Palatessani pitkän kaavan kautta noutamasta Pillerirannikon viisumiani huomaan suuren taidekeskustelun olevan alkamassa Taidehallinklubilla. Ostan sianpääginiä tonicilla ja istun seuraamaan, miten taiteella pyyhkii, tai pyyhkiikö peräti yli hilseen?
Jörkka Donner alustaa vallasta. Se on jonkun pahan sakin hallussa. Kansanedustajilla ja kirjailijoilla ei ole sitä vastaan mitään mahiksia. Eduskunnalla ei ole mitään virkaa, sillä tämä vallan kaapannut lymysakki takee mitä lystää.
Yritän saada kysyttyä, että missä se valta sijaitsee? Missä sitä voi käydä pistämässä nekkuun? Mutta jostakin syystä minulle ei annetta mikrofonia. He(kään) eivät halua kuulla, että valta asuu meidän jokaisen päässä. Siihen lähetetään hermokeskuksista viestejä, jotka saavat meidät pelaaman viimeisillä rahoillamme lottoa ja raaputtamaan raaputusarpoja.
Jörn Donner antaa myös ymmärtää, että kirjallisuudella ei ole enää mitään merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Toista oli kuulemma Väinö Linnan aikaan. Donner ei saa oikein selvästi suustaan mitä haluaa sanoa, mutta käsittääkseni hän viittaa meneillään olevaaan mediakentän myllerrykseen. Uusia härdeleitä tulee, maailma muuttuu rokiksi ja hollywoodiksi. Eipä taitaisi Väinö Linnakaan löytää enää yhtä kiistatonta paikkaa kansakunnan kaapin päällä kuin 50-luvulla, jolloin kaikkea oli vähemmän ja ihmiset kykenivät vielä keskittymään kaikessa rauhassa.
Lahjakas Hanna Marjut Marttila on ainakin osittain eri mieltä. Lisäksi hänen mukaansa myös vallattomista olisi syytä puhua; heillä on yhtä arvokas elämä kuin niilläkin jotka kuvittelevat olevansa vallan syrjässä tai jopa suojeluksessa. Yleisö taputtaa, enkä malta olla fundeeraamatta kuinka paljon Järkka Donner on elämänsä aikana pumpannut massia tältä hämäräperäiseltä valtaklikiltä touhuihinsa taiteen kunniakkailla kentillä ja näyttelemällä kilttinä poikana vallanpitäjää aina Euroopan parlamenttia myöten...
Runoilijat ja muusat ovat mukavia, heillä synkkaa hyvin. Yhtenä aamuna runoilija toi tavaransa muusan kämpille ja siitä lähtien he ovat olleet yhtä. Breadwinner tuo hillot taloon, runoilija skrivaa hyviä runoja maailman merkillisyyksistä.
Jatkopelit käydään pubin puolella. Donner väittää Los Angelesin sataman olevan yksi maailman suurimmista. Olen samaa mieltä. Lisäksi tiedämme sen sijaitsevan San Pedrossa. Kun tietä ajaa satamasta eteenpäin tulee Charles Bukowskin kulmille, mutta emme ehdi sinne saakka.
Lopulta Jörn Donner saa tarpeekseen. Hän on vihainen vanha mies. Hän jättää porukat keskustelemaan yksinään. Kippaan monta ginitonicia ja teen tuttavuutta hyvinvointivaltion yöihmisten kanssa. Heidän kanssaan on niin mukavaa, etä menee aamupuolelle saakka.
