Lonely Anton Tsehov Lived and Died Without Television

Rakas päiväkirja, olen viime aikoina innostunut taas lukemisesta. Erityisesti olen alkanut lukea kirjahyllyssä pölyttyviä klassikoita; Thomas Mannin "Taikavuoren", Gogolin "Kuolleet sielut", Tsehovin novelleja... Erityisesti Tsehov herätti kiinnostukseni siinä määrin, että luin Henry Troyatin hänestä kirjoittaman elämäkerran. Eipä ollut hänenkään elämässään hurraamista, vaikka se meni kuitenkin paremmin kuin sillä suomalaisella kirjailijalla jonka matka Intiaan katkesi jo Istanbulissa kun rättipäät ryöstivät hänet. Tsehov oli sellainen moderni ihminen joka ikävystyi koko ajan, joka tunsi pakonomaista tarvetta matkustaa toisaalle, ehkä siellä oli asiat paremmin... Ja koska hän oli uransa aluksi vielä lääkärin hommissa, joutui hän väsäämään kuolemattomat novellinsa siinä sivussa taloudellisten huolta painaessa. Ja kun hän viimein pystyi omistautumaan kokopäiväiseksi kirjailijaksi, alkoi keuhkotauti tehdä hänen kudoksistaan selvää jälkeä. Mutta tämä ei Tsehovia pysäyttänyt, loppuun saakka hän matkusti toisaalle kuollen lopulta sveitsiläisessä keuhkoparantolassa. Tsehov vihasi julkisuutta, varsinkin kun eräille hänen myöhemmin kkasareiksi tulleille näytelmille naurettiin ja buuattiin raivokkaasti niiden ensi-illoissa. Ja kun fyrkat oli tietenkin aina tiukalla, ei ollut mahiksia pysähtyä isommin ennen kuin tuli se Viimeinen Suuri Pysähdys. Kun ajattelen tätä elämääni täällä Helsingissä, en voi kuin sääliä sitä ettei tuolloin oltu vielä keksitty televisiota. Sitä katsomalla Tsehov olisi saanut ajatuksensa muualle. Elämässä kun ei oikein nykyään voi kunnolla edes pitkästyä. Aina tulee joltakin kanavalta jotain töllötettävää, Economistia on kuunneltava koiran kanssa lenkkiä tehdessä ja jos siitä huolimatta on mieli vielä apea, voi näin tammikuussa pilkkahintaan suuntaissiirrättää itsensä minne nyt mieli tekee. Kun kaikki on tosiaankin näin helppoa, ovat kaikki vakavat elämään, taiteeseen ja olemassaoloon liittyvät kysymykset muuttuneet yhdentekeviksi. Jos joku saa päähänsä yrittää olla aidosti vakava ja syvämielinen, mauretaan hänet jo porstuassa. Sen jälkeen voi massat taas viihdyttää itseään jalkapallolla, jääkiekolla, elokuvilla, dokkareilla. Itse en edes tällä hetkellä näe tarvetta lähteä hummaamaan minnekään päin maapalloa. Matkustaminenkin kun jo ajat sitten nähty ja lentoasenmat suuria ja lennot aina myöhässä. Mitään aitoa itsensä paljastamistakaan ei enää voi uskottavasti harjoittaa tyyliin olen nainut 126 akkaa ja kaikki tykkäsivät. Tosi matkamiehet ovat naineet tuplasti, mutta eivät näe tarvetta kirjoittaa siitä kirjoja ja kolumneja. Mikä sitten telkun ohella pelastaa? No esimerkiksi kännykästä voi katsoa leffoja kun ajaa metrolla, voi käyttää kaikki tyhjät hetket informaatiolla. Lopulta sitten onkin niin täynnä kaikkea, että edes dokaaminen ei auta. Tarvitaan ns. kovemmat dropit joita toimittaa naapurini ex-jääkiekkoija Lohikosken veljen poika, tai kun hän istuu linnassa joku hänen kamuistaan, joita Helsingin yössä piisaa. Nettipoliisille tiedoksi: Eikä tämä tietenkään ole edes totta, tietää ikkunalaudalla minua kutsuen katsova yrtti sanoa. Eikä mulla toisaankaan ole yhtään mitään sanottavaa, pitänee lähteä taas vaihteeksi kasinolle. Siellä Lohikoski onnistui syksyllä häviämään 18.000 euroa pokerissa rahoja jotka oli saanut ties millä vilunkipelillä. Toisaalta elämäni menee hyvin. Voisin olla ihminen joka joutuu elääkseen senttaamaan kolumneja lehtiin. Lisäksi minulla on tulevan suhteen selvät säveöet: kun koira kuolee muutan Aasiaan.