12/31/2006

Sanity Check 2006



Sitten purin nännit naiseni perseeseen, kuten vahtimestari Liukkonen totesi tommytabermaisessa runossaan. Onhan tämä runo, jouduin taiteen tosilakien edessä tunnustamaan. Liukkonen meni positiivisesta palautteesta päästään sekaisin ja muutti kokopäivärunoilijaksi Paavalinkirkon puistoon rakentamaansa laavuun.



Dr. Muza erosi tänä vuonna viidesti ja palasi takaisin neljästi. Eli aika tasoissa ollaan.



Speedy M. otti kokopäivätyön japanilaisen omistajan siskon miehenä chiangmailaisessa majatalossa ja katosi historian hämäriin omine hämärine hommineen, joita sanalla sanoen riittää. Huhujen mukaan heillä synkkaa hyvin sängyssä 28 vuoden ikäerosta huolimatta; onhan morsian vasta 73 vuotias.




Apila antoi lopulta selvityksen Suomen Akatemialle apurahojen käytöstään hyvinvointivaltion historian tutkimiseen. Perseelleen mennään niitä että heikompia huimaa, kuului definitiivinen loogis-analyyttinen analyysi. Suomen Akatemia päätti jatkaa hänen tutkimuksensa rahoittamista ja nosti sen yhdeksi tulevaisuuden painopisteekseen. Rahoituspäätöksen yhteydessä se kehotti Apilaa pysyttelemään ns. strategisista syistä jonkin valtameren takana saamassa perspektiiviä Euroopan niinku- meininkeihin.



Naistutkijaksi kutsuttu vanha piika sai väikkärinsä valmiiksi ja poltti sen laitoksen pihalla opiskelijoiden riemuksi. Sen jälkeen hän löysi itselleen netistä aviomiehen Palermosta ja häipyi hippulat vinkuen kohti elämättömän elämänsä riemuja.




Kaikille muillekin kävi lopulta hyvin. Toiset elävät edelleenkin, eräät ehtivät heittämään veivinsä. Vuoden 2006 sanity checkin jälkeen koneiden todettiin olevan puhtaita uusiin operaatioihin.

Ja mä aion nyt vain olla täällä näin. Rakkaus pelastaa, kuten länsimaisen populaarikultturin keskeinen message todistaa. Se riittää, muuta ei ole, muuta ei tarvita.

12/21/2006

Christamas Time in the Frog Society



Seppo Sammakko funtsii uusia operaatioita.



Toimitusjohtaja Lahtinen on iloisella tuulella.



Tumppi napsii muutaman foton ja lähtee heittämään tiukan setin Port Arthuriin, veljet kuinka homma meni hulinaksi!



Elina ja mies. Elina lähtee Kuubaan, koska ensi vuonna se voi jo olla muuttunut Disneylandiksi. Elina haastaa Apilan puolimaratonille ensi kesänä. Apila ottaa haasteen vastaan. Se on voittaja joka on viimeisenä pystyssä. Muista lihaskunto, Elina!



Toimitusjohtaja Lahtinen ottaa lunkisti bileväen taustalla tarkkaillen, mutta ei rangaisten.



Lady in Red raportoi rikosten maailmasta. Hän tietää, että joku säätää aina systeemiä kyseenalaisilla keinoilla. Deep sense of mystery, deep sense of crime...




Rikulla menee lujaa!




Tuike tietää, ettei Apila tiedä. Apilalla on vain vitunmoinen pokka.



Joulupukki jakaa lahjat kilteille tytöille ja pojille. Apila ei saa lahjaa, mikä oli odotettavissa. Jonakin jouluna jos elämää kestää pienoisrautatie kuitenkin tulee Ezzyn paketista, Apila huijaa itseään ja unelmiaan.



Henry ja naisystävä.



Teemu ja nouseva tähti, joka sai pikkujouluja edellisenä iltana stadissa pahasti pataan. Kuuloa odotellaan vasempaan korvaan.



Semanttisen hälyn jätkä ja Turun undergroundin kummisetä,

12/18/2006

Behind the Truth Lies Another Truth




The Truth has been removed to secret file for the peace of mind of the welfare states shrink business. But some day when you least expect it might come back in a way or another. Behind the hidden truth lies whole universe of hidden truths...

12/12/2006

Bring the Boys Back Home



On the way back west.



Lähtiessämme raveihin tapaan kolme nykiläistä miestä guest housen raflassa. He ovat tulleet noutamaan isänsä ruumista. Papa asui elämänsä 26 viimeistä vuotta Aasiassa. Matka päättyi Chiang Maihin. Papa istui elämänsä viimeiset päivät huoneensa ulkopuolella tuolissa, öisin hän katsoi ääni täysillä telkkua. Sittten yhtenä aamuna hän heitti veivin.

Nykiläiset sällit kittaavat irkkuviskiä, eivätkä ota turhaa stressiä. Papa pannaan sinkkiarkkuun ja lennätetään takaisin Valtoihin.



Raveissa heitän jäähyväiset kuskilleni mr. Changille. Hän voittaa 3000 bahtia, eikä sen jälkeen suostu lopettamaan pelaamista. Lähden huis helvettiin, sillä en kestä katsoa jätkän häviävän kaiken voittamansa.




Menen heittämään hyvästit ladyboyporukalle, joka kokoontuu jossakin luukussa. Nappaavat metamfetamiinia ja lähtevät illalla kamppeissaan hengailemaan omiin mestoihinsa.



Ja sitten se on tack och adjö. Lennän Bangkokiin jatkamaan hämäriä liiketoimiani. Bangkokissa on kuuma ja paikka on paska huijarimesta Chiang Maihin verrattuna. Käyn hakemassa tutusta apteekista matkadropit. Khao San Road vilisee reppureita, jotka eivät tiedä mikä heitä Aasian uumenissa odottaa, eivät tule koskaan tietämään. Ehkä hyvä näin.



Bangkokin uudella lentokentällä on liian vähän vessoja ja mafian jätkät ehdottavat reissua hierontaan ennen lentoa. Aika veijareita, totean kun tuhkani ammutaan tykillä avaruuteen. Viulut maksaa Sitran huijarisakki.