12/30/2014
Year of the Dog 2014
Tänä vuonna kaikki on muuttunut helpommaksi, melkein liian helpoksi. Olen enimmäkseen istunut olkkarin sohvalla viihdytyslaitteiden ääressä ja huomannut koko maailman olevan napin painalluksen päässä. Onneksi on koira ja kuntosali, muuten en liikahtaisi enää tästä mihinkään. Kun elämä on liian helppoa eikä ole tarve ponnistella ihminen jotenkin uppoutuu härveleidensä sekaan, eikä tunne tarvetta entiseen malliin tungeksia lentoasemilla, ostoparatiiseissa, rokkikonserteissa. Lama on iskenyt Helsinkiin, ei täällä enää paljon mitään kunnon ulkomaalaisia pumppuja edes näy, Vain Elämää ja Kaija Koo ovat vallanneet laskukauden estradit. Venäjä on romahtanut, enää ei sinne matkaa huippubändit koukaten Härmän kautta.
Olen pistänyt talteen pari sataa leffaa, kun netissä on 1800 tuntia tallennustilaa. Olen kovasti yrittäen saanut vasta 800 tuntia ikuisuutta talteen. Lisäksi tallentava digiboxi kätkee sekin monta sataa tuntia dokkareita, leffoja, ties mitä. Ei näitä kaikkia tule koskaan katsottua, varsinkin kun panen lisää talteen päivitäin. Olen tukenut katoavaa dvdteollisuutta ostamalla; Kylmän ringin kaikki tuotantokaudet, samoin Wiren, Jacques Cousteaun Merten kaikki salaisuudet, sekä Speden kaikki leffat, ei Uunoja. Katselen niitä joskus jossain, ehkä ensi kesänä mökillä tai keväällä Vietnamin pohkoisessa vuoristossa SaPassa. Hyvä jemmata kamaa, ei tyhjyys keskellä tätä täydellistä kaikkeutta pääse iskemään. En tosin tiedä mitä se tyhjyys nykyään on, päiväni ovat ohjelmoidut kuin hankkimallamme robotti-imurilla.
Vanha maailma katoaa nopempaa kuin osasin kuvitella. Kuulun siihen pieneen vähemmistöön joka kerää kirjastojen kierrätyslaatikoista menneen klassikoita ja muita kauan sitten unohdettuja tähtipläjäyksiä. Ostan eurolla vanhojen tavaroiden liikkeistä mitä tahansa ja kerään sarjoja suurkirjoittajien teoksista. Mutta kamaa tulee kuolinpesistä sitä kyytiä, että varastoinnin ongelmat alkavat painaa päälle. Kannan veke kymmenen, tehdäkseni tilaa yhdelle. Miään arvoa käytetyillä kirjoilla ei ole.
Toki luen paperisia juttuja iltaisin, vaikka mulla on tilattuna Scribdin yli 500.000 teoksen e-kirjavalikoima. Sieltä löytyy teemasta kuin teemasta vaikka mitä. Economistista luen tulevien sotien historiaa edelleenkin ilmaiseksi Helsingin kaupunginkirjaston tarjoamana. Tiede ja taide ovat yhä vähemmän tärkeitä. EU:n komissio lakkautti tiedekomissaarin viran tarpeettomana. Tutkimusrahat jakaa jatkossa maiden hallitukset tekniikan tarpeisiin. Humanistit ja yhteiskuntatieteilijät, joita yliopistot syytävät rankasti liikaa, tappelevat jatkossa jämistä. Kukaan ei kohta maksa mistään mitään, joten eipä käy kateeksi syvähenkisen elämän harrastajia. Tai kirjojen kustantamisella elantoaan hankkimaan yrittävien hikipajojen väkeä. Tänä vuonna kirjojen myynti romahti lähes 20 prossaa, eikä tämä kuoppa muuta kuin syvenee. Elämä on eräiden näkemysten mukaan aina ollut sähköä, joten antaa mennä vaan. Aikaa on vain rajoitetusti kullakin ja siitä kilpailee kiivaasti kaikkea mahdollista joka vilkkuu ja välkkyy.
Olen innostunut aikauden tapaan tilamaan netistä kenkiä, takkeja, muuta turhaa vaatetavaraa. Laman aikana hinnat laskevat, deflaatio on ostamista harrastavan paras ystävä. Syksyn mittaan olen ostanut netistä 50 prossan alennuksella kolmet kengät, takkejakin on vaikka mistä mallista pahan päivän varalle. Samalla näen kuinka kuolemaa tekevä Stockmann häviää kirkkaasti vaatekaupassa netissä saksalaiselle Zalandolle, jolla on satakertaiset valikoimat. Stockmann myy alennuksella tuotteita jotka olivat sen varastosta loppu jo ennen kuin se edes aloitti alen. Ole tässä sitten kotimaisen huijaamaan kaikin tavoin pyrkivän kaupan suosija.
Levyjä en ole enää vuosiin hankkinut. Spotifyn ja Deezerin Premium tilaajana soittamista piisaa 30 miljoonan stygen verran. En tarvitse kuin Spotifyn mutta tilaan kuitenkin jostain syystä myös Deezeriä, samoin kuin Netflixiä josta en jouda paljon juttuja katsomaan. Kaikki on niin sairaan halpaa että kympillä kuussa tilaisin toki enemmänkin kuin Scribdin, Spotifyn, Deezerin, Netflixin, Aku Ankan lataamon. Odotankin Amazonin e-kirjaston Kindle Unlimitedin tuloa Suomeen. Suomalaisia kirjoja en juuri lue muuta kuin tietokirjoja, joten ei se mua haittaa vaikka täällä ei kattavia e-kirjastoja ole tarjolla.
Matkojakin myydään sellaisella alennuksella että ei edes huvita matkustaa minnekään. Nytkin Finnair myy Bangkokin lentoja hintaan 599 euroa ja samalla saa sen asiakasohjelmasta tuplapisteet, joilla voi matkustaa puoli-ilmaiseksi jonnekin Eurooppaan. Kaikkea on niin, niin paljon liikaa deflaation aikana puoli-ilmaiseksi tarjolla. Tämä ei voi päättyä kaupallisten toimijoiden kannalta hyvin.
Nyt tarvittaisiin toisen maailmansodan kaltainen shokki jotta tavaroille olisi tulevaisuudessa kysyntää. Kiinakin alkaa vajota sisäisiin velkoihinsa ja maaseudun asukkaille täyttämättömiin lupauksiin. Venäjä pelasi kovaa peliä ja meni perseelleen ennen kuin lännessä edes harkittiin kovien keinojen käyttämistä. Jos Putinin kleptokraattinen Venäjä suljettaisiin kansainvälisestä Swift maksusysteemistä, menisi maa muutamassa päivässä konkkaan. Öljyn hinnan romahdus hoitaa tosin saman kovaa vauhtia ja nyt pelätään että lännen veronmaksajat joutuvat Kreikan tavoin tukemaan myös Venäjän pankkeja saatavien turvaamiseksi. Putinin aika alkaa olla loppu, eikä hänellä ole jäljellä kuin päätön ulkopoliittinen uhoaminen. Mutta kun hyperinflaatio kiihtyy, sapuska loppuu kaupoista, pankit kaatuvat, se on sitten tämänkin diktaattorin aika lähteä käpälämäkeen, löydetään vissiin Sadam Husseinin tavoin piileksimästä jostain maakuopasta.
Koska maailmansotaa ei taida sittenkään tulla tarvittaisiin maailman laajuisen kysynnän elvyttämiseksi joku muu suuri täräys; Kalifornian pitkään tuloaan tehnyt megamaanjäristys, Tokion uppoaminen mereen, Venäjän vallan vaihdon myötä alkava infran ja teollisuuden systemaattinen jälleenrakennus. Euro katoaa kuitenkin eikä kukaan täysjärkinen jää sitä kaipaamaan. Kansallisiin valuuttoihin palaaminen pelastaa toki Suomen mutta latinalaiselle Euroopalle käy lopulta kaikessa kähminnässään köpelösti. Italia, Espanja, Portugali ja suurin dinosaurus Ranska; se on tack och adjö. Suomi on niin pieni kaupunkivaltio, että kun saadaan pari laivaa myytyä ulkmaille vaihtotase kääntyy hetkessä ylijäämäiseksi. Suomi tulee pärjäämään vaikka tästäkin olisi hyvä tehdä kostoksi muille jonkin sortin veroparatiisi kasinoineen ja bordelleineen. Las Finland Las.
En saisi kirjoittaa mitään yleistä pahekuntaa herättävää, organisaatio ohjeistaa. Mutta ennemmin menee organisaatio kuin minä. En tee sillä enää yhtään mitään, siinähän lähettelevät some-ohjeita.
Vuosi meni nopsaan, kaikki vuodet menevät. Olen siirtynyt käyttämään iPadia enkä osaa kirjoittaa sillä mitään pitempää. Nytkin kaivoin tän läppärin esiin jotta sain vastattua vuoden aikana Youtube sivulleni tulleisiin kommenteihin. Ihmettelen miten olen jaksanut tehdä sinne 171 videota pääosin matkoiltani vieraisiin maihin. Nyt ei huvita ampua väkeä millään aseilla. He kulkevat hiljaa ohitseni hautoihinsa.
Katselen heitä usein kahvilan ikkunan lävitse, eivätkä he osaa aavistaa jonkun kirjaavan hetken heidän lyhyestä vilauksestaan planeetan pinnalla. Hautausmailla en ole jaksanut enää vuosiin käydä, koska kuolleet eivät enää puhu minulle, vastaa kysymyksiini. Siellähän lepäävät. Tänä vuonna lähtivät Pöksymäestä Pastori, Painonnostaja, moni muu. Baari lojuu hyljättynä suljettuna lumivaipan peitämänä. Kukaan ei kohta muista kaikkia heitä sailoreita jotka lähtivät sieltä humpaten hautaansa. Eikä uusia enää tule tilalle, nykyihmisillä on ne asuntolainansa ja perheensa, eivät jouda maleksimaan typötyhjässä ravintelissa. Tipahtaneista on muutenkin vain riesaa, onneksi osaan tätänykyä vältellä heitä.
Mäkin olen vähentänyt dokaamista radikaalisti, vaikka joskus imaisen pullon Frapin konjakkia. Nuoriso kautta maailman suosii viskiä, vanhemmat vodkaa ja olutta. Mulle passaa hyvä konjakki, liekö rypäleissä sen taika? Rotterdam, Vlatava, Tornin ateljeebaari, Kaivokadun Pickwick, vanha kunnon Botta ovat mestoja joissa keskustassa asioidessani viihdyn. Kun luin lehdestä että stadin kallein tuoppi on Kämpissä kävin heti siellä kittaamassa muutaman. Muistaakseni se oli about 13 euroa, joka ei musta ole edes mitenkään paljon. Muutenkin kannattaa varoa mestoja joissa tuoppi maksaa alle 7,50 euroa. Niissä pyörii narkkarit, liivipyöräläiset, pikkurikolliset, mielisairaalasta pihalle potkitut.
Eli mulla ei ole tästä vuodesta mitään kerrottavaa. Olen vanha, ehkä onnellinenkin. Ehkä luen liikaa, ei jää aivoille tilaa toipua. Lisäksi nettivempaimien led-näyttöjen epäillään aiheuttavan silmänpohjien vammautumista josta seuraa sokeus. Mutta mitä sillä on väliä kun äänikirjojakin on tziljoona odottamassa. Millään ei ole mitään väliä, ei edes elämällä. Ja kun sanon näin tiedän asioiden olevan hyvin. Pitäisi vissiin pakata laukku ja lähteä hortoilemaan uusiin seikkailuihin johonkin kerta kaikkiaan toivottomaan mestaan. No Kalkutan jälkeen sellaista on vaikea löytää. Turha yrittää, tiedän paskamestoistakin liikaa. Tuijotan MTV Totalilta Valioliigan fudista kuin dementikko, vaikka tiedänkin sen olevan silkkaa ajan hukkaa.
Ei mulla muuta. Koira pelkää uudenvuoden raketteja. Kuuntelen Airin Walkie Talkieta. Luen Tapaus Hodorkovskia. Njassa on alkanut taasen soittaa paskaa musaa Radio Helsingin ohjelmissaan. Loistavat Erkot odottaa kirjaston e-kirjana mutta enpä taida nyt jaksaa. Televisiosta tulee mäkihyppyä.
9/19/2014
I Almost MadeIt
Keväällä mielessäni oli jotakin jonka halusin sanoa tällä foorumilla. En kuitenkaan löytänyt aikaa sen sanomiseen. Se oli mielessäni vielä heinäkuussa. Nyt muistan vain etten muista. No sanominen on muutenkin vanhanaikaista. Jatketaan samaan malliin. Muistelen vielä joskus kuinka kesällä muistelin mitä keväällä muistin. Kohta kylmät saapuvat enkä minä aio jäädä tänne sitä märehtimään.
5/24/2014
5/13/2014
2/16/2014
Ghost Monkey Business
Never say never. No ny me tilattiin Hesarin Ipad verisio koska tarjouksen mukana tulee lukuoikeus kaikkiin Aku Ankkoihin alusta vuodesta 1951 alkaen. Kun luin päivällä Hesaria about 5 vuoden jälkeen eka kertaa se tuntui jotekin kuin olisi palattu reaalisosialismiin. Aika heikkoa tämä lehden oma toimituksellinen taso edelleenkin on, ehkä entistäkin heikompaa. Mutta Hesari onkin menneen ajan jäänne, jonka alamäkeä ainakin minä seuraan tyydytyksellä.
Joku Liiten niminen tyyppi esimerkiksi kolumnissaan esitti että historian opettaminen lukiossa on ihan turhaa. Meinasin heti perua eka päivänä tilauksen. Idiotti ämmä, eikä hän edes tekeleessään esitä mitä historian tilalle pantaisin, vai oltaisiinko muuten vain jouten? Kai mä sitä Hesaria nyt kuitenkin selaan ku siihen on lukuoikeus, mutta tämä ainoastaan Aku Ankan ansiosta.
Mä oon lukenu iät ajat Economistia, se on ainao lehti jota olen enää vuosiin tilannut. Kun sitä lukee viikoittain tulee jotenkin sääli kun näitä härmäläisiä mediatuotteita seuraa. Litenin kolumnin olisi päätoimittaja - jonka nimestä ei haisuakaan - tullut lähettää punakynällä sutattuna bumerangina takaisin. Sen sijaan hän olisi voinut omin sanoin kertoa jonkun Economistista pöllimänsä jutun, sieltä voi jo tänään lukea mistä suomalaiset jäljellä olevat senttarit ylihuomenna omissa nimissään skrivaavat.
Mutta vaikka maksan 200 euroa Economistista vuodessa vapaaehtoisesti, on suomalainen hyvinvointivaltio päättänyt antaa sen mulle jatkossa ilmaiseksi ipadilla luettavaksi. Helsingin kaupunginkirjaston Zinio palvelusta sen saa ilmaiseksi ladattua, ja sama versio on kuin mistä olen maksanut. Ole tässä sitten taantuvan median tukija kun yhteiskunta tuputtaa kaiken ilmaiseksi. Spoitfy premiumkin maksaa vaivaisen kympin kuussa ja indieleffojakin saa katsella ilmaiseksi kaupunginkirjaston kautta joka pelillä. Internetissä kaikki toden totta muuttuu ajan myötä ilmaiseksi!
Tosin Suomen eduskunta aikoo pysytellä paperissa ja lyijykynissä kun tabletin ja kännyn käyttö paperinivaskoiden sijasta kielletään istuntosalissa. Eli poliitikot ajavat taaksepäin ja samalla hokevat että nyt pitäisi keksiä uusia tapoja elää ja olla.
Ja onhan tässä taas joutunut Salmisaaressa lamppaamaan erinäisiä kuittisotkuja selvittämässä. Mutta tähän olen jo tottunut ja juttujen sisällöt ovat aina samaa kaavaa noudattavia. Hyvin monen yrityksen nimeksi voitaisiin oikean asianlaidan ilmaisemiseksi panna lyhyesti ja ytimekkäästi "Kauppa Kuittikauppa". No kohta taas mennään metrolla kunhan on saatu mediakokonaisuus jota kuluttaa johonkin järkevään muottiin. Eli mitkä lentää ulos (kaikki kallis esittävä taide julkisin varoin tuettuna) ja mitkä saa jäädä jäljelle (tabletti jota en sitäkään ole omin rahoin ostanut.)
2/13/2014
Crime and Punishment
Viitaten alla olevaan uutiseen; Eikö se ole hyvä että hämärämiesten toimia voidaan tarkkailla kaikessa rauhassa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tasaisen ylläpidon vuoksi? Tietosuojaihmiset ovat lausunnoissaan systemaattisesti pihalla rikollista toimintaa suojellevissa lausunnoissaan. Ei poliisilla ole resursseja alkaa systemaattisesti viattomia kansalaisia vainoamaan. Hämärän puuhamiesten toimien pitkäjännitteinen tarkkailu koituu oikeusvaltion hyväksi, ei tuhoa sitä.
Mutta sano se sitten näille tietosuojaihmisille, jotka ovat aina ja kaikessa vain rikollisen toiminnan etua puolustamassa. Ei rehellisellä ihmisellä ole mitään salattavaa, vaikka tinanapit kävisivät vaikka tilit tutkimassa. Harmaan talouden tyypit siinä näppinsä polttavat, joten toivotetaan rekisteri tervetulleeksi åaikakasi, jonne jokainen voi lähettääm havaitsemiaan rikollisia väärinkäytäksiä koskevat epäilynsä.
*********
Helsingin Sanomat
Poliisi voi jatkossa kirjata rekisteriinsä henkilöitä pelkän epäilyttävän käytöksen tai olosuhteiden vuoksi, kertoo Aamulehti. Uusi havaintotietorekisteri tuli voimaan vuodenvaihteessa. Rekisteriin kirjataan henkilöitä tai tapahtumia, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan. Tiedot pysyvät rekisterissä kuusi kuukautta.
Käytännössä esimerkiksi vihje hampun hajusta rappukäytävässä yhdistettynä poliisin havaintoon siitä, että tietyssä asunnossa käy paljon väkeä, voidaan merkitä rekisteriin, kertoo Poliisihallituksen rekisterinpitopäällikkö Jari Råman Aamulehdelle.
Uutta rekisteriä on syytetty yksityisyyden suojan vaarantamisesta. Tietosuojavaltuutettu taas on ollut huolissaan siitä, että kuka tahansa voi joutua rekisteriin yksittäisen poliisin epäilyn takia.
Råmanin mukaan paikalliset havainnot voivat auttaa rikosten torjumisessa.
Rekisterin käyttöönottoon menee vielä kuukausia.
*******
Suomessa ote lipsuu muutenkin tosi pahasti. Huumepoliisit ovat kohta kaikki stadissa istuneet vuorollaan pytyssä, ja juttu senkun vain leviää kuin pullataikina. Ilmeisesti huhujen mukaan tutkintaa vaaditaan laajenettavaksi koskemaan koko Helsingin poliisilaitoksen toiminnan laillisuutta. Näin olen kuullut muutaman asiasta ainakin omasta mielestään perillä olevan tahon esittävän. Kuulemma harmaan talouden yksikössä on liikkunut myös paljon rahaa...
Olivatpa huhut totta tai ei, tulisi oikeuskanslerin käynnistää koko helsingin poliisilaitosta koskeva laillisuustutkinta. Ei kai tästä muuten ikinä päästä eteenpäin, ja Suomi tippuu kolisten maailman korruptiovertauluissa. Ei kai se pomo ole pikkusakin kanssa voinut kaikkia näitä vuosia keskenään hommata ilman että muut huumepoliisissa ja laajemminikin laitoksella olisivat olleet asiasta tietoisia? Jokainen kivi on käänettävä, ja luulenpa että iso luuuta lakaisee vanhan liiton miehet ja uudet voimat pistetään remmiin uudenaikaisen tietoteknologian käyttötaidot hallussaan. Näin kai siinä tulee lopulta käymään, tai sitten maassamme on menty jälleen Haavikon sodan aikaa kuvatessaan esiin nostamaan kollektiiviseen psykoosin, jossa faktat eivät merkkaa mitään...
Mutta sano se sitten näille tietosuojaihmisille, jotka ovat aina ja kaikessa vain rikollisen toiminnan etua puolustamassa. Ei rehellisellä ihmisellä ole mitään salattavaa, vaikka tinanapit kävisivät vaikka tilit tutkimassa. Harmaan talouden tyypit siinä näppinsä polttavat, joten toivotetaan rekisteri tervetulleeksi åaikakasi, jonne jokainen voi lähettääm havaitsemiaan rikollisia väärinkäytäksiä koskevat epäilynsä.
*********
Helsingin Sanomat
Poliisi voi jatkossa kirjata rekisteriinsä henkilöitä pelkän epäilyttävän käytöksen tai olosuhteiden vuoksi, kertoo Aamulehti. Uusi havaintotietorekisteri tuli voimaan vuodenvaihteessa. Rekisteriin kirjataan henkilöitä tai tapahtumia, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan. Tiedot pysyvät rekisterissä kuusi kuukautta.
Käytännössä esimerkiksi vihje hampun hajusta rappukäytävässä yhdistettynä poliisin havaintoon siitä, että tietyssä asunnossa käy paljon väkeä, voidaan merkitä rekisteriin, kertoo Poliisihallituksen rekisterinpitopäällikkö Jari Råman Aamulehdelle.
Uutta rekisteriä on syytetty yksityisyyden suojan vaarantamisesta. Tietosuojavaltuutettu taas on ollut huolissaan siitä, että kuka tahansa voi joutua rekisteriin yksittäisen poliisin epäilyn takia.
Råmanin mukaan paikalliset havainnot voivat auttaa rikosten torjumisessa.
Rekisterin käyttöönottoon menee vielä kuukausia.
*******
Suomessa ote lipsuu muutenkin tosi pahasti. Huumepoliisit ovat kohta kaikki stadissa istuneet vuorollaan pytyssä, ja juttu senkun vain leviää kuin pullataikina. Ilmeisesti huhujen mukaan tutkintaa vaaditaan laajenettavaksi koskemaan koko Helsingin poliisilaitoksen toiminnan laillisuutta. Näin olen kuullut muutaman asiasta ainakin omasta mielestään perillä olevan tahon esittävän. Kuulemma harmaan talouden yksikössä on liikkunut myös paljon rahaa...
Olivatpa huhut totta tai ei, tulisi oikeuskanslerin käynnistää koko helsingin poliisilaitosta koskeva laillisuustutkinta. Ei kai tästä muuten ikinä päästä eteenpäin, ja Suomi tippuu kolisten maailman korruptiovertauluissa. Ei kai se pomo ole pikkusakin kanssa voinut kaikkia näitä vuosia keskenään hommata ilman että muut huumepoliisissa ja laajemminikin laitoksella olisivat olleet asiasta tietoisia? Jokainen kivi on käänettävä, ja luulenpa että iso luuuta lakaisee vanhan liiton miehet ja uudet voimat pistetään remmiin uudenaikaisen tietoteknologian käyttötaidot hallussaan. Näin kai siinä tulee lopulta käymään, tai sitten maassamme on menty jälleen Haavikon sodan aikaa kuvatessaan esiin nostamaan kollektiiviseen psykoosin, jossa faktat eivät merkkaa mitään...
2/12/2014
Breaking back in Helsinki
Vaikka olenkin kertonut lopettavani kirjoittamisen, alan kirjata tänne tapahtumia taistelustani Suomen korruptoitunutta poliisia ja Pöxymäkeen pesiytynyttä huumehörhösakkia vastaan. Tutkimus on fiktiota, joten samalla tutkaillaan sananvapauden rajoja ja tehdään poliisin tutkijoista valituksia oikeuskanslerille. Ehkä saan näin vähän vauhtia elämääni, sillä paha on murrskattava lopullisesti rauhaisasta suomalaisesta yhteiskunnasta, vai mitä tutkija Suomela tai mikä vittu sen jepariapinan nimi olikaan?
1/30/2014
Chinatown Bangkok - Blade Runner Scenes
http://www.youtube.com/watch?v=YCb7yFA-R8c&feature=share&list=UUL4YRv-TPhmQbPILrdbqK6g&index=4
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)