4/10/2013

Death of the Column Economy

Eniten mua rassaa tässä ajassa tämä ylilukeneiden kolumnitalous, jota he tekevät elannokseen kun eivät onnistuneet yliopistoilta enää mitään kunnon virkaa saaman. Tyhjät leuat louskuttavat päivittäin lukemattomasti kirjainjätettä näissä "kolumneiksi" kutsutuissa pakkopullissa. Jokaisen senttaajan on tietenkin oltava kirjoituksissaan kunnon aatteita kannattava, enimmäkseen epämääräisen vihervasemmiston kliseitä toistava ihmisrobotti. Menemättä nimiin, kuten Jukka Relanderiin ati Jarkko Tonttiin, voidaan sanoa että kolumnitalouden taitajat ovat elämässään sivuraiteille joutuneita julkisuustyrkkyjä. Kolumneista maksetaan vuosi vuodelta vähemmän kun uudet yrittäjät ovat valmiita niitä ilmaiseksi senttaamaan. Näin ollen on vain ajan kysymys kun nistä ei enää makseta latin latia, mikä on niiden surkean sisällön suhteen ihan oikea johtopäätös. Fiksuimmat lehdet panevat Uuden Suomen tavoin kolumnitehtaansa auki kenelle tahansa joka osaa näytellä kulahtaneen oikeiston kulahtaneita oppeja. Lisäksi kolumnit taistelevat keskenään elintilasta; luetuin on tarjolla ekana, kun katoat etusivun reunasta voit yhtä hyvin olla kuollut. Kukaan ei ole kiinnostunut. Kaiken tämän kolumnisaastan takana on liian suureksi paisunut yliopistolaitos joka tuottaa erityisesti yhteiskuntatieteen ja humanismin aloilta aivan liikaa turhia ihmisiä, joille ei yhteiskunnalla ole mitään käyttöä. Elannokseen on sitten luotava tekonäppäriä kirjoituksia ja yritettävä myydä ne johonkin lehdykkään. Jos esimerkiksi Jarkko Tonttu ei osaa lukea e-kirjoja ja lentää halpisyhtiöllä on se ennen muuta hänen oma vammansa. Siitä tuskin Suomen kansa on sen kumemmmin kiinnostunut. Kolumneissa yleistetäänkin surutta omat kapoiset ajatuksen poikaset koskemaan kaikkia "meitä". "Meitä" ei ole olemassakaan, luemme e-kirjoja halpiskoneissa ja persaukiset humanistit kirjoittavat asiasta paheksuvia kolumneja josaakin Berliinin Prentzlauerbergin tapaisissa mestoissa. Miksi jaksan kolumnitaloutta vihata? Ennen muuta kolumnien taustalla olevan kaksinaamaisuuden vuoksi. Rahaa nämä naamat ovat ennen muuta vailla ja kirjotukset myyntipuheita markkinoille jotka kaikkialla maailmassa supistuvat kiihtyvää vauhtia. Vuonna 2020 ei enää ole olemassa tyyppejä jotka ilmoittavat ammatikseen "kolumnisti". Silloin robotit kirjoittavat uutisten ohella myös hupipuolen älykköfilosfiset luritukset. Radiossakin tätä saastaa tulee. Kun yritysmaailmassa kaiken munannut Jari Sarasvuo kolumnoi Ylen kanavilla on hänellä todella hätä käsissä; rahnaa on yritettvä alkaa lypsämään julkiselta sektorilta jossa kaikki älytön on tässä "konsulttitalouden" ajassa edelleenkin mahdollista. Kaikki kolumnisiti ovat pieniä pekkahimasia. Kun tätä soopaa seuraa alkaa jopa ihailla oikean Pekka Himasen nerokasta luritusta jolla hän on vetänyt pääministeriä myöten höplsätä koko sakkia 700000 euron edestä. Kaikki muutkin haluaisivat saman, tai edes 700 euroa, vaikka muka paheksuvat Himasen törötöilyä. Himanen on kunnon sekopää jonka ei tartte sentata lehtiin muutaman latin toivossa kolumnin rääpäleitä. Kaikki kunnia siitä hänelle. Kolumnitalouden taitajille hyvää matkaa sossun luukulle ja historian unohduksiin!