Näytetään tekstit, joissa on tunniste nilkkamurtuma kävelykipsi lesbot sairaanhoitajat rahahuijaukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nilkkamurtuma kävelykipsi lesbot sairaanhoitajat rahahuijaukset. Näytä kaikki tekstit

3/19/2008

The Man Machine

Väärinkäsiysten välttämiseksi pitää heti alkuun todeta, että en ole erityisen huumorintajuinen jätkä. Tämän todistaa Hesarin tyhmässä huumoritestissä saamani tulos:

"Minulla on 28-prosenttinen huumorintaju. Huumorintajuni on ivallista ja vahingoniloista. Pidän älyllisestä ja haastavasta huumorista."

No kun ei kerran naurata, niin ei naurata. Otan taksin ja ajan aamusella hyvissä ajoin Töölön sairaalaan. Missä ne puhutut Helsinginniemen ruuhkat ovat tänään, päivittelemme taksikuskin kanssa? On kuin suuri osa maailmasta olisi kuollut ja kadonnut nilkkamurtumani aikana jäljettömiin, eikä ainakaan mulla tule sitä taatusti ikävä.

Sairaalassa napataan ekaksi röntgenkuva, lekuri toteann nilkan naulatun hyvin ja asennon olevan oikea. Katson näytöltä nilkkaani naulatun kaksi levyä pistämään poikki olevat luut kasaan. Lääkärin mukaan kesäkuun alussa voin lähteä Italiaan, kunhan en aio trekkaamaan. Kipulääkkeitä voisi vähitellen ryhtyä vähentämään.

Vaikeudet alkavat kun menen uudestaan kipsattavaksi pienempään kävelykipsiin, jota joudun pitämään seuraavat neljä viikkoa. Tukevalla lesbotätihoitsulla on apurinaan iso hevarijätkä, jota hän moppaa kaikin inhmillisen perversion keksimin keinoin. Hevarijätkä alkaa pistään mulle uutta kipsiä, lesbohoitsu täti tulee vääntämään nilkkaani oikeaan asentoon. Ilmeisesti se on ollut hänen mielestään muutaman sentin väärin kipsattu. Hän vääntää niin että akillesjänne meinaa pamahtaa väittäen minun vittumaisuuksissani tahallani pistävän hanttiin. Lesbo ottaa kiduttamisestani kaiken orgastisen nautinnon irti. Nautinto valuu hänen kieroista visvaisista silmistään.

Sairaalalaitoksen kammottavin tuote on keski-ikäinen naishoitsu, jolle on menneen maailman sadistiset hoitokäytännöt hoiutuneet itsestään selväksi osaksi repertuaaria. Lesbotätihoitsun Gregory Batesonin paljastama kaksoisidoskidutussovellus menee näin: Jos et rentouta sovinnolla jäykkää nilkkaasi, kipsaamme sen väärään asentoon ja nilkutat loppuikäsi. Kun kipsi on saatu ja lesbo on haukkunut hevarijätkän suorituksen, hän toteaa minulle ihimennen, että akillesjänteen jäykkyys johtui kipsauksen virheestä. Hevarijätkä toteaa lesbon häivyttyä kaiken menneen ihan hyvin. Koska minulla ei ole lelut matkassa, en pääse puhkaisemaan lesbohoitsutätiin reikiä ja tasoittamaan tilejä. Mutta panen toki korvan taakse.

Sitten fysioterapeutti opettaa hätäisesti - kaikilla on koko ajan Töölön sairaalassa älytön touhotus päällä - miten voin vähitellen alkaa pistämään painoa nilkalle; puolet heti ja kaikki kahden viikon päästä. Kun pääsen hoitotoimenpiteiden kynsistä olen niin tyytyväinen hengissä säilymiseeni, että voisin vetäistä vaikka savut kahden ja puolen viikon lakon jälkeen. No eipä oo röökit matkassa, joten hyppään taksiin ja luukkuun katsomaan NASN:ltä Minnesotan ja Coloradon matsia.

Iltapäivällä onni potkaisee avatessani koneen:

CONTACT OCEANIC BANK ATM MASTER CARD DEPARTMENT FOR YOUR PAYMENT OF $$8.2m,000 000 USD IMMEDIATELY PRESENT CODE (ATM-Y2K7).

ATTN: BENEFICIARY,
This is to officially inform you that we have verified your inheritance file and found out that why you have not received your payment is because you have not fullfilled the obligations given to you in past in respect of your inheritance payment.
Secondly, we have been informed that you are still dealing with the non officials of this Department. We wish to advice you that such an illegal act like these have to stop if you wish to receive your payment since we have decided to bring solution to your problem. Right now we have arranged your payment through Our SWIFT CARD PAYMENT CENTER ASIA PACIFIC of CAPITAL TRUST BANK PLC that is the latest instruction from Finance Minister FEDERAL REPUBLIC OF BENIN. This card center will send you an AN ATM CARD worth your inherited fund of $8.2m,000 000usd which you will use to withdraw your money in any ATM MACHINE in any part of the world but the maximum withdrawal pay day is $10,000usd,so if you like to receive your fund this way please let us know by contacting THE PAYMASTER GENERAL CARD PAYMENT CENTER DRJERRY PETER
On this Email address:oceanicbank.ineternationalplc@yahoo.co.uk
Direct Open Tel/fax: 229-93012208
And also send the following informations:
1. Your full name
2. Phone and fax numbers
3. Address where you want them to send the ATM SWIFT CARD.
4. Your age and occupation
5. Please note that the only money you will pay is the activation fee.
The ATM CARD PAYMENT CENTER has been mandated to issue out USD8.2m,000 000$ as your full payment for the fiscal year 2008. Also for your information, You have to stop any further communication with any other person(s) or offices(s) to avoid any hitches in receiving your payment. For oral discussion, Call or email me back as soon as you receive this important message for further direction and also update me on any development from the above mentioned office.
NOTE THAT BECAUSE OF IMPOSTORS, WE HEREBY ISSUED YOU OUR CODE OF CONDUCT,WHICH IS (ATM-822) SO YOU HAVE TO INDICATE THIS CODE WHEN CONTACTING THE CARD CENTER BY USING IT AS YOUR SUBJECT.
Regards,

Dr.ALEX MIKE

--------------------------------------------------------------------------------
Nuova grafica e nuove funzionalità! Crea subito Gratis la tua nuova Casella di Posta Katamail

Juuri kun olen ottamassa yhteyttä hyväntekijääni soittaa joku radiotyyppi ja kyselee miten se naismarkkina oikein menee siellä Thaimaassa? Hyvin menee, totean ja teen tarvittavan kulujen kattamiseksi vaaditun tilisiirron.