Vuosi Kotkassa

Aikaa kuluu, todellisuutta ei ole, hyvin menee mutta menkööt. Kunhan ei takaisin tule.

Vuosi on nyt tullut asuttua vakinaisesti täällä Kotkassa. Fyysisesti tämä sopii minulle hyvin. Paino alhaalla jo 15 kiloa kesäkuun lopusta, kunto rautaa, verenpaine hyvä, uni maittaa öisin ja päivisin, vaikka olenkin alakanut lukea kaiken sekavuuden keskellä filosofista kirjallisuutta, jota sitäkin saa netistä ilmaiseksi kahmalo kaupalla. Käyn tosin myös kaupalla, tilailen tietopuolista kirjallisuutta.

Economist on materia, Philosophy Now henki, vaikka Platon ja Aristoteles käsittivät jaon henki/aine jo alunperin väärin. Tämän erheen oikaisemiseen on kulunut jo reilut 2000 vuotta. Ehkä se vielä siitä.

Minua ei ole olemassa. Ei mitään väliä millään. Tämän vuoksi voin aina silloin tällöin valita millä milloinkin on kannaltani väliä. Lähdenkö baariin vai menenkö salille? Katsonko leffoja jättitelkulta vai luenko Heideggeria? Matkustanko ensi kuussa Pariisiin vai Helsinkiin? Syönkö tapettujen eläinten ruhoja vai rehuja?

Kotkassa asiat tehdään toisin. Kaupunki on about 25 vuotta Helsinkiä jäljessä mentaliteetiltaan ja materialtaan. Sopii mulle hyvin. Koiria kuskatessa voisi alla olla pahempikin ground, jopa underground.

Vieressä on kauppakeskus ja kirjasto, olohuoneen ikkunan edessä Sibeliuspuisto, makkarista näkee Palotorninmäen taakse Kantasatamaan. Asumme saarella, niiltä löytää aarteita, jos tarpeeksi kauan etsii. Siinähän etsikää. Mulla on omat systeemit ja aarteet, vaikka en niistä ajan hengen mukaan mitään hiisku.

Hyvä että Finlandia palkinnon voitti joku runoilijan romaani. Tuskin luen sitä. Mutta mielestäni palkinnot on syytä antaa keskinkertaisen suomalaisen kaunokirjallisuuden sijasta vähän erilaiselle ja tasokkaammalle kamalle. Niinhän se Hectorkin antoi Oneironille, vaikka en tietenkään ole jaksanut sitäkään lukea.

Elämä on valintaa ajassa ja tilassa. Olen valinnut pois kotimaisen kaunokirjallisuuden ja suomeksi käännetyn uuden kaunon. Sanomalehdet on myös heitetty tarpeettomina veke. Luen klassikoita ja tietokirjoja, filosofiaa, historiaa, ydinfysiikan kiemuroita.

Telkusta katson urheilua Viasatilta. Se on rankka myönnytys ajatukselle, että elämä on viihdettä ja halpoja hupeja. Alan tosin väsyä fudikseen ja lätkään. Verkkoon on tallennettu 2000 tuntia dokkareita, leffoja, sarjoja. Leffoja katson useamman viikossa. Viime aikoina umpiesteettisiä taide-elokuvia. On vissiin vähän yläkoppa alkanut pehmetä.

No salilla se hakataan kuntoon. Kunto on niin kova, että ei viitsi edes aina lähteä salille kun ei ole enää mitään tavoitetta kunnon parantamiseksi. Tämä on liian kova ikäiselleni muutenkin. Pari tuntia koirien kanssa ympäri Kotkansaarta pitää peruskunnon yllä. Kyllä se siitä.

Tänä vuonna olen käynyt Pietarissa, Dubrovnikissa, Bosnia-Hertegovinassa, Montenegrossa, Palermossa, Oulussa, Tampereella ja Flow festareilla. Ihan kivaa oli.

Putin, Brexit, Trump, Erdogan ja muut humut hoitavat likaisen työn puolestani. Toivon euron katoavan ja EU:n hajoavan löysäksi vapaakauppa alueeksi. Markka takas ja kunnon devalvaatio joka väliin. Ei tartte Sipilän sakin kikkailla indeksien taittamisella. Sisäinen devalvaatio on itseamputaatio, ulkoinen amfetamiinipaukku väsyneelle elimistölle. Ja kauppa Venäjän kanssa kannattamaan, sanoivatpa Junker ja muut Brysselin alkoholistit mitä tahansa. Kuka niitä enää on aikoihin kunnellut? Kysykää vaikka ensi kuussa Itävallasta ja Italiasta.

En odota mitään tulevaisuudelta. Onko sitä edes olemassa? Tämä kaikki on hyvin näin. Päivä kerrallaan, ajatukset irrallaan ajasta, menneisyys unohtunut, tulevaisuus ei tule.

Fela Kuti ja afro pitää edelleen Spotifyssa kutinsa. Pop ja rock on rytmiltään tylsää kolmen soinnun jankkausta. Kuulun jatsikansaan tätä nykyä, enkä mene katsomaan Hectoria ensi lauantaina Ruonalan urheiluhalliin. En tosin ole mennyt katsomaan vuoden aikana vaikka vieressä asun kuin Paavo Väyrystä ja Antti Rinnettä. Pave on liukas luikku, Rinne puhuu ja askeltaa kuin hanhi. Kai heillä oli joku message mutta en mä muista mikä.

Tämä aika on runsas ja halpa. Hukun tarjouksiin, mutta en osta. Huomenna kaiken saa halvemmalla, lopulta ilmaiseksi. Ennen olin -50 prossan mies, nykyään haluan kaiken ilmaiseksi.

Ei siis ole mennyt hullummin. Asiat voisivaat olla pahemminkin. Voisin olla Mikael Jungner tai Tytti Tuppurainen. Tai Kotkan eläkeelle kohta lähtevä kaupunginjohtaja Henkka Lindelöf.

14 kiloa myöhemmin

14 kiloa myöhemmin tanssin salilla säkin ympärillä kuin raskaansarjan hyöhen. Annan sille kunnolla ja pitkään turpaan. Pysyypä kita kiinni. Onneksi säkki on erillisessä isossa salissa jonka peileistä voin seurata kuinka lyön lujaa, pitkään, monta kertaa kiellon päälle. Olen väkivaltainen rauhaa rakastava kansalainen. Jos ei passaa niin tapellaan.

Painon pudotus yhdistyneenä superfood ruokavalioon on tehnyt minusta toisen, jopa kolmannen ihmisen. Vaatteeni ovat kuuluneet raskaammalle sällille, nekin joita olen ostanut tarjouksista mutta en ole jaksanut purkaa paketeistaan. Tämä hiljainen elämä täällä Kotkassa tuntuu sopivan minulle erinomaisesti ainakin fyysisesti. Kuskaan koiria pari tuntia päivässä, käyn vetään hirmutreenejä salilla, katson murhaavasti tyyppejä joiden epäilen vilkuilevan minua pahalla silmällä.

Poliisin transit on jo tottunut minuun ja verihurttiini Kotkan aamussa ja illassa. Eivät enää jää kytikselle Katariinan nakkikopin taakse. Tietävät että eivät löydä todisteita minun puhkovan joka yö Kymenlaakson ainoan koppiauton renkaat. Näin ollen sekin menee maahanmuttajien ja Venäjän mafian piikkiin.

Olen syönyt lohta ja muuta kalaa niin että aamuisin joudun harjaamaan suomut siivistäni. Kasviksia eri muodoissaan, siemeniä, pähkinöitä, banaaneja kuorineen. Olen Kotkansaaren vaarallisin tavallinen ihminen, salainen toisinajattelija valmiina kun käsky hermokeskuksesta käy.

Elämä on paska uni, joten olen päättänyt etten usko maailman olevan olemassa muuten kuin mielteenäni. Kun päätän että tänään aurinko ei nouse, jättää se sovinnolla päivän väliin. Eikä kukaan aavista mitään kummallista olevan menossa niin pitkään kun saarella riitää kolikkoautomaatteja joihin hakata sossun avustukset, eläkkeet, paskaduunien palkat.

Minulla ei ole mitään odotuksia tulevaisuudelta, en toivo mitään, en pelkää. Samaa harmautta täältä loppukiitoon saakka. Samaa turruttavan ihanaa sameutta. Rassaan aivojani kaikenmaailman analyyttisella filosofialla. Se auttaa edes hetken näkemään että tämä kaikki ei ole mitään muuta kuin hullu uni, jota en suostu uskomaan, vaikka olen sen luonut. Maailma kuolee kun päätän niin. Ja syntyy uudelleen viimeistään kun viinakauppa aukeaa maanantaina.

Filosofit pannaan pakkotyöhön tehtaisiin, kuten Wittgenstein lahjakkaimpia oppilaitaan opasti. von Wright ei kuulunut heihin.

Ihmisen pahin vihollinen, poliittojen ja rahamaailman lisäksi, on mielihyväkeskus. Se antaa koko ajan vääriä signaaleja. Se huiputtaa meidät vetään viinaa, syömään moskaruokaa, käyttämään spiidiä, treenaamaan liikaa, hankkimaan lisää koiria, lukemaan liikaa kirjoja.

Niinä päivinä joina haistatan mielihyväkeskukselleni pitkät vitut, olen parhaimmillani ja vaarallisimmillani. Jos pystyt voittamaan pahasti vaurioituneen mielihyväkeskuksesi, ei maailma mahda sinulla mitään. Joskus tekisi mieli leikata koko vitun mielihyväkeskus puukollla irti aivoistani. En kuitenkaan tiedä sen tarkaa sijaintia. Se on kuten ihmisen tietoinen harhainen mieli vähän kaikkialla, myös ympäristön puissa ja istutuksissa.

Tämän vuoksi oln päättänuyt hankkiutua eroon mielihyvän käsitteestä. Se on sairaiden psykologien luomus, freudilaisten kokaiininarkkarien vedätys massin keräämiseksi. Oppiaksesi elämään tällä saarella on sinun opittava rakastamaan kipua ja kärsimystä. Mutta sekin saatana muuttuu lopulta mielihyväksi. Näin ollen on oltava voimia olla siinä välissä, ei missään, katsoa typeriä rubenstallareita ja artokyybergeita, vaikka tekisi mieli lähteä leikkaamaan niiltä puukolla pallit irti.

Toisaalta keskitysleirillä sinulla on seuraa ja joukkohaudassa et ole yksin, kuten Teemu Hirvilammi vainaa muistutti.

Kun olen kyllästynyt alan ostella netistä kaikenlaista kamaa. Huuto.netistä hankin kirjoja vaikka niitä on jo joka saatanan nurkka luukussamme täynnä. Audiota ja hifiä olen ostanut niin paljon että en keksi enää lisää ostettavaa. En ole koskaan piitannut vaatteista, ne ovat homojen hommaa. Nyt kuitenkin olen viimeiset vuodet ostanut releitä netistä niin paljon, että Pomon mielestä minulla on kohta enemmän kenkiä kuin Imelda Marcosilla.

En lue ostamiani kirjoja, en käytä audiota ja hifiä, vaatteet jätän paketeissaan kaappiin. Ehkä olen ihminen jolle riittää vain pulpetti ja kova tuoli. Sängyksi ryijy kuten aikoinaan Turkalla ja pojalla.

Mene ja tiedä, miksi näitä pitäisi miettiä? Miettiminen on vanhanaikaista ja yliarvostettua, kuten Yleisradio, Helsingin Sanomat, punavihreäkupla todistavat. Raivoa sylkeä suustaan törkeyksiä riittää, mutta nämä lapset eivät ymmärrä kun sanoista käydään tekoihin, pataan tulee ja rankasti.

Koko sakki kuljetetaan lotjilla Ahvenanmaalle, josta olen päättänyt tehdä maailman kaikkien pakolaisten vapaavaltion kun siitä ei ole mitään muutakaan hyötyä. Huumeet ja luomuporkkanat tuodaan Maarianhaminan satamaan kerran viikossa, samoin koraanit ja Pentti Linkolan kirjat.

Vihaan humpahtavaa komppia soittavia hassuihin hattuihin pukeutuneita miehiä. Heitä vilisee Kotkansaarella. Katson heidän liikkeitään kiikarilla ikkunasta.

Onneksi venäläiset ostosmatkailijat ovat palanneet. Toivottavasti heillä on heittää salakuljettua lestiä entiseen malliin. Muutenkin tykkään kun saa katsoa uusia naamoja, joille tämä mesta on ulkomaa, jotakin jonne kannatta vähillä rahoilla bussinrämällä matkustaa. Venäläiset saisivat tulla tänne sankoin joukoin asumaan. Jostakin muusta tänne jo pakanneesta väestä en ajattele yhtä myönteisesti.

Vaikka Kotkan kommunistit em. perusteella pystyttävät minulla patsaan Leninin patsaan viereen, tunnustan saaneeni tämän lauseen alihankintatyönä KGB:ltä. Pietarissa luvass ilmaiset viinat, Bolshoi baletin yönäytös , sammen mädit.

Maailman kaikki solipsistit herätkää ja yhteen kerääntykää!Keräämme kansalaisaloitteen sähkötupakan verovapaudelle!

Noin se niinku tää elämä täällä Kotkansaarella menee. Olen perimmäisten kysymysten äärellä, mutta nukun yöni hyvin ja liikun runsaasti. Urheilukanavat vähän rassaavat. Viasatilta tulee koko ajan kamaa vallan vitusti. Säästyisi elämästä kymmenen tuntia viikossa jos en katsoisi matseja. Mutta mitä vittua minä sillä ajalla tekisin? Vaikka sitä on liikaa, loppuu se kuitenkin kesken, enkä toivo tulevaisuudelta kuin tämän saman päivän aina vaan uudestaan. Sama antaa pallon potkijoiden, lätkän lyöjien ja muiden robottimiesten jatkaa hakkamistaan.

Aika on suure jota sinänsä ei ole olemassa. Tässä tyhjyydessä on vain tapamme eri tavoin mitata ja määritellä sitä. Ja kun minä vittu nyt päätän että aikaa ei ole ja juna tulee kuitenkin myöhässä, niin se saa kelvata universumille ja kaikenmaailman naurettaville alkuräjähdystä kannattaville huijareille, keskovaltaojille ja karimenglevisteille.

Ei oe tilaa, eikä aikaa. Jos ette usko, kysykää kuolleilta.

Elämäni on robusti ohjelma. Se tuottaa runonpätkiä. Lähetän ne Finlandiaraadin sijaan suoraan ulosottomies Tähtiselle, joka on jo pitkään ollut vailla minulta jotakin kahisevaa.

Asunnossa tanssii koiria kuin heinäsirkkoja. Niiden paska ja kusi haisevat vahvalle ja hyvälle. Välistä kuitenkin olen näkevinäni heillä hassut humppahatut päässä. En kuitenkaan sano niille mitään. Ne eivät tiedä että minä tiedän.

Leikki jatkukoon.