Näytetään tekstit, joissa on tunniste Voimala unet unientulkinta psykiatria MarkkuSiivola jättiläismustikat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Voimala unet unientulkinta psykiatria MarkkuSiivola jättiläismustikat. Näytä kaikki tekstit

4/01/2008

Dream Team Strikes Again!

Kulttuurista kansanperinnettä sanan jälkijättöisimmässä merkityksessä tarjoaa maanantai-iltaisin "Voimala" niminen tv-ohjelma. Siihen kootaan jonkin new age yms. huuhaan ympärille sekalainen sakki jorisemaan joutavia.

Toimittajina toimii kaksi naista, jotka eivät vaivaudu tekemään minkäänlaista esityötä ja antavat haastateltavien puhua läpiä päähänsä lehmän silmänsä ammollaan. Välillä he näyttävät olevan nukahtamaisillaan. Mitään kriittistä näkökulmaa mihinkään ei edes pyritä esittämään, vaan sekobileet vedetään ohjelman tyylille uskollisena alusta loppuun sekavuuden sfäärejä hipoen.

Eilen oli aiheena unet. Jotkut tyhmyrit yrittävät rahastaa niidenkin salatulla merkityksellä säännöllisin väliajoin, vaikka ei niistä mitään selkoa ole saatu. Joskus 70-luvulla unikirjoja julkaistiin ufokirjojen tavoin pilvin pimein. Nyky-Suomessa ne ovat häipyneet kuvasta.

Nyt on kuitenkin julkaistu useampikin unien salaista merkitystä pohtiva kirjanen, joita kehumaan olivat päässeet niiden tekijät, joiden argumentoinnin taso on suoraan pimeän keskiajan syövereistä, eli juuri uninonsensen puolustajille tyypillistä Liisa Ihmemaassa logiikkaa.

Pahin järjellisen ihmiskunnan vihollinen on Markku Siivola niminen psykiatrian erikoislääkäri, jonka puheesta ei saa mitään tolkkua, koska hänen ajatuksissaan ei ole mitään tolkkua, ei edes vähäjärkistä tolkkua. No, tämä piirre yhdistää suurinta osaa psykiatreista, jotka pyrkivät sielun salatun tietonsa avulla rahastamaan kuiviin kynsiinsä joutuneet ihmisparat.

Kun kuuntelin Siivolan juttuja unista minun kävi sääliksi niitä ihmisparkoja, jotka hänen kynsiinsä Jorvin sairaalassa ja ties missä psykoanalyyttisissa salaseuroissa joutuvat. Nämä freudilaisen psykoanalyysin nimiin vannovat kalkkikset ovat hengenvaarallisia moottoriturpiaan tauotta soittavia käveleviä katastrofeja.

Jokainen vähänkin tolkuissaan oleva ihminen tietää, että freudilainen psykoanalyysi on täyttä humpuukia. Muualla maailmassa se on painunut aikoja sitten marginaaliin, vain Suomessa ja Unkarissa sillä on enää vankat asemat, joista eri sortin psykoanalyytikot ja muut helvetin fakiirit pitävät katkeraan loppuunsa saakka kaikin voimin kiinni.

Psykiatri Siivolan mukaan unien tulkinta on ennen muuta naisten juttu. Hänen uniryhmiinsä ei juuri miehet vaivaudu ottamaan osaa. Se todistaa, että miesten unien tulkinnan tärkeyttä tulee korostaa. Hänellä on 27 vuoden aikana ollut vain yksi miehistä koostunut uniryhmä. Tämä nostaa suomalaisten miesten arvostusta kummasti näinä aikoina, jolloin naisnäkökulman nimissä tulisi kaikkien vannoa tunneälyn, Freudin ja muun new age -hömpän nimiin.

Siivolan tajunnanvirtaa tulee loputtomasti, eikä hän itse osaa yhtään reflektoida omaa minäänsä, mikä toki sopii saamaani kuvaan psykiatrien älyllisestä tasosta. Häneen verrattuna uniin hurahtanut yhteiskuntatieteilijä Olavi Moilanen esittää jopa muutaman tolkun näkemyksen: Koska hän näkee jatkuvasti unta jättiläismustikoista, ei hän syksyllä palaa pohjoisesta ennen kuin hänellä on tarpeeksi poimittuna mustikoita ja hilloja!

Älyn hautajaiset syvenevät kaikilla rintamilla. Ainoa telkun kunnollinen keskusteluohjelma Jukka Relanderin vetämä T-klubi on häipynyt vähin äänin Teemalta. Viimeisissä osissaan sekin joutui tosin lunastamaan oikeutuksensa veronmaksajien rahojen haaskaamiseen käsittelmällä julkkiksia Kola-Ollin voimin ja mesettämisen uutta maailmaa. Meseporukat antoivat ymmärtää, että telkusta tulee paskaa ohjelmaa ja että Relanderin kaltaiset kalkkikset joutavat jorpakkoon. Ohjelma lopetettiinkin pian. Mutta onneksi "Voimala" jatkaa uuden tyhmyrikultin palvontaa kulttuurin jalolla saralla.