1/25/2013

Public Enemy at Yle News

Aamulla joko lähden aikaiseen tai nukun pitkään. Tänään kuitenkin heräsin ennen yhdeksää ja panin Yle Aamu-tv:n soimaan. Siellä oli uskomattoman typerä uutinen siitä, että kuntauudistus on asiantuntijoiden mielestä johtamassa kaaokseen, ja että suurin osa kuntajohtajista vastustaa sitä. Uutisen oli tehnyt aikoja sitten juopahtanut plösö toimittaja Ari Mölsö, joka on jostakin takahikiältä kotoisin. Niinpä hän yrittää kääntää maalaistollojen tavoin mustan valkoiseksi. Mölsä on koulutukseltaan juristi, mutta hänen työnsä tasoa kuvaa, että joku nuori tyttönen on jo aikoja sitten syrjäyttänyt hänet Ylen ykkösrikostoimittajan pallilta. Mölsä raportoi tätä nykyä Linnamäen avajaisista ja muusta humpuukista, jota edes hän ei kykene tyrimään. Mölsän uutinen on valheellista propagandaa johon vain harhainen psykoottinen mieli pystyy kuvitellen ajavansa totuuden asiaa. Kun tarkastelin uutista lähemmin, siinä käytetyt asiantuntijat olivat ö-tason professoreita Itä-Suomen yliopiston kaltaisista nollatutkimuslaitoksista, jotka on perustettu ainoastaan aluepoliittisista syistä ja jotka tulisi pikaisesti lakkauttaa verovarojen turhina haaskaajina. Toki tällaiset takaperän proffat vastustavat kaikkea nykyaikaa, koska se veisi heiltä ilmaiset rahat jotka he pummaavat kuukausittain etelän rehellisiltä veronmaksajilta. Ari Mölsä on saanut tasan tarkasti tämän tehtävän Kuntaliiton kepuleilta rummuttaa tätä vääristettyä täyttä valetta olevaa sanomaa. Ilmeisesti päätoimittaja ei ole ollut vielä hereillä kun antoi uutisen tulla aamulla useampaan kertaan läpi. Atte Jääskeläinen taitaa itsekin olla joku landepaakku. Hajuton ja mauton mies. Kun vielä vähän tutkaisin kävi ilmi, että uutinen suurimman osan kuntajohtajista vastustavan kuntauudistusta oli sekin täyttä valetta tai sitten Mölsän viinan turvottamat aivot eivät kykene enää minkäänlaiseen loogiseen ajatteluun. Suomessa on pitkälti yli 300 kuntaa, mutta VAIN 124 kuntajohtajaa edes vaivautui vastaamaan tähän Kuntaliiton höpöhöpöksi luokittelemaansa kyselyyn. Varsinainen uutinen jonka Mölsä kepulaisena kieroilijana pimitti olisi kuulunut; enää VAJAAT 40 prossaa kuntajohtajista vaivautuu vastaamaan Kuntaliiton kyselyihin. Ne näkevät sen turhana kyselyjä tehtailevana organisaationa joka omaa turhaa olemassa oloaan puolustaakseen vastustaa kepulaiseen henkeen kaikkea järkevää maamme kehittämistä. Kuntaliito onkin jo aikoja sitten syrjäytetty pöydistä joissa kuntakentän asioista päätetään. Se on eräänlainen loppusijoituspaikka politiikan kehäraakeille, joille ei enää ole mitään kunnollista käyttöä. Ari "Turbo-Kepu" Mölsään pätevät em. periaatteet hyvin. Ilman hänenkin "uutisiaan" tultaisiin itse asiassa Ylessä uutisten suhteen paremmin toimeen. Mutta kun sieltäkään ei kaikkea rupusakkia voida kerralla heittää ulos, niin tämänkaltaisia täysin terveen järjen vastaisia uutisia on jatkossakin silloin tällöin luvassa, kun päätoimittaja nukkuu krapulaansa ja Mölsä pääsee purkamaan pettymystään uutta Suomea ja epäonnistunutta elämäänsä kohtaan. Aamu-tv:ssä toki päät puhuivat Jälkiviisaissa, mutta en jaksa enää kuunella heitä, vaan käännän siksi aikaa piirretyt pyörimään. Malmin uimahallin saunassa yksi vanha äijä kertoi varmana totuutena, että Kalle Isokallion on tällä kuuluisalla Tiitisen listalla, jota jemmataan kaikkien demokratian avoimmuussääntöjen vastaisesti Supon kassakaapissa. Ihan sama mulle tämä Isokallion tapaus, mutta lista esiin ja rosvot linnaan, kuten edesmennyt Veikko Vennamo sanoisi. Hän muuten antoin minulle kerran kirjansa omistuskirjoituksella, mutta siitä huolimatta en vielä kannata Soinin porukan tavoin Suomen eroa sivistyneestä maailmankaikkaudesta. Kun käännän takaisin Tommista ja Jerrystä, kaikkea kulttuuria vihaava kulttuuriministerimme Paavo Arhinmäki suoltaa kliseitä ikuisuusaiheesta, kuinka valtion fyffeillä viedään suomalaista musaa kansainvälisille markkinoilla, eli tehdään siitä hittituote! Tämäkin on tietenkin alusta loppuun täyttä paskaa, sillä ei valtiojohtoisella musiikkiviennillä ole muuta tarkoitusta kuin että sen liepeillä pyörivät perskärpäset onnistuvat päättyneen Helsinki World Design Capital hankkeen tavoin pummamaan rahat omiin taskuihinsa. Joskus minusta tuntuu, että Arhinmäki ei ole kovinkin fiksu. Onneksi kulttuuriministerin salkku on hallitusken heppoisin, joten isoa vahinkoa hän ei onnistu maamme taloudelle ja muulle omin rahoin toimeentulevalle porukalle aiheuttamaan. Jakakoon niitä apurahoja ja suttailkoon seiniä kamujensa kanssa. Ihan sama mulle, eihän kukaan ole edes Malmin uimahallin saunassa väittänyt hänen nimensä olevan Tiitisen listalla. Kun suljen television kaikesta paskasta järkyttyneenä, pistän iPhonesta uunituoreen Economistin soimaan kuulokkeissa ja lähden koiran kanssa joelle. Siellä tajuan, että Ylen uutistoimitus pitäisi ajaa alas ja antaa se STT:lle. Säästyisi fyrkkaa, eikä tarvitsisi aina ennen ohjelmaa meittiä, että nyt Kepu Mölsä äänessä vai entiset stallarit Ajakohtaisessa Kakkosessa. Päätän yhteiskunnallisen valveutuneisuuteni tältä vuodelta tähän. Kundit kantaa just sisään 4 metriä 220 senttiä korkeaa Lundia hyllystöä. On siinä taas esine, josta suurin osa ihmisistä on kaikessa hiljaisuudessa luopunut. Kovin lyhyeksi jäi sivistyksen vierailu kirjakaapin muodossa maamme vaurastuvan väestön keskuudessa. Meillä on niin paljon tätä kirjaroskaa, että tuli joko luopua sovinnolla muutamasta tuhannesta niteestä tai ajan henkeä uhmaten hankkia 4 metriä lisää. Uhmasimme ajan henkeä, otimme hyllyn ja mä luen tätä nykyä Jörn Donnerin tavoin vain venäläisiä klassikkoja itsellenikin suureksi häämästykseksi. Näkemiin, kuulemiin.