10/24/2013

Koh Lanta Days

Bangkokin Chinatownissa hortoilimme Ratson kanssa tasan 10 vuotta sitten "Pillerirannikko" romaanissa. Nyt asuimme siellä muutaman päivän Pomon kanssa Shanghai Mansionissa keskellä kinkkien elämää. Kiinalainen ruoka ei ole yhtä hyvää kuin thairuoka, mutta parempaa tuhatkertaisesti kuin se ylikypsennetty mössö jota kinkkiravintolat Härmässä tarjoavat. Kävelimme kujia ja kuvasimme. Sitten otimme limon lentokentälle ja lensimme Krabiin, josta toinen limo toi meidät tänne Koh Lantalle syvään etelään. Sapuska on loistavaa, tulista ja tuoretta rehua riittää. Uiminen Andaamanien meressä tekee gutaa ja kun vielä resortin poolilla vetää allasta parikyummentä kertaa eestaas niin saa auringon lisäksi vähän treeniäkin. Meillä on varattuna 15 yötä tässä Long Beach Chaletin bambumajassa, jossa on ilmastointi, wifi ja taulutelkkari. Sen jälkeen suunnitelmat ovat avoimet, mutta tarkoitus olisi kuitenkin palata jouluksi kotiin. Roope-koira on hyvässä hoidossa joten sen suhteen ei ongelmaa. Mutta muut asiat vaativat ainakin pistäytymistä Suomen maaperällä, jossa tähän aikaan vuodesta on vitun kurjaa, vitun pimeää, märkää, kylmää. Meillä ei ole täällä mitään tekemistä, lepoloma. Tosin paatilla pääsee halutessaan lähisaarille. Vielä emme kuitenkaan ole aktiiviloman tarpeessa. Sen kun vain chillataan tässä resortin lähistöllä, vedetään rommikolaa ja syödään tulista thairuoka. No menee siinä sapuskan kanssa Singha kaljaakin, mutta dokaamaan emme ole tänne mitenkään erityisemmin tulleet. Tuli vaan mieleen, että Antti Majander epäili "Pillerirannikon" saaneen vaikutteita jonkin Hollebequen kirjasta. En ole viitsinyt aikaisemmin kertoa, että Hollebequen kirja on mikkihiiri-kamaa. Härmäläiset äijät hommaavat Pattayan suunnalla sata kertaa roisimpaa stuffia, mutta sitä nämä mikkihiirirunopojat Antti Mjander ja Jarkko Tontti eivät naivissa mielessään ole edes uskaltaneet ajatella, tai osanneet. He hörhöilevät stadissa marginaalisista marginaalisimman kielen kirjallisuuden parissa ja heillä jää elämä elämättä. Tomi Ervamaa Hesarista eli tosin omansa vähän liiankin kybällä päätyen alkoholimyrkytykseen kuolleena lontoolaiselle bussipysäkille. Kimmo Oksanen on hyvä jäbä, mutta hänellä on ikävä kyllä ollut tosi pahoja ongelmia terveytensä kanssa viime vuosina. Totta tosiaan, meillä ei ole mitään tietoa mitä teemme 6.11. jälkeen. Laosissa pitäisi vissiin jossain välissä käydä Luang Prabangin suunnalla. Samoin pohjoisessa vanhassa kunnon Chiang Maissa, jossa minut tunnetaan ikävä kyllä paremmin kuin hyvin. Ehkä sieltä hippimestaan Pai´hin. Toisaalta saatamme käydä myös Singaporessa moikkaamassa Pomon ystävätärtä. Annas kattoo. Nyt vain ollaan ja hiplaillaan välillä näitä sähköpelejä, joita meillä on matkassa: kannettava, iPad, iPod, 2xiPhone, Nokia N8, järkkärikamera, hd-videokamera. Johtoa ja laturia piisaa. Suomesta en kaipaa koiran lisäksi mitään. Yritän miettiä, mutta ehkä lätkän SM-liigasta Oulun Kärppien pelit voisi katsoa 60 tuuman taulutelkustamme. Maalikoosteet näen täälläkin huoneessa. Muutenkin wifin vuoksi Härmän asioita voi seurata reaaliaikaisesti. Pelata Veikkauksen pelejä ja pyöriä nettikasinoilla. Tämä tosin on enemmän rasite kuin etu. Pitäisi olla voimaa unohtaa, vaikka paloittelumurhaaja jatkaakin pakoaan ja mysteeritytön arvoitus Kreikassa ei ole ratkennut.