Vuosi Kotkassa

Aikaa kuluu, todellisuutta ei ole, hyvin menee mutta menkööt. Kunhan ei takaisin tule.

Vuosi on nyt tullut asuttua vakinaisesti täällä Kotkassa. Fyysisesti tämä sopii minulle hyvin. Paino alhaalla jo 15 kiloa kesäkuun lopusta, kunto rautaa, verenpaine hyvä, uni maittaa öisin ja päivisin, vaikka olenkin alakanut lukea kaiken sekavuuden keskellä filosofista kirjallisuutta, jota sitäkin saa netistä ilmaiseksi kahmalo kaupalla. Käyn tosin myös kaupalla, tilailen tietopuolista kirjallisuutta.

Economist on materia, Philosophy Now henki, vaikka Platon ja Aristoteles käsittivät jaon henki/aine jo alunperin väärin. Tämän erheen oikaisemiseen on kulunut jo reilut 2000 vuotta. Ehkä se vielä siitä.

Minua ei ole olemassa. Ei mitään väliä millään. Tämän vuoksi voin aina silloin tällöin valita millä milloinkin on kannaltani väliä. Lähdenkö baariin vai menenkö salille? Katsonko leffoja jättitelkulta vai luenko Heideggeria? Matkustanko ensi kuussa Pariisiin vai Helsinkiin? Syönkö tapettujen eläinten ruhoja vai rehuja?

Kotkassa asiat tehdään toisin. Kaupunki on about 25 vuotta Helsinkiä jäljessä mentaliteetiltaan ja materialtaan. Sopii mulle hyvin. Koiria kuskatessa voisi alla olla pahempikin ground, jopa underground.

Vieressä on kauppakeskus ja kirjasto, olohuoneen ikkunan edessä Sibeliuspuisto, makkarista näkee Palotorninmäen taakse Kantasatamaan. Asumme saarella, niiltä löytää aarteita, jos tarpeeksi kauan etsii. Siinähän etsikää. Mulla on omat systeemit ja aarteet, vaikka en niistä ajan hengen mukaan mitään hiisku.

Hyvä että Finlandia palkinnon voitti joku runoilijan romaani. Tuskin luen sitä. Mutta mielestäni palkinnot on syytä antaa keskinkertaisen suomalaisen kaunokirjallisuuden sijasta vähän erilaiselle ja tasokkaammalle kamalle. Niinhän se Hectorkin antoi Oneironille, vaikka en tietenkään ole jaksanut sitäkään lukea.

Elämä on valintaa ajassa ja tilassa. Olen valinnut pois kotimaisen kaunokirjallisuuden ja suomeksi käännetyn uuden kaunon. Sanomalehdet on myös heitetty tarpeettomina veke. Luen klassikoita ja tietokirjoja, filosofiaa, historiaa, ydinfysiikan kiemuroita.

Telkusta katson urheilua Viasatilta. Se on rankka myönnytys ajatukselle, että elämä on viihdettä ja halpoja hupeja. Alan tosin väsyä fudikseen ja lätkään. Verkkoon on tallennettu 2000 tuntia dokkareita, leffoja, sarjoja. Leffoja katson useamman viikossa. Viime aikoina umpiesteettisiä taide-elokuvia. On vissiin vähän yläkoppa alkanut pehmetä.

No salilla se hakataan kuntoon. Kunto on niin kova, että ei viitsi edes aina lähteä salille kun ei ole enää mitään tavoitetta kunnon parantamiseksi. Tämä on liian kova ikäiselleni muutenkin. Pari tuntia koirien kanssa ympäri Kotkansaarta pitää peruskunnon yllä. Kyllä se siitä.

Tänä vuonna olen käynyt Pietarissa, Dubrovnikissa, Bosnia-Hertegovinassa, Montenegrossa, Palermossa, Oulussa, Tampereella ja Flow festareilla. Ihan kivaa oli.

Putin, Brexit, Trump, Erdogan ja muut humut hoitavat likaisen työn puolestani. Toivon euron katoavan ja EU:n hajoavan löysäksi vapaakauppa alueeksi. Markka takas ja kunnon devalvaatio joka väliin. Ei tartte Sipilän sakin kikkailla indeksien taittamisella. Sisäinen devalvaatio on itseamputaatio, ulkoinen amfetamiinipaukku väsyneelle elimistölle. Ja kauppa Venäjän kanssa kannattamaan, sanoivatpa Junker ja muut Brysselin alkoholistit mitä tahansa. Kuka niitä enää on aikoihin kunnellut? Kysykää vaikka ensi kuussa Itävallasta ja Italiasta.

En odota mitään tulevaisuudelta. Onko sitä edes olemassa? Tämä kaikki on hyvin näin. Päivä kerrallaan, ajatukset irrallaan ajasta, menneisyys unohtunut, tulevaisuus ei tule.

Fela Kuti ja afro pitää edelleen Spotifyssa kutinsa. Pop ja rock on rytmiltään tylsää kolmen soinnun jankkausta. Kuulun jatsikansaan tätä nykyä, enkä mene katsomaan Hectoria ensi lauantaina Ruonalan urheiluhalliin. En tosin ole mennyt katsomaan vuoden aikana vaikka vieressä asun kuin Paavo Väyrystä ja Antti Rinnettä. Pave on liukas luikku, Rinne puhuu ja askeltaa kuin hanhi. Kai heillä oli joku message mutta en mä muista mikä.

Tämä aika on runsas ja halpa. Hukun tarjouksiin, mutta en osta. Huomenna kaiken saa halvemmalla, lopulta ilmaiseksi. Ennen olin -50 prossan mies, nykyään haluan kaiken ilmaiseksi.

Ei siis ole mennyt hullummin. Asiat voisivaat olla pahemminkin. Voisin olla Mikael Jungner tai Tytti Tuppurainen. Tai Kotkan eläkeelle kohta lähtevä kaupunginjohtaja Henkka Lindelöf.