Coconut Bar
He tulevat kaikkialta Suomesta, pohjoisesta, idästä, etelelästä. Monet tulevat useamman kerran vuodessa. Mitään parempaa he eivät ole elämältään vailla, vaan rantaremmissä Coconut baarissa Pattayan rantabulevardilla on kaikki mistä he ovat haaveilleet. Monet jermut ovat vanhoja Shotsin kävijöitä, eräskin laski käyneensä siellä 27 kertaa. Venäläiset huorat kun osasivat jopa Pattayan pimuja paremmin tehdä isännät tyytyväisiksi. Thaipimujen kanssa saattaa joskus olla vähän niin ja näin.
Tarjontaa naisrintamalla Pattayalla kuitenkin riittää pilvin pimein sadoissa baareissa, rantabulevardilla, ihan missä farang nyt sattuukaan kulkemaan. Uutena erikoisuutena venäläiset huorat joita alkaa olla muutenkin venäläisten turistien tätä nykyä kansoittamalla Pattayalla liikaa. Kuulemma eritysesti arabit ja neekerit ovat heidän perässä pillua jahtaamassa. Joskus toki turistitytökin heittävät rahojen loputtua huoran kuteet niskaan ja lähtevät tuhansien, ja taas tuhansien pimujen joukkoon etsimään turskaa.
Mutta Coconut baarin pojat ovat jo nähneet elämästä kaiken mahdollisen. He eivät hötkyile tyttöjen perään, tai eivät ainakaan julkisesti siitä pidä täystollojen tapaan meteliä. Lähes seitsemänkymppinen Miljoona Matti, entinen mersukauppias, tosin jaksaa mainostaa mieskuntoaan. Jutun juoni menee poikkeuksetta jotenkin tähän tapaan: ensin Miljoona Matti on pannut pimua hieromalaitoksessa ja sitten lukemattomia kertoja läpi yön hotellihuoneessaan. Joku tosin väittää kaiken takana olevan Viagran paikallinen vastine Kamatra. Kuulemma selainen geelitahna niellään ja ei muuta kuin panoksi!
Miljoona Matti kävi ensimmäisen kerran Pattiksella jonkun kaverinsa kanssa. Heillä oli yhteinen huone, jonne Matti raahasi naisen toisensa perään. Kaveri halusi olla vaimolleen uskollinen ja ne 2 viikko olivat yhtä painajaista hänelle. Kaikki pyyhkeet aina spermassa ja ties missä.
Toki hyvin monella Coconut baarin äijällä on paha alkoholiongelma takanaan, jopa edelleen meneillään. Kaksi viikkoa kun loma alusta ryyppää jatkuvasti, ei enää uskalla huoneestaan ulos, ei edes hommata paluukyytiä Härmään. Nonstop ryyppärit ovat kuitenkin jossakin muuualla, liekkö vaikka pahamaineisessa Maikan Majatalossa?. No se mesta jäi meikäläiseltä näkemättä, koska kukaan Coconutin ukoista ei suostunut sinne lähtemään.
River hotellissa kävin sentään kolme kertaa, toisessa suomalaisen pitämässä majatalossa. Söin siellä ihan aidot lihapullat ja pottumuusin. Pattayalla kun maleksii katuja ees taas, törmää hyvin moneen suomalaisen pitämään baariin tai hotelliin. Yhteistä niillä, ja lähes kaikilla muillakin Pattayan pienillä guest houseilla on, että ei mene tällä hetkellä hääppöisesti. Lama ja Bangkokin tulvat ovat karkottaneet turistit. Ainoastaan peruspersaukisia ryssiä on entistä enemmän. Mutta siellä missä ryssä, siellä ongelma. Ryssät ovat turisteina kuin suomalaiset 40 vuotta sitten Keihäsmatkojen lennätettyä halvalla ensimmäiset törpöttelijät Kanarialle.
Pattaya lienee eräs maailman seksipääkaupungeista, jossa kaikkea inhimillisen älyttömyyden kuvittelemaa pornohommaa on tarjolla. Tapasimme Walking Streetin, päähuorakatu, liepeillä eräässä ravintolasssa entisen pornoravintolan pitäjän Kotkasta. Mesta sijaitsi Hovinsaarella, sen nimi oli Heinähattu, se valitttiin Hymy-lehdessä Suomen parhaaksi pornoravintolaksi ja se paloi vuosi sitten maan tasalle.
Vaikka suurin osa suomalaisista näkee Pattyan huora- ja ryypäämispaikkana, monet härmäläiset elävät siellä superterveellistä elämää. Esimerkiksi Jalle ja Arvo treenaavat joka päivä punttiksella ja kävelevät tuntikausia Pattayan katuja. Ryyppääminen ei ole heidän juttunsa, eikä monen muunkaan Pattaylla talvea viettävän sauvakävelijän. Tennistä ja golfiakin pelataan. Kuntoloma Pattaylla, ei taida tulla ekaksi siellä käymättömälle mieleen.
Toki näillekin pojille välistä sattuu ja tapahtuu, vaikka he eivät tunne tarvetta rehennellä. Esimerkiksi Arvo iski pimun, osti limun, meni pimun kanssa rannalle limua juomaan. Tyttö vaihtoi jossain vaiheessa limut. Omaansa hän oli pannut pimeyden suojissa tyrmäystippoja. Arvo ei muista seuraavista 12 tunnista mitään. Hän oli tullut viideltä aamulla hotelliin pikkukalsareissa ja kenkä oli ollut vain toisessa jalassa. Kymmeneltä tämä absolutisti heräsi erittäin virkistyneenä pitkästä unesta ja löysi housunsa rannasta. Rahojakin oli tonni perstaskussa tallessa, vaikka etutaskun 3500 bahtia olikin pöllitty. Toisen kengän kohtalo ei koskaan selvinnyt.
Arvo käy Pattaylla 4 kertaa vuodessa olemassa aina kuukauden kerrallaan. Sen jälkeen on mukava palata Suomeeen. Kesällä hän matkustaa maalle Savon suuntaan. On saanut mielestään rytmitetyksi elämänsä mukavasti.
Pattayan hevijuuserit asuvat tietenkin pysyvästi siellä, tai tekevät ainakin kolmesta kuuteen kuukauteen kestävän talvipaon tähän erittäin omaleimaiseen kaupunkiin. Jotkut ovat käyneet niin monta kertaa, että vaihtaisivat jo paikkaa, jos vähänkin Pattyaa vastaava hinta-laatu suhteinen mesta jostain päin maailmaa löytyisi. Costa Ricassa kun voi joutua aseellisen ryöstön kohteeksi keskellä päivääkin.
Ei ole löytynyt Pattyalle voittajaa, eikä sitä suurin osa suomalaisista sillä perällä edes etsi. Suomalaisten vanhempien äijien yhtesöllisyyttä vaalitaan päivittäin Coconut baarissa, eikä siellä rantaremmissä tartte itseään yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi tuntea, kuten monet hemmmoista Suomessa tekevät.
11/27/2011
11/10/2011
Saigon Girl
Saigon Girl
Hän oppi englantia koulussa Ho Chi Minh Cityssä. Perhe oli kuitenkin köyhä eikä sillä ollut varaa kouluttaa kaikkia lapsiaan. Niinpä tyttö meni oppisopimuskoulutukseen kynsihoitolaan. Hän oli nuori, ahkera, alykäs. Hän oppi hommassa taitavaksi.
Vietnam on kuitenkin edelleenkin köyhä kehitysmaa. Tyttö sai tarjouksen tulla töihin kynsihoitolaan Phuketiin eteläiseen Thaimaahan. Kotiin jäivät hänen molemmat koiransa, joita hän koiraihmisten tapaan kaipaa kovasti.
Elämä Phuketissa on 12 tuntia työtä seitsemänä päivänä viikossa. Jatkuvan raadannan keskeyttää vain täydenkuun juhlat jolloin Saigonin tyttö menee yöllä ystävineen juomaan olutta Patong Beachille. Olut on ainoa lohtu raskaassa raadannassa, vaikka tyttö tietääkin sen lihottavan. Jotakin ainetta on kuitenkin välillä saatava koneeseen jottei se kuumene liikaa.
Työ on pääasiassa rakennekynsien tekemistä turisteille. Phuketissa on kova kilpa eloonjäämisestä kaikilla aloilla. Tsunami, viime vuosien maailmantalouden lama ja salonkien liian suuri määrä pakottaa miellyttämään kaikin tavoin länsimaisia nirppanokkia, jotka kaiken lisäksi osaavat tinkiä hinnan alas. Silti se on nyt ja tästä näillä näkymin kynsien tekemistä nollapalkalla maailman tappiin. Hän nukkuu yönsä yhdessä huoneessa kahdeksan muun tytön kanssa, eikä siinä ole aikaa eikä tilaa oman elämän elämiseen.
Kerran vuodessa low seasonin aikaan tyttö matkustaa pariksi viikoksi lomalle kotiinsa Saigoniin. Siellä odottavat hänelle kovin rakkaat koirat, sekä perhe jonka muiden lasten kouluttamiseen tyttö joutuu lähettämään kaikki elämisestä säästyvät pienet ylimääräiset rahansa.
Miksi et lähde länteen jossa kynsien rakentamisesta saisit moninkertaisen summan? Se ei ole helppoa. Monet ovat yrittäneet ja törmänneet viisumi- yms. vaikeuksiin. Käytännössä 24 vuotiaan tytön ainoaa mahdollisuus päästä länteen helpompaan elämään on löytää länsimainen miesystävä. Mutta kynsistudion takahuoneeseen heitä ei eksy, eikä tytöllä ole aikaa heitä pitkin Phuketia etsiskellä.
Tyttö on ystävällinen ja kiltti, mutta välillä hänen silmiinsä välähtää kova vihamielinen katse. Hän tietää meidän olevan hänen ulottumattomissaan, vaikka hän on meistä elannokseen riippuvainen. Haluaisimmeko lähteä illalla yhdentoista jälkeen kun työpäivä on pulkassa häneen kanssaan täydenkuunjuhliin rannalle juomaan olutta? Kovat katseet kohtaavat sulaen lämpimään ikuisuutta lupailevaan ystävyyteen. Totta kai me lähdemme, valehtelemme vilpittömästi jättäen tytön lusimaan elinkautista 24/7 elämäänsä.
Hän oppi englantia koulussa Ho Chi Minh Cityssä. Perhe oli kuitenkin köyhä eikä sillä ollut varaa kouluttaa kaikkia lapsiaan. Niinpä tyttö meni oppisopimuskoulutukseen kynsihoitolaan. Hän oli nuori, ahkera, alykäs. Hän oppi hommassa taitavaksi.
Vietnam on kuitenkin edelleenkin köyhä kehitysmaa. Tyttö sai tarjouksen tulla töihin kynsihoitolaan Phuketiin eteläiseen Thaimaahan. Kotiin jäivät hänen molemmat koiransa, joita hän koiraihmisten tapaan kaipaa kovasti.
Elämä Phuketissa on 12 tuntia työtä seitsemänä päivänä viikossa. Jatkuvan raadannan keskeyttää vain täydenkuun juhlat jolloin Saigonin tyttö menee yöllä ystävineen juomaan olutta Patong Beachille. Olut on ainoa lohtu raskaassa raadannassa, vaikka tyttö tietääkin sen lihottavan. Jotakin ainetta on kuitenkin välillä saatava koneeseen jottei se kuumene liikaa.
Työ on pääasiassa rakennekynsien tekemistä turisteille. Phuketissa on kova kilpa eloonjäämisestä kaikilla aloilla. Tsunami, viime vuosien maailmantalouden lama ja salonkien liian suuri määrä pakottaa miellyttämään kaikin tavoin länsimaisia nirppanokkia, jotka kaiken lisäksi osaavat tinkiä hinnan alas. Silti se on nyt ja tästä näillä näkymin kynsien tekemistä nollapalkalla maailman tappiin. Hän nukkuu yönsä yhdessä huoneessa kahdeksan muun tytön kanssa, eikä siinä ole aikaa eikä tilaa oman elämän elämiseen.
Kerran vuodessa low seasonin aikaan tyttö matkustaa pariksi viikoksi lomalle kotiinsa Saigoniin. Siellä odottavat hänelle kovin rakkaat koirat, sekä perhe jonka muiden lasten kouluttamiseen tyttö joutuu lähettämään kaikki elämisestä säästyvät pienet ylimääräiset rahansa.
Miksi et lähde länteen jossa kynsien rakentamisesta saisit moninkertaisen summan? Se ei ole helppoa. Monet ovat yrittäneet ja törmänneet viisumi- yms. vaikeuksiin. Käytännössä 24 vuotiaan tytön ainoaa mahdollisuus päästä länteen helpompaan elämään on löytää länsimainen miesystävä. Mutta kynsistudion takahuoneeseen heitä ei eksy, eikä tytöllä ole aikaa heitä pitkin Phuketia etsiskellä.
Tyttö on ystävällinen ja kiltti, mutta välillä hänen silmiinsä välähtää kova vihamielinen katse. Hän tietää meidän olevan hänen ulottumattomissaan, vaikka hän on meistä elannokseen riippuvainen. Haluaisimmeko lähteä illalla yhdentoista jälkeen kun työpäivä on pulkassa häneen kanssaan täydenkuunjuhliin rannalle juomaan olutta? Kovat katseet kohtaavat sulaen lämpimään ikuisuutta lupailevaan ystävyyteen. Totta kai me lähdemme, valehtelemme vilpittömästi jättäen tytön lusimaan elinkautista 24/7 elämäänsä.
11/08/2011
Casino Man
Avioeronsa jälkeen hän myi asunnot sun muut omaisuudet ja lähti maailman kasinoille ammattipeluriksi. Hänellä oli pelatessaan mustahuppari, pikimustat aurinkolasit ja Sennheiserin suuret kuulokkeet korvillaan. Siten hän kesti öiden ja päivien merkityksen katoamisen, monotoniset jaot, refleksinomaiset laskutoimitukset, voitot ja tappiot. Hän menestyi kohtalaisesti koska hän ei ottanut pelaamista henkilökohtaisesta. Hänelle oli ihan sama voittasiko vai häviäisikö hän elämänsä viimeisen jaon, jonka hän tiesi tulevan kerta kerran jälkeen lähemmäksi.
Hän vaihtoi kasinoa ja kaupunkia kun kyllästyi edelliseen, tai tajusi pelaamisen jääneen junaamaan pysyvästi paikalleen. Macao, Las Vegas, Atlantic City, monet pienemmät suuret kasinot olivat hänen elämänsä. Pokerialan lehdissä häntä kutsuttiin Mustaksi Kostajaksi, Black Revenger. Viiden tähden hotelleissa hän pääasiassa vain pelasi. Yritti turhaan käydä kasinoiden tarjoamissa ilmaisissa sviiteissä nukkumassa. Hän istui aamuöisin baareissa kuuntlemassa tunetmattoman yön väen puheita, vastasikin joskus jotakin. Enimmäkseen nyökytteli kunnes pani jälleen suuret Sennheiserin kuulokkeet päähänsä ja lähti relaamaan pelaamalla blacjackia tai jotakin muuta aivotonta toiston toistoon perustuvaa peliä.
Kasinoiden maailmasssa hän tajusi niiden ulkopuolisen todellisuuden muuttuneen hänelle tavoittamattomaksi toiseksi galaksiksi. Hän ei suositellut kenellekään samanlaista pelurin elämäntapaa, mutta hänelle se vain sopi. Kun pokeripöytä pyöri kellon ympäri ja musa pauhasi hänen päässään kuin holvikirkossa oli elämä sellaisessa mallissa, joksi paremmaksi hän ei sitä enää halunnut yrittää rakentaa.
Oli siellä lukemattomien toistensa kaltaisten päivin keskellä pieniä romanssejakin. Hän saattoi vaikka lentää Balille johonkin viidakkovillageen kuuntelemaan pimun kanssa viidakon soundtrackia. Sitten tuli sanomista tai jotain. Hän lähti takaisin kasinoille. Koko kasinomaailma kohahti kun taas jostakin päin maailmaa tuli tieto Mustan Kostajan paluusta.
Ainoa asia mitä hä inhosi olivat lentokentät, niiden hikiset lounget jossa hän istui tavisten keskellä odottamassa tunteja myöhässä olleita lentoja. Ja ne lennot olivat aina yli yön lentoja maailman toiselta laidalta toiselle, ja sitten taas jonkin ajan kuluttua takaisin. Matkustamisesta hän ei tuntenut muuta kuin suurta ja syvää kärsimystä. Mutta aina välillä hän ymmärsi paikan vaihtamisen olevan elintärkeää, jotta hänen maineensa perässä kulkevat keltanokat ja syntiset laskukonenaiset eivät saisi häntä kiinni. Joskus hän kummasteli tarvettaan paeta jotakin täysdorkaa tavissakkia, mutta asiaa tarkemmin ajateltuaan hän ymmärsi sen olevan ainoa tapa jatkaa elämäänsä kasinoiden high roller pöydissä vielä vähän matkaa...
Casino Lisboa; Macao 7.11.2011
Hän vaihtoi kasinoa ja kaupunkia kun kyllästyi edelliseen, tai tajusi pelaamisen jääneen junaamaan pysyvästi paikalleen. Macao, Las Vegas, Atlantic City, monet pienemmät suuret kasinot olivat hänen elämänsä. Pokerialan lehdissä häntä kutsuttiin Mustaksi Kostajaksi, Black Revenger. Viiden tähden hotelleissa hän pääasiassa vain pelasi. Yritti turhaan käydä kasinoiden tarjoamissa ilmaisissa sviiteissä nukkumassa. Hän istui aamuöisin baareissa kuuntlemassa tunetmattoman yön väen puheita, vastasikin joskus jotakin. Enimmäkseen nyökytteli kunnes pani jälleen suuret Sennheiserin kuulokkeet päähänsä ja lähti relaamaan pelaamalla blacjackia tai jotakin muuta aivotonta toiston toistoon perustuvaa peliä.
Kasinoiden maailmasssa hän tajusi niiden ulkopuolisen todellisuuden muuttuneen hänelle tavoittamattomaksi toiseksi galaksiksi. Hän ei suositellut kenellekään samanlaista pelurin elämäntapaa, mutta hänelle se vain sopi. Kun pokeripöytä pyöri kellon ympäri ja musa pauhasi hänen päässään kuin holvikirkossa oli elämä sellaisessa mallissa, joksi paremmaksi hän ei sitä enää halunnut yrittää rakentaa.
Oli siellä lukemattomien toistensa kaltaisten päivin keskellä pieniä romanssejakin. Hän saattoi vaikka lentää Balille johonkin viidakkovillageen kuuntelemaan pimun kanssa viidakon soundtrackia. Sitten tuli sanomista tai jotain. Hän lähti takaisin kasinoille. Koko kasinomaailma kohahti kun taas jostakin päin maailmaa tuli tieto Mustan Kostajan paluusta.
Ainoa asia mitä hä inhosi olivat lentokentät, niiden hikiset lounget jossa hän istui tavisten keskellä odottamassa tunteja myöhässä olleita lentoja. Ja ne lennot olivat aina yli yön lentoja maailman toiselta laidalta toiselle, ja sitten taas jonkin ajan kuluttua takaisin. Matkustamisesta hän ei tuntenut muuta kuin suurta ja syvää kärsimystä. Mutta aina välillä hän ymmärsi paikan vaihtamisen olevan elintärkeää, jotta hänen maineensa perässä kulkevat keltanokat ja syntiset laskukonenaiset eivät saisi häntä kiinni. Joskus hän kummasteli tarvettaan paeta jotakin täysdorkaa tavissakkia, mutta asiaa tarkemmin ajateltuaan hän ymmärsi sen olevan ainoa tapa jatkaa elämäänsä kasinoiden high roller pöydissä vielä vähän matkaa...
Casino Lisboa; Macao 7.11.2011
11/06/2011
Lonely Bruce Lee on the Avenue of Stars
Lonely Bruce Lee on the Avenue of Stars
Hongkongissa muutaman päivän jälleen tallusteltuani tajuan ensimmäistä kertaa, että vanha maailma on todellakin lopussa. Uutiset hajoavasta eurosta, mellakoista Amerikan kaupunkien Wall Streetin vastustajien ja pollareiden välillä, Kiinaa odottava yhden lapsen politiikasta johtuva demografinen katastrofi, imaginääriset velkasummat jotka elävät omaa elämäänsä näyttöpäätteillä ilman ihmiskäden tarjoamaa apua.
Kapitalismin tuhoksi muodostui kommunismin kuolema. Ja kaatuessaan kapitalismi muuttuu jälleen hyperavaruudelliseksi kommunimiksi. Ja toki länsi ja itä tulevat vielä selvittämään välinsä; Amerikka ja Eurooppa vetävät Kiinaa pahasti daijjuun. Eli ei pelkoa Kiinan nousevan maailman johtavaksi vallaksi. Kauppasaarto vain voimaan ja Kiina hajoaa sisäiseen entropiaansa muutamassa kuukaudessa. Sadat miljoonat maaseudun köyhät eivät tyydy siihen etteivät päässeet osille.
Mutta me vain ajelemme pitkin Hong Kongin saarta ja Kowloonia punaisilla takseilla. Maailma auton ikkunan läpi nähtynä on hallittavampi kuin jos joudut väkijoukon mukaanssa tempaamaksi, etkä enää kykene hallitsemaan sen kulkua. Ensin ajoimme tänään ylös kukkuloille Victoria Peakille ja sittten Avenue of Starsille moikkkaamaan uutta Bruce Lee patsasta. Minulla on jokin Bruce Lee pakkomielle; tilasin ennen reissua Amazonilta hänen zenfilosofisia kirjoja ja eilen ostin yömarkkinoilta kasan mustia Bruce Lee t-paitoja. Käytän treenisaleilla vain mustia teepaitoja, sillä niiden läpi ei hiki näy. Ja tänään kuin pikkupoika kuvautin itseni halaamassa Brucen patsasta ja itseäni kumartuneena hänen tähtensä ylle Avenue of Starsilla.
Telkussa maailma luhistuu kaikilla mahdollisilla kielillä. Tämän vuoksi meillä on hotellissa koko ajan päällä Cartoon Network. Sieltä tulee vanhaa kunnon kamaa; Tommia ja Jerriä, Vaaleanpunaista pantteria ja Aku Ankkaa. Jokainen toki ymmärtää tämän olevan eräänlainen kyberavaruudellinen kannanotto ja suojatumiskeino. Lisäksi riitelemme vitaminoitujen vesien makueroista. Suomessa niitä ei myydä, mutta täällä juomissa vitamiineja ja hivenaineita piisaa.
Toki meitä vituttaa täällä Hong Kongissa että täällä emme pysty katsomaan Salkkareita. Ne huudatetaan Skypen ja nettikameran kautta Macbookilla Hong Kongilaiseen 4 tähden hotelliin.
Suomesa minua kummastuttaa eniten:
a) miksi kukaan ei ole nostanut meteliä Hjallis Harkimon maailman mitättömimmistä hartioista? Miten ne voivat olla noin kapeat? Herätys Mattiesko Hytönen!
b) miksi kukaan jaksaa olla kateellinen kuuskymppiselle Nalle Wahlroosille joka on miljoonistaan huolimatta jo kovaa kyytiä kuolemassa pois tämän hurmaavan kauniin planeetan pinnalta? Sitten hän on vain nimi jossakin kivessä, jota ei jokin ajan kuluttua kukaan edes muista.
c) kuinka selviän ilman Roope koiraa ja Pöksymäen koirapuistoja seuraavan kuukauden? Se on mahtava tunnelma marraskuisessa illassa kun ei näe mitään ja koirat ohjaavat uskollisina kulkuasi.
Muuten emme jaksa olla huolissamme edes siitä että kommarikulttuuriministeri tekee kaikesta jälkijättöisestä kommaritaiteesta ja -tieteestä vapaata kapitalistista riistaa, jossa julkista tukea ei tipu kuinn potkupallolle, seinänmaalaajille ja juopottelureissuille maajoukkueen matkassa San Marinon tapaisiin mestoihin.
Mutta Macaossa aiomme pelata venttiä, pöydällä on yhden pisteen etumatka, mutta jos tajuamme häipyä ennen kuin se vääjäämätttömästi toteutuu niin se on se peli sitten meidän peli. Macaossa käymme Venetian ja uudessa Galaxy kasinoissa. Siellä on koko ajan tziljoona kinuskia pelaamassa.
He ymmärtävät että vain pelaamisella on arvoa verrattuna elämän suurempiin aatteellisiin paskanjauhennallisiin aspekteihin. Ne eivät koskaan ratkea, mutta oma elämä voi muuttua jokaisen onnekkaan jaon jälkeen olennaisesti.
Hongkongissa muutaman päivän jälleen tallusteltuani tajuan ensimmäistä kertaa, että vanha maailma on todellakin lopussa. Uutiset hajoavasta eurosta, mellakoista Amerikan kaupunkien Wall Streetin vastustajien ja pollareiden välillä, Kiinaa odottava yhden lapsen politiikasta johtuva demografinen katastrofi, imaginääriset velkasummat jotka elävät omaa elämäänsä näyttöpäätteillä ilman ihmiskäden tarjoamaa apua.
Kapitalismin tuhoksi muodostui kommunismin kuolema. Ja kaatuessaan kapitalismi muuttuu jälleen hyperavaruudelliseksi kommunimiksi. Ja toki länsi ja itä tulevat vielä selvittämään välinsä; Amerikka ja Eurooppa vetävät Kiinaa pahasti daijjuun. Eli ei pelkoa Kiinan nousevan maailman johtavaksi vallaksi. Kauppasaarto vain voimaan ja Kiina hajoaa sisäiseen entropiaansa muutamassa kuukaudessa. Sadat miljoonat maaseudun köyhät eivät tyydy siihen etteivät päässeet osille.
Mutta me vain ajelemme pitkin Hong Kongin saarta ja Kowloonia punaisilla takseilla. Maailma auton ikkunan läpi nähtynä on hallittavampi kuin jos joudut väkijoukon mukaanssa tempaamaksi, etkä enää kykene hallitsemaan sen kulkua. Ensin ajoimme tänään ylös kukkuloille Victoria Peakille ja sittten Avenue of Starsille moikkkaamaan uutta Bruce Lee patsasta. Minulla on jokin Bruce Lee pakkomielle; tilasin ennen reissua Amazonilta hänen zenfilosofisia kirjoja ja eilen ostin yömarkkinoilta kasan mustia Bruce Lee t-paitoja. Käytän treenisaleilla vain mustia teepaitoja, sillä niiden läpi ei hiki näy. Ja tänään kuin pikkupoika kuvautin itseni halaamassa Brucen patsasta ja itseäni kumartuneena hänen tähtensä ylle Avenue of Starsilla.
Telkussa maailma luhistuu kaikilla mahdollisilla kielillä. Tämän vuoksi meillä on hotellissa koko ajan päällä Cartoon Network. Sieltä tulee vanhaa kunnon kamaa; Tommia ja Jerriä, Vaaleanpunaista pantteria ja Aku Ankkaa. Jokainen toki ymmärtää tämän olevan eräänlainen kyberavaruudellinen kannanotto ja suojatumiskeino. Lisäksi riitelemme vitaminoitujen vesien makueroista. Suomessa niitä ei myydä, mutta täällä juomissa vitamiineja ja hivenaineita piisaa.
Toki meitä vituttaa täällä Hong Kongissa että täällä emme pysty katsomaan Salkkareita. Ne huudatetaan Skypen ja nettikameran kautta Macbookilla Hong Kongilaiseen 4 tähden hotelliin.
Suomesa minua kummastuttaa eniten:
a) miksi kukaan ei ole nostanut meteliä Hjallis Harkimon maailman mitättömimmistä hartioista? Miten ne voivat olla noin kapeat? Herätys Mattiesko Hytönen!
b) miksi kukaan jaksaa olla kateellinen kuuskymppiselle Nalle Wahlroosille joka on miljoonistaan huolimatta jo kovaa kyytiä kuolemassa pois tämän hurmaavan kauniin planeetan pinnalta? Sitten hän on vain nimi jossakin kivessä, jota ei jokin ajan kuluttua kukaan edes muista.
c) kuinka selviän ilman Roope koiraa ja Pöksymäen koirapuistoja seuraavan kuukauden? Se on mahtava tunnelma marraskuisessa illassa kun ei näe mitään ja koirat ohjaavat uskollisina kulkuasi.
Muuten emme jaksa olla huolissamme edes siitä että kommarikulttuuriministeri tekee kaikesta jälkijättöisestä kommaritaiteesta ja -tieteestä vapaata kapitalistista riistaa, jossa julkista tukea ei tipu kuinn potkupallolle, seinänmaalaajille ja juopottelureissuille maajoukkueen matkassa San Marinon tapaisiin mestoihin.
Mutta Macaossa aiomme pelata venttiä, pöydällä on yhden pisteen etumatka, mutta jos tajuamme häipyä ennen kuin se vääjäämätttömästi toteutuu niin se on se peli sitten meidän peli. Macaossa käymme Venetian ja uudessa Galaxy kasinoissa. Siellä on koko ajan tziljoona kinuskia pelaamassa.
He ymmärtävät että vain pelaamisella on arvoa verrattuna elämän suurempiin aatteellisiin paskanjauhennallisiin aspekteihin. Ne eivät koskaan ratkea, mutta oma elämä voi muuttua jokaisen onnekkaan jaon jälkeen olennaisesti.
11/04/2011
Downbound Train in Hong Kong
Downbound Train in Hong Kong
Baby Girl nukkuu jaksaakseen aamulla auringonottoon altaalle, iltapäivällä maailman suurimmille ostareille. Meikä juo cokiksella blandattua kiiinalaista riisiviinaa. Asiat ovat mitä asiat ovat, piste. Ei enää sanaakaan Bangkokin tuhotulvista, keski-Vietnamin piiskasateista. Lääkitys on kohdallaan, tai sitten lähtemässä lopullisesti käsistä.
Kaikki kiinnostaa, eikä mikään kiinnostaa. Eivät ainakaan maailman suurimmat ostarit, joista Baby Girl mm. osti siinä sivussa yli 200 euron lipokkaat. Itse tulen hulluksi ostareissa, kuten Pomo tietää vannoa. Mutta Pomo ja Elukka ovat 10.000 kilometrin päässä. Mutta hui hai, skypet ja langattomat netit rulettaa. Mulla ja Baby Girlillä on matkassa niin paljon erilaista elektroniikkaa, että siinä kalpenee ainakin paska-Nokian johtokunta. Yrittävät toki olla kovasti esillä täällä Hon Kongissakin, mutta valtaisa ryntäys nähtiin tänäänkin ensimmäisessä Kiinassa avatussa Apple Storessa.
Tieto on valtaa, tai ainakin vallan valtateitä. Käydessäni lounaalla tapasin kiinalaisen professorin, joka ei tiennyt Suomesta yhtään mitään. Darkness on the edge of town. Vain reilut 5 miljoonaa asukasta? Onko teillä edes varaa rakentaa teitä? Miten Suomi voi tulla toimeen puolella Hong Kongin väestömäärästä. Tappamalla ryssiä, vastasin osuen tietenkin tapani mukaan naulan kantaan. Sain kutsun luennoimaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Pyysin maksuksi 5000 euroa. Ei tee kipeää, joten voi tulla pitämään useammankin jatkossa. Mutta lennot ja hotlat vimpan päälle on maksettava. Saaatanan riisiviina, mikä sen luennon aihe tulikaan olla? No tota stailia ku nyt sulta tulee, bisnes-Aasia tarttee kunnon guruja.
Sitten kävelin limoon jonka olin tapani mukaan varannut koko päiväksi jaa ajoin hotellille vahtimaan jälkikasvun touhuja. Kiivaat skypetykset olivat meneillään eri puolille maailmaa. Häivyin läheiseen riisiviinapaikkaan. Vedin pään täyteen, mutta tästä en tietenkään muista mitään. Hotellin sakki oli jollain opilla kantanut mut huoneeseeni. Aamulla kummastelin tätä uutta hommaani ennen kuin oli aika lähteä aurinkoon altaalle ja sitämyöten Baby Girlin kanssa Hong Kongin ostareihin, joissa tulen hulluksi ilman riisiviinalla täytettyä taskumattia.
Baby Girl nukkuu jaksaakseen aamulla auringonottoon altaalle, iltapäivällä maailman suurimmille ostareille. Meikä juo cokiksella blandattua kiiinalaista riisiviinaa. Asiat ovat mitä asiat ovat, piste. Ei enää sanaakaan Bangkokin tuhotulvista, keski-Vietnamin piiskasateista. Lääkitys on kohdallaan, tai sitten lähtemässä lopullisesti käsistä.
Kaikki kiinnostaa, eikä mikään kiinnostaa. Eivät ainakaan maailman suurimmat ostarit, joista Baby Girl mm. osti siinä sivussa yli 200 euron lipokkaat. Itse tulen hulluksi ostareissa, kuten Pomo tietää vannoa. Mutta Pomo ja Elukka ovat 10.000 kilometrin päässä. Mutta hui hai, skypet ja langattomat netit rulettaa. Mulla ja Baby Girlillä on matkassa niin paljon erilaista elektroniikkaa, että siinä kalpenee ainakin paska-Nokian johtokunta. Yrittävät toki olla kovasti esillä täällä Hon Kongissakin, mutta valtaisa ryntäys nähtiin tänäänkin ensimmäisessä Kiinassa avatussa Apple Storessa.
Tieto on valtaa, tai ainakin vallan valtateitä. Käydessäni lounaalla tapasin kiinalaisen professorin, joka ei tiennyt Suomesta yhtään mitään. Darkness on the edge of town. Vain reilut 5 miljoonaa asukasta? Onko teillä edes varaa rakentaa teitä? Miten Suomi voi tulla toimeen puolella Hong Kongin väestömäärästä. Tappamalla ryssiä, vastasin osuen tietenkin tapani mukaan naulan kantaan. Sain kutsun luennoimaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Pyysin maksuksi 5000 euroa. Ei tee kipeää, joten voi tulla pitämään useammankin jatkossa. Mutta lennot ja hotlat vimpan päälle on maksettava. Saaatanan riisiviina, mikä sen luennon aihe tulikaan olla? No tota stailia ku nyt sulta tulee, bisnes-Aasia tarttee kunnon guruja.
Sitten kävelin limoon jonka olin tapani mukaan varannut koko päiväksi jaa ajoin hotellille vahtimaan jälkikasvun touhuja. Kiivaat skypetykset olivat meneillään eri puolille maailmaa. Häivyin läheiseen riisiviinapaikkaan. Vedin pään täyteen, mutta tästä en tietenkään muista mitään. Hotellin sakki oli jollain opilla kantanut mut huoneeseeni. Aamulla kummastelin tätä uutta hommaani ennen kuin oli aika lähteä aurinkoon altaalle ja sitämyöten Baby Girlin kanssa Hong Kongin ostareihin, joissa tulen hulluksi ilman riisiviinalla täytettyä taskumattia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
