2/20/2013

Too Many Words

Blogit katoavat vinhaa vauhtia historiaan. Ne ovat liian hitaita ja pitkiä. Kukaan ei jatkossa tarvitse 140 merkkiä enempää asiansa esittämiseen. Facebookin on liian rönsyilevä. Jatkossa Twitter rulettaa! Vaikka olemme taas härmässä pari vuotta jäljessä.

Vaikka tykkäänkin vanhoista paperikirjoista, joita saa nykyään ilmaiseksi kirjaston kierrätyslaatikoista ja kuolinpesien divareista, olen vähitellen alkanut räpläämään tätä iPhonea pitkin päivää. Itse asiassa minulla on 2 älypuhelinta käytössä. Näillä kuuntelen Economostin ja newyorkilaisia radiokanavia kuskatessani koiraa aamuin illoin. Spotifystä tsekkaan uudet levyt. Mutta ennen muuta kuuntelen 70-luvun progea.

Vaikka elämässäni on kaikkea liikaa, aion toki mennä taasen kolmeksi päiväksi Flow festareille. Nick Cave, Kraftwerk ja sata muuta kompensoivat ylihintaiset viinat ja sapuskat. Mutta pääsääntöisesti tämä puhelin ja 60 tuumainen telkku riittävät enemmän kuin hyvin. Eikä tämä jää tähän. Viimeistään parin vuoden kuluttua ostan 80 tuumaisen telkun ja lisää älypuhelimia. Tabletit vielä menettelee, mutta kannettava alkaa olla liian jämy peli matkassa kuljetettavaksi. Adios Amigos!