Matkalle lähteminen vaatii vuosi vuodelta enemmän ponnistuksia. Kaikki on hyvin näin täällä Kotkansaarella: on koiria, merta, puistoja, pääkirjasto viereisessä korttelissa, kauppakeskus kadun toisella puolen, rantaravintoloita, samat netit ja mediat kuin muualla. Ei huvita lähteä, liikkuminen on turhaa energian tuhlausta.
Tein lähtöä koko kevään, kesällä haluan ehdottomasti olla Suomessa. Jos täällä ei silloin halua elää, on parempi lähteä kokonaan pois. Selasin päivittäin runsaasti sähköpostiini tulevia matkamainoksia. Mikään ei napannut.
Sisiliassa olin syksyllä, mutta sinne olisin ehkä voinut mennä uudestaan. Hampuri oli myös listoillani korkealla, mutta nyky-Euroopan pakolaislaumat ja rynkkyarmeijat eivät houkuta. Päätin että en matkusta minnekään. Aika kuluu muutenkin liian sukkelaan erinäisissä puuhailuissa, ja pelkästään elämästä nauttien.
Vanha pomoni ja kamuni yliopistolta kuoli, olin hautajaisissa Lahdessa. Sisämaassa on kuuma, en voisi asua muualla kuin meren rannassa. Näin olen koko ikäni tehnyt. Meri on sama mutta eri. Oulussa se on kylmä ja uhkaava. Helsingissä ajetaan vesibusseilla Suokkiin ja lähisaariin. Kotkan saaristossa on oma meininki ja Siperian tappavat taigapunkit. Tästä tykkään eniten. Ikkunasta näkyykin meri, joten voin koko ajan varmistua ettei sitä ole pöllitty.
Mutta kun vaimo kertoi äitinsä tulevan vierailuille, ei kestänyt kuin puoli tuntia kun olin ostanut matkan Krakovaan. En ollut koskaan käynyt Puolassa, pidin sitä ankeista ankeimpana soviettimaana. Mutta sinne siis lensin jättäen koirat ja muun kotiväkeni hetkeksi rauhaan minusta.
Krakova on tätä nykyä in, turistit ovat vallanneet jo aikoja sitten keskiaikaisen, poikkeuksellisen hyvin säilyneen vanhan kaupungin. Hintataso on edelleenkin edullinen, iso tuoppi lähtee alle kahdella eurolla. Vodkaa piisaa kymmeniä eri merkkejä eikä sekään paljon maksa.
No siellä mä sitt asuin vanhan kaupungin laidassa Wyspianski hotellissa. Ensin tutustuin tietenkin, en mä mikään homo ole, hotellin baarin tarjontaan. Paukkua tuli, eikä siellä nipotettu Härmän malliin.
Otinkin heti eka iltana painimatsin jonkun raivohullun irkun kanssa. Eläimen lailla treenaaminen kannattaa, pystyin kiskaisemaan ukon pari kertaa kumoon. Ei tarttenut edes lyödä vaikka vanhana nyrkkeilijänä mieli tekisi aina testata erilaisten lyöntisarjojen murhaavuutta. Irkku ei enää toipunut entiselleen, vaan jätti minut rauhaan. Menestyksestä innostuneena vaadin häntä vielä uusintaotteluun. Hän ei ollut huomaavinaan minua.
Tulotaso Puolassa on matala, keskipalkka 700 euroa kuussa. Kun Puola liittyi EU:hun 3 miljoonaa tyyppiä lähti paskaduuneihin ympäri Eurooppaa. Jäljelle jääneet elävät vaatimattomasti, mutta vodkaan ja kaljaan on heilläkin varaa. Kapakat on auki aamuun saakka.
Kun otin parin tunnin nokoset jossakin yöklubin looshissa, saatoin heti herättyäni jatkaa eri vodkalatujen vertailevaa sosiologista tutkimusta taskussani olevalla faktorianalyysilla. Hyvät pojot sai Krakovan night life. Ystävällistä, siistiä, rentoa väkeä koko sakki, ei mitään Archie Bunkerin vävyn kaltaisia vihoviimeisiä polakkeja.
Keskiaikaa ja turistirysiä kiertelin muutaman päivän. Yhtenä päivänä pakotin itseni keskitysleiriin. Ovathan se Aucwitch ja Birkenau Krakovan lähellä. Liikaa kameroitaan räpsiviä turisteja. Ei pääsyt oikein fiilikseen, vaikka leireillä tapettiin 1,4 miljoonaa ihmistä, sinun ja minun kaltaisia törkyturpia.
Itse asiassa Kambodzan Phnom Penhin Tual Slengin kidutusvankila ja Kuoleman kentät jättivät samanlaisen valjun olon. Oli kuin olisi ollut New Yorkissa, kaikki oli telkusta tuttua, moneen kertaan nähtyä huttua. Eikä keskitysleireillä edes myydä viinaa. Sapuskaksi tarjolla vain perunalastuja. Ensi kerralla otan omat eväät mukaan, vaikka ensi kertaa ei koskaan tule.
Maaseutu Krakovan ympärillä on hienoa, vihreät kunnaat, erittäin hyvin pidetyt talot, polakit ovat siistiä väkeä. Turismi tosin on hyvää vauhtia pilaamassa maisemat. Ihmisjoukot ympäri maailmaa tallaavat kuin heinäsirkat kaikki mestat jotka on suosiossa.
Esimerkiksi italialaisia ravintoloita paskamuonineen on keskustorin ympäristössä samaan tapaan kuin Venetsian rautatieaseman lähellä. Pitäjät tietää että tyyppi ei kummiskaan tule koskaan takaisin, syötetään sille muovin makuista spagettia, Camorran dioksiinijuustoa kerättynä Napolin kaatopaikoilta.
Puolalaiset sapuskat ja ryssäläiset pelmeenit sen sijaan olivat hyviä. Krakova on keskellä Eurooppaa, ruokakulttuuri tuo mieleen Wienin. Raskasta ja rasvaista. Aamiasbuffetissa hotlassa Krakovan makkaraa sipulilla ja sinapilla. Toki kokkelit sun muut samoin kuin muualla maailmassa.
Jos jotain pitäisi valittaa niin kunnon viinejä ei kohtuu hintaan saa. Mutta mä juonkin tätä nykyä vain väkeviä, kaljaa lantringiksi. Näillä eväin selvisin reisssusta hyvin, vaikka paluukoukkaus Berliinin läpimädän Tegelin kautta olikin pohjanoteeraus. Uusi lentokenttä on odottanut jo 10 vuotta, että saisi tarkastajat antamaan luvan sen aukaisemiseen. Mutta aina löytyy jotain häikkää. Alkuperäinen budjetti oli miljardi euroa, nyt on jo kulunut kuusi, joku ulkona huusi.
Paluu rakkaalle Kotkansaarelle sujui mukavasti. BVähän siinä torkuin matkan rasituksia, mutta sitten taas kaksi kultaista noutaja kasaan ja tunnin reissu puistoja, rantoja, toria, katuja pitkin.
Venäläiset turistit ovat palanneet! Liikkuvat ikkunamme alla suurissa ryhmissä pällistelemässä Sibeliuspuistoa. Alakerran pankin ikkunan asuntoilmoituksiakin eräät taasen tutkivat. Vissiin on pimeää rahaa sukan varressa ja se pitäisi jollakin verukkeella saada Venäjältä ulos ennen kuin Putinin mafiavaltion hajoaa
Tähän voi tosin kulua vielä pitkä aika, sillä oligarkit eivät luovu koskaan vapaaehtoiesti tai pakolla vallastaan. Ei ole enää maailmassa paikkoja jonne jemmata kansalta pöllityt miljardit takuuvarmasti, eikä mestaa minne itse paeta. Trump Towerkin on tutkimusten kohteena, eikä sitä kautta voi enää ostaa ylihintaisia asuntoja Amerikasta.
En tunne Kotkasta kuin tämän keskustan Kotkansaarella. Muualla Kotkassa asuvat valittavat kaupungin keskittävän kaiken tänne. Mutta kun hajanaista kaupunkirakennetta ei ole enää varaa ylläpitää, niin minne se sitten pitäisi sijoittaa?
Tänne on näillä näkymin tulossa Kantasatamaan tuohon ihan meidän viereen 3000 opiskelijan Xamk ammattikorkean uusi kampus. Jättioutletkin on edelleen suunnitelmissa mutta varaan ei kannata laskea mitään. 3000 opiskelijaa toisi rajusti lisää ostovoimaa kaupoille ja ravintoloille, asuntojen hinnat ja vuokrat pomppaisivat. Tosin nimbyilyäkin harrastan; eikö se toisi rauhattomuutta jos räkänokkaopiskelijoita hortoilisi keskustassa pilvin pimein? Asioilla on puolensa.
Ei mulla muuta, voin hyvin, treenaan sikakovaa edelleen, ei sairauksia, paino ihanteessa, elämä tasaisessa mielihyvää tuottavassa kuosissa, enkä enää edes paljon käy kapakoissa. Ei huvita, himassa paljon parempi meininki ja kaupungin kaduilla. Koirat voivat hyvin, ei sairauksia, saavat terveellistä tieteellistä ravintoa, liikuntaa yllin kyllin ja saavat myös seuraa toisistaan. Ei tule aika pitkäksi.
Kotkansaarella kenenkään ei tarvitse olla yksin, kuten lämpimillä säillä puistoihin pesiytyvät narkkarialkoholistit todistavat. Onneksi poliisi on määräyksestäni rythtynyt antaa niille porttareita keskustaan. Pakolaisten määrä vähenee tasaisesti mutta varmasti. Ja jos ne saavat huijattua itselleen turvapaikan, muuttavat kaikki saman tien Helsinkiin. Siellä kun on slummit jo valmiina.
En ole aivan varma tykkäänkö nykyisestä tavasta juoda smoothie’ ita? En ole varma monesta muustakaan asiasta. Mutta siitä olen varma, että minä kuolen sitten kun aikani on täysi.
Muuten olen sitä mieltä että Kymensanomat on Suomen surkein lehti, juoppoja ja läskejä tätejä toimitus täynnä. Buffit ja uutiset julkistaan samanarvoisina. Onneksi meille ei tule lehtiä.
