3/19/2013

Kuntaliiton konsulttidemokratia tuhosi Suomen kunnat

Gaudemukselta on juuri ilmestynyt Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen kirja "Konsulttidemokratia. Miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton". Koska jouduin aikoinaan seuraamaan konsulttien väärinkäytöksiä Kuntaliitossa liiankin läheltä kommentoin alustavasti kirja Hesarissa: Tätä julkisten rahojen haaskaamista erilaisiin konsulttien vetämiin projekteihin on Suomessa harjoitettu jo viimeiset 25 vuotta. Kokonaisuutena arvostellen taso on surkeaa ja konsulttiyhtiöt netonneet sievoiset summat höpöhöpö raporteillaan. Myös kuntien etujärjestö Kuntaliitto on ollut oman konsulttiyhtiönsä kautta etulinjassa vedättämässä vaikeuksien keskellä kamppailevilta kunnilta rahaa turhiin kosultointeihin. Kuntakenttä on tällä hetkellä lähes konkassa ja kaaoksessa, konsultit ovat yksi suuri syy tilanteeseen. He eivät ole kyenneet tarjoamaan lainkaan kokonaisuuden kannalta järkeviä ratkaisuja. Pikemmin Kuntaliiton omat sun muut superkonsultit ovat vain pitkittäneet edessä olevaa rajua kuntarakenteen muutosta omilla toimillaan, joissa ei kuluttajavastuusta ole huolta kannettu. Jouduin aikanaan seuraamaan läheltä tätä konsulttirumbaa jota kunnissa pyöritetään. Viime kädessä kysymys on siitä, että kunkin konsultin on myytävä palveluksiaan palkkansa edestä ja vähän enemmän kunnille. Asiakkaiden hankkiminen oli toiminnassa yhtä keskeistä kuin asuntovälityksessä. Ja tosiaankin Kuntaliiton oma yhtiö huseerasi etunenässä kykenemättä sekään tarjoamaan mitään ratkaisuja kuntien ongelmiin, joita nykyhallitus yrittää epätoivoisesti ratkoa kuntauudistuksella, joka olisi juuri eläkeelle jääneen valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan tullut tehdä jo Ruotsin tavoin 1970-luvulla. ************ Kuntaliiton konsultiporukka oli riitaista ja sekavaa sakkia, jota yhdisti totaalinen ammattitaidottomuus. Opit olivat sosionomi-tasoista jälkijättöistä hallintotiedehöttöä. Kuntaliiton konsultointiyhtiön toiminnan tekee erityisen ala-arvoiseksi ja tuomittavaksi se, että yhtiö pääsi Kuntaliiton siipien suojassa tekemään vuosittain miljoonilla epäkuranttia työtään. Kuntapamput ovat kaikki samaa umpimoraalitonta koplaa, erityisesti Timo Kietäväinen ja muut ammatillisesti täysin epäpätevät kepupolitiikot, joita notkuu pitkien Kuntatalon käytäviä näyttelemässä työntekemistä. Ainao etu mitä Kietäväisen kepukopla on Kuntaliitossa ajanut on ollut pitää kuntarakenteen muutos seisauksissa. Kapuloita on heitetty rattaisiin joka välissä, eivätkä useat Talon keputaustaiset konsultitkaan ole tästä rikoksesta vapautettavissa. Onneksi historia tulee tuomitsemaan Timo Kietäväisen ja muut Kuntaliiton kepulit. Tosin samaan historian tuomion saavaan sakkiin kuuluu myös Kuntaliiton nykyinen toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma joka kokoomukselle tyypilliseen tapaan on ajanut kuntauudistuksessa kaksilla rattailla. Virallisesti maamme hallituksen linjoilla, mutta selän takana Kietäväisen sakin tavoin yrittänyt saada uudistuksen nurin. Konsulttiyhtiön johdossa oli (voi olla vieläkin) entinen Tampereen yliopistosta valmistunut stalinisti Jarmo Asikainen. Kun maailman vallankumouksesta ei tullut mitään alkoi hän silmät hullun lailla kiiluen konsultoimaan kuntia maanisella kiihkollaan. Hänen työnsä laatu on yhtä kehnoa kuin muidenkin Kuntaliiton konsulttien. Eli mitään kokonaisvaltaista ratkaisua ei ole löydetty mihinkään ongelmaan, ja pahinta on ettei tämä tollolauma edes ole ollut sellaisen tarpeellisuudesta tietoinen. Suurin osa ajasta meni lähes kaikilla epätoivoiseen oman työnsä myymiseen kunnille. Jos ei tullut tavoite täyteen sai elää pelko perseessä. Ja kun tilaus tuli oli se lähes aina tuloseltaan sellainen, että vähennetään väkeä mutta ei puututa toimintojen ylikunnallisiin puoliin. Tämän vuoksi Asikaisen porukka on kunnon Kepuhengessä ollut tuhoamassa syrjä-Suomen viimeisetkin selvitymisen mahdollisuudet. Jokainen täysjärkinen tajuaa pelin lopputuloksen; reuna-alueet tyhjenevät ja lopulta kuntaudistus tehdään joka tapauksess. Kietäväinen, Asikainen ja muut tollot laskevat vain aikaa, vuosia, päiviä, tunteja päästäkseen eläkkeelle ennen kuin heidän tekemättömyytensä koko karmeus paljastuu veronmaksajille. Joskus kun Kuntaliiton konsultti onnistui myymään työtään kuntakentän ulkopuolle, paljastui heidän ammattitaidottomuutensa välittömästi. Kun eräskin Martti Vahermo konsultoi Kirkkohallitusta olivat ihmiset täysin ymmällään siitä, miksi heidän piti maksua vastaam tällaista paskaa kuunnella? Itse sain asiasta koko ajan raporttia ja yritin välittää sitä kyseisen konsultin parhaalle kaverille että kävisi tyypn herättämäss. Hän kuitenkin vain totesi alistuneesti Martin antaneen periksi eikä sille kuulemma enää mitään kannattanut sanoa. Konsulttiyhtiön johdossa Jarmo Asikainen jatkoi tihutyötään keräämällä ympärilleen nuoria innokkaita uusia konsultteja, jotka lähetettiin vuorostan löpisemään tyhjiä ja tyhmiä erityisesti Kietäväisen kamujen kepukuntiin, jotka ovat olleet rehellisten veronmaksajien tappolistalla maassamme jo pitkään. Tästä asiasta voisi kirjoittaa pitkästi ja on mulla siitä romaanikäsiskin, jonka oli Sammakon tarkoitus julkaista, mutta sitten tuli näitä taiteellisia ja tieteellisä erimielisyyksiä ja homma seisahtui. Mutta siitä voin aina silloin tällöin julkaista eri yhteyksissä paloja Kuntaliiton johtavien alkoholistien ja tyhmien kepulaisten toilailuista Suomen rehellisten veronmaksajien piikkiin. Näin he eivät pääse pälkähästä, vaan jäävät loppumaailmankaikkeudeksi nattiavaruuden armoille. Ja Gaudemukselle iso käsi tästä Konsulttidemokratia kirjasta. Se alkaa löytää vähitellen sitä terävyyttä, jota tietokirjamarkkinoilla netin valtakaudella tarvitaan. Ja vaikka Sammakkon kirjakauppa kippasikin stadissa toivon toki heillekin uutta nousua viime vuosien väsähtäneisyyden sijaan. Sama vaiva tosin on myös Likellä, eli molemmat ovat omalla toimimattomuudellaan syöneet omaa markkina-asemaansa ja uskottavuuttaan. Niinpä uudet ketterät ovat osittain jo ottaneet heidän paikkansa, erityiseti tämä joskus liiankin innokas Into-kustannus.