Suomalaiset - hidas ja tyhmä kansa

Luin aikani kuluksi Kreikassa männä viikolla Jörn Donnerin uuden romskun "Vesi on verta sakeampaa" e-kirjana. Se on nimeään myöten täys paska ja dorka opus. Donnerin ihmiskuvaus on korkeintaan Lääkärisarjojen tasoa. Tämä on jo moneen kertaan tullut aikaisemminkin hänen romskuistan todettua.

Sen sijaan hänen monta tuhatta sivua sisältävät dokumentaariset valitusvirtensä elämänsä paskaisesta menosta ovat paljon parempaa viihdettä. Narsistinen persoonallisuushäiriö kukkii ja on jatkuvasti muka masentunut kun kaikki eivät koko ajan nuole hänen tennareidensa pohjia. Niitä lukee mielikseen.

Uusi romaani on kankea viritelmä johon Donner on lainannut - lähteet lopussa mainiten - pätkiä sieltä sun täältä Venäjän vallankumouksen aikaa käsittelevista kertomuksista punakapinan loppuaikoina. Tito Collianderin "Aarnikotkan" Pietarin sekavia aikoja kuvaavat jaksot jopa tunnistin, kun keväällä lukaisin koko hänen omaelämäkerrallisen kirjasarjansa, jonka löysin kirjaston kierrätyskaapista.

Paras katkelma on kuitenkin Donnerin jostain lainaama suomalaisuuden syvintä olemusta käsittelvä pätkä. Asia on akuutti, sillä olen onnellisten stadin vuosien jälkeen päätynyt tänne Kotkaan, jossa olen törmännyt kauhukseni taviksiin, suomalaisin ilman mitään älyä ja osaamista. Helsingissä voi elää omassa segmentissään, mutta täällä se vaatti lähes eristäytymistä ihmisistä. No sen olen jo tehnyt elämässäni perusteellisesti aina tilaisuuden tullen koti- ja ulkomailla, joten asian vatvominen ei rassaa minua kuin ainoastaan kun joudun käymään kaupassa tai virastossa, jossa mykät tyhmät silmät tuijottavat minua turvat ammollaan täynnä kauhua ja typeryyttä.

Näitä me suomalaiset olemme, ja tässäkin suhteessa absolut maailman kärkikansaa:

"Suomalainen ei ole hyväntahtoisen passiivinen kuten venäläinen, filosofisen pasiivinen kuten itämainen, lapsellisen passiivinen kuin neekeri. Hän ei ole laiska eikä vailla toiveita. Hän vain reagoi toivottoman hitaasti oman tahtonsa tai ulkoisten tekijöiden käskyihin. Tästä syystä hän on rutiköyhä erämaan asukki. Aktiivisempien ihmisten keskuudessa hän ei ole vapaa. Hän joutuu monesti tottelemaan muita, kun ei ole ehättänyt tehdä omaa päästöstään ajoissa. Mutta hän tottelee katkerana, sillä hänellä on yhä oma tahtonsa.

Ulospäin tämä suomalainen hitaus näkyy selvimmin kyvyttömyytenä tehdä itsensä ymmärretyksi, jurona vaitonaisuutena, raskasmielisyytenä ja väkinäisyytenä seurusteltaessa muiden ihmisten kanssa, hienostuneisuuden, henkisen ja ruumiillisen sulavuuden puutteena. Mutta sillä on pahempiakin seurauksia.

Kiireinen nykyaika, etenkin kaupunkielämän nopea syke, sopii suomalaiselle mahdollisimman huonosti. Työläisenä hän näyttää laiskalta vaikkei oikeastaan olekaan, sillä hänellä on oma tahtinsa, horjumaton verkkaisuus. Kansalaisena häneltä puuttuu volubiliteettia ja henkistä jäntevyyttä jota itseään hallitsevalta kansalta vaaditaan. Silloin mikä tahansa politiikka uhkaa jähmettyä paikalleen, hapantua ja muodostaa vaarallisia käymistuotteita, koska ne joiden pitäisi taistella, väitellä ja tulla vakuuttuneeksi, pitävät sen sijaan itsepintaisesti kiinni kerran saavuttamistaan asemista ja tappelevat loppuun asti.

Suomalaiselle tuottaa äärimmäisiä vaikeuksia päästä liikkeelle. Kerran liikkeelle päästyään tätä raskasta massaa on äärimmäisen vaikea pysäyttää. Kaikki yhteiskunnallinen pahoinvointi, jota etenkin viime vuosien teollistuminen ja painostava kilpailu sekä yhä pakottavammat vaatimukset poliittiseen toimintaan ovat kasanneet suuren suomalaisen massan mieleen, johti viimein koko kasautuneella painollaan siihen, että katastrofi oli välttämätön. Ei ollut yhtään joustavuutta, jolla sen olisi voinut välttää. Askel askeleelta paine nousi tässä höyrykattilassa, jossa ei ollut varoventiilejä. Viimein seurasi räjähdys. Suomalainen hitaus ei voinut muulla tavoin kohdata ajan vaatimuksia, kun ne olivat kerran saaneet massan liikkeelle.

Hitauteen liittyy kyvyttömyys alistua. Tottelevaisuus, pelkkä lainkuuliaisuuksin, vaatii hieman sopeutumiskykyä ja valppautta, joita suomalaisella havaitaan tuskin lainkaan."

xxxxxxxxxxxxx

Kun tämän luin tajusin heti sen kertovan Kotkasta ja kotkalaisista, ihmisistä itärajan tuntumassa joita Pohjanlahden rannalle syntyneenä en tullut edes ajatelleekksi ennen kuin sattuma soitti minut tänne bussiautolla. Jotakin hyvin vanhaa tänne on jäänyt pesimään ja mätimään. Kulta-aika oli ohi kun peperitehtaat ja muu teollisuus pistivät lapun luukulle tai automatisoivat prosessejaan. Rata Pietariin ja Helsinkiin kulkee Kouvolan kautta, ettei sitä voida ampua laivoista tykeillä. Ja eikä tänne saatu monen muun tuppukylän tavoin edes yliopistoa.

Näin ollen parhaat lähtevät joka vuosi. Jäljellä ovat vain jämät jotka eivät minnekään kelvanneet tai joiden sosiaalinen viiteryhmä ei edes kannustanut muuhun kuin keskarin ja lenkkimakkaran vetämiseen. Seutu on taantunut rajusti, väkimäärä laski viime vuonna 300 hengellä. Henkisesti jäätiin loppumaailmanhistoriaksi tehtaan varjoon.

Tämän seurauksena kotkalaisuutta leimaa tänä päivänä tietty itseään problematisoimaan kyvytön tylsämielisyys. Eikä täällä tiedetä muun Suomen menneen jo aikoja sitten menojaan. Riittää kun kaupunki saa valtionosuuksia ja väki sossun tukia. Näillä taaplataan päivä kerrallaan eteenpäin. Huomisesta ei ole huolta, koska mitään mainittavampaa huomista ei enää tänne tule. Ne jotka onnistuivat lähtemään pysyvät aina poissa. Jos joku palaa, huomaa hän nopeasti erehtyneensä väärään aikakauteen ja lähtee jos pystyy takaisin Helsinkiin. Näistäkin tietenkin vain jämät jäävät jäljelle tänne.

Kaupunki on korviaan myöten veloissa, mutta koska päättäjiltä puuttuu yleisen älyn ohella kyky ymmärtää taloutta laajemmin, eletään velaksi kuin ei mitään hätää olisi. Joskus vielä valtion leikkaa velat ja näin päästään siitäkin pälkähästä.

Joskus vielä mannaa sataa.

Näin ollen kolme milliä vuodessa tuottaneet Kymenlaakson sähkön osakkeet myytiin. Rahat lainattiin kunnan yhtiöille. Lopulla ei suinkaan makseta velkaa vaan rakennetaan Kantasatanman autiutta Merimuseon lisäksi täyttämään pari tuhatta henkeä vetävä tapahtumasali. Tämä puolestaan on kytköksissä valtion rahoilla viereen rakennettavaan ammattikorkean uuteen kampukseen. Näin siellä on jatkossa kolme isoa veronmaksajien rahoilla kustannettua laitosta, mutta onneksi me täällä Kotkassa olemme niin persaukisia, että laskun maksaa lopulta Suomen kansa. Ihan hyvä vedätys sinänsä...

Kantasatama on laivojen siirryttyä Mussaloon Euroopan yksinäisin paikka kilometrien autiudessaan. Kaupunki ei elä, ei kasva, pikemminkin tekee hidasta kuolemaa. Kävelen siellä joskus koirien kanssa iltaisin. Muuta en ole saanut kuin huumekytät perääni, koska siellä tyhjyydessä keskellä pimeyttä on hyvä tehdä huumekauppaa. Ja narkkareita ja alkkareita toki työläiskaupungissa piisaa, vaikka kukaan ei heidän kunniakseen enää viisuja väsää. Ovat lähinnä sosialinen ja kosmeettinen haitta, jonka toivoisi pysyvän lähiöhelveteissään.

Kotkassa selviytyy jos asuu hissukseen omissa oloissaan, murisee koirien tavoin vastaantulijoille ja jos joku yrittää pysäyttää sanoakseen jotain, täytyy poistua paikalta hippulat vinkuen ja kadota maisemaan. Juttu on aina poikkeuksetta täyttä paskaa.

On täällä toki ihan mukaviakin asioita viinakaupan lisäksi. Kotkan keskusta on saarella, hienoa palkittua puistoa piisaa ikkunasta katsoessa molempiin suuntiin, meri on lievä toive poispääsystä, kirjaston ja kulttuuriteollisuuden avulla voi olla muuten vain koko ajan pihalla kunhan jaksaa istua sisällä.

Kaiken lisäksi Kotka on maailman johtava hautakivikaupunki. Palkittu kaupunginpuutarhuri on hulluna hautakiviin. Koska ei voi, vaikka syytä olisi, ryhtyä tapppamaan paikallisia, on hän pystyttänyt koko kaupungin täyteen hautakiviä, joissa lukee suomeksi ja englanniksi "Olet Kotkan kaupunkipuistossa".

Tämä voi tietenkin olla hyvä muistutus niile jotka eivät puistossa ollessaan tajua olevansa puistossa.

Nyt kun puistot ovat jo täynnä hautakiviä, on toimelias puutarhuri ryhtynyt pystyttämään hautakiviä myös teiden varsille. Tänä kesänä hautakivissä lukee Junnu Vainion menevimpien kipaleiden riimejä. Ne tosin kertoivat totuuden tästä kylästä jo aikoja sitten:

#Turistit tulkaa tuppukylään tänne. Tumma puna peitti nenää, ei oo virkaa enää. Albatrossi joka lepäämättä liitää. Kotkan poikii ilman siipii" jne. Junnu osasi tämän kaupungin tulevaisuuden sosiologian jo vuosikymmeniä sitten.

Eikä täällä sen jälkeen ole paljon paskaakaan edes tapahtunut. Semmoista yhtä ja samaa alamäkeä koko touhu.