3/24/2013
Soft Touch
Joskus ihmiset ottavat yhteyttä ja pyytävät poistamaan tästä blogista jonkin kirjoituksen, tai sen osan. Lääkäri pelkää oikeuksiensa menetystä, transvestiitti paljastavansa liikaa, työpaikkakiusattu ettei saa enää koskaan töitä. Teen poistpt sen kummemmin miettimättä, vaikka tähän ei tulisi suostua. Kannattaisi kehottaa kääntymään viranomaisten puoleen, mutta en jaksa näistä asioista ryhtyä tappelemaan. Kevät on täällä kaikesta huolimatta ja pitkä talvi koiran kaa takana. Eivätkä lesanderit hypi enää ainakaan koko ajan silmille. Sen kunniaksi työmatkalla kävin Vladavassa steissin vieressä tempaisemassa perjantaiana 2 pulloa valkkaria S-etukortin alentamaan hintaan, 28 euroa puteli. Hyvää oli, mutta lähetys alkoi lopulla pätkiä, varsinkin kun siihen päälle tuli vielä muitakin juomia. Viinapää on aika hyvä, olenkin siirtynyt kaljasta vinkkuun ja kossuun. Kaljaa juomalla jää maailmanakikkeuden salattu ydin saavuttamatta. Kevät on kuitenkin rankkaa aikaa, kaikki valo, sen eri sävyt uuvuttavat. Pitää olla tarkkana ettei ala mopo keulimaan ja S-etukortti vinkumaan Vladavassa tämän tästä. Tosin eihän minua virallisesti vaivaa kuin psykoottinen mania vainoharhoineen sekä välistä väsymykseksi pukeutunut masennus. Muuten mulla on kuuppa liiankin reilassa, näen toisten ihmisten pönttöilyn, joudun sietämään sotä, suhtautumaan siihen rakentavasti. Eikä mulla ole edelleenkään mitään sanottavaa. Onneksi kukaan ei lue tätä, ja osaan olla paljastamatta mitään. Hyvin menee mutta menköön...
3/19/2013
Kuntaliiton konsulttidemokratia tuhosi Suomen kunnat
Gaudemukselta on juuri ilmestynyt Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen kirja "Konsulttidemokratia. Miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton". Koska jouduin aikoinaan seuraamaan konsulttien väärinkäytöksiä Kuntaliitossa liiankin läheltä kommentoin alustavasti kirja Hesarissa:
Tätä julkisten rahojen haaskaamista erilaisiin konsulttien vetämiin projekteihin on Suomessa harjoitettu jo viimeiset 25 vuotta. Kokonaisuutena arvostellen taso on surkeaa ja konsulttiyhtiöt netonneet sievoiset summat höpöhöpö raporteillaan. Myös kuntien etujärjestö Kuntaliitto on ollut oman konsulttiyhtiönsä kautta etulinjassa vedättämässä vaikeuksien keskellä kamppailevilta kunnilta rahaa turhiin kosultointeihin.
Kuntakenttä on tällä hetkellä lähes konkassa ja kaaoksessa, konsultit ovat yksi suuri syy tilanteeseen. He eivät ole kyenneet tarjoamaan lainkaan kokonaisuuden kannalta järkeviä ratkaisuja. Pikemmin Kuntaliiton omat sun muut superkonsultit ovat vain pitkittäneet edessä olevaa rajua kuntarakenteen muutosta omilla toimillaan, joissa ei kuluttajavastuusta ole huolta kannettu.
Jouduin aikanaan seuraamaan läheltä tätä konsulttirumbaa jota kunnissa pyöritetään. Viime kädessä kysymys on siitä, että kunkin konsultin on myytävä palveluksiaan palkkansa edestä ja vähän enemmän kunnille. Asiakkaiden hankkiminen oli toiminnassa yhtä keskeistä kuin asuntovälityksessä. Ja tosiaankin Kuntaliiton oma yhtiö huseerasi etunenässä kykenemättä sekään tarjoamaan mitään ratkaisuja kuntien ongelmiin, joita nykyhallitus yrittää epätoivoisesti ratkoa kuntauudistuksella, joka olisi juuri eläkeelle jääneen valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan tullut tehdä jo Ruotsin tavoin 1970-luvulla.
************
Kuntaliiton konsultiporukka oli riitaista ja sekavaa sakkia, jota yhdisti totaalinen ammattitaidottomuus. Opit olivat sosionomi-tasoista jälkijättöistä hallintotiedehöttöä. Kuntaliiton konsultointiyhtiön toiminnan tekee erityisen ala-arvoiseksi ja tuomittavaksi se, että yhtiö pääsi Kuntaliiton siipien suojassa tekemään vuosittain miljoonilla epäkuranttia työtään. Kuntapamput ovat kaikki samaa umpimoraalitonta koplaa, erityisesti Timo Kietäväinen ja muut ammatillisesti täysin epäpätevät kepupolitiikot, joita notkuu pitkien Kuntatalon käytäviä näyttelemässä työntekemistä.
Ainao etu mitä Kietäväisen kepukopla on Kuntaliitossa ajanut on ollut pitää kuntarakenteen muutos seisauksissa. Kapuloita on heitetty rattaisiin joka välissä, eivätkä useat Talon keputaustaiset konsultitkaan ole tästä rikoksesta vapautettavissa. Onneksi historia tulee tuomitsemaan Timo Kietäväisen ja muut Kuntaliiton kepulit. Tosin samaan historian tuomion saavaan sakkiin kuuluu myös Kuntaliiton nykyinen toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma joka kokoomukselle tyypilliseen tapaan on ajanut kuntauudistuksessa kaksilla rattailla. Virallisesti maamme hallituksen linjoilla, mutta selän takana Kietäväisen sakin tavoin yrittänyt saada uudistuksen nurin.
Konsulttiyhtiön johdossa oli (voi olla vieläkin) entinen Tampereen yliopistosta valmistunut stalinisti Jarmo Asikainen. Kun maailman vallankumouksesta ei tullut mitään alkoi hän silmät hullun lailla kiiluen konsultoimaan kuntia maanisella kiihkollaan. Hänen työnsä laatu on yhtä kehnoa kuin muidenkin Kuntaliiton konsulttien. Eli mitään kokonaisvaltaista ratkaisua ei ole löydetty mihinkään ongelmaan, ja pahinta on ettei tämä tollolauma edes ole ollut sellaisen tarpeellisuudesta tietoinen. Suurin osa ajasta meni lähes kaikilla epätoivoiseen oman työnsä myymiseen kunnille. Jos ei tullut tavoite täyteen sai elää pelko perseessä. Ja kun tilaus tuli oli se lähes aina tuloseltaan sellainen, että vähennetään väkeä mutta ei puututa toimintojen ylikunnallisiin puoliin. Tämän vuoksi Asikaisen porukka on kunnon Kepuhengessä ollut tuhoamassa syrjä-Suomen viimeisetkin selvitymisen mahdollisuudet. Jokainen täysjärkinen tajuaa pelin lopputuloksen; reuna-alueet tyhjenevät ja lopulta kuntaudistus tehdään joka tapauksess. Kietäväinen, Asikainen ja muut tollot laskevat vain aikaa, vuosia, päiviä, tunteja päästäkseen eläkkeelle ennen kuin heidän tekemättömyytensä koko karmeus paljastuu veronmaksajille.
Joskus kun Kuntaliiton konsultti onnistui myymään työtään kuntakentän ulkopuolle, paljastui heidän ammattitaidottomuutensa välittömästi. Kun eräskin Martti Vahermo konsultoi Kirkkohallitusta olivat ihmiset täysin ymmällään siitä, miksi heidän piti maksua vastaam tällaista paskaa kuunnella? Itse sain asiasta koko ajan raporttia ja yritin välittää sitä kyseisen konsultin parhaalle kaverille että kävisi tyypn herättämäss. Hän kuitenkin vain totesi alistuneesti Martin antaneen periksi eikä sille kuulemma enää mitään kannattanut sanoa.
Konsulttiyhtiön johdossa Jarmo Asikainen jatkoi tihutyötään keräämällä ympärilleen nuoria innokkaita uusia konsultteja, jotka lähetettiin vuorostan löpisemään tyhjiä ja tyhmiä erityisesti Kietäväisen kamujen kepukuntiin, jotka ovat olleet rehellisten veronmaksajien tappolistalla maassamme jo pitkään.
Tästä asiasta voisi kirjoittaa pitkästi ja on mulla siitä romaanikäsiskin, jonka oli Sammakon tarkoitus julkaista, mutta sitten tuli näitä taiteellisia ja tieteellisä erimielisyyksiä ja homma seisahtui. Mutta siitä voin aina silloin tällöin julkaista eri yhteyksissä paloja Kuntaliiton johtavien alkoholistien ja tyhmien kepulaisten toilailuista Suomen rehellisten veronmaksajien piikkiin. Näin he eivät pääse pälkähästä, vaan jäävät loppumaailmankaikkeudeksi nattiavaruuden armoille.
Ja Gaudemukselle iso käsi tästä Konsulttidemokratia kirjasta. Se alkaa löytää vähitellen sitä terävyyttä, jota tietokirjamarkkinoilla netin valtakaudella tarvitaan. Ja vaikka Sammakkon kirjakauppa kippasikin stadissa toivon toki heillekin uutta nousua viime vuosien väsähtäneisyyden sijaan. Sama vaiva tosin on myös Likellä, eli molemmat ovat omalla toimimattomuudellaan syöneet omaa markkina-asemaansa ja uskottavuuttaan. Niinpä uudet ketterät ovat osittain jo ottaneet heidän paikkansa, erityiseti tämä joskus liiankin innokas Into-kustannus.
3/16/2013
Lately I Let Things Slide
Älä ajattele mitään, älä ainakaan sano sitä ääneen, älä päästä sitä sisääsi, tapa kaikki rakkaus, kaikki kuolema, ole tyhjä, yritä säilyä hengissä mahdollisimman ptikään, he eivät tarvitse sinua, sinä et koskaan tunnustanut tarvitsevasi heitä. Koirien maailmassa rakkaus on hetkissä, ihmisten maaailmassa rakkaus on hetkiä joita vuosikausien jälkeen palaa yhtä äkkiä, ilman mitään syytä mieleen. Tapa menneisyys sisässäsi, ole kova, elä anna enää elämän astua huoneeseesi, tapa hetket ennen kuin ne syntyvät, juokse lujaa, aja fillaria, nosta painoja, ui allasta edes takaisin, yritä olla tappamatta satunnaista vastaantulijaa.
Älä usko ajatuksiisi, alitajuntasi rauniot tuottavat turhia ajatuksia, ihmisiä, miehiä taloihin. Jos annat mennä, älä koskaan käännyt katsomaan taaksesi. Anna maailman filmin palaa projektoriin, äläkä osallistu pelastustoimiin. Vihaa kaikkia, hyviä ja pahoja, kukaan ei enää pääse lähellesi yrittämään vahingoittaa sinua. Kun matkustat kauas pois, älä anna siitä mitään vihjettä, muuten ne pirut tulevat tavalla tai toisella perääsi, uniisikin ne tulevat. Älä anna vihjettä, katoa kuvasta ja saat rauhan uusien ihmisten vanhassa maailmasa. Älä mene siihenkään mukaan. Ystävät ovat pahimmat petturit, vihamiehet ovat ainoita rehellisiä joita kohtaat, anna edes joidenkin heistä jäädä henkiin.
Kun päästät näitä lauseita elä koskaan palaa niihin, he kaikki ovat satuttaneet sinua, eivätkä ole vihasi arvoisia. Muista deletoida tämä blogi, siinä uudessa paikassa puhutaan ja kirjoitetaan toista kieltä. Älä sorru siihen, sanat ovat turhaa sälää. Kuvaa vaan maailmaa videokameralla nonstoppina ja myy oma kauheutesi heille kaikille ympäri maailmaa asuville ääliöille. Anna maistaa ilmaiseksi, mutta siitä mitä verhon takana tapahtuu, pitää maksaa. Se on leffa siitä kun ihminen kaikin tavoin tuhoaa itsensä ja lähettää sen sensuroimattomana eetteriin. Järjestä heille lopuksi kunnon show, nauti lopun ajoista vilpittömästi. Niinhän nekin tekivät, jotka pettivät sinua selkäsi takana. Voit antaa anteeksi, mutta älä sitenkään, kosto on aitoa kun se viedään absoluuttiseen loppupisteeseen saakka. Muuten ne voivat kuvitella pelastuneensa. Kuole vasta kun olet ehtinyt käydä kusemassa heidän haudoilleen.
Ja unohda koskaan kirjoittaneessi näitä, tai mitään, älä ainakaan tunnusta, älä unohda että vain kosto elää. Ihmiset eivät, he ovat vain nappuloita pelissäsi. Et koskaan oppinut rakastaman ketään, et halunnut ystäviä, vihamiehet löit välittömästi lättänäksi. Yksin eläminen meren tuolla puolen on ainut päämäärä johon olet kaikki nämä vuosikaudet pyrkinyt itsekään sitä tajuamatta. Tapa myös taju, tapa, niin voit elää ikuisesti. Eikä se meri jonka takana elät ole sama meri jonka taakse ennen pakenit.
Rakkaus on asia johon et saa enää hurahtaa, pitää käyttää kovia droppeja että unohtaa, pitää pestä taulu tyhjäksi, antaa heille vapaus tehdä mitä haluavat, ja vaun petät kaiken lupaaamasi ja jätä heidät pelaamaan pelejään ilman osanottoasi. He ovat pelottavia ihmisiä kaikessa vilpittömyydessään, älä kuitenkaan tapa heitä, poistu vain taksilla lentökentälle ja lennä pois tämän kaiken keskeltä. kun pääset perille uuteen paikkaan, muista deletoida tämä blogi, eikä kukaan voi enää aavistaa sinun eläneen.
3/02/2013
Everything is everything by Esko Valtaoja
EVERYTHING IS EVERYTHING BY ESKO VALTAOJA
Pitkäpartainen sympaattinen hymyhuuli Esko Valtaoja on julkaissut teoksen ”Kaiken käsikirja”. Kirjassa ei ole muuta vikaa kuin että se on ylipäätään julkaistu. Luonnontieteilijöille ominaiseen tapaan Valtaoja luulee kompetenssinsa ulottuvan kaikille elämän ja tieteen alueelle. Tässä hän sortuu ihmisen kehityshistoriasta kirjoittaessaan sen tasoiseen argumentointiin, että sillä tuskin pärjäisi historian tai yhteiskuntatieteiden alemman tason opinnoissa.
On liikuttavan säälittävää että ihmisen kehityksestä kirjoittaessaan Valtaoja käyttää ihmisen sukupuuta kootessaan lähteinä Science ja Nature lehdistä leikkaamiaan artikkeleita. Leikkaa jaa liimaa menetelmällä hän kokoaa hataran esityksen ihmisen kehityksestä. Graduna tämä ei saisi hyvää arviota ja samasta asiasta ovat oikeat ihmisen evoluution asiantuntijat kirjoittanet paljon parempia esityksiä. Valtaoja ei kuitenkaan kirjoittamisen tuskissaan ole ehtinyt/jaksanut näihin tutustua. Jälki on sen mukaista, väkisin väännettyä.
Mitään omaa näkökulmaa mihinkään ei Valtaoja muutenkaan ”Kaiken käsikirjassa” osaa esittää, vaan teos on raakile, josta kovalla uudelleen kirjoittamisella ja editoinnilla olisi ehkä vuosi pari myöhemmin saatu kunnon tekele.
Ihmisen kehitys kerrotaan siis alkeellisesti, mutta ei Valtaoja maailmankaikkeudesta kirjoittaessaan myöskään mitään uutta esitä. Pieniä puujalkavitsejä loputtomasti siellä täällä, mutta samat vanhat 70-lukulaiset scifikliseet kuuluvat edelleenkin Valtaojan tapaan hahmottaa maailmankaikkeutta. Tähtiin mennään joskus, ufot lentelevät ja maailmankaikkeus on juuri sitä mitä vallalla oleva teoria selittää. (Juuri tällä viikolla on asetettu kyseenalaiseksi Einsteinin suhteellisuusteorian väite, jonka mukaan kappaleet putoavat samalla nopeudella…)
Tämän populaarin kirjan perusteella Valtaojaa ei ehkä kannata kutsua tähtitieteen Pekka Himaseksi, mutta kovin alas hän on Himasen tavoin rimansa asettanut. Liekö hänelläkään esittää viime ajoilta mitään kunnollista tutkimusta, vai onko aika mennyt naistenlehtijulkisuudessa brassaillessa? Olen siis pettynyt, sillä joskus Esko Valtaoja kirjoitti hyvin näitä populaariopuksiaan. Nyt nuo päivät ovat aikoja sitten menneet ohi. Valtaoja on kertonut kuulemani mukaan että ”Kaiken käsikirjan” kirjoittamiseen meni pitkä aika. Mutta jos ei ole mitään omaperäistä kerrottavaa, ei auta vaikka jauhaisi paikallaan writers blockissa loppuelämänsä.
Esko Valtaoja on kuitenkin suuren yleisön suosikki, eikä se kykene lukemaansa kriittisesti arvioimaan. Samalla tapaa kevyttä kamaa on paljon hehkutettu Sixten Korkmanin ”Talous ja utopia”. Tosin se on ansioiltaan Valtaojan kirjaa paljon loogisemmin ja paremmin kirjoitettu. Korkmanin kirja on economics for dummies –osastoa. Valtaojan kirja on universe for dummies – osastoa, eikä tässäkään luokassa pärjää erityisemmin.
*********************
Onneksi Suomessa rima on maailman tasoon verrattuna niin lukijoiden kuin kirjoittajien keskuudessa asetettu matalalle. Kun suurin osa ei kykene seuraamaan englanninkielistä tutkimusta ja kirjallisuutta, voidaan täällä kevyin eväin nousta guruiksi. Tässä on täydellisesti onnistunut epäonnistumaan vain Pekka Himanen, jonka tapausta tulisi tiedepolitiikan sijasta ryhtyä tarkastelemaan psykopatologian näkökulmasta. Miksi hänellä on tarve olla suuri kun on vain pieni? Miksi hän valehtelee olevansa professori Oxfordin ylipistossa? Miten tämä pojan nilkki on onnistunut vetämään pääministeri Kataista ja hänen koplaansa nenästä kerta toisensa jälkeen? Ja mikä on Pekka Himasen tulevaisuus, Suomessa ainakin tie on jo noussut pystyyn?
Tiede on alkanut maistua yhä enemmän höperöiden tyyppien keskinkertaiselta pätemisen tarpeelta. Tieteen taso Suomessa on niin matala, että Himasen ohella voitaisiin potkut antaa valtaojalle… valtaosalle ylipistojen proffista ja niiden ympärillä perskärpästen tavoin apurahoja kärkkyville tutkijoille voitaisiin oikeuden ja kohtuuden nimissä antaa potku persauksiin. Yliopistolaitos on levinnyt liian suureksi, liian laajalle, eikä tämäkään saippuavaahto ole enää kenenkään hallinnassa.
Tämän vuoksi keskitasoa alapuolella ajatustensa tasolla olevat pääministeri Jyrki Kataisen tapaiset nilkit katsovat voivansa röyhkeydellään ryhtyä jakamaan uusiksi valtion tutkimusrahoja. Pääosin pyrkimyksen on leikata niitä ja jakaa niitä vihervasemmiston sijasta uusliberalistisiin hankkeisiin. Ei hyvä, ei.
Kovalla kohinalla Kataisen ja muiden huru-ukkopoliitikkojen suurella kohulla ja rahalla synnyttämä Aalto-yliopisto on juuri pudonnut maailman 500 parhaimman yliopiston listalta, eli on umpisurkea tasoltaan. Helsingin yliopisto menee kevyesti sadan parhaan joukkoon. 500 parhaan joukossa on muitakin tavallisia suomalaisia yliopistoja, joissa yleisen vouhottamisen ja sekoilun sijasta hankkeita arvioidaan niiden tieteellisen kompetenssin näkökulmasta. Tämä puuttuu täysin Aalto-yliopistolta, jossa Pekka Himanenkin saa puolen professuurin palkan pitämällä vuodessa ainoastaan 3 illan alkeiskurssin, eikä kukaan ole vaatinut häneltä mitään tutkimuksellisia näyttöjä.
Aalto yliopiston surkea taso osoittaa vanhan sloganin tavoin, että mitä vähemmän julkinen valta ryhtyy asioita rahoituksen sijasta itse ajamaan, sitä varmemmin epäonnistutaan. Tätä saattaa vielä pääministeri Katainenkin katuen miettiä leivättömän pöydän ääressä, jonne hän kansalaisten verovarojen kavaltajana kuuluisi ehdottomasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)