I Want My Time Back -Keep the Money

Meillä näkyy lähes kaikki Welhon maksukanavapaketit. Elokuvia, urheilua, dokkareita tulee niin valtavalla syötöllä ettei millään edes jaksa käydä läpi kunkin kanavan päivittäistä tarjontaa. Joskus tuntuu, että haluan aikani takaisin. Olemmekin harkinneet Cmore:sta luopumista, jottei jalkapallon seuraamiseen mene yli 10 tuntia viikossa. Ja iPhonessa mulla on sellainen aplikaatti jonka kautta voi kuunnella yli 15000 radioasemaa ympäri maailman. Ja kun kaikki on käsillä, yhä harvempi asema kiinnostaa. Vaikka silence is golden, en malttanut olla kommentoimatta Mikael Jungnerin Facebook päivitystä Maikkarin irtisanomisten yhteydessä em. tavalla. Tilanne on siis sellainen että mediataloista on potkittu viime vuosina pellolle yli 800 ihmistä. Toimittajien humanistis-yhteiskunnallinen osaaminen heitetään ulos heti kun on taas tullut aika leikata kulmista. Toimituksellinen työ on kallista ja hidasta, joten se uskotaan voitavan korvata tuosta vaan. Ihan sama kuka lähtee kunhan vain riittävä määrä yt-neuvotteluissa lähtee. Tilalle on aina tulokkaita pienemmällä liksalla, ja uutistoimistojen tarjonta riittää ilmeisesti kattamaan lehden omien toimittajien työpanoksen. Tämä on tätä päivää, jonka tulon on voinut nähdä jo viimeiset 10 vuotta. Aluksi tietenkin mediatalot kielsivät netin tulevan horjuttamaan perusteellisesti niiden perustaa, mutta vähitellen asia on ymmärretty. Tulot pienenee, teet mitä tahansa. Nämä nykyvempaimet tarjoavat loputtomasti erilaisia tapoja kuluttaa mediatuotteita maailmanlaajuisesti. Itse kuuntelen Economistin audiona treenatessani, soitan Spotifyn Premiumia kympillä kuussa ja lähes kaikki musa on napin painalluksen päässä, kanavanippuja meillä näkyy niin paljon etten jaksa edes innostua uutisista jotka koskevat suomalaisen median väen vähentämistä. Meillä lopetettiin Hesarin tilaus yli 5 vuotta sitten, eikä sitä ole ollut yhtään ikävä. Ehkä jos olisi pakko lehteä seurata, tilaisin iPad version. Nyt kun paljon puhutaan downsiftaamisesta, osana sitä yritän saada edes osan ajastani takaisin. Urheilun seuraaminen on todennäköinen leikkauskohden meidän perheessä. Kyse ei ole rahasta, vaan sitä paljon arvokaammasta suureesta: ajasta. I want my time back (keep the money)! Mitä tuolla ajalle sitten tekisin? Minäpä kerron: en mitään, en niin yhtään mitään. Elämä lipuu tuosta vain ohi jollei saa ympärillä pyörivää sirkusta stoppaamaan. Eli minä siis itsekin leikkaan kulmia omasta median seuraamisesta, eli olen median näkökulmasta enemmän osa ongelmaa kuin sen ratkaisua. No tämä sama prosessi lienee monella muullakin menossa, mutta varmaan nousee jossain vaiheessa enemmän otsikoihin tyyliin: Tämä idiootti ei ole katsonut televisiota tai kunnellut radiota yli 10 vuoteen, eikä silti ole täysdorka. Joskus havahdun katsomaan ikkunasta tajuten että en ole kiinnittänyt maisemaan enkä puihin mitään huomiota aikoihin. Silti ne voivat hyvin, aikojen jälkeen tulevat toiset ajat. En tosin aio ainostaan kävellä koiran kanssa eestaas, vaan jatkan kirjarpojektiani: Kerään, ostan, saan wanhoja paperikirjoja tajuten että niistä kuolinpesillä on enemmän kuin vaikeuksia hankkitua eroon. Olenkin kerännyt esim. Keltaista kirjastoa isot kasat kirjaston poistolaatikosta. Lienen yksi harvoista, joka ostaa vanhoja aikansa eläneitä, kulahtaneiksikin kutsuttuja klassikoita Huuto.netistä. Yleensä postit maksaa 3-4 kertaa enemmän kuin eurolla ostamani kirja. Mekaaninen preproduktio on tuottanut sellaisen määrän kirjoja ihmisten nurkkiin, ettei niillä juuri ole enää mitään jälleenmyyntiarvoa. Siitä huolimatta luen Graham Greenen "Hiljaista amerikkalaista". Uusien kirjojen luetteloa en seuraa, sillä mielestäni joka syksy, joka kevät ei ilmesty montakaan kirjaa jonka katsoisin tarpeelliseksi lukea. Tänä syksynä olen lukenut uusista Simo Salmisen ja Vladimir Putinin elämäkerrat. Mutta jotenkin tuntuu että jokailtaisesta lukemisrituaalista olisi siitäkin päästävä eroon. Se rassaa aivoja. Senkin ajan voisi vain miettiä onko omassa päässä enää mitään ajatuksia, sellaisia joista raportoida eteenpäin. Yhä harvemmin, kuten Valenciassa lymyilevä dr. Muza voi todistaa (sen kunniaksi soitan taustalla valencialaista radioasemaa). Taisin jo about 1996 todeta elämänohjeekseni; stay empty, stay. Eikä se ole miksikään muuttunut, vaikka erilainen tajuntateollisuuss meinaa räjäyttää pääni ja joudun turvautumaan jopa dokaamisen kaltaisiin regressivisiin menetelmiin, jotka ovat täyttä ajan hukkaa. Haluan siis aikaa. Voimia olla täyttämättä sitä kaikella sälällä. Tähän projektiin vaaditaan kaikki voimani. Nytkin menen ajamaan kuntopyörällä tunnin, iPhonesta kuuntelen samalla Economistia. Mutta sen jälkeen tunti tai kaksi ei mitään, ei niin mitään...