Pienen kaupungin hiljainen elämä

Vaikka Helsingin terveyskeskus tekikin kaikkensa tappaakseen mut, ja vielä valehteli julkisesti pokkana antaneensa asianmukaista hoitoa, alkaa tilanne olla hiljalleen ennallaan. Kosto alkaa vähitellen saada muotonsa. Silmä silmästä, hammas hampaasta. Tosin ensin haen kunnon korvaukset kuolemanvaaraan saattamisesta, mutta niitä laskevat asiaan hyvin perehtyneet juristit.

Olemme siis viettämässä lokoisaa kevättä täällä Kotkassa. Emme enää palaa kuin väliaikaisesti stadiin. Joitain sovittuja töitä täytyy käydä hoitamassa, vaikka ei yhtään huvittaisi. Mutta aika pian se on sitten se elämä täällä pienen kaupungin rauhassa.

Elämä kulkee täällä rauhallisempaa tahtia, mutta rantaterasseja ja muita oleskelupaikkoja piisaa. Jos nyt stadiin haluaa, niin reilussa tunnissa sinne hurauttaa uutta moottoritietä. Lentoasemalle joku hurja on ajanut täältä tunnissa. Kaikki on siis edelleenkin lähellä mutta onneksi riittävän etäällä. Sähkövempaimet ja nettikaupat toimivat täälläkin joten mistään ei jää paitsi.

Kaikki on rauhallisempaa. Tyhjien kapakoiden estetiikkaa voi koiran kanssa liikkuessa harrastaa Luis Bunuelin tavoin. Toki niissä muuta porukkaa käy mutta merenmaisemissa en tunne seuraa kaipaavani.

Olen jopa täällä päässyt eroon turhasta tavastani hukata aikaa lukemalla. Pakotin Pomon perumaan Hesarin, koska se on huono lehti ja vie aikaa hukkaan. Olen mä yrittänyt tavata joitain klassikkoja mutta eipä ole isommin kiinnostanut. Yritin jopa lukea Rosa Liksomin Finlandia palkittua Hytti kutosta, jonka löysin kirjaston kierrätysloodasta. Kovasti pinnistäen jaksoin melkein kymmenen sivua. Sitten kirja lensi roskikseen. Bruce Chatwinin Patagonia, Patagoniaa olen pikkupätkissä lukenut kun se on tuttu tajuttoman kreisi pätkä.

Kun kaikkea on saatavilla liikaa, menettää se arvonsa. Peruin urheilukanavat, enkä ole Netflixistä aikoihin jaksanut mitään katsoa. Deezerinkin peruin enkä Spotifytä jaksa huudattaa. Kake Röyhkän Uhrijuhlan uutta pakotin itseni kerran kuuntelemaan mutta eipä se mua mitenkään koskettanut. Sen sijaan juuri remasteroituna ilmestynyt Led Zeppelinin Physical Graffitti kuulostaa raikkaalta.

Kotkassa ei ole paljon tekemistä, mutta ei ole stadissakaan. Täällä voi istuskella kossuvissyä lipittäen meren rannassa, Alkosta löytyy Frapin konjakkia. Mutta semmoista hissukseen ryystämistä se on tätä nykyä.

Olenhan tosi juuri parantunut pahasta keuhkokuumeesta ja vasta pari päivää olen jaksanut kaksin koiran kanssa hengailla rannoilla ja kaupungilla. Sairaalakeuhkokuume veti mut yllättävän sippiin. Ei yksinkertaisesti jaksanut kävellä, paino putosi lähes kymmenen kiloa. Tulehtuneesta leuasta valui mikrobeja keuhkoihin ja se oli sitten kova homma saada se antibiooteilla kuriin. Itse asiassa keuhkokuume on toiseksi yleisin syy johon sairaalassa kuollaan, mutta onneksi en tiennyt sitä Kirranilla. Vaikka kuntoa oli kuinka niin kaikki voimat meni hetkessä.

Nyt on taas homma reilassa ja alkaa tajuta kuinka mukavaa täällä Kotkassa on viettää toipilaselämää Taikavuoren Hans Gastrupin tavoin. Gastrup keksi vaikka mitä tekosyitä saadakseen jäädä keuhkoparantolaan, mutta kun hän sieltä lopulta lähti päättyy Taikavuori ensimmäisen maailmasodan juoksuhautoihin joissa Hans Gastrupin mahikset selvitä ovat olemattomat.

Ateenan reissu peruuntui kun olin heikossa hapessa. No matkavakuutus korvasi reissun, eikä mulla mitään vältämätöntä pakkoa edes ollut noita bailout-porukoita katsomaan. Ehkä ensi kuussa Berliiniin, vaikka kovasti on matkustamisintonkin viime vuosina laantunut. Muutama vuosi sitten hummasin Aasiassa muutaman kuukauden reissun johon mahtui yhteensä 18 lentoa. Sen jälkeen ei lentokentillä loungeissa venyminen ole kiinnostanut. Railu vuosi sitten Pomon kaa Thaimaan ja Laosin reissuun sisältyi ainoastaan 7 lentoa. Tosin autolla ajettiin pitkiä matkoja Koh Lantalle ja Laosin läpi pohjoisesta Luang Prabangista Vang Viengin happomestan kautta Vientianeen.

Elämä on mennyt siinä mielessä nappiin että en tunne että jotain olisi vielä tekemättä tai kokematta. Se on zen tilanne. Töölön teho-osastolla tilanteen ollessa kiikun kaakun ei mua mikään pelottanut, vähän ajattelin ettei tässä sovi vielä delpata muutaman lähimmäisen vuoksi. Teholla olin muutenkin niin väsynyt ja sekaisin että välillä vajosin tajuttomuuteen. Päässä oli valoshow kuin Chemical Brothersien keikalla Flow festareilla muutama vuosi sitten. Sieltä syvyyksistä oli aika kova homma kiskoa itsensä tehon härveleiden surinaan ja hurinaan.

Just joo, no Beck tulee Flow´hun joten on kai käytävä katsomassa. Sinne myydään Golden loungeen kalliimpia lippuja jotn siellä voi sitten istua massoja paossa kaikessa rauhassa. Varsinainen töniminen mua ei noilla festareilla enää innosta. Olen sovinnolla valmis maksamaan 50 euroa enemmän että saan olla rauhassa.

Vaikka olenkin stadista poistunut, joudun vajaan parin viikon päästä käymään lopputarkastuksessa Kirranilla ja hoitamaan rästitöitä pari päivää. Ehkä dr. Muzan kanssa lojutaan jossakin keskustan loungessa ja mietitään missä mennään. Mutta tuskin mä siltikään enää muutan suunnitelmaa muuttaa Kotkan merellisiin maisemiin. Asumme ihan keskustassa joten kaikkialle on lyhyt matka. Pari takkia olen sairastumisestani huolimatta ehtinyt ostaa, eilen tilasin Verkkokauppa.comista bluetooth kaiuttimet kun entiset releet ovat vielä paketissa stadissa.

Musta tuntuu että kaikki on just hyvin tässä näin.

Helsingin Terveyskeskuksen tappajalääkörit

Helsingin terveyskeskuksessa menee aina kaikki päin vittua. Surkeaa loissakkia siellä lymyilee kunnon töitä paossa veronmaksajien piikkiin. Hammasta alhaalta vasemmalta kieltäydyttiin hoitamasta kolmesta hammaslääkärissä käyntikerrasta huolimatta. Malmin päivystys ei osannut sekään yhtään mitään.

No sitten mä päädyin Meilahteen hengityskoneessa, jossa oikeat kunnon lääkärit löysivät pahan tulehduksen hampaasta jonka moitteetonta kuntoa Helsingin terveyskeskus johtajineen päivineen oli todistellut ison pumaskan. Leikkaukseen Töölön sairaalaan, sieltä teholle topimumaan. Vielä viikko päälle Kirurgisessa sairaalassa. Ja edelleen antibiootia menee ja hoito on kesken.

Kaiken huipuksi Helsingin Terveyskeskukseksen hysteerinen ämmälauma lähetti minulle tänään paksun nivaskan jossa kukin vuorollaan todistelee hoidon olleen asianmukaista. Minkä hoidon? Mitään hoidettavaa ei Helsingin terveyskeskuksen hammaslääkäri ja Malmin päivystys edes löytänyt, nyt koko elättisakki yhtenä suuna vannoo hoidon olleen asianmukaista. Jos erikoissairaanhoidon lääkärit eivät olisi hoitanet hommaa nopsaan ammattitaidolla olisi siinä henki mennyt, mutta he ovatkin muita kuin nämä terkkarin julkisen sektorin elätit.

Onneksi nämä tyhmät ämmät ovat lähettäneet omilla nimillään tapauksesta tekemänsä johtopäätökset jotka näin ollen kirjoitan tänne loppumaailmanhistoriaksi kunniaksi Helsingin terveyskeskuslääkärien moitteettomasta toiminnasta:

Pumaskan on allekirjoittanut vs, osastopäälikkö Seija Hiekkanen, jolla ei ole mitään lisättävää vs. johtajahammaslääkäri Merja Aueron lausuntoon. Muistioon on kirjoitettu että se on salassa pidettävä mutta minulla ei ole asiassa mitään salattava, joten julkaisen koko paskan.

Pihlajamäen terveysaseman ylilääkäri Paula Pihlaja kertoo pitkään kipulääkityksista ja perustelee miksei lähettä erikoislääkärille minulle annettu: "Potilaitten lähettämistä erikoissairaanhoitoon on ohjeistettu melko tarkoin kriteerein ja tämä voi vaikeuttaa potilaan oireen syyn tarkkaa määritystä sekä oikean hoidon löytämistä"

Eli siinä tämä Pihlaja suoraan myöntää hoitovirheen viittaamalla epämääräisiin "melko tarkkoihin kriteereihin". Kun kerran hengityskone ja teho-osasto on käyty läpi, jää jäljelle enää kuolema. Mutta ilmeisesti näille tolloille Helsingin terveyskeskuksen eri puolilla ei edes se riitä. Kuinka joku täysjärkinen edes kehtaa kirjoittaa omalla nimellään em. Paul Pihlajan tavoin? Näin täydellistä älyttömyyttä harvoin kohtaa edes Helsingin terveyskeskuksessa.

Sitten seuraa kymmeniä sivuja potilaan pallottelua hammaslääkärin ja terkkarin välillä. 16.12 Haartmannin sairaalasta lähete hammaspuolen kipupolille. Se käsiteltiin vasta kuukauden päästä ja aika soitettiin 24.3. eli en vieläkään olisi tän terveyskeskuksen systeemien kautta saanut apua. Yhdelläkään lääkärillä ei tullut mieleenkään että kipu johtui juuri siitä hampaasta jota valitin. Kuukausien aikana se ehti kaikessa rauhassa mennä tappokuntoon näiden hölmöläisten siirtäessä vastuuta toinen toisilleen.

Hammasröntgen otettiin lokakuussa. Sitten se katosi kolmeksi kuukaudeksi ja saapui Helsingin terveyvirastoon helmikuun alussa. Joku hallintolääkäri soitti minulle että olihan sieltä pari reikää löytynyt, vaikka jo kahdesti oli hampaiden moitteeton kunto todettu. Kävin Helsingin yliopiston hammastieteen laitoksella jossa naislääkäri todisteli ettei näytöltä näe reikiä. Lisäksi hän totesi kipeän alahampaani kasvaneen hieman väärään asentoon, mutta kivun syyksi se ei hänellekään kelvannut.

Hammaslääkärien mokattua koko jutun alettiin leukakipua hoitamaan kolmoishermosärkynä. Menin yksiyiselle maan parhaalle spesialistille ja selitin tilanteen. Hän kysyi eikö tosian hampaista ole löytynyt mitään vikaa? Olin käynyt 3 kertaa valittamassa, mutta priimat ovat. Ei kuulemma tyypillinen tapuaus mutta neuropaattista kipua joka tapauksessa. Kovat myrkyt kehiin.

Homma meni pahempaan suuntaan. Sitten olikin edessä reissu Malmin sairaalan päivystykseen. Siellä huonosti suomea puhuva Pushkar Yurly niminen lääkäri ei mitään alkanut tutkimaan, vaan sanoi ettei voi kirjoittaa minulle lyricaa. En edes ollut sitä vailla, mutta mitään hoitoa voltaren piikkiä lukuunottamatta ei tältä kelvottomalta pushmanni mamulta lohjennut. Mistä näitä kielitaidottomia epäpäteviä aina riittäkin Helsingissä sairaaloiden päivystykseen? Toki sinne ei kukaan normaalijärkinen mene hommiin joten hullut siellä ottelevat keskenään tiskin molemmin puolin.

Järkevät lääkärit kirjasivat kivun lokalisoituvan vasempaan alahampaaseen mutta yksikään hammaslääkäri ei tätä ottanut tosissaan. Hyvien lääkäreiden nimiä en täällä loppumaailmanhistoriaksi julkaise, ainoastaan kelmien.

Näköjään tämä Helsingin terveyskeskuksen vastine loppuu tähän eli ennen tapauksen huikeaa finaalia. Onneksi minulla on vielä esitellä Malmin päivystyksestä toinen epäpätevä lääkäri. Sitä ennen täytyy kuitenkin todeta, että vastineet elävät reaalitapahtumista erillään. Kun nämä rähjät ämmät ovat sentanneet vastauksiaan, on erikoissairaanhoidossa paiskittu hommia tosissaan asioiden hoitamiseksi. Kukaan ei tosin vaivaudu kertomaan siitä Helsingin terveyskeskukselle, erikoislääkärit tietävät sen ammattitaidottomuuden ja toivottomuuden. Yrittävät elää kuin sitä ei edes olisi. Kunpa ei olisikaan...

Sitten mentiinkin jo lanssilla Malmin päivystykseen. Siellä oli vastassa nuori oikein epäpätevä lääkäri, Ari Salo ammattikuntansa häpeäpilkku jo uransa ensitaipaleelta lähtien. Meikäläisellä oli vaikeuksia pysyä pystyssä, tajunta alkoi olla titityy. Tämä Ari Salo ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa mitään akuuttia hoidon tarvetta. Tulehdusarvojen kuulin Töölön sairaalassa olleen tuollon jo 51 mutta tätä ei Ari Salo ollut edes huomannut. Töölön sairaalan ja Kirranin lekurit kävivät usean otteeseen kysymässä ja kummastelemassa miksei Ari Salo ollut reagoinut. En mä mitään tiennyt, sillä ei tämä Ari Salo mullekaan mitään asiasta maininnut.

Seuraavana aamuna puoli päätä turvoksissa. Sairaalaan, seuraavana päivää hengityskoneeseen ja Meilahteen. Siellä vaiva siis löytyi juuri siitä hampaasta jota olin lukemattomia kertoja eri lekureille Helsingin Terveyskeskuksessa valittanut. Töölön ja Kirranin kirurgit leikkasivat hampaan pois ja tekivät dreenit kaulaan mädän valua pois. Itse heräilin vasta seuraavana aamuna Töölön teholla. Tilanne oli aika vakava ja sekava, mutta kyllä mä jotenkin tajusin jääväni henkiin. Lääkäri joutuivat tosin tappelemaan lähes 400 nousseiden tulehdusarvojen ja 200 verenpaineen kanssa useampia päiviä.

Hyvä puoli on että henkiin jäätiin, vaikka Helsingin Terveyskeskus yritti loppuun saakka tappaa minut kieltäytymällä hoitamasta sitä vaivaa jonka ilmoitin vaivaavan. En pysty itse kirjoittamaan itselleni lähetettä erikoissairaanhoitoon, joten tässä suhteessa olisin valmis palamaan Hammurabin lakiin, eli silmä silmästä, hammas hampaasta. Helsingin terveyskeskuksessa liikkuisi näin ollen tätänykyä paljon hampaattomia hammaslääkäreitä.

Helsingin Terveyskeskuks on lääketieteen häpeäpilkku poliitisesti valittuine johtajineen. Erikoissairaanhoito HUSissa on maailman huippua mutta iso osa potilaista ehtii delpata ennen kuin sinne pääsee. Erityisesti näin hankkiudutaan tehokkaasti vanhuksista eroon, jonka tilastotkin todistavat.

Eli läkärin oikeudet pois kaikilta tässä jutussa nimeltä mainituilta. Korvausvaatimustani valmistelee verenhimoinen juristilauma. Tämä ei lopu vielä tähän, vaan ensi kuun alussa lähetän Töölön sairaalan ja Kirurgisen sairaalan raportit tapauksesta kun hoito saadaan loppuun.