"Vodka sales exceeded 14 billion dollars last year, when Russians consumed 247 million decaliers of the drink, according to consultancy Business Analytica", kirjoittaa St. Petersburg Times.
Vapaus tulee kalliiksi, näkökulmasta riippuen. Venäläisen miehen keskimääräinen elinikä on Neuvostoliiton romahduksen jälkeen laskenut 59 vuoteen. Naiset elävät sentään 72 vuotiaiksi. 140 miljoonan asukkaan valtakunnassa kuolee vuosittain 700.000 tuhatta ihmistä enemmän kuin syntyy. Kansakunta tekee siis tehokkaasti selvää jälkeä itsestään.
Mutta vodka on hyvää ja jos sitä juo riittävästi alkaa tapahtua.
Pietarin metro on maailma syvin. Rullaportaissa ehtii miettiä kuinka pitkä matka on pitkä matka? Tämä on se mesta jossa sinut kuulemma ryöstetään ja mukiloidaan. Miliisit etsivät tekosyytä antaa sinulle sakot. Saan ne videokameran heiluttelemisesta. Sakot kandee maksaa heti; pääsee vähemmällä ja tulee halvemmaksi. Vaihtoehtona on vakoilusyyte ja matka Siperian perukoille entisen Venäjän rikkaimman oligarkin Hodorkovskin joukkosellikumppaniksi.
Kaupunki vaurastuu silmissä. Se on yksi Euroopan tulevista keskeisistä metropoleista, vaikka tavallinen suomalainen yhdistää sen ns. historiallisista syistä ankeuteen, rikokseen ja huoriin. Mutta pahinta on, että me suomalaiset näytämme ulkonäöltämme ryssiltä. Sen tajuaa käveltyään vähän aikaa pitkin Pietarin katuja. Siksi siellä tuntee olonsa kotoisaksi, vaikka voi samalla elää miljoonametropolin väkijoukkojen suojissa.
Iisakin kirkko on komea turistirysä. Olen aina miettinyt mitä tarkoittaa sanonta: "Rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa". Ei selviä, sillä sitä rakennettiin vain nelisenkymmentä vuotta, mutta kaiketi suomalaisten silmissä sekin oli loputtoman pitkä aika. Keskiajan katedtraaleja rakenntettiin satoja vuosia, sillä silloin kenelläkään ei ollut minnekään kiire. Barcelonassa Gaudin suunnittelema La Sagrada Famiglia on edelleenkin kesken, eikä todennäköisesti valmistu koskaan.
Mielenkiintosinta on aina mennä syrjäkaduille ja niiden syrjäisille sisäpihoille. Siellä elää toinen maailma, vaikka Pietaria on viime vuosina restauroitu siihen malliin, että Suomen valtion rahat eivät olisi riittäneet edes murto-osaan kohteista. (Tosin ei Suomessa ole edes kohteita.) Kaupunki alkaa olla keskustasta hyvä lymypaikka stadin tylsän puoleiseen elämäntapaan kyllästyneelle.
Tapaan yöllä Moskovan asemalla Vladivostokin yhteyteni. Hän paljastaa sivusuunsa, että Venäjä ja Amerikka hyökkäävät vuoden kuluessa Iraniin. Olen valmis vetoon, mutta upseerin hommissa leipänsä tienaava tuplaa summan heti. Virkansa puolesta hän kuulustelee minua Iranin asevoimien tilasta. Montako Mirage hävittäjää heillä on? Paljastan epäröimättä, että 12. Tieto kirjataan tarkasti ylös ja lähtee vielä saman yönä Langley`n. Hänen salarakkaansa paljastaa, että presidentti Putin asuu hänen naapurissaan Pietarissa. Kuulen saman tiedon muualtakin, joten kai senkin ukon on jossain asuttava. Miksei vaikka kotikaupungissaan?
Yöllä Pietari svengaa, eikä trobeleja esiinny. Keskustassa on kova kuri, vaikka miliisejä ei juuri näy. Ei tosin humalaisiakaan eikä muita hämärän puuhamiehiä.
Päivällä huomaan, että vaikka kansakunta tekee kuolemaa, perinteisiä häitä vietetään Kirkon Veren Päällä liepeillä. Kun toiset alkavat rakastaa, alkavat toiset tehdä kuolemaa.
Dostojevski meinasi tulla hulluksi kun joutui viettämään talven Länsi-Euroopassa. Hän oli itsemurhan partaalla, koska ei saanut tuntea rakastamansa Pietarin fiilistä. Tilannetta tosin pahensi hänen krooninen uhkapelaamisensa, joka lopulta sulki vippaajien kukkarot. Fiiliksistään hän kirjoitti pienoisromaanin "Pelurit", joka on kohtalainen psykologinen kuvaus pelihimoisen ihmisen maailman omituisuudesta.
Dostojevskin asunto on museo. Hänen kuoltuaan vuonna 1881 vaimo ja lapset muuttivat muualle. Eikä Doston uskonnolis-mystinen maailmankuva saanut kunnollista tunnustusta koskaan Neuvosto-Venäjällä.
Pietarissa slobo rocks! Suomalainen klubikansa etsii kellareista meininkiä, joihin ei kotimaassa ole toivoakaan. Ilmapiiri on rela, eikä porukat koko ajan jahtaamassa toisiaan nyrkit pystyssä kuten Helvetin Enkelit Pöksymäen baarin karaokeillassa, joka onkin ainoa asia mitä Suomesta kaipaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti