5/26/2010

Searching for the Meaning of "the Level"

Ensinnäkin haluan tunnustaa, että minuakin vaivaa aikamme adhd ja autismi. Näitähän potevat, ainakin vaimojen ja miesten mielestä, lähes kaikki aikamme säteilysairaat. En pysty kirjoittamaan tietsikalla mitään, sillä sormet eivät pysy ylikierroksilla käyvien aivojeni tahdissa. Tulee lyöntivirheitä, joita korjaillessa loppuelämä menisi hukkaan kuin Pöxymäen legendaarisen baarin aikoja sitten kuolleiden merimiesten elämän viimeiset paskavuodet.

Olen kertonut asiasta lääkärilleni. Hän kehotti minua nostamaan annoksen sadasta 150:een, mutta kun edelleenkin kirjoitin ja puhuin taukoamatta kuin automaatti, vittuilin erityisesti maanikolle ominaisella terävyydellä kasveille ja eläimille, ei lääkärin mielestä auttanut kuin nostaa annos edelleen 200:aan. En tiedä riittääkö sekään, riittääkö mikään. Mutta jotakinhan on tapana muodon vuoksi tällaisessa sekoboltsien tapauksissa yrittää.

Ja se sosiaalitantta jonka mielestä olen taas ryypännyt aivoni riekaleiksi on yhtä väärässä kuin kaikessa muussakin mikä on hänen ja häntä lopussa odottavan rasvatun köyden välissä. Huomautan, köyttä saa hyvin varustetuista rautakaupoista, aukioloajat löytyvät netistä ja tässä tapauksessa ei kannata pitkittää kärsimystään jäämällä kyttääämään jymytarjousta. Köyttä menee ainakin meidän maanikoiden mielestä kaupaksi niin hyvin, että kauppias ei kuitenkaan pane kuin korkeintaan jo kerran pari tuulessa mätisäkkiä heilutelleet veriset köydenpätkät poistokoriin. Ennen kuin ryntäätte rautakauppaan etsimään löytökoria haluan kuitenkin varoittaa: ne on jouduttu panemaan talteen takahuoneeseen juuri teidän kaltaistenne tapausten vuoksi.

Sama se jos eivät sormet tottele ajatuksia näppäimistölle siirrettäessä mutta kun ne vielä hikoavatkin, kämmenet nimittäin. Sisälläni asuu joku tyyppi joka tuntuu olevan täysin raivostunut ja vaatii päästä ilmoille pistämään paskanpuhujat ja muut epäilyttvät tyypit ruotuun. Onkohan sittenkin syytä ottaa jälleen yhteys lääkäriin annoksen nostamiseksi 250:een? Mutta jos sekään ei riitä, jos mikään ei riitä...

Autismi on myös aikamme suuria salaisia sairauksia. No siitä ovat dorkat yliopistotyypit kirjoittaneet jo vaikka mitä. (Huomatkaa tämä: tyyppi voi olla ihan OK, useimmiten ei edes sitä, mutta yliopisto joutaa käsitteenä romukoppaan. Sillä ei tee enää yhtään mitään, se vain haittaa viimeisiäkin pyrkimyksiä estää älyn viimeistenkin rippeiden katoaminen.)

Mulla autismi ilmenee esimerkiksi siten, että kun sata sivua paksu Economist kolahtaa maanantaina luukusta on mun pakko lukea se kannesta kanteen. Pakko, sanoo joku minussa, kunpa tietäisin kuka meistä? Jos tietäisin voisin tehdä asialle jotain. Lymyilköön toistaiseksi piilossaan, sillä löytökori oli tänäänkin kannettu piiloon meikäläisen kurvatessa fillarilla Ogelin K-raudan pihaan.

Adhd ja autismi minussa yhdistyvä erityisesti kun saan päähäni kerran pari päivässä ryhtyä treenaamaan. Se on tuommoiset 2-4 tuntia täyttä rääkkiä jossa armoa ei anneta eikä pyydetä. Kun maanikon kunto on kova se tekee asioista entistäkin visaisempia. Kehotan pysymään loitolla jos arvostatte köydenostoajatusten piinan ohessa edes hitusen sitä mitä joskus olitte tai yrititte olla. No maaninen adhdautisti jaksaa näpytellä virhelyöntejä yömyöhään uskomatta olevansa kirjoitustaidoton ja lukee saman Economistin kannesta kanteen kahdesti vaimon ivallisista kommenteista piittaamatta.

Ja autistinen adhd maanikko on myös siinä mielessä nykyajan velton älyllisen elämän kannalta toivoton tapaus, että hän muistaa kaiken lukemansa. Kysykää mitä vain. Hän muistaa, ei unohda, ja toki hän hautoo kostoa epäilyttäviksi arvioimilleen tyypeille. Täydellistä kidutussessiota joka panisi markiisi de Sadenkin epäröimään onko näissä sadistihommissa sittenkään mitään järkeä?

Mutta sitten tämän ison syrjähypyn jälkeen varsinaiseen asiaan. Kukaan ei tiedä täsmällisesti mitä Level tarkoittaa, onko se esine, asia vai ihminen. Levelin merkitystä on yritetty päivätolkulla selvittää, mutta sen merkitys vaihtelee. Edes maailman tyhmin filosofi Pekka Himanenkaan ei uskaltaisi yrittää määritellä mitä Level täsmällisesti tarkoitettuna on. Tai no hänen tapauksessa pitää olla realisti; ehkä se surkimus kummiskin yrittäisi nyt kun hänen valeprofessorin hommansa Oxfordissa ovat tulleet aikamme suurimman autistin MattiEsko Hytösen toimesta paljastetuiksi täytyisi hänen kehittää uusi Level jolla lypsää veronmaksajien rahoja.

Level on slangia suuren maan lukemattomien murteiden joukossa. Vaikka kukaan ei osaa tarkasti sanoa - paitsi tietenkin Himasen täysdorka - mitä Level tarkoittaa, silti sitä joudutaan, on pakko selvittää. Se vilahtelee salakuunnelluiden puheluiden seassa kuin joku outu maaginen talismaani. Jopa Levelin oma väki suhtautuu siihen pelonsekaisen kunnioittaen.

He eivät ole risukylissään koskaan oppineet länsimaiseen rationaalis-loogisen ajatteluun. He eivät käsitä meidän dorkien luulevan asioiden taustalta löytyvän jonkin todellisen todellisuuden. He kertovat Levelin tarkoitusta kysyttäessä todellisuuden kerta toisensa jälkeen uudestaan välittämättä hetkeä aikaisemmin antamastaan todellisesta kertomuksesta Levelistä ja sen vaiheista jossakin Skandinavian teleoperaattorien verkkosysteemeissä.

Lisäksi he uskovat sata lasissa kulloisenkiin selitykseen siitä mitä he väittävät Levelin olevan, esine, asia, ihminen. Joskus minusta tuntuu, että Levelin merkityksen jahtaaminen heidän kanssaan on turhista turhinta touhua. Todellisuutemme eivät kohtaa, emme ymmärrä heitä, he pitävät meitä hulluina. He ovat lukutaidottomia (jotenkin osaavat kuitenkin sujuvasti käyttää tietokoneita), me puolestamme Pekka Himasen tai kuka sen yliopiston nykyään omistakaan rationaalisen opin uhreja.

Joskus minusta tuntuu, että voisimme löydä kintaat tiskiin ja lähteä yhdessä kaljalle keksimään lisää selityksiä Leveleille. Kirjaisimme ne muistiin kuin edesmennyt Bruce Chatwin Australian takamaiden juoppojen aboriginaalien näkymättömät polut.

Voisimme hurauttaa tilataksilla Pöxymäen ikuisten kukkuloiden legendaariseen baariin ja jos Pekka Himanen olisi vuorossa baarimikkona, saisi hän hyvien tippien lisäksi kuulla sellaista stuffia, että ostaisi välittömästi menolipun Afrikan pimeyden sydämeen, eikä se lurjus tulisi takuulla takaisin ennen kuin olisi Esa Saarisen ja muiden huijarikamujensa kanssa tanssinut Jungin tavoin leirinuotion ympärillä niin pitkään, että uudessa kirjassaan "The Level" ( co-author Tatu Vanhanen) hän selittäisi jälleen että hyvinvointiyhteiskunta pelastuu ainoastaan ottamalla kokonaisvaltaisesti ja kaikenkattavasti Levelin käyttöön kaikkialla aina vanhainkoteja myöten.

Veljet, joskus minusta tuntuu että minulla on varovaisesti sanottua mielenkiintoinen elämä! Ehkä minullakin on jokin Level käytössäni? Mutta tästä kaikesta ei sitten hiiskuta sanaakaan kun Ratakadun pojat taas kerran turhaan kurvaavat limusiinillaan Jamppa Tuomisen isoimmat hitit steroissa täysillä soiden ja pillien ulvoessa katolla pihaan ja hakevat kolmanteen Leveliin. Eiks jeh?

Ei kommentteja: