolle kansakunien keskiöstä, en tunne asiasta surua. Saan halvalla kerättyä arvonsa menettänyttä kamaa. Itse asiassa tarkastelen sosiologina asiaa ulkopuolelta. Kuinka nopeasti kaikki katosi, nyt on muotia olla ylpeä moukkamaisuudestaan. Ja kansa tykkää näistä aivokääpöistä, äänesttää eduskuntaan. Jos vielä kuolemanrangaistus saataisiin palautettua ja pakolaiset lähetettyä lukeneiston kanssa asumaan autiolle saarelle kaikki paha muutuisi välittömästi hyväksi, velat saataviksi, kuolema kiellettäisiin lailla.

Kerran sain Bangkokiin mailin Sammakon Lahtiselta. Puhuttiin jostain tulevasta opuksesta jota ei koskaan saatu kasaan.
- Mitä sinä haluat kirjoittamisella sanoa, kysyi kustantaja Lahtinen.
- Ei aavistustakaan. Jos tietäisin olisin hullu tai uskovainen.

Olimme vissiin niin eri tason tyyppejä, että emme löytäneet koskaan yhteistä säveltä. Hevonen alkoi pärjätä raveissa ja herkästi lopahtava mielenkiintoni suuntautui muualle.

Kotkansaari on minun rangaistussiirtolani. Täällä minulla on kaikki pelit sun pensselit. Matka lentokentälle maksaa taksilla 230 euroa, pois pääsee kun siltä tuntuu. Syyskuun alussa mennään Pomon kanssa Sisiliaan.

Jospeh Brodsky kertoi kahden syrjäseudulla viettämänsä karkoitusvuoden olleen elämänsä onnellisempia. Hän saattoi kevyen ruumilliseen työn ohessa kaikessa rauhassa syventyä runouden tutkimiseen, kirjoittamiseen, kääntämiseen.

Oli aikaa oppia ja syventyä kaikkeen siihen joka Suomen nykyisillä älyköillä jää väliin. Heidän ongelmansa on että he ovat lukeneet liian vähän, miettineet syntyjä syviä vielä vähemmän. Heillä on vain väärä onnellinen tietoisuus omasta moraalisesta erinomaisuudestaan, jota he toisilleen näyttelevät. Onneksi siitä ei nykyään makseta paljon paskaakaan.

Ehkä täällä Kotkassa on mahdollisuus samanlaiseen vapaaehtoiseen maanpakoonä kuin Brodskylla Venäjän takamaastoissa. Elämä omassa kuplassa, omassa säikeessä on onnellista jos ei tunne tarvetta ottaa osaa maailman tapahtumiin. Tosin todellisuus on räjähtänyt sirpeleiksi. Säikeitä joihin kadota on lukemattomia ja koko ajan syntyy lisää. Toisten kuplien mielestä muiden kuplien starat eivät ole mitään, ei niin yhtää mitään.

Olen kuitenkin yleisellä tasolla hajottamisen puolustaja. Kannatin Brexitiä sen vuoksi että epäonnistuneen EU-projektin loppunäytös saadaan käyntiin. Ja saatiinhan se (voitin pitkän pennin lyötyäni vetoa sen puolesta), jatkoa seuraa Unkarin, Itävallan, Ranskan tulevissa vaaleissa.

Elämäni ei ole pilalla jos joudun jatkossa taas näyttämään passini Euroopan rajoja ylitellessäni. Näin täytyi tehdä viime kuussa Kroatiassa, Bosnia-Hertsegovinassa, Montenegrossa. Aasiassakin passit katsotaan, lisäksi tarvitaan viisumit moneen maahan. En tunne ihmisarvoani loukatun  jos joku iskee leimoja passiini.

Meillä on nyt uusi paradigma käsillämme joka sotkee maailmanpolitiikan perinteiset mallit. Olemme siirtyneet hajoavan sekoilun kauteen. Putinin Venäjä, Erdoganin Turkki, Trumpin mahdollisuus nousta Amerikan pressaksi. Monet tuntevat pelkoa ja kauhua uudenlaisen maailmantilanteen jyrätessä kaiken menneen. Turkista alkaa kuulemma tulemaan kohta Eurooppaan paljon pakolaisia, Putin aloittaa taasen uuden sodan pitääkseen tollot venäläiset hyppysissään, Trump voittaa vaalit  ja panee loputkin pelistä sekaisin.

Kävi miten kävi, pian jahdataan taas nyrkein ja puntarein erilaisia ihmisiä jotka on eliminoitava hyvän voiton varmistamiseksi.

Isokynän sanoin: Seuraan kansojen pelii ja se on hyvin jännää pelii. En usko että elämäni tulee lähitulevaisuudessa mitenkään olennaisesti muuttumaan. Törmään hajoavaan maailmaan vain kuskatessani koiraa. Vastaan tulee Lehmuskujalla mustapäitä Arabian joka kolkasta. En minä heitä vihaa mutten rakastakaan.

Onneksi kaikki oleskeluluvan saaneet muuttavat Helsinkiin. Siellä on maahamuuttajaghetot jo valmiina, pimeitä töitä pizzataksin kuskina, minareetit soittamassa sävelmää kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kunniaksi.

Treenaan, kuskaan koiraa, katson leffoja ja urheilua, pelaan rahapelejä, luen klassikkoja ja tietokirjoja, matkustelen tällä erää Euroopassa. Asiat voisivat olla huonomminkin, voisin olla Tuomas Enbuske, Ruben Stiller, Jukka Relander tai jo muu näistä liian vähän lukeneista punavihreistä tyhjännyppääjistä.

Kun presidentti Soini aloitaa väistämättömät puhdistukset, tämä sakki viedään saareen, kerran viikossa viedän idut ja luomuporkkanat laiturille. Kiljutarpedt saavat etsiä itse luonnosta, sitähän nämä älyköt valehtelevat toisilleen suojelevansa. Ja jos saataisiin vielä kansalaispalkka, lähtisi punavihreä valkoinen roskaväki veronmaksajien piikkiin osoittamaan nonstoppina mieltään luonnon puolesta Kampin kauppakeskuksen eteen.

Kotkassa on kiva asua. Ode Soininvaara sanoi täällä vieraillessaan että Kotkan kaltaisten kaupunkien vetovoimainen valtti tulevaisuudessa voisi olla tarjota mukavat elämänpuitteet asukkailleen. Sen Kotka jo tarjoaa ainakin minulle vaikka tapani mukaan tutkijan koulutuksen saaneena näen virheitä vähän joka puolella.

Sellutehtaat käyvät täysillä, sataman liikenne vilkastuu laman hellittäessä, ostareita ollaan suunnittelemassa muitakin kuin suuruudenhullu Kantasataman jättioutlet (josta on lopetettu kaikessa hiljaisuudessa puhuminen, ei tullut mitään kuin paskaiset naurut kaikille jotka heti alusta alkaen tajusivat hankkeen naurettavuuden).

Mitähän vielä kertoisin elämästäni Kotkansaarella? No ainakaan en Pöksymäkeen kaipaa, enkä stadiin ylipäätään. Ensi kuussa tosin olemme siellä neljä yötä Flow festareiden merkeissä. Palermo vai Taormina on kotitaloutemme keskeinen pohdinnan kohde?

When you were hopeless and poor, I just liked you more, laulaa Morrissey Smithsien biisissä Half a Person.