Kaikki kiihtyy, aikaa ei ole hukattavaksi. 38 tuntia pikku-ukkojen jahtaamisen jälkeen olen jo salilla vetämässä ankarat treenit. Kunto alkaa olla aika hyvä ja pitää varoa ettei tule ylikuntoon tai riko taas paikkoja. Illalla menen Tavastialle American Music Clubin keikalle. Otan cokis zeron, mutta hyvin ei mene musiikkineuvonantajallani dr. Muzallakaan; jäävettä grogilasissa, vaikka illan bändin pomo Mark Eitzel - pieni neuroottinen mies hassussa hatussaan - on katsellut maailmaa grogilasin läpi ties kuinka kauan.
Hiljaisen maanantai-illan aloittaa joku Samea... Samae Koskinen Taikabändinsä kanssa. Soundit ovat tahmeat ja bändin musassa yhdistyy oudolla tavalla Pekka Streng ja Pentti Oskari Kankaan 7 seinähullua veljestä, tai vaihtoehtoisesti Nick Drake ja Madness. Jos bändi aikoo menestyä on heidän jossain välissä valittava kumpaan osastoon kuuluvat. Ei ole mun juttu, paremminkin turmiollisen nykynuorison, jos senkään.
Puoli yhdeltätoista American Music Club saapuu lavalle ja parin biisin jälkeen soundi saadaan kasaan ja sitten se onkin loppusetti kybällä musiikkia masentuneille maailman Fontex Top 50 listalta.
Bändin kitarasoundi on upea, mistä voisi suomalaisetkin rokkipumput ottaa mallia. Jos ei ole bändin omasta soundista mitään omaperäistä näkemystä, turha sitä on lähteä merta edemmäs kaupittelemaan. AMC tosin on sellaisten megasellereiden kuin Coldplay, REM ja Pearl Jam musiikillinen esikuva, joista etenkin Coldplayn soundissa on kuultavissa samanlaista kaunista kitarointia. Sanoitukset ovat tosin American Music Clubin nokkamiehellä Mark Eitzelillä paljon rankempaa kamaa tyyliin Joy Divison, jonka biisejä AMC on keikoillaan soittanut covereina. Ja REMin kitaristi Peter Buck on tehnyt yhdessä Mark Eitzelin kanssa levyn, jota en tosin ole missään kuullut.
Porukkaa on puolityhjällä Tavastialla reilut sata, mutta alun jännityksen jälkeen bändi vapautuu ja meno paranee. Viimeksi kävin katsomassa Tavastilla Mercury Revin kaksi vuotta sitten. Ihan samalle tasolle ei ylletä, mutta nämäkin Amerikan ihmeet osaavat soittaa niin hyvin, että ei tällä perällä kukaan. Lisäksi ulkomaiset esiintyjät saavat soundit paremmin kohdalleen Tavastialla, mikä liittynee sekin ns. soittotaitoon. Huippuna oli ex-Velvet Underground mies John Cale, joka heitti pari vuotta sitten kovan rokkikeikan Tavastialla matkalla Provinssirokkiin. (Huusimme eturivissä dr. Muzan kanssa kurkkusuorana "Close Watchia" ja John Cale kävi lopuksi heittämässä sen soolona säälistä kahta ajasta tipahtanutta urpoa kohtaan.)
Musa toimii, sanat ovat wierdoja satoine kiinalaisine huorineen ja luksus-ufoineen. San Franciscon katujen kova elämä käy selväksi, enkä sitä sillä perällä näkemäni perusteella edes ihmettele. Siellä on ankara meininki meneillään systeemin romahtaessa pala palalta kasaan.
- This country is collapsing, totesi beatkapakka Vesuviossa yksi Unkarista kansannousua 1956 paennut kommari, joka julkaisee San Franciscossa vasemmistolehteä (voi noukkia ilmaitteeksi esimerkiksi legendaarisesta City Lights kirjakaupasta.)
Minua jää ainoastaan kummastuttamaan ettei Mark Eitzel laula Bay Arean sateesta. Systeemit lentävät alueen yli kiivaasti ja säät vaihtuvat tiuhaan. Mutta pillereiden ja muun kaman vaikutus Mark Eitzelin sanoituksiin ei jää epäselväksi. Hän on tosin asunut viime ajat Los Angelesissa, muuta ei se sielläkään sen puhtoisempaa elo ja olo Hollywoodin kulissien reunoilla ole.
Marl Eitzel toteaa jossain välissä, että on hienoa kun rokkiklubeihin vaivautuu vielä jossakin päin maailmaa vähän varttuneempaakin väkeä. Taitaapi olla keski-ikäiset jo lopettaneet rokkaamisen klubeilla ja moni legendaarinenkin mesta on joutunut lyömään ovet säppiin. Näin on käynyt esim New Yorkin legendaariselle CBGB klubille, jonka entisissä tiloissa myydään nykyään t-paitoja ja muuta rokkikrääsää, joka tuo paremmin fyffeä.
Keikan jälkeen olen selvinpäin ja ajan bussilla himaan. Eipä ole vielä tullut tehtyä sitä stadissa 20 vuotta asuneena. Isänraiskaajien sijasta puolityhjässä yöbussissa istuu vain opiskelijasakkia, jolle viina maittaa maanantaisinkin, kun kunnon juopot vetävät henkeä ja katsovat telkusta ihan mitä tahansa, joka pitää ahdistuksen ja kuulan lataamisen kalloon loitolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti