Mies joka menetti hampaan

Viime vuosi 2015 oli osaltani sangen erikoinen, vittumainen ja asiat liikkeessä ees taas. Kaikki alkoi jo edellisen vuoden lokakuussa kun leukaani alkoi särkeä vallan vitusti. Kävin useamman kerran lääkärissä ja hammaslääkärissä, mutta syytä ei löytynyt. Kolmoishermosärkyä epäiltiin, kuten aina kun selvää syytä pään alueen kipuihin ei löydetä.

Sain valtavasti kolmiolääkkeitä. Muutaman kuukauden perästä en ollut enää terästä. Tajunta alkoi heilua, eikä pystyssä pysyminen sujunut. Mutta lääkärit Helsingin terveyskeskuksessa vakuuttivat kunniansa ja omatuntonsa kautta: ei syytä huoleen.

Kun sitten olin lääkkeistä sekaisin, alettiin epäillä mun narkanneen tahallaan pääni sekaisin. Ei annettu hoitoa, ei tehty tutkimuksia.

Yksityisellä puolen Mehiläisessä tosin pääsin ohituskaistalle pään magneettikuvaukseen. Mutta se tuli liian myöhään.

Jouduin Kotkassa sairaalaan tajun ollessa titityy ja leuan alkaessa turvota. Koska asian huomattiin olevan pahasti pielessä, minut nukutettiin ja lähettiin lanssilla Meilahteen. Sieltä minut välittömästi siirettiin hätäleikkaukseen Töölön sairaalaan, jossa tulehduksen kohdalla ollut hammas poistettiin. Samalla leikattiin kurkkuun reikä josta tulehtunutta kudosta poistettiin sen ollessa leviämässä kohti keuhkoja.

Varmuuden vuoksi rintaani piirettiin kuvioita jonka yli tulehdus ei saisi mennä tai sitten se olisi menoa.

- Kyllä sinä olet ollut lähellä kuolemaa, totesi asiasta ytimekkäästi freudilainen psykiatrini ennen lähtöään kolmen kuukauden joka vuotiselle syyslomalleen Nizzaan.

leikkausken jälkeen heräsin seuraavana päivänä Töölön sairaalan teholla. Lääkettä kaadettiin suoraan suoneen, samoin antibiootteja ja verenpainelääkkeitä.

Olo oli psykedeeelinen, välillä olin San Franciscossa vuonna 1967, seuraavaksi pahalla tripillä ties missä tajunnan takalaaksossa. Kun aloin vaipua tajuttomuuteen tuntui että tajunnasta on pidettävä kiinni viimeiseen asti. Välillä ote kuitenkin lipsui ja vajosin jonnekin syvälle josta ei välttämättä koskaan takaisin tulla. Mutta siitä minulla ei ole lupa rajan tällä puolen puhua.

Parin päivän jälkeen tilanne vakiintui siinä määrin, että minut voitiin siirtää Kirurgiseen sairaalaan Kasarmikadulle.

Siellä olin aluksi eristyksissä, muuta siitä huolimatta iski keuhkokuume ja se oli taasen titityy. Keuhkokuumetta ryhdyttiin kuitenkin hoitamaan toisilla antibiooteilla, jotka saivat vähitellen yläilmoissa liehuneet tulehdusarvoni laskemaan. Siihen tosin kului viikko, eikä se ollut mikään riemuloma Kanarialla.

Olin niin heikko että jaksoin tuskin kävellä sairaalan loputonta käytävää puoleen väliin. Vuosien treenistä ei ollut mitään apua kun leukapaise ja keuhkokuume riehuivat kropassani. Tunsin kuitenkin että ei tämä kuolemaksi ole, vaikka välistä vajosin psykedeelisille huonoille tripeille. Kuvittelin mm. että viereisessä sängyssä maanut kasvonsa menettänyt mies oli Pertti Kurikan nimipäivien laulaja Pertti Kurikka. Ihmettelin miten hän oli Kirranille päätynyt?

Sitten kymmenen päivän jälkeen pääsin lasaretista, ajoin taksilla Kotkaan veronmaksajien piikkiin. Olo oli edelleen hutera, en pariin vikkoon kyennyt edes viemään koiraa omin voimin ulos. Antibioottia meni ja särkylääkkeitä. Itse asiassa söin molempia yhtä kyytiä lähes puoli vuotta. Lisäkuvauksia tehtiin Meikussa ja Töölössä, mutta mitään selkeeä syytä tapahtuneeseen ei kyetty löytämään. Leukaluun tulehdukseksi se sitten tod.näk. määriteltiin.

Siinä meni viime vuodesta ensimmäiset 7 kuukautta. Sen jälkeen palattiin stadiin, mutta se paikka oli jo nähty. Muutimme Kotkaan pysyvästi, täällä on erilainen elämäntapa hyvässä ja pahassa, mutta siitä joskus myöhemmin.

Lukaisin Hesarin Kimmo Oksasen "Mies joka menetti kasvonsa" mutta kirjassa ei mielestäni kyetty kuvaamaan näitä vakaviin sairauksiin liittyviä tajunnan vaihteluita, tai sitten ne oli tietoisesti jätetty pois. Toimittajat tiivistävät usein jutut olemattomiin.

Vuosi oli siis kehno, minusta tuli mies joka menetti hampaan. Tein toki meille raivotautisille ominaiseen tyyliin valituksia alkuhoidon virheistä. Aluehallintovirasto ei ole kuitenkaan toimittanut minulle päätöstään asiassa, vaikka se piti tehdä jo viime vuoden marraskuun loppuun mennessä.

Lekurit pelkäävät että julkaisisin nimillä kaiken netissä, niin kuin teenkin. Siksi vastaus on ilmeisen tietoisesti jätetty toimittamatta minulle. Nämä valituskoneistot pelaavat sikaa ja pyrkivät ennen muuta pysyttelemän piilossa julkisuuden valokeilasta.

Eikä siinä enää mitään. Mulla on komea arpi kaulassa mutta muuten olen taas iskussa, säkki saa sikana kyytiä uuden kaupungin uudella salilla. Mutta enpä toivo kenellekään samanlaista huonoa trippiä, vaikka loppujen lopuksi millään ei ole mitään väliä, ei edes elämällä. Siksi se onkin niin kivaa.

Matkustaminen on hyytynyt, Tukholmassa ja Pietariissa olen muutaman päivän molemmissa lähimatkaillut. Kotkassa on myös vastassa uusi kulttuuri, jälkijättöinen ryssäläisen kaalisopan lemu ihmisten sieluissa. Tai tuskin näillä monellakaan on edes mitään sielua.

Minulla ei ole ainakaan, eikä mulla ole myöskään mitään kulttuuria, ei niin mitään.

Kotkalaisesta mentaliteetista aion skrivata antropologis-sosiologisen analyysin. Kun täällä katsoo tyhjyyttä tarpeeksi pitkään, alkaa nähdä kulttuurin joka on muualta Suomesta jo aikoja sitten kadonnut. Tosin tää maan itäinen puoli on mulle muutenkin aika tuntematon mesta. Kuntaliiton aikoina kyllä kävin täällä joka kaupungissa useampaan kertaan, mutta tajusin pian että oli parasta palata illalla keinolla millä tahansa stadiin.

Olen edelleenkin vainohullu, tiedän suojelupoliisin päivystävän transitissaan Sibeliuspuiston reunassa. Eivät tiedä että ovat koko ajan kiikaritähtäimessäni.

Pietarissa kävin tekemässä keikan ja KGB:n eksytin jo eka päivänä ajamalla metrolla ristiin rastiin. Edelleenkin neukut etsivät minua Pietarin metroverkoston uumenissa. Mutta livahdi takaisin Suomeen eikä sitä kukaan näistä Suponkaan jepeistä voi ymmärtää millä konstilla.

Suositusohjeeni onnelliseen elämään: säännöllistä liikuntaa ja väkevää viinaa about kerran kahdessa viikossa. Meukow konjakki on suosikkini nyt kun Frapinia ei Alkosta saa kuin tilaamalla.
Kuskatessani koiraa puolikkaan konjakin jälkeen minulle paljastui, etttä Aatos Erkko ei ole kuollut, vaan istuu kesät talvet Sibeliuspuistossa. Hän elää Kotkassa väärennetyillä papereilla. Voin paljastaa, että hän asuu puiston toisessa laidassa nimellä Yli-Vakkuri.

Loppuelämäni vietän tutkimalla Euroopan keskiaikaisia kadetraaleja. Ne todistavat niiden käyneen täällä mutta lähteneen takaisin jo ajat sitten.

Kotka, kaupunki joka katosi

Aika on kulunut joutuisasti. Kuolema odottaa, siinähän odottakoon. Olen siirtänyt avaruuskuplani tänne Kotkan keskustaan. Stadissa olen viimeksi käynyt joulukuun alussa. En mä sieltä mitään kaipaa, varsinkin kun uuden kämpän ikkunasta näkyvät kahvilat ja ruokapaikat ovat nekin vielä tsekkaamatta. Koiran kaa joskus Laiturissa kävellään kahveella, illalla konjakin loputtua puhumassa viisaita Albertissa.

Lukeminen on ollut viime kuukaudet ykkösharrastukseni. Se on halpaa, siinä kuluu paljon aikaa, oppii kenties uuden asian tai ei opi mitään. Kotkassa ei asu yhtä kirjaviisasta sakkia ku stadissa. Vieressä olevasta Kotkan pääkirjastosta saa uudet kirjat joutuisasti. Meinaan välistä hukkua niihin, vaikka vastustankin ajan seuraamista ja kerään ennen muuta vanhoja kirjoja. Nautin siitä että saan lukea juttuja joita ei kukaan muu enää lue, kirjoja jotka mullistivat maailman ennen kuin ne unohdettiin täydellisesti.

Ei perkele, en mä halua kirjoittaa kirjoista. No katson mä leffoja ja urheiluviihdettä jättitelkulta. Se onnistuttiin jollakin opin muuttomiesten toimesta tuomaan ehjänä stadista.

Koiran kaa kävellään aamuisin ja iltamyöhään rantoja ja keskustan katuja. Katson päivän lehdet, jotka meille turhaan tulee. Kymensanomat ja Hesari, molemmista kehotan Pomoa luopumaan. Ilmaisjakelulehti Ankkuri riittää lokalisaatioon ja globalisaatioon, josta ei sitten tullut hevonvittua. Mitä mä taasen sanoin?

Musaa kunteleen Harman Kardoneilta ja UE Megaboomeilta, olkkarin isot stereot ovat vieläkin asentamatta. Musa kulkee taskussa kännyssä, ja mahtibluetoothit voi ottaa matkaan vaikka kun menee saareen. Phoenix niminen pumppu jyrää poppia ranskalaisittain. Koirakin tykkää, mistäpä ei tykkäisi?

Ja kuntosalillakin käyn vanhaan malliin hakkaamassa säkkiä ja rassaamassa vempeleitä.

Ryssälässä käytiin viime viikolla 4 päivää katsomassa talousahdingossa rypevää entistä suurvaltaa. Kovin oli Pietarin kadut, kaupat, kapakit tyhjiä. Fyrkat finaalissa, harmaa massa jälleen yhtä persaukista kuin aina ennenkin. En mä sinne Pietariin aio mennä pitkään aikaan. Totuus on: ryssät ovat härmäläisten vihollisia, eivätkä länsi ja itä tässäkään tapauksessa koskaan kohtaa.

Humpuukimaakarit Kotkan kaupunginjohtajan johdolla tosin edelleenkin puhelevat pimeitä, että jättioutlet-ostarin rakentaminen tuohon viereiseen Kantasatamaan alkaa hetkellä millä tahansa. Käyn usein kusettamassa siellä koiraa, se on Euroopan autioin ranta. Ei sinne mitään nouse kuin korkeintaan kotkalaisten veronmaksajien rahoilla jokin valmiiksi konkassa oleva naurettava yritelmä. Lidlin saisivat tosin sinne rakentaa kun se etsii Kotkansaarelta paikkaa. Mutta outletit jäävät rakentamatta, miamilaiset risteilyalukset eivät aja täyttä höyryä Atlantin yli Kotkaan, rantabulevardilla on kyltti: myydään koko roska edes jotakin tarjoavalle.

Nää suunnittelijat ovat vissiin klassiiseen tyyliin puhuneet pehmeitä niin pitkään, että eivät löydä kunniallista pakotietä. Pelaavat aikaa. Ryssien rahat on kohta finaalissa. Yrittävät myydä entisiäkin ostoksiaan tältä kaakon kulmalta. Ei mene kaupaksi.

Jos nämä rahanpesijät kaiken järjellisyyden vastaisesti saisivat jonkin pytingin aikaan, olisin toki iloinen. Olisi saatua huijattua umpikierojen ryssien rahat, olisi saatu ainakin rakennusaikana työtä ja toimeentuloa. Mutta ei oikeassa elämässä käy näin, vain kaiken toivonsa menettäneessä Kotkassa käy näin, ja lopulta tietenkin väärinpäin.

Pitää joskus ajan kanssa skrivata enemmän, mutta panen tähän paikallisen osuuspankin vittuilulla elävälle myyntipäällikölle lähettämäni mailin, jossa alustavasti kerron mielipiteeni siitä että Kotka olisi hyvä paikka jos asukkaat vaihdettaisiin vaikka oululaisiin tai stadilaisiin:

"Me normaalijärkiset ihmiset odotamme asiallista käytöstä palvelutehtävissä toimivilta, mitä täällä Kotkassa eivät yksinkertaisesti edes pankin toimihenkilöt osaa. Siat saavat sikamaista palautetta.

Toiste kertaa ei tule, kun menen käymään Helsingissä avaan tilin Osuuspankin Helsingin konttoriin. Kymenlaaksolaiset eivät osaa mitään, eivätkä edes ymmärrä olevansa järjeltään jälkeenjääneitä. Sitten ihmetellään miksi koko kaupunki menee konkkaan.

Se johtuu siitä että täällä Kotkassa on ryssän mentaliteetti ihmisillä. Verrattuna muuhun Suomeen ollaan pudottu ajasta. Eikä idiootit tietenkään ymmärrä olevansa idiootteja. Perästä kuuluu!"

Mitäkö kuuluu? No ainakin alan viedä koiran tien toisella puolen olevan Osuuspankin konttorin portaille paskalle aamuin illoin, vielä kun joutuu yö. Me oululaiset olemme vittumaista sakkia sillä erolla täkäläisiin, että me rakennamme uutta maailmaan. Täällä ei osata kuin pummata verorahoja muusta Suomesta entisen pitämiseksi jollain konstilla edes vielä vuoden pystyssä. Kotka oululaisille tai muulle tolkun sakille!