Juuri kun saan tsekattua, ettei American Singles saitilla ole tarjolla kuin samat virolaiset vosut, vahtimestari Liukkonen pyyhältää sateesta märkänä työhuoneeseeni. Äijä oli suorittanut tohtorin tutkinnon Wittgensteinin myöhäisfilosofiasta Itä-Saksassa. Muurin murruttua hänet karkoitettiin Suomeen, jossa työvoimatoimistolla ei ollut mitään käyttöä ikääntyvälle filosofille. Näin ollen se pani hänet niinku kiinteistönhoitajakurssille, josta hallintomies poimi hänet laitoksen leipiin.
- Kävit soittamassa rundin luudalla?
- Paskan marjat. Onko sulla mitään siellä pannunmyssyn alla?
- No toki kukko munii noin tamulle talkkarille, totean ja Liukkonen ottaa vanhasta muistista kossupullon esiin. Vedettyään mielestäni turhan pitkän siivun hän alkaa laulamaan:
- Illalla sillalla, tral-lal-laa.
- Älytöntä paskaa. Voisit sä pitää turpas kiinni.
- Et sä edes jannu tajua, että Finntrio pyrki tällä "Illalla sillalla" kipaleella 70-luvulla euroviisuihin. Melkein pääsivät. Voitto olisi siinä tapauksessa tullut kotiin.
- Okei, uskotaan. Kunhan vain et oo taas pian tuon pöydäksi kutsutun sillan alla.
Vahtimestari Liukkonen ryhdistäytyy ja alkaa kertoa kaskaista, joista oli nähnyt dokumentin Animal Planetilta.
- Kaskaat nousevat maan pinnalle vain joka seitsämästoista vuosi. Ne olivat täällä viimeksi vuonna 2003. Sitä ennen 1996 ja 1969, jolloin Amerikan sällit kävi kuussa.
Seuraavan kerran ne tulevat maan pinnalle vasta vuonna 2020. Mä oon silloin jo delpannut. Sulla on mahikset nähdä ne, jos vain pidät tuon viinahomman kurissa.
- Missä ne kaskaat lymyävät väliajat?
- Maan alla salaisissa tunneleissa. Ne nousevat kuoriutumaan niin harvoin sen vuoksi, että silloin yksikään elukka ei tajua niitä syömäkelpoiseksi kamaksi.
Liukkosella alkaa krapula väistyä ja krampit hellittää. Hän vetäisee vielä muutaman kerran täyttä kurkkua Finntrion biisin "Illalla sillalla". Viereisen huoneen vanha piika alkaa hakkaamaan seinään. Hänellä on jo pian mennyt väikkärin väsäämiseen naistutkimuksen alalta yhtä kauan kuin kaskaat piileksivät poteroissaan. Lähdemme kiitämään. Lumet ovat sulaneet, vettä vihmoo. Jätän Liukkosen nojaamaan harjaansa risteykseen ja ajan raitsikalla huis helvettiin laitokselta. Jälleen on yksi päivä tullut uhrattua tieteen ja edistyksen alttarille.
11/28/2005
eikö enää mikään riitä...
Palatessani kossunhakureissulta törmään käytävässä hallintomieheen. Hän on tulossa yliopiston uusia systeemejä selvittäneestä tiedotustilaisuudesta.
- Pari viikkoa sitten luulin, että joulua kohti
alkaisi helpottaa, vaan ei - aikatauluja kiristetään, las-
kelmia tehdään ja yliopistosta puristetaan ylipäänsä entistä
tiukempaa tuotantoyksikköä, joka joidenkin vuosien aika-
jänteellä luhistuu omaan mahdottomuuteensa. Kaikkea tarkas-
tellaan yhä enemmän tuottavuuden ja hallinnoinnin vinkkelistä.
Konkkaan mennään ja komeasti, mutta balalaikat soivat ja
virkamiehet hallinnoivat.
Toivotaan hänelle hyvät adventit, sillä minulla on kiire piilottamaan kossu pannunmyssyn alle. Amerikassa on yö, eivätkä Nykin perheenäidit ole vielä chattailemassa Gamesvillessa bingon pelaamisen lomassa. Posti on tuonut minulle kirjeen Suomen akatemialta. Minulta ollaan vailla tarkennusta suunnitelmistani lähteä joulun pyhiksi jenkkeihin jatkamaan tutkimushommiani. Raapustan nopeasti muutaman rivin: "Yliopistojen laadun parantaminen edellyttää kansainvälistymistä. Jokaisen on tähdettävä suoraan huipulle ja mentävä Berkeleyn yliopiston kampukselle tsiigaamaan paikallista meininkiä, joissa sääli on sairautta ja armoa ei anneta." Nasevasti sanottu, naureskelen pannessani meilin eteenpäin.
- Pari viikkoa sitten luulin, että joulua kohti
alkaisi helpottaa, vaan ei - aikatauluja kiristetään, las-
kelmia tehdään ja yliopistosta puristetaan ylipäänsä entistä
tiukempaa tuotantoyksikköä, joka joidenkin vuosien aika-
jänteellä luhistuu omaan mahdottomuuteensa. Kaikkea tarkas-
tellaan yhä enemmän tuottavuuden ja hallinnoinnin vinkkelistä.
Konkkaan mennään ja komeasti, mutta balalaikat soivat ja
virkamiehet hallinnoivat.
Toivotaan hänelle hyvät adventit, sillä minulla on kiire piilottamaan kossu pannunmyssyn alle. Amerikassa on yö, eivätkä Nykin perheenäidit ole vielä chattailemassa Gamesvillessa bingon pelaamisen lomassa. Posti on tuonut minulle kirjeen Suomen akatemialta. Minulta ollaan vailla tarkennusta suunnitelmistani lähteä joulun pyhiksi jenkkeihin jatkamaan tutkimushommiani. Raapustan nopeasti muutaman rivin: "Yliopistojen laadun parantaminen edellyttää kansainvälistymistä. Jokaisen on tähdettävä suoraan huipulle ja mentävä Berkeleyn yliopiston kampukselle tsiigaamaan paikallista meininkiä, joissa sääli on sairautta ja armoa ei anneta." Nasevasti sanottu, naureskelen pannessani meilin eteenpäin.
once was medicare in Finland...
Maanantaiaamuisin lehdenjakaja on krapulainen hyvin ryypätyn viikonlopun jälkeen. Hän saapuu vasta puoli kuudelta. Joudun vastentahtoisesti tärkeän Helsingin sanomiin liittyvän hyvinvointivaltion historian tutkimisen sijasta lukemaan vanhoja Lätsä-sarjakuvia, joissa ei tippa tapa. Kun lehti kolahtaa asetun olohuoneen sohvalle tutkailemaan tämän päivän hupsutuksia, joita Suomi nimisessä hyvinvointivaltioksi kutsutussa tilapäiseksi osoittautuneessa sosiaalisessa kokeilussa on meneillään.
Kepulaiset näköjään ovat kokoustaneet. Kuntien omasta verotusoikeudesta ei luovuta missään tapauksessa. Kuntauudistusta ajanut ministeri Hannes Manninen uhataan panna kiertoon, jos ei ala tyhjänpäiväiset puheet kuntarakenteen uudistamisesta vähitellen loppua. Tilalle voisi nousta vaikka peruspalveluministeri Liisa Hyssälä, joka on niin pihalla asioista, että ehdottaa uutta lakia "lähipalveluiden" turvaamiseksi.
Kuntien niputtamista vastustaa yleisönosastossa myös dosentti, jonka mukaan Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimus osoittaa kiistatta tehokkaimmassa kunnassa asuvan 10.000 ihmistä. Näin ollen ei ole järkeä puhua kuntien yhdistämisestä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Samalla logiikalla pitäisi itse asiassa dosentin ideaalikuntaa suuremmat kunnat hajottaa tehokkaamman palvelurakenteen omaaviksi pienemmiksi yksiköiksi. Helsingistäkin saataisiin yli 50 uutta entistä tehokkampaa kuntaa.
Dosentilla jää pieni yksityiskohta käsittelemättä; hän ei laisinkaan puutu siihen miten pienten kuntien toiminta rahoitetaan? Suuremmista kaupungeista siiretään miljardeja euroja vuosittain pienemmille kunnille. Kepuleiden ajama kuntien oikeus verotukseen on kannatettava, mikäli samalla luovutaan nykyisestä kuntien välisistä verotulojen tasaamisesta. Sen jälkeen jokainen kunta saisi verottaa asukkaitaan vapaasti ja järjestää loistopalvelut ilman tehottomien Helsingin kaltaisten kuntien lakisääteistä sponsorointia.
Jankutus kuntauudistuksesta kuvaa juuttumista aikaan, jolloin pitäjien rajoja yliteltiin hevospeleillä. Nykytilanteessa kunnat voidaan vapaasti jättää kotiseutuyhdistyksiksi vaalimaan vaakunaansa. Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä opetustoimi voidaan rahoittaa irrottamalla ne koko kuntakeskeisestä ajattelusta. Näin voitaisiin jaella rahoja toiminnan uudelleen järjestämiseen ilman, että kuntien päättäjät änkyröivät jokaista heidän nykyistä asemaansa potentiaalisesti muuttamaan uhkaavaa aloitetta vastaan. Suomessa menee kuitenkin vielä liian hyvin, jotta rakenteita olisi pakko uudistaa. Mutta ei mene kauan. Sitten ryskyy ja homma menee uusiin puitteisiin.
Kun poliittinen eliitti puuhastelee teoreettisten kriisinhallintaan ja jo nyt mönkään menneen kuntauudistuksen parissa, jatkaa sosiaalivaltion purkaminen väistämätöntä etenemistään. Hesarin Vieraskynässä pari erikoislääkäriä kauhistelee Kelan päätöstä lopettaa eräiden syöpäsairaiden kipulääkityksen korvaaminen. Kun morfiinia ei ole enää varaa ostaa apteekista joudutaan sairas pistämään loppuelämäkseen kipuhoitoon sairaalaan. Tämä on yhteiskunnan kannalta "taloudellisesti järjetöntä". Erikoislääkärit epäilevät, että koska terminaalihoitoon joutuneet eivät ole jatkossa potentiaalisia äänestäjiä, voidaan Kelassa harjoittaa "lyhytjänteistä eettiset arvot unohtanutta hintapolitiikkaa".
Näin tämä satu menee: Tuskin kelan tyypit piruuttaan haluavat ihmisiä kiduttaa, mutta koska kokonaisuus ei ole kenenkään käsissä ja lääkekorvauksiakin on kaiken muun ohella karsittava, on luonnollisesti tällaisiakin ilmiöitä havaittavissa. Lisäksi erikoislääkäreiden kirjoituksesta ei käy ilmi Kelan päätösten taustoja. Ehkä asiaan liittyy seikkoja, joita joku Hesarin tutkiva journalisti voisi penkoa, jos siellä sellaisia enää olisi. Ainakin ulkomaantoimittaja Leo Puginilla menee blojeja haukkuvasta kolumnistaan päätellen niin huonosti elämässään, että jo työsuojelullisista syistä äijän touhuihin tulisi saada piristystä. On ankeaa, mitään ei tapahdu, eikä edes synny jymyuutisia. Täytyy aikansa kuluksi käännellä itseään paremmin kirjoittavien ulkomaalaisten kirjoituksia. Näin on elämä mennyt pahasti pieleen ulkomaantoimituksessa. En kuitenkaan suosittele Leo Puginille oman bologin perustamista, sillä Hesarin toimittajien blogit ovat karmeaa luettavaa. Ajatuksia löytyy näemmä lähempääkin kuin Tonavasta.
Maanantain Hesari on nopeasti luettu. Uutiset tehdään virka-aikana, eikä viikonloppuisin. Heitän lehden roskikseen ja lähden suojatyöpaikkailemaan tutkimushommiin. Vettä sataa ja sitä rataa. Käytävällä törmään laitoksen esimieheen, joka kertoo antaneensa kopion hyvinvointivaltion tulevaisuuden haasteita käsitelleestä memostani Esko Aholle Sitran tupaillan jatkoilla sökön pelaamisen lomassa. Viikko on sökönä jo heti kättelyssä. Tarkistan kossupullon tilan pannumyssyn alta. Siivoja on jälleen vetänyt tukevan siivun. Pitänee odotella handelin aukeamista. Menen Gamesvilleen pelaamaan bingoa ja vaihtamaan kuulumisia Amerikan kahdeksanlapsisten perheiden äitien kanssa.
Kepulaiset näköjään ovat kokoustaneet. Kuntien omasta verotusoikeudesta ei luovuta missään tapauksessa. Kuntauudistusta ajanut ministeri Hannes Manninen uhataan panna kiertoon, jos ei ala tyhjänpäiväiset puheet kuntarakenteen uudistamisesta vähitellen loppua. Tilalle voisi nousta vaikka peruspalveluministeri Liisa Hyssälä, joka on niin pihalla asioista, että ehdottaa uutta lakia "lähipalveluiden" turvaamiseksi.
Kuntien niputtamista vastustaa yleisönosastossa myös dosentti, jonka mukaan Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimus osoittaa kiistatta tehokkaimmassa kunnassa asuvan 10.000 ihmistä. Näin ollen ei ole järkeä puhua kuntien yhdistämisestä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Samalla logiikalla pitäisi itse asiassa dosentin ideaalikuntaa suuremmat kunnat hajottaa tehokkaamman palvelurakenteen omaaviksi pienemmiksi yksiköiksi. Helsingistäkin saataisiin yli 50 uutta entistä tehokkampaa kuntaa.
Dosentilla jää pieni yksityiskohta käsittelemättä; hän ei laisinkaan puutu siihen miten pienten kuntien toiminta rahoitetaan? Suuremmista kaupungeista siiretään miljardeja euroja vuosittain pienemmille kunnille. Kepuleiden ajama kuntien oikeus verotukseen on kannatettava, mikäli samalla luovutaan nykyisestä kuntien välisistä verotulojen tasaamisesta. Sen jälkeen jokainen kunta saisi verottaa asukkaitaan vapaasti ja järjestää loistopalvelut ilman tehottomien Helsingin kaltaisten kuntien lakisääteistä sponsorointia.
Jankutus kuntauudistuksesta kuvaa juuttumista aikaan, jolloin pitäjien rajoja yliteltiin hevospeleillä. Nykytilanteessa kunnat voidaan vapaasti jättää kotiseutuyhdistyksiksi vaalimaan vaakunaansa. Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä opetustoimi voidaan rahoittaa irrottamalla ne koko kuntakeskeisestä ajattelusta. Näin voitaisiin jaella rahoja toiminnan uudelleen järjestämiseen ilman, että kuntien päättäjät änkyröivät jokaista heidän nykyistä asemaansa potentiaalisesti muuttamaan uhkaavaa aloitetta vastaan. Suomessa menee kuitenkin vielä liian hyvin, jotta rakenteita olisi pakko uudistaa. Mutta ei mene kauan. Sitten ryskyy ja homma menee uusiin puitteisiin.
Kun poliittinen eliitti puuhastelee teoreettisten kriisinhallintaan ja jo nyt mönkään menneen kuntauudistuksen parissa, jatkaa sosiaalivaltion purkaminen väistämätöntä etenemistään. Hesarin Vieraskynässä pari erikoislääkäriä kauhistelee Kelan päätöstä lopettaa eräiden syöpäsairaiden kipulääkityksen korvaaminen. Kun morfiinia ei ole enää varaa ostaa apteekista joudutaan sairas pistämään loppuelämäkseen kipuhoitoon sairaalaan. Tämä on yhteiskunnan kannalta "taloudellisesti järjetöntä". Erikoislääkärit epäilevät, että koska terminaalihoitoon joutuneet eivät ole jatkossa potentiaalisia äänestäjiä, voidaan Kelassa harjoittaa "lyhytjänteistä eettiset arvot unohtanutta hintapolitiikkaa".
Näin tämä satu menee: Tuskin kelan tyypit piruuttaan haluavat ihmisiä kiduttaa, mutta koska kokonaisuus ei ole kenenkään käsissä ja lääkekorvauksiakin on kaiken muun ohella karsittava, on luonnollisesti tällaisiakin ilmiöitä havaittavissa. Lisäksi erikoislääkäreiden kirjoituksesta ei käy ilmi Kelan päätösten taustoja. Ehkä asiaan liittyy seikkoja, joita joku Hesarin tutkiva journalisti voisi penkoa, jos siellä sellaisia enää olisi. Ainakin ulkomaantoimittaja Leo Puginilla menee blojeja haukkuvasta kolumnistaan päätellen niin huonosti elämässään, että jo työsuojelullisista syistä äijän touhuihin tulisi saada piristystä. On ankeaa, mitään ei tapahdu, eikä edes synny jymyuutisia. Täytyy aikansa kuluksi käännellä itseään paremmin kirjoittavien ulkomaalaisten kirjoituksia. Näin on elämä mennyt pahasti pieleen ulkomaantoimituksessa. En kuitenkaan suosittele Leo Puginille oman bologin perustamista, sillä Hesarin toimittajien blogit ovat karmeaa luettavaa. Ajatuksia löytyy näemmä lähempääkin kuin Tonavasta.
Maanantain Hesari on nopeasti luettu. Uutiset tehdään virka-aikana, eikä viikonloppuisin. Heitän lehden roskikseen ja lähden suojatyöpaikkailemaan tutkimushommiin. Vettä sataa ja sitä rataa. Käytävällä törmään laitoksen esimieheen, joka kertoo antaneensa kopion hyvinvointivaltion tulevaisuuden haasteita käsitelleestä memostani Esko Aholle Sitran tupaillan jatkoilla sökön pelaamisen lomassa. Viikko on sökönä jo heti kättelyssä. Tarkistan kossupullon tilan pannumyssyn alta. Siivoja on jälleen vetänyt tukevan siivun. Pitänee odotella handelin aukeamista. Menen Gamesvilleen pelaamaan bingoa ja vaihtamaan kuulumisia Amerikan kahdeksanlapsisten perheiden äitien kanssa.
11/27/2005
tähän se päättyi...
Sain Suomen akatemialta monivuotisen apurahan hyvinvointivaltion tulevaisuutta käsittelevän väitöskirjan tekemiseen. Luin kasan asiaa käsittelevää kirjallisuutta. Hyvin pian olin jo varma väikkärini johtopäätöksistä: tämä saatanan systeemi meni konkkaan jo vuonna 1991 vahvan markan romahduksen täydentäessä Suomelle sikakannattavan idänkaupan loppumista. Sen jälkeen on vain mukamas yritetty tunnelman ylläpitämiseksi kartoittaa hyvinvoinnin tulevaisuuden näkymiä, joihin kukaan täysijärkinen ei ole enää aikoihin uskonut. Onneksi tällaisia ihmisiä asuu Suomessa aika vähän. Muuten paniikki alkaisi nostaaa päätään. Kunnon kahakka pistäisi toki rakenteet reilaan, mutta kaltaisilleni veronmaksajien rahoilla operoiville "tutkijoiksi" kutsutuille tyhjäntoimittajille olisi edessä potkut perseelle.
Kun tilanteen toivottomuus valkeni alkoivat vitsit olla vähissä. Istuin työhuoneessani näytellen tutkimuksen tekemistä laitoksen muille hoidokeille, jotka kysyttäeesä lähes jokainen väittävät olevansa "tohtoreita". Koska tajusin, että minulla ei ollut mitään halua osallistua Suomi-nimisen valtion konkurssipesän selvittelyyn, aloin juoda kossua päivittäin työhuoneessani. Laitoksen esimiehen mukaan se ei kuulemma sopinut systeemin sääntöihin. Niinpä hän vanhana kettuna kehotti minua piilottamaan pullon. Myönnyin ja panin entiseltä vaimoltani jääneen perintöpannunmyssyn kossupullon peitoksi. Saatoin jatkaa tärkeitä tutkimushommiani rauhassa kenenkään häiritsemättä.
Kun tuli aika raportoida toimeksiantajalle kirjoitin päivässä ulkomuistista parikymmensivuisen prujun hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Tarvitaan työmarkkinajoustoja, työn hinnan pitämistä kurissa, sosiaaliturvan muuttamista työntekoon kannustavammaksi karsimalla etuuksia, panostuksia tutkimukseen, eläkeiän nostamista, sosiaaliturvaan yksityistämistä jokaisen omaksi ongelmaksi, hoito-oikeuden eväämistä toivottomilta tapauksilta (jotka määritellään tietenkin "poliittisesti")... Laitoksen esimies hyppi riemusta lukiessaan prujuni. Oli kuulemma aina tiennyt minussa olevaan ainesta, vaikka kossupullo olikin jemmassa pannunmyssyn alla.
Ja vitut, totesin. Luin Hesaria jossa eri uutisia yhdistelemällä saatoin tulkita nykyisyyden historiana. Kun päätoimittaja Janne Virkkunen kertoi masentuneena, että nykyään kuka tahansa taukki saattaa pidäkkeettä julkaista kirjoituksensa netissä, aloin kiinnostua. Tiede ja edistys-lehti ei ollut nimittäin suostunut julkaisemaan artikkeleitani, joissa irvailin tieteelle ja "edistyksen" slummahtaneelle käsitteelle. Löysin blogisaitin, jossa kehotettiin kokeileman kuinka helppoa oman blogin luominen on. Viiden minuutin kuluttua olin luonut omani. Kun sivu piti nimetä kirjoitin automaattisesti "hyvinvointivaltion historia", vaikka todennäköisesti kesken jäävän väitöskirjaani työnimenä on "hyvinvointivaltion tulevaisuus". Otin pitkän siivun kossupullosta ja aloin kirjoitella...
Kun tilanteen toivottomuus valkeni alkoivat vitsit olla vähissä. Istuin työhuoneessani näytellen tutkimuksen tekemistä laitoksen muille hoidokeille, jotka kysyttäeesä lähes jokainen väittävät olevansa "tohtoreita". Koska tajusin, että minulla ei ollut mitään halua osallistua Suomi-nimisen valtion konkurssipesän selvittelyyn, aloin juoda kossua päivittäin työhuoneessani. Laitoksen esimiehen mukaan se ei kuulemma sopinut systeemin sääntöihin. Niinpä hän vanhana kettuna kehotti minua piilottamaan pullon. Myönnyin ja panin entiseltä vaimoltani jääneen perintöpannunmyssyn kossupullon peitoksi. Saatoin jatkaa tärkeitä tutkimushommiani rauhassa kenenkään häiritsemättä.
Kun tuli aika raportoida toimeksiantajalle kirjoitin päivässä ulkomuistista parikymmensivuisen prujun hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Tarvitaan työmarkkinajoustoja, työn hinnan pitämistä kurissa, sosiaaliturvan muuttamista työntekoon kannustavammaksi karsimalla etuuksia, panostuksia tutkimukseen, eläkeiän nostamista, sosiaaliturvaan yksityistämistä jokaisen omaksi ongelmaksi, hoito-oikeuden eväämistä toivottomilta tapauksilta (jotka määritellään tietenkin "poliittisesti")... Laitoksen esimies hyppi riemusta lukiessaan prujuni. Oli kuulemma aina tiennyt minussa olevaan ainesta, vaikka kossupullo olikin jemmassa pannunmyssyn alla.
Ja vitut, totesin. Luin Hesaria jossa eri uutisia yhdistelemällä saatoin tulkita nykyisyyden historiana. Kun päätoimittaja Janne Virkkunen kertoi masentuneena, että nykyään kuka tahansa taukki saattaa pidäkkeettä julkaista kirjoituksensa netissä, aloin kiinnostua. Tiede ja edistys-lehti ei ollut nimittäin suostunut julkaisemaan artikkeleitani, joissa irvailin tieteelle ja "edistyksen" slummahtaneelle käsitteelle. Löysin blogisaitin, jossa kehotettiin kokeileman kuinka helppoa oman blogin luominen on. Viiden minuutin kuluttua olin luonut omani. Kun sivu piti nimetä kirjoitin automaattisesti "hyvinvointivaltion historia", vaikka todennäköisesti kesken jäävän väitöskirjaani työnimenä on "hyvinvointivaltion tulevaisuus". Otin pitkän siivun kossupullosta ja aloin kirjoitella...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
