Taisteluni Helsingin Terveyskeskusta vastaan etenee juuri siten kuin osasin odottaa. Heti kun olin tehnyt kantelun hammaspuolen kipupolista eduskunnan oikeusasiamiehelle lähetteeni käsiteltiin 15.1. 2015. Kysymys kuuluukin missä se viipyi kuukauden sillä se lähti hammaslääkäristä jo 16.12.2015?
Helsingin Terveyskeskus manipuloi jonoja siedettäviksi pelaamalla aikaa. Lisäksi väitettiin lähetteitä käsittelevän lääkärin olleen joululomalla 3 viikkoa. Kun lähete odottaa käsittelemistään voidaan venyttää asiaa niin että vaiva tulee lain sallimissa rajoissa käsitellyksi. Eli minun tapauksessani pelattiin kuukausi aikaa kun lähete oli tullut mutta sitä ei käsitelty.
Olin jo varannut ajan yhdelle maamme parhaista neurologeista kun puhelin soi. Sain ajan ensi kuun lopulle. Soittaja kertoi nimenomaan saaneensa tehtäväksi soittaa ajan minulle. Jonkin sortin ohituskaistaa tässä nyt mennään, mutta äänetön enemmistö makaa edelleen ties missä jonoissa Helsingin Terveyskeskuksessa.
Tästä tullaan tietenkin syytämään resurssien rajallisuutta mutta se selitys ei kolmoishermosärkyä potevaa lohduta. Kehotankin vakavissani kaikkia joilla fyrkat riittää menemään vastaavissa tapauksissa suoraan yksityislääkärille. Helsingin Terveyskeskus on ruumis joka odottaa hautaamistaan.
Kone lähtee maanantaiaamuna kohti Ateenaa. Olen käynyt siellä kerran aikaisemminkin mutta siitä on kauan. Suurin huolenaiheeni on miten koira sopeutuu hoitolaan. Enkä voi käyttää alkoholituotteteita tän kovan hermolääkityksen vuoksi. Toisaalta tämä on myös testi siitä voiko sitä jatkossakin jättää koiratarhaan. Ja pärjäänkö Athens by night ilman substansseja. Ehkä hermolääkeet ajavat asian ellei niitä jo tullissa oteta pois.
Neurotol Slow ja muut myrkyt käytössä. Puhe sammaltaa, jalat välistä harhailevat. Kymmenen vuotta sitten Alppilassa tämä annos ei olisi tuntunut missään. Alppilan pysyy muistoissani paikkana jossa elämäntapani oli huikean karsea. Monen muunkin oli mutta he ovat jo kuolleet kauan sitten.Mä jäin henkiin jonkin sattuman kautta, ei siinä yläkerran väkeä ollut mukana. Mutta siitä mulla on paljon tekstejä jotka joskus julkaisen jollain alustalla.
2/03/2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti