12/07/2010

8/25/2010

More Pictures; Jussi Apila´s Vietnam

Viatnam in march 2009

In the Golden Triangle

All Over North East Thailand in March 2009


Click the image above if you want to see slideshow from North East Thailand; Chiang Rai, Mae Sae, Chiang Mai and the country side near the Golden Triangle!


http://picasaweb.google.fi/Seppo.Korpipaa/AllOverNorthEastThailandInMarch2009?authkey=Gv1sRgCLeY7ve7oZLQZA&feat=directlink

Cambodia Tour 2009

Cambodia February 2009 by Jussi Apila


Click the image above if you want to see slideshow from Cambodia; Phnom Penh, Sihanoukville, Kampot and Kep-sur-Mer!

8/10/2010

Hello dear friend...

Hello dear friend..

I both decided to write to you.
My name: Svetlana
I want you warned, I of Russia, and I have a woman who just do not want a deception. As I heard a lot.
I wish you had warned once. I search for serious attitudes. I am looking for marriage and love. I do not play games. If you want to play with me, then do not write for me. If you are looking also for true and pure attitude then I shall wait with impatience your letter. I send you as pictures, and I hope to receive your replacement.
I hope we learn that the friend, best friend about the future. I will study, so you can help me, even with what we should do
Overall, it was easier for us.
I am a happy person love life and desire to be happy.
I of Russia, the city where I live, Moskow, I am very beautiful city. I do not really talk about the city. I love the city. I hope you, I of Russia should not be confused.
My birthday in May, 10 1980. I anniversary, it is very beautiful day to be happy again.
It is pleasant for me, I wish that we continue our friends that we have not lost our interest in us.
Dear friend, that our desire was great fun. It is nice to know we talk about a friend of a friend.
Forgive me please, but I should go. I wish you wrote for me more than I knew more about you.
Svetlana

7/04/2010

A Random Draw

From The Maneger
Foreign Remittance Dept
Bank of Africa
Attention

I sourced your email from a human resource profile database in the chamber, my name is Mr.Kabiru Yanogo. Account officer to late Mr. Hussein Mubarak from Kuwait who is an gold merchant Agent here in Ouagadougou Burkina Faso, a well known Philanthropist before he died.
He made a Will stating that $7.4Million dollars (Seven million four hundred thousand USD) should be given to a citizen of our choice overseas.
I have made a random draw and your e-mail address was picked as the beneficiary to this Will.
I am particularly interested in securing this money from the Bank because they have issued a notice instructing me been the account officer to produce the beneficiary of this before end of this year 2010 else the money will be credited to the Government treasury as per law here.
It is my utmost desire to execute the Will of my late client Mr. Hussein Mubarak since he is no more alive, both wife Nera Mubarak, and daughter Fatimata Mubarak.
You are required to contact me immediately to enable me update you in detail's about the process of this very golden oppurtunity.
I urge you to call or mail me immediately for further details bearing in mind that the Bank has given us a date limit, please act fast. I await your urgent response.

Meanwhile I request on your return mail, kindly re-send me your data's information's:

1. Your Name in Full:
2. Your Address:
3. You’re Occupation:
4. Your Nationality:
5. Your City
6. You’re Telephone with
7. Mobile number:
8. Your Age:
9. Your Gender:

However, feel free to ask me any question and I promise to clarify you on any doubts.call me on my direct mobile number 00226 787 196 85 begin_of_the_skype_highlighting              00226 787 196 85      end_of_the_skype_highlighting begin_of_the_skype_highlighting              00226 787 196 85      end_of_the_skype_highlighting begin_of_the_skype_highlighting 00226 787 196 85 end_of_the_skype_highlighting.

Mr.Kabiru Yanogo
Bank of Africa
Ouagadougou Burkina Faso.
West Africa

6/30/2010

Destination Nowhere

Kesälaitumille olen siis ennättänyt. Pariin päivään en ole enää tuntenut tarvitsevani jarrupaloja, break bladeseja. Tämä on toki vain oma arvioni, sillä jotkut aikamme julkisista kärsivistä sankareista tarvitsevat säännöllisesti 100 millin jarrupalan päivässä maaanisen persoonallisuutensa lääkitsemiseen. No se ei ehkä tästäkään tulokulmasta olisi vikatikki meikäläisenkään kohdalla...

Fillari on kulkenut Keskuspuistossa ja paikkoja koluttu aina Vuosaarta myöten. Vaikka olen vetänyt kovat treenit päälle salilla, vanha selkävaiva kiusaa, ei tykkää fillaroinnista, asento on väärä, ei läheskään 69.

Tänään pidän välipäivän, vaikka helle houkuttaa minua hullun lailla treenaamaan. Muutama tunti eri urheilulajeja helteessä ja illalla voit parhaassa tapauksessa tuntea samanlaista aitoa väsymystä kuin aloittelevat urheilijat. Helteellä treenaaminen nostaa lisäksi älyttömsti kuntoa. Ja jos pumppu pettää; kaunis on kuolla kun joukkonsa eessä.

(Kurt Vonnegutin mielestä kirjallisuutta amerikkalaisisaa yliopistoissa opiskelleiden suurin erhe ja munaus on ; -käyttäminen. Ei hän tätä näkemystään mitenkään aukottomasti osaa perustella, MUTTA KAI HÄN OLI JO TUON SKRIVATESSAAN PÄÄSTÄÄN LAHO. IKÄÄ OLI YLI 80 JA KUSTANTAJAT AINA sUOMEA MYÖTEN VIIMEISILLÄ RYÖSTÖRAHASTUKSILLAAN kuolevan legendan nimiin.)

Koska en ole enää jarrupalamies ja lähden viikonloppuna reissuun voinen vähitellen päättää tämän "Paluuni Hyvinvointivaltion Historiaan". Ehkä tästä kuullaan muyöhemmin vielä paperimuodossa, mutta kovin usein hommani juuttuvat selkeistä sopimuksista huolimatta puolitiehen. Tulee uusia hommia, enkä jaksa enää entisistä perustaa. Mutta toivottavasti tämä keissi kuitenkin saadaan hoidettua kasaan ennen kuin joudun taas jossakin vaiheessa piipparin hälyttäesä laskeutumaan maan alle salatouhuihini.

Näin eilen salilla pitkästä aikaa Kalen, Painonnostajan. Hänelläkin on mennyt viime vuodet lujaa, vaikka onkin nyt päässyt jollekin marraskuuhun asti kestävälle työttömyyskoulutuskurssille, tai mitä päivähoitoa sossunn akat saavatkaan päähänsä jalon hyvinvointivaltion nimissä reppanoille järjestää.

Toukokussa kun jouduin turvautumaan jarrupaloihin suurina annoksina liikuin jossakin vaiheessa parhaan kaverini Arskan kanssa. Vaikka hän onkin jäänyt onnekseen 12 vuotiaan henkiselle tasolle löytyy hänestä tarvittaessa ruutia: Hän oli lyönyt uutta vietkongkapakanpitäjää tuopilla päähän ja saanut porttarin.
- Hieno isku. Tulen iloiseksi. Hyvä kun en ollut paikalle, hihkun ajatusta lasimurskasta jonkun viattoman kannattamattoman kapakanpitäjän verisessä mustassa kuontalossa, olen sillä tavalla aikamme agressiosairas myöskin. Adhd, autismi, agressio, apatia, näitä A:lla alkaviahan riittää. Ne on pantu kärkeen koska ne ovat tärkeimpiä: alkoholismi, AA, asbestikeuhko, näitähän riittää.

Eipä mulla tällä erää muuta. Käyn vielä kerran pari bunkkerissa hoitamassa loppusivousta ja sitten astun junaan tai valkeaan laivaan. Paluu mahdollinen mutta epätodennäköinen.

6/25/2010

Biology/Philosophy 2.0 - Nazi Girlfriend

Juhannuksen kunniaksi ostamme 6 litraa viintä ja katsomme yöllä Kubrickin "Kellopeliappelsiinin". Se herättää kaikessa täydellisyydessään meidät väittelemään onko psykologista aspektia enää mielekästä väittää olevan olemassa? Mielestäni se on jonninjoutavaa, mutta hän sanoo tämänkin väitteeni olevan psykologiaa.

Ja ne jonninjoutavat kirjallisuusihmiset luulevat minun perustavan huojuvan ajatteluni jonkin "Michel Houllebecqin" eepoksiin, joita en ole edes lukenut, enkä aio lukea. (Autuaita ovat yksinkertaiset pätee suomalaisessa kaunokirjallisuudessakin, sen täydellisen kauniissa tyhmyydessä..)

Selitän hänelle, että ihmistieteet lähenevät väistämättömästi biologiaa ja sen sisältämää kybernetiikkaa. Eli "minä" olen vain kuvitteellinen kalvo ulkoa ja sisää hyökkäävien partikkelien kohtaaamispaikassa, jota ei ole mielkästä yrittää tämän täsmällisemmin määrittää.

Filosfit Zizekiä myöten nauttivat ajatuksen pätkistä tajuttuaan ettei systeemin rakentaminen ole enää uskottavaa. Ja koska nuoria kuvitteellisia kalvoja piisaa pohtimassa "minänsä" kuvitteellisia ongelmia jokunen filosofeista tekee hyvän tilin "filosofiallaan". (Ei kannattaisi hukata ruutia, mutta Himanen, Saarinen, Relander ja Nevanlinna eivät ole edes pellefilosofeja, mutta Suomen kansan mentaliteetin psykopatologia on asia johon en katso maksavan vaivaa kuteja hukata.)

Tykkään juoda viintä, vaikka Suomen tyhmin lääkäri Seppänen on näköjään jälleen huijannut television lähettämään ala-arvoisia juoppouden kiroja käsitteleviä humpuukijaarituksiaan. Äijä tarvitsisi kunnon kännin, jotta hänen viinanhimossaan ääliömäiseen ilmeseen jäykistynyt päänsä saisi relata.

Koska olen jälleen näköjään uhmakkaalla päällä panen Spotifystä soimaan Iggy Popin upean ja suhteellisen unohdetun "Avenue B:n". Hänelläkin on natsityttöystävä, hänenkin aikansa valuu tiimalasissa, hänkään ei loppujen lopuksi välitä vittujakaan.

Mitään tapahtumattomuudestani pystyn tarvittaessa vetäisemään vauhdikkaan kertomuksen, tai jotain tällaista muistan yöllä miettineeni hullun kissan katsoessa kiiluvin silmin valmiina iskemään hampaansa kurkkuuni. Aamulla juon mustat kahvit ja luen Economistin Biology 2.0 -liitteen. Se ei sisällä minulle mitään uutta, ihmisen genoomi ja muut jutut joilla alamme väisttämättä jatkossa korvata psykologisia ja sosiologisia selityksiä maailmanmenosta...

Sen haluan kuitenkin lisätä, että en edelleenkään ole niin tyhmä, että uskoisin ihmisen syntyneen Afrikan vihreillä kunnailla ja kävelleen sapuskan perässä aina Pohjoisnavalle saakka. Kubrickin "Avaruusseikkailu 2001" antaa järkevämmän selityksen; me olemme virus avaruudesta.

Mitä avaruus on? Luomamme konstruktio villinä lävitsemme virtaaville partikkeleille, jotta voisimme edes jotenkin uskotella homman olevan hallussa. Ja vaikka todennäköisesti edellisenkin on joku Houllebecque -niminen jäpikkä jossain lausunut, en aio edelleenkään sortua hänen enkä kenenkään muunkaan lattean kaunokirjalijan surkeiden opusten lukemiseen. Vain ankara tiede ja muukalaislegioonalaisten muistelmat läpäisevät kuvitteellisen "minäksi" kutsutun kalvoni.

Vieläkö meillä on viinaa, vai pitääkö ajaa taksilla juhannuksen tyhjentämään soittoruokalaan ihailemaan Luis Bunuelin tavoin tyhjien baarien estetiikkaa? Jarrupalat ovat poissa, sali kiinni juhannuksen, enkä piittaa paskaakaan missä mennään ja mennäänkö. Olen onnellinen bunkkerin salatouhuista kesään putkahtanut hyvä urheileva ihminen, enkä tarvitse tämän enempää edes Houllebecque 2.0:aa...

6/20/2010

More Than This There Is Nothing

Aikakausi on muuttunut perusteellisesti, tarjontaa on stadissa musarintamalla enemmän kuin tarpeeksi. Keskiviikkona olin Les Lumieres festarin englantilaisen 1700-luvun musan konsertisssa Ritarihuoneella. Tykkäsin kovasti, sillä klasirikonserteissa pystyn irtoamaan ajasta ja tilasta. Leijun ja levitoin katon rajassa tuntien elämän olevan jotakin enemmän kuin se onkaan.

Torstaina vuorossa Kaisafestin Roxy Musicin eka keikka Härmässä kautta aikain. Kuuntelin bändin ekoja taiderocklevyjä Oulussa 70-luvulla enkä ollut varma onko kyseessä nerouden vai ylitaiteellisuuden tuote. No Kaisanimessa biisit ovat pitkälti 70-luvun kamaa ja karmeasta äänentoistosta huolimatta saatan todeta Roxy Musicin kestäneen aikaa hyvin. Dandyjen kingi Brian Ferry paahtaa tinkimättömästi, eikä setti koostu pelkästään varman päälle lasketuista hiteistä.

Makkaramyynnin, muikkujen ja kaljahanojen täyttämä jättiteltta on pahin mahdollinen paikka Roxy Musicin kaltaisten taiderockbändien soittaa. Jotenkuten homma menettelee hyvän valoshown piirtyessä hämärän teltan takaseinälle. Tulipahan taas bongattua yx minunkin menneisyyteni suuruuksista, totean Pomolle tyytyväisenä poistuessamme suviyöhän.

Tarjontaa on paljon, jotakin on pakko jättää väliin ettei turnausväysymys iske. Leonard Cohen, Chemical Brothers ja U2 ovat vielä tänä kesänä listalla. Tosin U2:n keikka on vähän epävarma, sillä Bonon selkä on leikattu ja kiertueen Amerikan osuus on siirretty jo ensi kesälle.

Sama tuo mulle, sillä Teeemalta just tullut saman kiertueen Los Angelesin keikka viittasi bändin sairastuneen monen muun ikonin tavoin pahaan pönötystautiin. Bono raakkui järjettömiä äännähdyksiä kuin Remu pahimmillaan ja yleisö oli tietysti villinä mukana. Uudet biistikin ovat voittopuolisesti kamalia. Kamalia koosteita bändin kultakoaikojen parhaista biiseistä, mutta kai ne menee uusiin sukupolviin täysillä.

Nyt on näin; bunkkerihommat saadaan pian pulkkaan. Sen jälkeen matkustan komeasti riemulomalle Ouluun. Fillarit on jo puhuttu lainaan, joten palaan Oulunsalon Koppanan lapsuuden maisemiini. Ja Pomo täytyy toki viedä legendaariselle sumujen saarelle Hailuotoon.

Miniläppärillä muokkaan joitain tekstin tapaisia ja kirjoitan mm. kovaa paljastusta tulevaan suuropukseeni perseensä rahalle ja kähminnälle myyneestä Taideteollisen korkeakoulun hallintojohtajasta. Eivätkä sekopäät kommariveljeksetkään päässeet ilmaiseksi elämästä, vaikka toinen on kuulemma huijannut itsensä Lohjan kaupunginjohtajaksi.

Jälkipolvien on syytä muistaa heidät juuri sellaisina mätämunina, jotka pistivät hyvinvointivaltion konkkaan. Opuksen nimi on alustavasti tietenkin "Hyvinvointivaltion historia" ja sitä tullaan myymään 300.000 kappaletta, ellei Supo ja Valtioneuvoston kanslia onnistu pelin politiikallaan takavarikoimaan koko roskaa. Tuleehan siihen lisää paljastuksia mm. Kuntaliitosta, jossa teoksen päähenkilö Jussi Apila lymyili useammankin vuoden valepuvussa työn tekemistä näytellen ja suoltaan säännöllisesti pitkin päivää hulppean talon lukuisissa vessoissa tyhjennellen...

Kannattaa tilata enakkoon sillä se tullaan repimään käsistä tai ainakin palasiksi.

6/13/2010

New Jersey Turnpike

Toiston pysyvyys, kaikesta turhasta sälästä riisuttu elämäntapa. Askeesin nautinto, liian kovaa treenaaminen, psykologisen aspektin katoaminen kuntosalin kovaan touhuun, super food, ajatukset urheilevan hyvän ihmisen ajatuksia. Kun psykiatrini kysyi mistä olen elämässäni kiinnostunut, vastasin epäröimättä:
- Urheilusta, sekä historiasta ja matkakertomusten lukemisesta.

Historian tuoma lohtu liittyy siihen kuinka täydellisesti vuosisatoja kukoistaneet kulttuurit ovat kadonneet lähes jälkiä jättämättä historian romukoppaan. On sodittu, taisteltu vallasta, lapsia syntynyt, kaiken ikäisiä ihmisiä kuollut. Kuolleita kaikki kuolleita, minäkin. Mutta silmänräpäys ennen kuin valot sammuvat lopullisesti kerroksestani olen rakentanut askeettisen, lähes kalvinistisen elämäntavan, ja se toimii!

Luen menneistä kulttuureista, menneistä ihmisistä, kuolleiden ajattelijoiden niistä vetämistä johtopäätöksistä. Johtolankoja kadonneesta on niin runsaasti saatavilla, että elämä ei tule ainakaan pitkäveteiseksi jos maltan pysyä askeesin historian viimeisimmän vaiheen toimijana.

Minulla ei ole mitään sairauksia, ei sokeritautia, ei sydänvaivoja, ei syöpää tietääkseni. Aika valuu toki myös minun tiimalasissani, mutta vielä ei painettaessa jää ihoni kuopalle merkkinä solujen alkamisesta kuolla peruuttamattomalla tavalla. Treenaan kovaa ja nautin siitä meille masokisteille ominaisella totaalisella tavalla. Jalkakrampit vain todistavat kaikki tietävälle taivaasta katsovalle Suurelle Silmälle meikäläisen vetävän jatkuvasti sata lasissa urheilun ihmeellisessä maailmassa.

Yläkertani käy joskus, kerran pari vuodessa ylikierroksilla, mutta jarrupalat, break bladesit hoitavat minut takaisin viileyteeni. Viihdyn näin tässä, ja joskus kaikkialla muuallakin eri puolilla maapalloa. En kaipaa muutosta elämääni, kaikki on kuin itsestään kääntynyt hyväksi. Alkoholi ja aineet, sairaalloinen niiden hehkun ihannointi on poissa. Ei, minä en tunne tarvetta ryhtyä Suomen Bukowkiksi tai Hunter. S. Thompsoniksi. Tykkään pitää pään selvänä, silloin nautin eniten omasta sisäsyntyisestä sekopäisyydestäni.

En tunne tarvetta tavata vieraita ihmisiä. Joudun toki bunkkerihommissa tekemisiin monenlaisen vipeltäjän kanssa, aina juorulehtien tähtitoimittajiin, politiikan kentän suurpelureihin ja taviksista taviksimpien. Pelkään ainoastaan tavista joka puhuu lakkaamatta peittääksen taviksen kirouseen liittyvän alemmuuden tuntonsa.

En voi leikata heiltä päätä pois, siispä istun heidän seurassaan laput korvillani ja seikkailen länsimaisen populaarikulttuurin käänteissä, milloin missäkin. Viimeksi ovat vaikutuksen tehneet Gill Scott-Heron, Tindersticks ja tuhat muuta essentiaalia listaltani.

Katsomme Pomon kanssa jo kolmatta kertaa Sopranosien kaikkia kuutta tuotantokautta läpi. Se on meidän historiaamme, New Jersey Turnpiken lähettyvillä tapahtuva mafian toiminta pahan asiamiehinä. Juhana Vartiainen lukee säännöllisesti talousennustamisensa ohella Proustin "Kadonnutta aika etsimässä" Meille kelpaa mafiaperhe Sopranosien vaiheet, jotka eivät kalpene minkään korkeakulttuurin tuotteen rinnalla, sikäli kun kukaan enää jaksaa asiasta murhetta kantaa. Kaksi jaksoa illassa on tahtimme ja se pitää meidät toiminnan seuraamisen syrjässä kiinni. En halua ottaa enää tapahtumiin osaa, niiden seuraaminen riittää.

Historiaa luen eri muodossa kirjoista. Aina ei tärppää. Nyt on meneillään juuri suomeksi ilmestynyt "Bysantin historia". Sitä lukiessa nousee mieleen kysymys, miten näin kiehtovasta aiheeesta joku tyyppi on onnistunut kirjoittamaan näin kuivan,sekavan ja luettelomaisen opuksen? Tulee mieleen kun opiskelin aikoinaan historiaa ylopistolla; siellä riitti kun leikkasi ja liimasi faktat näennäisesti loogiseksi kertomukseksi, joka vilisi suurmiehiä, sotia ja vuosilukuja. Jos olette tällaisen aikansa eläneen sälähistroian ystäviä, "Bysantin historia" vastaa uuvuttavuudellaan tarpeesenne olla ymmärtämättä, mikä oli Bysantin maailman syvin olemus, miten se sosio-ekonomisesti rakenteistui onnnistuen säilymään tuhat vuotta hengissä.

Koska lukemiseeni edelleenkin liittyy tietynlaista luterilaista suorittamispakkoa en voi usein jättää kirjaa kesken, vaan tunnen velvollisuudekseni lukea sen loppuun. Sama pätee myös maanantaisin luukusta viikoittain kolahtavaan maailman ylivoimaisesti parhaimpaan aikakausilehteen "Economistiin". Sitä luen kuin nykyajan historiaa, enkä taida voida elää pitemmän päälle ilman sitä. Muita lehtiä minulle ei tulekaan. Yksi paras riittää.

Minulla on monen muun tavoin meneillään oma downsiftaamiseprojektini. Yritän kieltäytyä kaikesta mahdollisesta. Silti hommaa eri muodoissaan piisaa. Ja illalla asetumme sohvalle ja karautamme New Jersey Turnpiken kautta todellisuutta todempaan mafiajätkien historiaan, jossa panemista, ampumista, rahaa, iltalialaista sapuskaa piisaa...

6/10/2010

Rose Is My Flower Buddy

Olen istunut puolitoista kuukautta koodamassa salakielisiä sanomia maanlaisessa bunkkerissa. En ole nähnyt päiviä joina kesä valui vihreänä plasmana stadiin. Olen kuunnellut Nokia N96:ltani erinäisenkin tunnin Spotifylle laatimaani essential Apila listaa (n. 10 tuntia so far) kulkuvälineissä. Ja kun on ollut taukoja olen toki urheillut kuin vimmatautinen. Olen onnellinen kun saan treenata kovempaa kuin pikku-Pekka Himanen koskaan tulee pystymään hennosta varrestaan johtuen. Olen onnellinen, että olen saanut vielä kerran rakentaa huippukunnon, jossa kaikki muu maailman sälä on helppo homma pitää handussa.

Tänään selailin menneitä aikojani legioonan palveluksessa. Teki heti mieli lähteä kokoamaan iskuporukkaa johonkin Nigerian tapaiseen umpilahoon maahan. Tosin sille porukalle on pian käyttöä tämän Helsinki, ikuisenkin kaduilla jonka ovat vallanneeet kaikenmaailman haitaria soittavat mustalaiskerjäläiset sun muut puliveivarit.

Olen tullut hyvin juttuun eri puolilla maailmaa kaikenrotuisten ihmisten kanssa mutta tämä tänne pohjanperukoille ryösinyt jämäjengi saa minut epämääräisesti tuntemaan halua pistää lekat heilumaan. Pysyisivät siellä Romaniassa ja Bulgariassa kun ne kerran on jonkin munauksen seurauksena EU:hun hyväksytty. Afrikan riuskat pojat voisi myös palauttaa välittömästi rakentamaan kotomaataan, vaikka Afrikka onkin joka suhteessa lost continent, ja tulee sellaisena pysymään.

Vaikka olen nopea kuin gepardi ja lyön lujaa, alkavat vuodet vieriä mittarissani. Tekisi vielä kerran mieli lähteä epämääräiselle retkelle epämääräisin valtuuksin vaikka vapauttamaan Babylonian portot, vaikka ne taitavat jo tehdä arvokasta huoran hommaansa keskuudessamme tämän rakkaan Suomemme visvaisissa hotelleissa. Tai jotain muuta veret seisauttavaa näille ulkomaalaispiruille tulisi tehdä, sillä tykkään Helsingistä sellaisena kuin se oli vielä vuosituhannen alussa. Ja minä kun olen kaikki yliopistot ja kurssit käynyt kovapalkkainen salakoodeja avaava konsultti. Ei uskoisi meikäläisen sortuneen xenofobiaan, mutta ei auta kuin tunnustaa näin päässeeen käymään.

Malmin uimahallin kuntosalillakin kesän hiljaisen aikana näitä pakolaisia teeskenteleviä resupekkoja piisaa. Aina kun edelliset on saatu postimerkki perseessä maasta ulos, uusia kaikenvärisiä tyyppejä ilmestyy muka bodaamaan. Onneksi Suomen kundit ovat kovempia rääkkääämään itseään. Eikä Afrikka ja Aasia osaa uida, on tullut tasan tarkkaan todetuksi, se todistaa aivojemme olevan suurempia, joten eiköhän tämäkin häiriö saada kovia otteita kaihtamattoman ulkomaalaispoliisimme toimesta korjatuksi. Vuoden päästä näihin aikoihin mustalaismusikantteja ei täällä enää näy, uskallan lyödä vetoa. And Finland is for Finns again!

Tilaan kuitenkin varmuuden vuoksi suomalaisten kokemuksista muukalaislegioonassa kertovia kirjoja, jotta saisin pespektiiviä tähän hyvinvointivaltion pehmeän makaamiseen. Se ehkä lohduttaa minua kun ensi kuun alussa vaihdan jälleen kaupunkia ja identiteettiäni. Oulussa ajelen fillarilla ja toivon, ettei siellä ole yhtä paljon mustalaisia, neekereitä ja yhteiskuntatieteiljöitä kuin täällä stadissa.

Näin siinä sitten kävi kaikesta humanistisesta pakkosyötöstä huolimatta, liityin tummapukuisten siivoojien porukkaan, joka tämänkin maan asiat loppujen lopuksi säätää. Mutta siitä teidän on parempi olla tietämättä mitään. Leikitään Himasta, Linforsia, Kallasvuota; unohdus on taviksille hyvä, melkeinpä ainoa selviytymisstrategia...

6/05/2010

Pictures from India in 1990`s

Amsterdam Space Cake Memories

Amsterdanm joskus 1990-luvun lopulla:

Asiamme alkoivat mennä kummaan suuntaan. Kotkalainen narkkarivaimoni kävi kanaaliristeilyllä ja väitti nähneensä ”mustan merisorsan”. Kokemuksesta viisastuneena en väittänyt vastaan.
- Sinun on nyt valittava joko minut tai huumeet, hän sanoi ennen kuin otti yliannostuksen.
Herättyään vatsahuuhtelun jälkeen kotkalainen narkkarivaimoni sanoi:
- Kun yrittää huumetokkurassa nukkua on suljettujen silmien pimeydessä valoisampaa kuin Kanariansaarilla keskipäivällä.
Sen jälkeen hän veti verhot kiinni ja nukkui pois.

Herättyään hän lähti hörhökaveredensa kanssa lesboklubille Punaisten lyhtyjen kortteliin. Kun hän tuli käymään luukussamme hakemassa lisää rahaa ja huumeita, kerroin kostoksi niin paljon vitsejä, että kotkalaisen narkkarivaimoni usko länsimaisen komiikan nerokkuuteen katosi sen sileän tien.

Sitten meiltä loppuivat rahat ja joudimme muuttamaan 370 neliön yksiöön. Iltaisin katselimme viedotykillä seinälle heijastetulta jättiscreeniltä Vangeliksen musiikin tahdissa Keski-Euroopan mäkiviikkoja.

Kun kotkalaisen narkkarivaimoni perintö oli haihtunut savuna ilmaan, tuli hän pankista ruplatukko kädessään kotiin.
- Huumeet menevät keuhkojen kautta suoraan verenkiertoon. Siinä se koko juttu on. Ei ole mitään ihmeellistä maailmaa. Kaikki uskonnot, sivilisaatiot, kulttuurit, taieet ja tieteet ovat lyöneet kätensä paskaan!

Sen jälkeen hän katseli jättiscreeniltämme maailmanpolitiikan arkipäivää ajankohtaisohjelmista ja lähti itsemurhapommittamaan Amsterdamin kaupungintaloa. Se räjähti taivaan tuuliin hänen ollessa kahden korttelin päässä pommivyöhön pukeutuneena.
- Tässä kaupungissa ei mikään pelaa. Saatanan kaasulaitos; te maksatte tästä vielä kalliisti.

Kotiin palattuaan kotkalainen narkkarivaimoni söi ainoastaan Filosofin kiviä. Seitsemän vuoden kuluttua hän sai homman kasaan.
- Taide ja tiede on lierojen luoma hämäysoperaatio. Porukoilta menisi fiilis, jos he tajuaisivat maailman olevan yhtä vitun splatteria. Muukalaisten sisältä valuu aina pinaattimössöä ja avaruustikut sylkevät sitä ihmisten mustiin aukkoihin.

Kotkalaisen narkkarivaimoni rahat olivat tosiaankin vähissä. Näin ollen hän toi strippikulbilta töistä tullessaan vain yhden rasian Filosofin kiviä. Sillä hän sai kuulla seuraavan viikon vain cum lauden tason filosofiaa. Olin tehnyt hänelle ehtoni selviksi; kahdella rasialla viikossa sai Heideggeriä, kolmesta ylöspäin silkkaa myöhäis-Wittgensteinia.

Kun kotkalainen narkkarivaimoni lisäksi sai potkut työstään Punaisten lyhtyjen korttelin lesbobaarin stripparina, ei hän voinut ostaa enää yhtään rasiaa. Kostoksi hän sai kuunnella vuorokaudet ympäri nonstoppina Esa Saarista ja Pekka Himasta. Juttu meni hänelle nopeasti himaan ja hän jatkoi työskentelyään Amsterdamin jakeluosaston leivissä.


Lähetin Amerikan presidentille Raamattuvyöhykkeelle tekstarin: ”Windows vs. Mäkki; olette kelmit edelleenkin tukevassa johdossa”. Euroopan unionin iskuryhmä haki minulta kännykän ja muut svengivempaimet pois. Lisäksi se repi yksiömme seiniltä kaikki sateenkaarijulisteet. Haastoin Jumalan oikeuteen, mutta hän ei ilmaantunut käräjille. Hänestä tuli Amsterdamin tunnetuin etsintäkuulutettu.

Kun vuokraisäntä oli tulossa perimään rästejä piilouduimme Van Gogh Museoon. Koska Vincent ei ollut kotona söimme kostoksi kaikki auringonkukat. Palattuamme museosta oli vuokraisäntä varastanut huoneestamme Pigs in Space -kortit. Soitimme poliisin paikalle.
- Mistä tiedätte, että kortit on vienyt juuri vuokraisäntänne?
- Olemme tulleet filosofisissa tutkimuksissamme siihen tulokseen, että maailmankaikkeuden evoluution päämääränä on ollut juuri tämä.

Poliisi ymmärsi asian ja kutsui iskuryhmän paikalle. He hyökkäsivät joukolla vuokraisännän kimppuun.
- Meitä et saatanan hinuri hauku sioiksi, poliisit röhkivät pannessaan vuokraisännän sairaalakuntoon.

Kuultuamme oikeuden voittaneen, avasimme ikkunan ja laulomme täyttä kurkkua säveltämäämme ja sanoittamaamme laulua ”Maailmankaikkeuden tarkoitus”:

vietnam, surinam, amsterdam
napalm, diapam
sosiologit ovat viisaita
insinöörit tanssivat jenkkaa
frigidilesbot teeskentelevät menkkaa

Seuraavana päivänä menimme hämärille kujille katsomaan homovideoita.
- Nuo kaverit voivat olla kohtalaisen hyviä homoja, mutta ei siitä kannattaisi päätellä osaavansa tehdä elokuvia, kotkalainen narkkarivaimoni sanoi taidepläjäyksen uuvuttamana.

Videoilla miehet kehuivat kilpaa toistensa Tom of Finland lippalakkeja. He panivat vuoronperään toinen toistansa paremmaksi.
- Niillä voi olla aamulla ruskeat avaruustikut, kuittasi kotkalainen narkkarivaimoni lähtiessämme helvettiin siitä kopista. Kotimatkalla löimme turpiin kaikkia homoilta vaikuttaneita miehiä ja naisia. Pääsimme näin ollen kotiin vasta kolmen vuoden kuluttua, koska emme rikoksenuusijoina enää selvinneet lyhennetyllä tuomiolla.

Saatuamme mainetta maanpakoon ajettuina toisinajattelijoina Suomen hallitus julkaisi tiedotteen, jossa kiisti olleensa missään tekemisissä meidän kanssamme, mutta vaati kuitenkin meitä maksamaan takaisin huijaamamme sosiaaliavustukset. Konsulinkyyti odottaa, hallitus uhkasi ja päätti hyökätä Neuvostoliittoon, koska sillä oli tärkeämmän tekemisen lomassa jäänyt huomaamatta sen hajoaminen. YK myönsi hallituksen jäsenille palkinnoksi eläkkeen, jolla koko porukka lähti hummailemaan ympäri maailmaa.
- Oma asiansa. Ei haittaa mitään, eikä ketään. Pääasia että menivät, kuittasi kotkalainen narkkarivaimoni tapahtuneen.

Keskityimme aikamme kuluksi sienten keräämiseen. Siinä sivussa keksimme hyvinvointivaltion, mutta koska meno meni ideointimme jatkuessa mahdottomaksi, pistimme sen pikaisesti konkkaan. Siitä se vasta näin sienimiesten termein sanottuna soppa syntyikin.

Kotkalainen narkkarivaimoni meni huumepsykoosiin. Lähetin hänet valkoisen hevosensa selässä hullujenhuoneelle. Mutta häntä ei suostuttu ottamaan vastaan. Kotimatkalla häneltä oli hevonen varastettu ja kulman äijät raiskanneet hänet joukolla. Hänellä oli kourassaan lappu psykiatrian poliklinikalta: ”Ei me aleta tämä kanssa millekään. Se on ihan päästään puhki. Eikä me niin hulluja olla, että alkaisimme asuttamaan täällä valkoisia hevosia.”

Lähetimme Suomen huumepoliisille sähkösanoman: ”Olemme käyttäneet loppuun kaikki suur-Amsterdamin huumeet. Lähettäkää lisää tai palaamme iltakoneella ja pistämme paikat remonttiin. Lisäksi paljastamme kansainväliselle lehdistölle totuuden Stakesin pääjohtajan huumetöppäilyistä äijänsä kanssa, joka myy harrastuksekseen lehtiä Helsingin rautatieasemalla kuvitellen olevansa kansanedustaja.” Naimme digistaililla pakettia odotellessamme Paradiso klubin tuulikaapissa. Kotkalaisen narkkarivaimoni pää alkoi pehmetä:
- Haluaisin itselleni romanttisen rakastajan

Sen jälkeen hän käski minun pumpata kovempaa. Kun vedin jättimäisen satsin anuspalloja hänen peräaukostaan, metelistä päätellen hänellä meni ihan kivasti ilman romanttista rakastajaakin.

Kotkalainen narkkarivaimoni perusti lentävän pizzerian lähtien myymään pizzaa ulkoavaruuteen. Se ei kuitenkaan mennyt kaupaksi. Palattuaan luukkuumme hän totesi:
- Mistä vitusta olisin voinut tietää, että siellä päin liikkuu trasteverelainen pizzataksi?

Homomonumentilta suuntasimme lähistöllä sijainneeseen Anne Frankin kotitaloon, mutta koska hän ei ollut kotona vahtimestarit eivät päästäneet meitä sisään. Viereisellä sillalla meinasimme jäädä rullatuolin alle. Rullatuolin matkustaja sadatteli pettyneenä täpärää pelastumistamme. Menimme lähimpään kapakkaan juomaan geneveriä. Vietimme loppuelämämme alkoholisteina, mutta emme muista siitä mitään.

Toivuttuaan aivovauriostaan kotkalainen narkkarivaimoni jatkoi resuamistaan. Masentuneet lääkärit joutuivat tunnustamaan, että toipuminen ei ollut sujunut odotusten mukaan. Hänet puettiin välittömästi takaisin pakkopaitaan. Koska hänellä oli kovasti asiaa, eivätkä lääkärit jaksaneet kuunnella, pantiin hänelle lisäksi suukapula. Sekin oli hänestä groovia meininkiä. Kun hänet vapautettiin asusteistaan puolen vuoden kuluttua, ei hän muistanut mitään muuta kuin että oli ratkaissut jossain välissä da Vinci koodin arvoituksen. Poistuessaan hourulasta kotkalainen narkkarivaimoni totesi tympääntyneenä:
- Tämä on ihan yliarvostettu paikka. Venice Beachilla Losissa on paljon parempi meininki!

Toipumisensa jälkeen kotkalainen narkkarivaimoni esitteli minulle Amsterdamin kuuluisimman kauppakadun. Se oli kiva paikka, varsinkin kun emme nähneet sillä yhtään kauppaa. En kuitenkaan raaskinut mainita asiasta shoppaamisen makuun päässeelle vaimolleni. Myöhemmin hän väitti nähneensä yhdessä kaupaksi epäilemässään luukussa rantapallon.

Jos olette aikeissa mennä naimisiin, kehotan harkitsemaan ainakin vielä muutaman kerran.

Seuraavaksi matkustimme Kabuliin. Joku partajeesus uhaksi meitä rynnäkkökiväärillä väittäen paikan olevan sotatilassa.
- Ei se ainakaan meidän vikamme ole, totesi kotkalainen narkkarivaimoni lähtien jatkamaan shoppailuaan. Hän väitti nähneensä yhdessä kaupaksi epäilemässään luukussa rantapallon.

Palattuamme Damiin tajusin kauneuden olevan aikansa elänyttä. Sijoitin välittömästi vaimoni perinnöstä pihistämäni fyrkat kaikkeen rumaan. Saatuaan vihiä asiasta kotkalainen narkkarivaimoni teki minusta rumaa jälkeä. Päästessäni kuuden viikon kuluttua teholta olin yhä vakuuttuneempi sijoitukseni pitkäntähtäimen kannattavuudesta.

Vedettyäni salaa kaikki huumeet vaadin kotkalaista narkkarivaimoani hankkimaan ajanvietteekseni Full Tilt flipperin. Sitä ei kuitenkaan löytynyt kaupungista. Palatessaan hän oli kuitenkin saanut Damin hämäräbisneksen järkkäreiltä lupauksen, että jos en tinkisi vaatimuksestani hakkaisivat he minut ilmaiseksi kuoliaaksi.

Aiemmin eläintensuojeluaktiivina mainetta niittänyt kotkalainen narkkarivaimoni pahoinpiteli minut alkajaisiksi maastokengistään irrottamallaan telaketjulla, kun kerroin huvikseni syöneeni perheen kissat.

Kuoltuani jätin jättiomaisuuteni kotkalaiselle narkkarivaimolleni. Hän pani rahat sileäksi sekopääkamujensa kanssa viikossa. Keräämällään kolehdilla he lähettivät minulle sähkösanoman:
- Rahat on loppu. Mitä tehdään?
Lähetin 20 euroa todeten:
- Jatketaan samaan malliin.

Toivoin saavani levätä kaikessa rauhassa vaiherikkaan elämäni rasituksista ainakin muutaman päivän. Puhelin soi tunnin ja vartin kuluttua. Käskin Luojaa korjaamaan puhelimet helvettiin luomistyöstään. Muuten kaikki on reilassa, mietin näitä kuolleena syntyneitä ajatuksia.

Kun vaimoni tuli vanhaksi, vein hänet Amsterdamin seksimuseoon. Tarjosin häntä tosin ensin hamppumuseolle, mutta heillä oli jo ennestäänkin kaikki paikat täynnä kotkalaisia narkkarivaimoja. Se oli heidän kannaltaan vikatikki, sillä sanan kiiriessä jono kiersi seksimuseon korttelin ympäri aamusta iltaan. Meistä tuli rikkaita. Saatoin kuolla kotkalaisen narkkarivaimon tulevaisuudesta huolehtimatta toisen kerran.

Haudalleni Pariisin Pére-Lachaiselle kotkalainen narkkarivaimoni rakennutti kopion elämämme köyhän alkuvaiheen sieniravintolasta, jolla oli A-oikeudet. Samanlainen pömpeli nousi myös Venetsian San Michelen saarelle talvihaudakseni kuuluisien taidejätkien leposijojen viereen.

Vaikka kotkalaisella narkkarivaimolla nousi hautaamiseni suhteen kusi hattuun annoin asian olla ja suljin silmäni. Minulla oli ikuisuus aikaa miettiä uusia bisnestoimia joihin tarttua kun maaiimankaikkeus olisi kasaan romahtamisensa jälkeen alkanut uuden kasvamisen ja oltaisiin tultu takaisin siihen pisteeseen kun Amsterdamin aamukone Helsingistä laskeutui Schipholille tammikuussa 1996.

Hoideltuaan minut pysyvästi helvettiin sotkemasta systeemejään Kotkalainen narkkarivaimoni matkusti välittömästi hörhökavereineen remulomalle Lesbian Islandsille. Laukkuja kantoi tohtori Pertti Arajärvi ja viulut maksoi Suomen veronmaksajien keskusliitto. Vaimoni sekoiluista kantautuneista huhuista päätelleen saarilla olivat meneillään kohtalaisen mukavat kemut. Pistin lisää morfiinia hänen suoneensa ja poistuin olohuoneeseen surffailemaan jättiscreenille heijastamillani aivoillani.

Electric Light Children

Minulla ei ole mitään salattavaa, ei hävittävää, ei voitettavaa. Voin tunnustaa minkälaisen tapahtumasarjan seurauksena munasillani tanssimisen ohella minut häädettiin yliopistolta huippututkijan hommista. En sano menikö asiat noin, mutta näin niiden paskahatut kuitenkin väittävät menneen. Juttu jauhaa edelleenkin paikallaan, enkä tiedä miten siinä tulee käymään:

Aamulla menen laitokselle. Yöllä pakkanen on jäädyttänyt tiet. Golfvirta kylmenee, mutta onneksi ilmakehässä lisääntynyt hiilidoksidi pitää säät siedettävinä. Ihmiskeilat liukuvat jalkakäytävillä. Hallintomies juttelee ovella vahtimestari Liukkosen kanssa. Kuulen esimiehen kertovan olevansa lähdössä kongressimatkalle Las Vegasiin. Seminaarissa käsitellään "julkisen hallinnon haasteita muuttuvassa maailmassa". Muistan hallintomiehen kerran tulostavoiteprujuja täytellessään tokaisseen Suomessa olevan yliopistoissakin meneillään "byrokraattisen uusliberalismin". Jäljet ovat karmeaa katsottavaa.

Kunnellessani Thåströmin uutta levyä mietin mitä hän sanoisi "byrokraattisesta uusliberalismista"? Ehkä hän lukisi myös hallinnon läpikapitalisoinnin vastustajat menetetyiksi tapauksiksi, joilla ei olisi sen kummempaa vastausta annettavana kymmenennen kerroksen muukalaiselle. Ainakaan viereisen huoneen vanha piika ei saisi Thåsträmiltä armoa; hän tulee heti valittamaan kun heitän koneeseen Speden parhaat 1965-1972. Hänen mukaansa tutkimustyö "ei ole naurun asia". Hän on oikeassa; lippua ja lappua täytyy täyttää siihen malliin että elastiikan yliassitentti Kyösti Kuttaperkalla menisi luennot entistäkin vaikeaselkoisemmiksi.


Vaikka olen suhannut koko syksyn sekavissa tunnelmissa, en osaa odottaa jonkun ottavan vielä sekoiluni tosissaan. Olen yllättynyt kun saan kutsun Tikkurilaan keskusrikospoliisiin kuulusteluihin. Yritän kertoa olevani lähdössä matkalle, mutta juuri siitä syystä minua halutaankin kuulla. Oma etuni on jos tulen kiltisti mahdollisimman nopeasti paikalle. Hyppään autooni vahtimestari Liukkosen huutaessa tapansa mukaan perääni ”milloin mä saan sen lainaan” .
- Heti kuolemasi jälkeisenä päivänä. Tällä puheella.
- Ne taisivat päästä sut hieman liian aikaisin sieltä Pöpilästä. Olisi ehkä kannattanut vielä antaa muutama viikko pakkopaitaa.
- Sudi sinä saatana niitä ovien edustoja ja pidä turpasi tukossa. Sun tilassa ei ole edes säämistä. Sä oot mokannut tsänssisi niin lopullisesti, että ei mitään rajaa. Sitä paitsi mä lähden länteen vuolemaan kultaa. Jää sinne Aleksis Kiven kadun läävääsi hiplaamaan itseäsi ja muistelemaan Karl-Marx-Stadtin loistohoitoja.
- Haista vittu, nollatutkija. Onko sitä kossua jemmassa?
- Kai sä osaat itse käydä katsomassa, kun siellä muutenkin omin lupinesi viinantuskissasi hortoilet?
- Muista sitten, että et ala revitteleen yhteisistä asioistamme liikaa hulluushöyryissäsi. Sulla voi olla siinä tapauksessa vastassa Pöksymäen baarin Helvetin Enkelit. Ja ne ampuu ensin, eivätkä kysy sittenkään.
- Onko näin? Taitaa olla tullut luettua koko yö Pecos Billejä ja Tex Willereitä. Etkö sä taaskaan pysty öisin nukkumaan viinan loputtua? Mähän olen sanonut, että varaa muutama pullo keskaria sängyn viereen
.
Vahtimestari Liukkonen huutaa vielä hävyttömyyksiä perääni kaasuttaessani pihasta. Ajan ensimmäsitä kertaa elämässäni vapaaehtoisesti Vantaalle. Olin aina kuvitellut tekeväni samaisen reissun taksillaVeikkauksen pääkonttoriin Myyrmäkeen lunastamaan loton triplajättipotin päävoiton.

Kuulusteluissa minulle esitetään kysymyksiä, muuta koska en tietenkään osaa vastata yhteenkään, vaikka kuinka haluaisin, kuulustelija kertoo minulle kokoon väsäämänsä stoorin:

Olen mukana rakennusalan harmaan talouden kuittikaupassa. Jutun on paljastanut joku tyyppi muutaman viikon putkassa virumisen jälkeen keskusrikospoliisin kuulusteluissa. Poliisin riemu ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Joku Kolle hakkasi tämän turska-Maxin pysyvään invaliditeettiin ja kehotti perumaan lausuntonsa.

Seuraavassa kuulustelussa tyyppi muutti kertomustaan kiistäen kaiken aiemmin lausumansa. Oli kuulemma tunnustanut mitä tahansa päästäkseen kopista, eikä ollut edes lukenut poliisin laatimaa päytäkirjaa ennen kuin allekirjoitti sen.

Tilanne meni kinkkiseksi, kun kuntosalikamuni Kolle palkkamurhattiin muutama päivä myöhemmin. Joku moottoripyöräjengiläinen teloitti hänet kotipihaansa. Juttu kuitattiin alamaailman välienselvittelynä. Kuka murhasi Kollen? Hakkaamisesta aivovamman saaneen tyypin Kollen jo aikaisemmin putsaama urakoitsijana toiminut isäukko? Hänet hoideltiin väittömästi varmuuden vuoksi seuraavaksi. Juttu tutkinut poliisi lahjottiin hävittämään kuulustelupöytäkirjat. Varmuuden vuoksi hänetkin hoideltiin. Meni vuorollaan päissään saunaan, sammui sinne ja kuivui kuoliaaksi.

- Kuulostaa aika uskomattomalta stoorilta. Ei toimi edes b-filmin kässärinä.
- Todellisuus on aina kummalisempaa kuin sitä kehnosti jäljittelevät rikosromaanit. Jos mä panisin paperille kaiken mitä olen tässä huoneessa kuullut voisin siirtyä helmompiin ja rahakkaampiin hommiin, tutkijapoliisi toteaa.

Sitten päästiin vähitellen asiaan, josta en tajunnut tietenkään yhtään mitään. Mikä mies minä olin, kyseltiin? Otin kuulemma hämärää rahaa vastaan kuntosaleilla ja kapakoissa, jakelin sitä tuntemattomiksi jääneille. Pestiinkö rahat Virossa, vai matkasivatko ne äiti-Venäjän loputtomaan kitaan? Joku väittää saaneensa minulta rahaa työmaalla. Sopii väittää, faktat jäävät hämäriin. Kunhan kaveria auttelin. Tyyppi on muuttanut Espanjan Aurinkorannikolle, eikä häneen saada yhteyttä. Espanjan poliisi on tosin pari kertaa pidättänyt hänet, mutta ennen kuin luovutuspyyntö on saatu käsiteltyä paikallisessa oikeudessa, on tyyppi päästetty vapaalle jalalle.

Minut on kuulemma nähty myös Santahaminassa puolustushallinnon työmaalla. Olen kuulemma mennyt hakemaan jonkun Liukkosen kanssa rokulipäiväläiset pesäpallomailan kanssa töihin heidän kotoaan. Miksi olisin? He ovat olleet viimeisistä kymmenestä vuodesta ilmoittamansa mukaan korkeintaan kolme kuukautta selvinä. Apina I ja Pikku-Ukko ovat kertoneet näin krapulaisina Tikkurilassa. Muuten he eivät olisi päässeet jatkamaan putkeaan, vaan olisivat viruneet sellissä krampeissaan viikkotolkulla. Kuka tahansa tunnustaa tuossa tilanteessa mitä tahansa. Apina I ja Pikku-Ukko peruivat myöhemmin lausuntonsa. Varmuuden vuoksi heille toimitettiin kossupullot povariin matkalla kuulusteluihin.

Työmaalle oli kuulemma toimitettu nuorta jengiä, joka ei ollut osannut tehdä mitään.
- Mitä te osaatte? olivat Apina I ja Pikku-Ukko kysyneet.
- Me ei osata mitään.
- Kyllä jokainen nyt jotakin osaa?
- Me ei osata mitään.
- Mitä helvettiä me sitten teillä teemme?
- Tehkää mitä tykkäätte.
- Okei. Sä oot hallintopäällikkö. Hoidat liput ja laput, viet roskat ja peset tiskit. Ja koska te omistatte tämän firman toinen voi vahtia muovikassia, jossa on kirjanpito. Et sitten saatana hukkaa sitä. Täytät aikasi kuluksi näitä tyhjiä lomakkeita. Pistät vain nimen alle. Me hoidetaan loput.
- Entä liksa?
- Hyvä liksa.

Apinoita on ollut maisemissa Santahaminassa enemmänkin. Kuittien perusteella palkkaa ovat saaneet ainakin: Apina I, Apina II, Apina III…

Kapakoissa papereihin kerättyjen nimien sotut ovat kuulemma myöhemmin alkaneet elää omaa elämäänsä. Näin väittää kauppias jonka kaupan nimi oli Kuittikauppa. Oli ahdingossaan houkuteltu ostamaan yhtiö. Kirjanpito lyötiin kouraan muovikassissa tilitoimistossa. Oli kanniskellut sitä ympäriinsä. Ei tiedä minne se lopulta päätyi.

Olen kuulemma lainannut tililtäni vammaiseksi hakatun tyypin yhtiölle rahaa kun sen kassa oli negatiivinen. Olen nostanut pankista lainaa ja lainannut sen edelleen yhtiölle. Mikä järki tässä on, kun takaisinmaksusta ei löydy tositetta? Sitä paitsi bulvaaniksi väittämänne yhtiön toimitusjohtaja kuoli syöpään. Hän voisi todistaa tarkoitusperieni vilpittömyyden. Alihankintafirmoja on poliisin mukaan perustettu vuosittain, kun edellisen käyttö tuli rekistereiden laiminlyömisen vuoksi mahdottomaksi.

- En minä ole ainakaan perustanut ensimmäistäkään. En minä voi tietää asioista, joihin en ole ollut osallinen. Jokainen perustaa firman omista tarpeistaan. Ei kai minua voida syyttää sellaisten firmojen tekemisistä, joiden kanssa en ole ollut edes tekemissä? Jos narkkari päättää sotkea asiansa ostelemalla kapakoissa huumetuskissaan firmoja, ei kuulu mulle…

Iltaisin laskut olivat odottaneet kuulemma pöydälle varustettuna ohjeella: ”Maksa nämä”. Kuka laskut toimitti? Kollea ei kuulemma koskaan nähty toimistolla. Kolle on kuollut, joten hänen syytähän kaikki tietenkin on…
- Firma on ollut jatkuvassa rahapulassa, olette lainanneet sille pankista lainaamianne rahoja? Vaikuttaa kiristykseltä. Kuka maksoi pankista ottamanne lainat? Yhtiön asiakirjojen mukaan se ei ainakaan.
- Rakennusalalla liikkuu paljon käteistä rahaa. Se pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä.
- Lainasitte rahat syksyllä, ne maksettiin kokonaisuudessaan takaisin keväällä. Syksyllä lainasitte ne uudelleen firmalle?
- Ei ollut varaa ostaa tarvikkeita. Pienellä lainalla mahdollistin ystäväni firman toiminnan jatkumisen. Mitä pahaa tässä muka on?
- Olitte kolme viikkoa yhtiön hallituksessa sen jouduttua vaikeuksiin. Sen jälkeen erositte ja yhtiö myytiin eteenpäin bulvaanille. Ostaja oli ollut monta vuotta amfetamiinikoukussa. Peruskoulu käymättä, ei työkokemusta, ei tietoa yrityksen pyörittämisestä. Ei moneen vuoteen ruokaa kaapissa, varasteli autoja, lensi neljässä päivässä armeijasta. Väittää valvoneensa viisi vuotta putkeen. Ei avannut firman tiliotteita, ei ole koskaan elämässään maksanut laskuja. Sanoo. ”Mulla ei ollut omaa elämää, joten en ajatellut koko hommaa. En uskonut enää eläväni pitkään.”. Joku mies soitti hänelle ennen kuulusteluja. Ei esitellyt itseään, antoi ohjeita ja tekaistujen yhtiöiden nimiä. Tällaiset miehethän ne firmoja ostelevat…
- En tiedä kenelle myytiin. Ei kuulu mulle. Olin vain auttamassa kamuani vaikean ajan yli. Hänellä oli mennä talot ja kaikki siinä rytäkässä.
- Hän oli hyvissä ajoin siirtänyt talonsa vaimonsa Ulriken nimiin.
- En mä tuosta mitään tiedä.
- Ryhdyitte nimeksi yhtiöön pientä korvausta vastaan?
- Missä se korvaus näkyy? Ei siinä ollut muuta kuin pelkkää lähimmäisen rakkautta. Sitäkin maailmassa tarvitaan.
- Teillä ei siis ollut mitään tekemistä yhtiön pyörittämisen kanssa? Entä tämä kuitti? Grafologimme mukaan allekirjoitus on todennäköisesti teidän käsialaanne?
- Todennäköisesti on vain todennäköisesti. Astrologinne mukaan varmaan tähtien asento viittaa myös todennäköisesti minun keittäneen koko sopan…

Tallinnaan on kadonnut useampikin firman työntekijä. Epäillään heidän asuvan postilokeroissa ja työskentelevän virolaisten peiteyhtiöiden nimiin Suomessa. Hurjia väitteitä näillä pojilla. Kunto-Kolle oli kuulemma tavannut tyyppejä kuntosalilla. Antanut heille lainaa ja kun maksuja ei kuulunut, pakotti heidät bulvaaneiksi. Oli ottanut heidän tilinsä ja pankkikorttinsa velkojen pantiksi. Uhkaillut perheitä jos turvat eivät pysyneet tukossa. Tehnyt sitten siirtoja tilien avulla ristiin rastiin. Lopuksi rahat oli aina nostettu pankkiautomaatista. Niiden jäljet katosivat.

Kollen kuoltua hänen asuntonsa oli ollut täynnä kuitteja, päätteitä, laskulomakkeita, muuta firman pyörittämiseen tarvittavaa tavaraa. Bulvaanien toimistoiksi oli poikkeuksetta paljastunut muovikassi täynnä papereita. Ennen kuolemaansa Kollesta ei saatu kuulusteluissa mitään irti. Lisäksi firmojen myyntipöytäkirjojen tekijä on myös kuollut. Ja kaiken huipuksi Kollen kuulustelupöytäkirjat ovat kadonneet keskusrikospoliisin arkistoista. Vähät jäljelle jäänetkin pätkitty. Jutussa on liian paljon nuorena kuolleita, että voisi olla sattumaa.

- Sekin voi olla sattumaa, lohdutan kuulustelijaa.

Kuulustelija kertoo oululaisesta. Hänkin oli tavannut Kollen salilla. Ei tietoa kuka maksoi oululaisen firman pääoman. Oli kehuskellut kapakoissa kavereilleen:

- Onpas helppoa rahan tuloa tämmöisen firman pyörittäminen.

Oululainen on tuomittu firmojen pyörittämisestä aikaisemminkin. Ei edes muista minkä nimisiä firmoja on pyörittänyt. Ei edes muista, oliko Kolle mukana kuvioissa. Väittää tehneensä rakennussiivousta kahden kaverinsa kanssa. Oli kuulemma pantu hommiin velkojen kuittaamiseksi. Oululainen on kertonut Kolle-vainaan olleen hauska mies, joka oli puhunut paljon. Sai kuulemma puhuttua laittoman kuulostamaan lailliselta. Omat mokansa osasi puhua toisten syyksi. Miten saikaan kaikki koukkuunsa? Mitä muita kuvioita oli? Kuka tämän kaiken takana on?

- Vaikuttaa niin massiiviselta ja tarkasti suunnitellulta jutulta, että kyllä tämä on vaatinut älyllistä suunnittelua. Jumalan kai täytyy olla kaiken takana. Kysykää vaikka siltä oululaiselta, joka on teillä tietämättömillä…
- Jäljet viittaavat itään.
- Sitten sen täytyy olla se Sergei, jonka kaikki tuntevat, mutta jota kukaan ei ole nähnyt. Entinen KGB:n upseeri Moskovasta, nykyinen Venäjän mafian mies. Niiden kanssa ei leikitä.
- Eipä ole tässä jutussa ainakaan leikitty. Mitään Sergeitä ei ole olemassakaan. Venäjän mafia heitetään lähes poikkeuksetta näissä kuulusteluissa kehiin. Tuskin niillä on aikaa kaikkia muovikassifirmoja vahtia. Olette sopineet yhdessä koko jutun.
- Ketkä me?
- Jos haluaisitte voisitte tavalla tai toisella todistaa Sergein olevan olemassa.
- Juurihan sanoitte, että häntä ei ole. Miten sen silloin voisi todistaa?
- Entä nämä ystävänne saamat kallovammat? Väittää joutuneensa ryöstön uhriksi juuri kuulustelujen jälkeen. Sai pahan aivovamman ja perui kertomuksensa. Veroviraston mukaan kertoi antaneensa tekaistujen kuittien perusteella Kollelle miljoonasta yli puolet. Ei tunnu uskottavalta. Yleensä kuittikaupan palkkio on kymmenisen prosenttia. Tässä on mukana kymmeniä yrityksiä, joiden hallitukset on miehitetty bulvaaneilla. Kun yksi on poistunut ennakkoperintärekisteristä laiminlyöntien vuoksi, on seuraava aloittanut.

Ja kun juttu meni oikeuteen, pistettiin se sekaisin. Paikalle kutsuttiin tuomarille jäävi todistaja, jonka kanssa tällä oli tullut riitaa kesämökkinsä remontista. Te osaatte nämä hommat, Sergeillä tai ilman.
- Liioittelette ainakin meikäläisen kykyjä. En mä ymmärrä näistä bisneksistä mitään. Mun rikokseni on painonnostosalilla käyminen. Siellä tapaa rehtejä jätkiän. Jos mun nimi löytyy jostakin paperista, johtuu se vain siitä, että halusin vähän auttaa vanhaa kaveria.
- Niinhän te olette kertonut. Tiedämme teidän valehtelevan, mutta emme pysty todistamaan sitä, joten lain mukaan olette syytön mies. Ja haastemies ottaa yhteyttä kun syyttäjä saa sinut lopulta kiinni. Se päivää tulee varmasti kuin kuolema.
- Puhun aina totta. Olen valmis jatkossakin auttamaan teitä jutun selvittämisessä.
- Eiköhän tätä ole jo selvitelty ihan tarpeeksi. Ei teille saatanoille mitään mahda. Mutta meillä on tutkinnassa samanlaisia juttuja jonoksi asti. Joskus vielä tärppää. Ei se mua haittaa, vaikka pääsette kuin koira veräjästä. Menkää sinne vitun Kaliforniaan ja pysykää siellä. Ei voisi vähempää kiinnostaa!
- Soittakaa jos ilmenee jotakin uutta.
- Sitä soittoa saatte odottaa. Jos jotakin ilmenee iskee FBI sut häkkiin. Siellä päin maailmaa voi olla peräreikä kovilla. Sinuna rasvaisin sen tavallistakin paremmin jo lähtiessäsi.

Vittumainen mies. Vilkas, mutta sairas mielikuvitus. Pakonomainen yritys saada edes jotakin tuloksia aikaan poliisilaitoksen tehokkuusmittareita hämätäkseen. Illalla tämä herra Teräspili runkkaa saavuttuaan himaan Tikkurilan Mikki Hiiret Rulettaa bileistä kuvalehden avulla vehkeensä taistelukuntoon ja syöksyy antamaan nukkuvalle akalleen muutaman mahtipiston puolivelttoa hekumaa ennen kuin homma lopahtaa omaan mahdottomuuteensa, eikä vaimo ehdi edes kunnolla herätä.

Tutkijapollari ei koskaan huomannut hetkeä jona hänen älykkysosamääränsä äkillisesti putosi hänen perseeseensä.

Pohtiessani poliisin moraalin ongelmia onneni kääntyy; vedän laitoksella muutaman hyvän käden Gamesvillessa ja tienaan saman verran päivässä kuin aikana, jolloin osakkeiden lyhytkauppa ei vielä ollut joka toisen turhassa työssä päivänsä viettävän virkamiehen sivutulonlähde ja ajanviete. Elämää on ihanaa, fucking fantastista, eikä edes vahtimestari Liukkosta näy. Olisiko vaikka toteuttanut uhkauksensa ja tappanut itsensä?

(ote käsikirjoituksista "Sähkövalolapset" vuodelta 2007)

6/03/2010

University Means Crime!

Jarrupalat, berak blades ovat alkaneet vaikuttaa aivoissani suotuisalla tavalla. Laskin annoksen 400:sta 300:aan. Neljä sataa pistää illalla tokkuraan ja nukahdan kesken kolmannen kerran katsomaan alkamaamme Sopranoseja. Kolmellakin nukun kuin tukki about 7 tuntia yössä, ja se on meikäläisen tapauksessa paljon.

Eilen kävellessäni Ruoholahdessa Sitran toimiston ohi törmäsin vanhaan puolituttuun. Hän toimitti aikanaan yliopiston uusyrityskeskuksen johtajan hommia. Kymmenen vuotta sitten aikakausi oli toinen. Kaikki proffat ja muut etuoikeutetut pöllivät yliopiston suoman asemansa turvin veronmaksajien rahoja hämärien yritystensä kautta. Se oli sellainen kuittiruletti, että ei mitään rajaa. Tämä tapaamani Holgerkin pyöritti kassaansa edes takaisin ilman mitään logiikka. Yhteistä salaisille rahasiirroille oli, että lopulta veronmaksajien rahat päätyivät Holgerin tilille ja joku oikeudenkäynnissä tuntemattomaksi jäänyt tyyppi nosti ne savuna ilmaan pankkiautomaatilta.

Holger käytti asemaansa sumeilematta hyväkseen maaseudun pikkukaupungeissa, jotka taistelivat kuolemaa vastaan. Hän lupaili niille kaikkea mitä sylki suuhun toi, aina Oxfordin yilopiston sivupistettä myöten. Ja nämä Helsingin imuun pääsemättömät Etelä-Suomen pikkukaupungit maksoivat itsensä kipeiksi ostaessaan Holgerin porukalta toivoa. Venäläisten luvatiin perustavan kuuasemia ja kasinoita, kaikkea mitä älytöntä Holger vain sai päähänsä. Kaiken lisäksi hän uskoi itsekin valheisiinsa, oli semmoinen pakkoluonteinen mytomaani.

Ja koska oli tämä EU ja Keskustan junailemat pohjattomat syrjäseutujen kehittämisrahat, kaupunginjohtajat marssitettiin Holgerin ohjauksessa anomaan fyrkkaa suuruudenhulluille hankkeille. Kuka tahansa normaalijärkinen olisi tajunnut homman olevan tajutonta, paitsi kuihtuvien pikkukaupunkien pomot ja rahoja jakaneet viranomaiset,joita toki kestittiin perusteellisesti ennen ja jälkeen suurien rahojen myöntämistä. Ja kun rahat olivat tilillä katosovat ne muutamalla veivillä Holgerin ja hänen proffakamujensa taskuihin "konsulttipalkkioina".

Persaukiset kaupungit jotka olivat korviaan myöten velkautuneita saivat toki jatkossakin lisää Suomen ja Euroopan Unionin veronmaksajien rahoja typeriin kehittämishankkeisiinsa. Sekin raha katosi Holgerin johtaman yliopistoklikin taskuihin. Mitään kehittämistä ei todellisuudessa tapahtunut, ainoastaan muutama suuruudenhullu luento pidettiin typerien kaupunginisien hengen nostattamiseksi. Heille oli päiväselvää että Jumalan toinen poika Holger yliopistolta hommaisi heidän rupukyläänsä tuota pikaa kansainvälisiä call centereitä ja eavy leaguen tasoisia yliopistojen sivuhaaroja.

Mitä enemmän pannumyssykossua yliopistolla juodessani touhua seurasin tutkijakammiostani, sitä varmemmaksi tulin, että Suomen syrjäseudut ovat ansainneet kohtalonsa. Niiden älyllinen kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä nykyajan koviiin vaatimuksiin. Siksi ne antavat Holgerin kaltaisten helppoheikkien huijata rahansa kerta toisensa jälkeen.

Rahoillaan he ostavat toivoa, mitään konkreettista rahojen haihduttua savuna ilmaan ei heille jää käteen. Pian he sortuvat entisistä huijatuksi tulemisistaan mitään oppimattomina ostamaan lisää toivoa seuraavaksi ovea kolkuttavalta helppoheikiltä.

Holgerin ruletti kävi maaniseksi eikä hän enää piitannut yliopiston taloustoimiston vaatimuksista ja varoituksista. Taloustoimisto yritti herättää yliopiston johdon huomaamaan Holgerin sekavan touhun, mutta se taisi olla niin perusteellisesti sotkeutunut omaan veronmaksajien rahojen pöllimistouhuunsa, että kesti pitkään ennen kuin se reagoi. Tämä tapahtui siinä vaiheessa kun Holger ei enää kyennyt tililtä toiselle tekemillään siirroilla peittämään, että miljoonia oli kateissa. Lehdistökin sai vihiä asiasta.

Holger pelasi kovin panoksin loppuun saakka yrittäen voittaen aikaa, että joku uusi iso kala uisi uusyrityskeskuksen verkkoon. Yliopiston hallitus ei puuttunut asiaan ennnen kuin lopulta oikeuskanslerille tehty valitus käynnisti poliisin tutkimukset. Silloinkin osa hallituksen huijariproffista olisi halunnut antaa Holgerin jatkaa huijarihommaansa, mutta kun tutkimuksissa alkoi pulpahdella monen muuunkin proffan nimi rahansiirtojen kohdalla esiin, oli hallituksen lopulta pakko antaa huippuyksikkönsä johtajalle potkut.

Sen jälkeen Holger jatkoi yrityskonsulttina, mutta kun hänellä ei ollut enää yliopiston suomaa statusta ja veronmaksajien rahoja turvanaan, hukkui hän tuhansien samanlaisten helppoheikkien sakkiin, eikä bisnes lähtenyt enää lentoon. Yhtä samaa kärvistelyä se hänen kallispalkkainen konsulttihommansa oli vaikka hän sävelsi juttua kuin Jean Sibelius tai Jope Ruonansuu.

Bisnesmiehille tapaa käydä yksityisellä sektorilla kalpaten, siksi ovelimmat heistä uivat julkisen sektorin pohjattomien rahavirtojen suojiin virkamiehiksi ja heitä muka auttaviksi "kuntakonsulteiksi".

Kaiken lisäksi Holger sai syytteen törkeästä virka-aseman väärinkäytöksestä ja satojen tuhansien korvausvaatimukset. Koska veronmaksajien rahojen pöllimistä ei pidetä Suomessa isona rikoksena, Holger selvisi ehdonalaisella, mutta sai niskaansa sellaiset satojen tuhansien eurojen vahingonkorvaukset, että mitään oikeaa työtä ei hänen enää kannattaisi enää elämänsä aikana eikä senkään jälkeen tehdä viivästyskorkojen nostaessa summan yhä korkeammaksi.

Ja niin hän käveli päättäväisenä kuin Aku Ankka Sitran, täysin tarpeettoman tutkimusbyrokratian, jättikonttorista Ruoholahdessa kun olin tulossa suosikkikaupastani Verkkokauppa.comista. Isken hänelle silmää, hän tuijottaa tiiviisti tiehen olematta huomaamatta minua, hyvinvointivaltion historian, sen massiivisten väärinkäytösten kirjaajaa.

Luultavasti neuvottelut Sitran humpuukisakin kanssa vaikuttavat lupaavilta, eikä Holger ota riskiä päästämällä minua pilaamaan fiiliksiään. Kun Sitrankin rahat on pöllitty, seuraa sama keikaus oikeusprosesseineen uudestaan, mutta mytomaani osaa vakuuttavasti valehdella tyhmien hyvinvointivaltion päättäjien ja virkamiesten ohella myös itselleen. No, onpahan Sitralla, elinkevottomien kaupunkien johtajilla ja poliisi talousrikosyksiköllä hommia luvassa jatkossakin...

5/31/2010

Trouser Hill Forever

Vielä mä tosiaankin dallaan, jarrupaloista huolimatta dallaan tosi tanakasti. Pöxymäessä on ruton kaltainen juoppoja seiloreita niitänyt kulkutatuti tyhjentänyt muutamassa vuodessa vietkongien baarin. No nyt on taas uusi vietkongi pitämässä, mutta asiakkaita ei piisaa. Parhaat kuolivat ensimmäisinä, muutama paskahousu vielä sinnittelee turhaan junan tavoin kohti jyräävää viheliäistä kohtaloaan vastaan.

Mutta niin moni on poissa, aina Kala-Jussia möyden. Ja muutos on myös pistämässä yliopiston uuteen kuosiin. Onneksi poliisin kanssa kilpaa loppuunsa saakka ajanut vahtimestari Liukkonen ei ole näkemässä pannumyssykossun jälkeisiä tapahtumia. Uusi yliopistolaki on tullut voimaan. Se pakottaa yliopistot saneeraamaan itse itsensä.

Yksiköitä ja tutkijaporukkaa on liikaa, ei sitä auta kieltää. Moni kova tekijäkin on saanut kokea miltä tuntuu kun joutuu kymmenien vuosien tutkimisen jälkeen samalle viivalle innokkaiden nuorukaisten kanssa. Yksi kova filosofi valitti kohtaloaan eräissä kekkereissä sen suhteen, että eipä ole hääppöä kun huippuyksikön jälkeen joutuu anomaan apurahoja tulokkaiden seassa, eikä siinä enää välttämättä entiset meriitit paina mitään. Hän kertookin siirtyneensä douppiosaston mieheksi.

Hyvinvointivaltion historian kirjaaminen alkaa tympäistä koska kaikki menee just niin kuin ennustin ennen kuin hallintomiehen klikki hääti minut pelinpolitiikan avulla yliopistolta. Kaiken lisäksi sain sinne elinikäisen porttikiellon tanssittuani munasillani pikkujouluissa. Lisäksi he uhkaavat hankkia minulle lähestymiskiellon yliopistolle jos saan päähäni tulla takaisin tekemään performanssejani sinne. Olen yrittänyt malttaa mieleni.

Kerran kun kosto eli hyvitystä vaatien kirkaana mielessäni pujahdin valepuvussa ovesta sisään ja irrotin kaiikki lamput jotka löysin ennen kuin poliisi ajoi pillit ulvoen pihaan ja vei minut Pikkuroobertinkadulle.

Yritin selittää tekoseni olleen vastalause yliopistolaitoksen rappiolle. Paskahatut kuuntelivat aikansa ja tilasivat lääkärin paikalle. Tämä ei joutanut kanssani tiedepolitiikkaa puhumaan, vaan määräsi minut kuivumaan lepositeissä hullujenhuoneen pahnoille.

Kaikki kuuluvat samaan klikkiin, vaikka eivät tiedä sitä. Mafiaa ei voi voittaa, sillä me olemme mafia.

Kun minut päästettiin puolen vuoden päästä pakkohoidosta vitutti koko pelinpolitiikka niin sunnattomasti, että otin pika- ja muitavippejä ja lensin Kaakkois-Aasiaan rauhoittumaan. Vedin aluksi viikon pössyä Phnom Penhissä. Katselin Tual Slengin kidutusvankilan ja Kuoleman kentät, eikä mikään edelleenkän tuntunut missään. Aamulla menin aina joen rantaan Happy Herb Pizzaan hakemaan täydennystä, loppupäivä olin space cake avaruuden uloimmalla kehällä. Parasta Kambodzassa olivat apteekkiosaston tuotteiden lisäksi tuliset khmerkeitot.

Kun maa alkoi polttaa Phnom Penhissä jalkojeni alla siirryin meren rantaan Sihanoukvilleen. En oikein norklauksesta huolimatta viihtynyt, joten jatkoin Kampotiin ja Kepiin. Kambodza on kuitenkin niin kehitysmaa, että laman runnoessa maailmaa olin lähes ainoa turisti. Olin aikeissa jatkaa Laosiin, mutta kuulin toisten reissaajien kertovan sen olevan jopa Kamdodzan verrattuna ankea kommarimesta.

Niinpä palasin Saigoniin, jossa juoppohulluilin kesäkuussa 1993. Paikka oli modernisoitunut ja siellä ajoi 3 miljoonaa mopoa. Istuin hyvin ilmastoidussa baarissa miettien kurjaa kohtaloani. Tutkin Chinatownin, kävin sotamuseossa ja joissakin huippuravintoloissa syömässä.

En tiennyt mitä minulla oli siellä tekemistä, joten lensin muutaman päivän jälkeen rantapaikkojen ykköseen Nah Trangiin. Siellä oli suht ok, vaikka kaiuttimet soivatkin illat pitkät kommariden ilosanomaa. Ei auttanut kuin ajaa vip-bussilla ylös vuorille Dalatiin. Siellä maisemat olivat kuin Eurooopassa, paikkaa sanotaankin Vietnamin Ranskan Alpeiksi.

Ajelimme Easy Rider oppaiden kanssa ympäri vuoria. Tyypit pistivät viimeksi vuonna 2005 kapinan pystyyn kommarihallintoa vastaan. Osa istuu edelleenkin linnassa, vapaaksi päässeet toimivat moottoripyöräoppaina. Kommareiden vaatimuksesta joukoin täytyi muuttaa nimesä Freedon Riderseista Easy Ridereiksi.

En tiennyt minne olin menossa ja miksi. Lensin seuraavaksi Bangkokiin, jossa tykästyin ajelmaan jokibusseilla edes takaisin. Kerran munkit yrittivät varastaa rahani perstaskusta, mutta nappi kesti. Valemunkkien pinna ei sen sijaan kestänyt heille varaamaani käsittelyä, vaan he ryntäsivät kauhuissaan ulos seuraavalla laiturilla.

Ja matka jatkui Kultaiseen kolmioon Burman rajalle, jossa ammutaan ensin ja kysytään vasta sitten. Pitkästyin Mae Saissa ja Chiang Raissa, joten ajoin taksilla Chiang Maihin. Siellä minut tunnetaan enemmän kuin hyvin. Päätin ottaa isisti, mutta silloin alkoi vauhti kiihtyä.

Löysin itseni Hong Kongista, jossa asuin pilvenpiirtähotellin yläkerroksessa keskellä pilvenpiirtäjäviidakkoa. Kiinan salainen poliisi sai vihiä liikumisistani ja alkoi varjostaa minua. Olin jo kuitenkin tuolloin niin kovassa vedossa, että kiersin Kowloonon ihmisvilinässä varjostajien taakse ja he tiesivät olevansa tuhon omia, vaikka tyydyin vain kuvaamaan heidät CIA:n arkistoihin, olinhan myös varma siitä että olen heidän hommissaan taistelemassa vapaan maailman puolesta kommareita vastaan.

Ajoin pikaveneellä Macaoon ja menin täydentämään matkakassaani vasta avattuun Venetian Casino Resortiin. Muutama vuosi aiemmin olin käynyt vastaavassa myös Las Vegasissa, mutta tämä oli joka suhteessa suurempi. Pelasin Mustaa Jaskaa varman päälle ja voitin 300 euroa. Sen jälkeen ihmettelin muita kasinoita, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on jo ylittänyt roimasti Las Vegasin. Näin ollen pelimaailma satsaa Macaoon.

Hong Kongissa viihdyin salaisen poliisin tempuista huolimatta erittäin hyvin. Se on kuin New York ilman kaduilla hortoilevia asunnottomia narkkareita. Honkkareissa on kuri ja järjestys, eikä siellä kukaan tule vittuilemaan. Salaisen poliisin eksytin jäljiltäni salaisilla tempuilla, joista minulla on CIA:n vaatimuksesta vaitiolovelvollisuus. Jos rikon sen, Seutulaan laskeutuu yön pimeydesä Hercules kuljetuskone noutaman Supon toimittaman lastin lennättäen sen Bagdadiin perusteellista jatkokäsittelyä varten.

Honkkareiden jälkeen olisin tarvoinnut jarrrupaloja. Mutta kun niitä ei ollut lensin Malesiaan Penangin saarelle, sitten Kuala Lumpuriin Traders hotelliin ihmettelemään ikkunasta edessäni avautuvaa maisemaa Petronas Towerseille. En tykännyt Malesian puolifasistisesta muslimimeiningistä, vaan törmättyäni Kuala Lumpurin Chinatownissa Pomoon päätimme häipyä hippulat vinkuen.

Lensimme Balille pariksi viikoksi. Siellä aloin toipua vauhdistani ilman jarrupaloja. Asuimme eri puolilla saarta ja ihmettelimme lähes täydellisenä säilynyttä hindulaista temppelikulttuuria. Kuinka ihmeessä se oli pystynyt kulkemaan Intiasa tuhansien kilometrienn päähän jääden täydellisenä eloon vain Balin saarella?

Ja niin vitutus tiedemaailman väärinkäytösten uhrina laski ja saatoin palata stadiin Pöxymäen ikuiille kukkukoille jatkamaan urheiluhommiani. Fillari kulki Keskuspuistossa ja kuntosali sai pistää parastaan pärjätäkseen. Talvella oli pitkästä aikaa paljon lunta ja mä diggasin lunta kovasti vaikkei mulla mitään varsinaista lumentajua olekaan.

Nyt on nyt. Talven treenaamisen jälkeen paino on pudonnut 85:stä 77:ään kiloon. We can be heroes just for one day standing by the wall! Nyt osaan jo väistää Suomen poliisin ja tiedemaailman yhteisklikin lähettämän kumman säteilyn popsimalla jarrupaloja.

Ne autatvat minua nukkumaan ja päivisin kun istun bunkkerissa kallispalkkaisena konsulttina en polta päreitäni, vaikka tiedän ettei vastapuoli tunne ristiriidan käsitettä, lineaaris-rationaalista maailmankuvaa, vaikka vastapuolen todellisuus syntyy yhä uudestaan vaihtelevien kertomusten tahtiin kerta kerran jälkeen, loputtomiin.

Jarrupalat auttavat minua jatkamaan tärkeää yhteiskunnallista työtäni hyvinvointivaltion historian, siihen liittyvien massiivisten väärinkäytösten kirjaamiseksi todisteeksi kulttuureille jotka mahdollisesti laskeutuvat joskus miljardin vuoden päästä ihmettelemään mitkä helvetin sekobileet täällä ovat joskus kauan, kauan sitten olleet meineillään. Työtä piisaa, en valita, hoidan homman ja kuolen sitten kun aikani tulee täyteen.

5/29/2010

Paavo Haavikko and the Violence of Words

Lauantaina sataa aina, kannan kirjat ja kartat takaisin Malmin kirjastoon. Ei ole ollut liikaa aikaa lukea viime aikoina, mutta jotakin sentään. Tavasin iltaisin hetkeä ennen kuin aineet tempaavat minut ylös avaruuteen Mauno Saaren "Haavikko nimisen miehen". Kohtalainen kotimaiseksi, pahimmillaan ämmien juorujuttuja Haavikon kelvottomasta pojasta, joka ei edes antanut akateemmikon loppusuoralla Saarelle omia avaimia mennä haaastattelemaan kämpässään monta vuotta perusteellisesti kuolemaa tehnyttä maestroa.

Haavikko väittää itse olleensa autisti. Sai raivareita jos asiat eivät edenneet hänen haluamassaan järjestyksessä, pisti monet kalusteet päreiksi raivokohtauksissaan. Iltaisin hän katsoi luomoutuneena numeroita teksti-tv:n pörssisivuilta. Kirjoittaminen ei sekään ollut hänelle helppo homma. Autistisena maanikkona hän kuvitteli loppuunsa asti siihen sisältyvän jotakin enemmän kuin kirjoitus sinänsä voi sisältää. Haavikko uskoi ratkaisevansa kirjoittamisillaan maailmankaikkeuden ja oman psykopatologiansa arvoituksen.

Paavo Haavikko ajautui lopulta etäälle maailmasta ja ihmisistä. Häntä pelättiin koska hän oli teräväkielinen mies, jolla uskottiin olevan vaikutusvaltaisia ystäviä. Frendejä ei koskaan ollut ja omituisuus hänessä ajoi Haavikon jonkinlaiseen pysyvään borderline -tilaaan. Niin totta kuin tässä jättitelkun ääressä istun 300:n annoksella, Helsingin Bulevardilla asui viime vuosiin saakka erikoinen ja yhä enemmän yksin jäänyt ihminen. Rankat rankataan aina lopulta välteltävien kastiin ja Haavikko oli kohtalostaan hyvin tietoinen.

Saaren kirjassa jankataan loputtomasti Haavikon ongelmallista suhdetta entiseen työnantajaansa Otavaan, joka myös hänen kirjojaan julkaisi. Haavikko sanoo suoraan pelastaneensa koko roskan konkalta. Juuri siksi häntä alettiin pelätä ja vihata, hän oli Otavan sekopääsakkiin liian fiksu.

Tuotteet, kulurakenne, johtaminen; näiden ollessa hallussa pitäisi jopa kustantamoiden pärjätä. Mutta kun nämä kirjallisuuden työmuurahaiset ovat lisäksi kyldyyri-ihmisiä ajautui koko touhu välillä lähinnä todelliseen ja kuviteltuun taisteluun vallasta ja arvovallasta. Jotenkin musta tuntuu saman meiningin olevan kustantamoissa edelleenkin meneillään sekopääsakin puhuessa itselleen liian viisaita.

Lopulta Haavikko otti loparit ja perusti Art Housen, joka meinasi viedä äijän konkkaan. Tämän jälkeen Haavikon jatkuva viinin litkeminen alkoi verottaa yhä enemmän hänen terveyttään ja työkykyään. Sekopääkustantajansa Otavan kanssa hän pääsi pitkillä lounailla elämänsä lopulla jonkinlaiseen sovintoon, vaikka aika sekoilua on talosta kantautuneiden uutisten valossa ollut sielläkin kulttuurin ja liiketalouden kohtaaminen ihan näihin päiviin saakka.

Vaikka en halua kuulla enää mitään kirjojen kustantamisesta, ainoastaan lukea kirjoja, ostan Huuto.netistä Haavikon vuonna 1976 salanimellä Anders Lieksman julkaiseman "Barr nimisen miehen". Kirjassa hän kuvaa salaisen agentin valepuvun kautta tukalaa olemistaan Otavassa 1970-luvulla. Vallan ja valtataistelun teemat ovat suhteellisen universaaleja, joten katson voivani yrittää lukea "Barr nimisen miehen".

Haavikko tutki kirjoissaan paljon Bysantin jatkuvaa valtataistelua. "Bysantin historia" on juuri ilmestynyt suomeksi. Olen kerännyt eräitä muitakin teemaan liittyviä kirjoja, joten kun touhu antaa perää lienee Bysntti seuraava teema jota rihmastoissani tutkailen huvikseni.

Talvella teemana olivat gulagit, vankileirien saaristot. Anne Appelbaumin "Gulag. A History of Soviet Prison Camp" oli niin karmeaa lukemista, että joskus minun piti pakottaa itseni jatkamaan massamurhan teollisen huipentuman historiaaa. Toki tavasin myös Solzenitsenin (? paska ku vaikea nimi?) "Vankileirien saariston" ja suomalaisen sekopään kokemukset siellä "Berijan tarhoissa". Sosiologina minua kiinnostaa kovasti kuinka elämä aina järjestyy lähes ehyeksi rakenteeksi silloinkin kun elämässä ja sen jatkamisessa ei ole mitään järkeä.

Kirjastosta menen treenaamaan Malmin uimahallin kuntosalille. Vedän kovat treeenit ja käyn uimassa päälle. Juodessani rankasti vitaminoitua mehua kahvilassa näen tv:stä tutun uutisankkurin ja nykyisen dekkaristin Matti Röngän tulevan pukuhuoneesta.

- Suomessa on saatana liikaa kirjailijoita, kaikki paikat täynnä, kerron mielipiteenäni yhdelle skitsofreenikolle joka käy joka päivä saunassa möykkäämässä ja jonka mielestä uimahallissa haisee aina paska.
- Täällä haisee paska, hän vastaa epäröimättä.
- Nostan jarrupala-annnoksen 400:aan...
- Nosta vaan, ei se mitään auta.
- Ei niin, mutta liikaa on Suomessa kirjailijoita ja erityisesti suomenkielisiä kirjailijoita.
- Paska haisee.
- Niinpä.
- Tiedäthän ryssien raiskanneen sodan loppuvaiheessa 300.000 suomalaista naista, skitso jatkaa jonnin joutavia jorinoitaan nakatessani repun selkään ja pannessani US Armyn kenttälakin päähäni häipyen kohti Cittarin lostokkaita tarjouksia.

5/28/2010

Andy McCoy - After the show

Kaikki liikkuu ja liittyy toisiinsa oudolla tavalla. Istut siellä bunkkerissa tuijottamassa t-paitaa: "I´m so worth of it" ja sitten saat päähäsi kävellä tien toiselle puolelle Kaapelitehtaalle. Siellä lukee portinpielessä; Viisi hehtaaria kulttuuria. Muistat raitsikassa lednäytöltä näkemäsi uutisen Andy McCoyn ja jonkun viime vuonna kuolleen dutchrokkarin taidenäyttelystä.

Ja niin kuljet neljän maissa keskelle kulttuurislummia ja aikasi etsittyäsi olet banjohattujen keskellä katsomassa Andyn McCoyn taidenäyttelyä. Andy on hyvä suttari, ei mitään tusinatavaraa. Rokkarit ovat usein myös hyviä suttareita, kuten esmex David Bowie ja Rollareiden Ron Wood, molemmat alunperin brittiläisen taidekoulun kasvatteja.

Andy värimaailma on samaa kuin monella muulla tämän ajan taidemaalarilla, räikeitä barbinukketauluja. Eikä hän häviä yhtään niille tauluille joita kävin talvella muun tekemisen puutteessa muutaman kerran katsomassa Kiasman Ars Fennicassa. Ehkä hän kuitenkin rokin ohella eli myös kuvataiteen suhteen liian myöhään. Tilaa kasvaa todella suureksi ei enää ole miljardien siimahäntien tunkiessa sceneä kohden sinne kuitenkaan koskaan pääsemättä.

Kuolleesta dutchrokkarista en muista nimeä ja kovin kasvottomia ovat hänen taulunsakin, joita jostakin syystä on raahattu myyntiin Helsingin laidalle. Andyn töistä oli myyty muutama, mutta dutchrokkarin työt olivat nähdäkseni myyymättä.

Näyttelyn perällä oli vielä valokuvasessio. Mieleeni jäi Andy ja Monroe vuonna 1995 New York Cityssä. Erityisesti se kuinka sairaalta narkilta Monroe näyttikään. Hänellä meni tuolloin niin huonosti, että hän ei ollut edes värjännyt suomalaisille ominaista maantienväristä tukkaansakaan.

Chelsea Hotel vuonna 1969, Jimbo Morrison, Sid&Nancy; samaa kuvakieltä Hanoi Rockskin edusti. Se oli minulle aina enemmän ilmiö kuin musajuttu. Kun yx Lepakossa nuoruutensa svengannut tyyppi kysyy onko Nokia 96:een lataamallani Spotify listalla Hanoita, joudun sanomaan ettei se täytä laatuvaatimuksia. Rollareiden Wild Horses täyttää sanon, ja Osmondsien Crazy Horses. Hän ei taaskaan ymmärrä minua, enkä mä ala ämmille selittään mitä kännystäni kuuntelen. Olivat sitten naisia tai miehiä nämä ämmät.

Jotenkin keskellä kaikkea kummaa touhua johon olen viime ajat ollut sotkeutunut olen löytänyt Spotifyn avulla jo kadottamakseni luulemani musamaailman uudestaan. Vanhat hyvät soivat digitaalisina tiedostoina loistavasti kännystäni, olohuoneen kotiteatterista, työhuoneen tietsikalta. Kun ajat ovat rankat kannattaa löytää suojaa menneen musasta, eikä sen tuomien hyvien fiilisten ja muistojen jälkeen mikään the Level tunnut liian vaikealta yrittää käsittää, vaikka yritykseksi se uhkaa jäädä.

Onhan noissa konserteissakin tullut käytyä: Ian Hunter, Tindersticks, Depeche Mode, Air, Massive Attack, Flaming Lips, Morrissey. Viime kesänä pamautimme pomon kanssa vielä suihkarilla Stockikseen, Andyn lapsuuden maisemiin ja kävimme tsekkaan Thåströmin konsertin Långholmsparkenissa. Se oli niin hyvä 5 päivää Tukholmassa, että ei mulla enää minne muualla edes tee mieli. Kai se on tänäkin kesänä sinne lähdettävä, olipa Pimmellä Stockiksessa keikka tai ei. Olin joskus onnellinen Tukholmassa ja kun palaan sinne tunnen palanneeni kotiin. Ja koti on asia josta kannattaa pitää kiinni, vaikka en ole koskaan tajunnut mitä se tarkoittaa...

Hanoi Rocksit näin tasan kerran keikalla. Se oli kesällä 2005. Dogailin Munkkiniemessä Pete "Räkä" Malmin kanssa ja jossakin vaiheessa saimme päähämme lähteä Tavastialle katsomaan Hanoin keikkaa. Silloin bändi oli huonossa kuosissa, vaikka ei mekään Räkä Malmin kanssa mitenkään loistettu tähtinä taivaalla. Taisivat katsoa meitä se Tavastian väli säälien. No keikalla kävimme ja ei mennyt enää kuin muutama vuosi ja Räkä Malmi delppas sisuskaluprobleemeihin. Harmi ettei hän ehtinyt nähdä Andyn näyttelyä, olihan Räkäkin pohjimmiltaan herkkä ja taiteellinen kaveri jonka maailman julma kellokoneisto jauhoi kappaleiksi. Tätä ei vain moni hänen terävän kielensä ja nopeiden nyrkkiensa jatkuvan uhan alla elänyt ehtinyt havaita.

Mutta vielä mä dallaan. Eikä mulla ole edes näiden leveleiden kanssa tapellessani mitään hätää. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin, voisin olla 48 vuotias vanhus nimeltä Stefan Lindfors kehumassa tyhjiä itsestään ja kähisemässä kuin vanha ukko kuvittelemaansa maailmanmenestystä...

5/26/2010

Searching for the Meaning of "the Level"

Ensinnäkin haluan tunnustaa, että minuakin vaivaa aikamme adhd ja autismi. Näitähän potevat, ainakin vaimojen ja miesten mielestä, lähes kaikki aikamme säteilysairaat. En pysty kirjoittamaan tietsikalla mitään, sillä sormet eivät pysy ylikierroksilla käyvien aivojeni tahdissa. Tulee lyöntivirheitä, joita korjaillessa loppuelämä menisi hukkaan kuin Pöxymäen legendaarisen baarin aikoja sitten kuolleiden merimiesten elämän viimeiset paskavuodet.

Olen kertonut asiasta lääkärilleni. Hän kehotti minua nostamaan annoksen sadasta 150:een, mutta kun edelleenkin kirjoitin ja puhuin taukoamatta kuin automaatti, vittuilin erityisesti maanikolle ominaisella terävyydellä kasveille ja eläimille, ei lääkärin mielestä auttanut kuin nostaa annos edelleen 200:aan. En tiedä riittääkö sekään, riittääkö mikään. Mutta jotakinhan on tapana muodon vuoksi tällaisessa sekoboltsien tapauksissa yrittää.

Ja se sosiaalitantta jonka mielestä olen taas ryypännyt aivoni riekaleiksi on yhtä väärässä kuin kaikessa muussakin mikä on hänen ja häntä lopussa odottavan rasvatun köyden välissä. Huomautan, köyttä saa hyvin varustetuista rautakaupoista, aukioloajat löytyvät netistä ja tässä tapauksessa ei kannata pitkittää kärsimystään jäämällä kyttääämään jymytarjousta. Köyttä menee ainakin meidän maanikoiden mielestä kaupaksi niin hyvin, että kauppias ei kuitenkaan pane kuin korkeintaan jo kerran pari tuulessa mätisäkkiä heilutelleet veriset köydenpätkät poistokoriin. Ennen kuin ryntäätte rautakauppaan etsimään löytökoria haluan kuitenkin varoittaa: ne on jouduttu panemaan talteen takahuoneeseen juuri teidän kaltaistenne tapausten vuoksi.

Sama se jos eivät sormet tottele ajatuksia näppäimistölle siirrettäessä mutta kun ne vielä hikoavatkin, kämmenet nimittäin. Sisälläni asuu joku tyyppi joka tuntuu olevan täysin raivostunut ja vaatii päästä ilmoille pistämään paskanpuhujat ja muut epäilyttvät tyypit ruotuun. Onkohan sittenkin syytä ottaa jälleen yhteys lääkäriin annoksen nostamiseksi 250:een? Mutta jos sekään ei riitä, jos mikään ei riitä...

Autismi on myös aikamme suuria salaisia sairauksia. No siitä ovat dorkat yliopistotyypit kirjoittaneet jo vaikka mitä. (Huomatkaa tämä: tyyppi voi olla ihan OK, useimmiten ei edes sitä, mutta yliopisto joutaa käsitteenä romukoppaan. Sillä ei tee enää yhtään mitään, se vain haittaa viimeisiäkin pyrkimyksiä estää älyn viimeistenkin rippeiden katoaminen.)

Mulla autismi ilmenee esimerkiksi siten, että kun sata sivua paksu Economist kolahtaa maanantaina luukusta on mun pakko lukea se kannesta kanteen. Pakko, sanoo joku minussa, kunpa tietäisin kuka meistä? Jos tietäisin voisin tehdä asialle jotain. Lymyilköön toistaiseksi piilossaan, sillä löytökori oli tänäänkin kannettu piiloon meikäläisen kurvatessa fillarilla Ogelin K-raudan pihaan.

Adhd ja autismi minussa yhdistyvä erityisesti kun saan päähäni kerran pari päivässä ryhtyä treenaamaan. Se on tuommoiset 2-4 tuntia täyttä rääkkiä jossa armoa ei anneta eikä pyydetä. Kun maanikon kunto on kova se tekee asioista entistäkin visaisempia. Kehotan pysymään loitolla jos arvostatte köydenostoajatusten piinan ohessa edes hitusen sitä mitä joskus olitte tai yrititte olla. No maaninen adhdautisti jaksaa näpytellä virhelyöntejä yömyöhään uskomatta olevansa kirjoitustaidoton ja lukee saman Economistin kannesta kanteen kahdesti vaimon ivallisista kommenteista piittaamatta.

Ja autistinen adhd maanikko on myös siinä mielessä nykyajan velton älyllisen elämän kannalta toivoton tapaus, että hän muistaa kaiken lukemansa. Kysykää mitä vain. Hän muistaa, ei unohda, ja toki hän hautoo kostoa epäilyttäviksi arvioimilleen tyypeille. Täydellistä kidutussessiota joka panisi markiisi de Sadenkin epäröimään onko näissä sadistihommissa sittenkään mitään järkeä?

Mutta sitten tämän ison syrjähypyn jälkeen varsinaiseen asiaan. Kukaan ei tiedä täsmällisesti mitä Level tarkoittaa, onko se esine, asia vai ihminen. Levelin merkitystä on yritetty päivätolkulla selvittää, mutta sen merkitys vaihtelee. Edes maailman tyhmin filosofi Pekka Himanenkaan ei uskaltaisi yrittää määritellä mitä Level täsmällisesti tarkoitettuna on. Tai no hänen tapauksessa pitää olla realisti; ehkä se surkimus kummiskin yrittäisi nyt kun hänen valeprofessorin hommansa Oxfordissa ovat tulleet aikamme suurimman autistin MattiEsko Hytösen toimesta paljastetuiksi täytyisi hänen kehittää uusi Level jolla lypsää veronmaksajien rahoja.

Level on slangia suuren maan lukemattomien murteiden joukossa. Vaikka kukaan ei osaa tarkasti sanoa - paitsi tietenkin Himasen täysdorka - mitä Level tarkoittaa, silti sitä joudutaan, on pakko selvittää. Se vilahtelee salakuunnelluiden puheluiden seassa kuin joku outu maaginen talismaani. Jopa Levelin oma väki suhtautuu siihen pelonsekaisen kunnioittaen.

He eivät ole risukylissään koskaan oppineet länsimaiseen rationaalis-loogisen ajatteluun. He eivät käsitä meidän dorkien luulevan asioiden taustalta löytyvän jonkin todellisen todellisuuden. He kertovat Levelin tarkoitusta kysyttäessä todellisuuden kerta toisensa jälkeen uudestaan välittämättä hetkeä aikaisemmin antamastaan todellisesta kertomuksesta Levelistä ja sen vaiheista jossakin Skandinavian teleoperaattorien verkkosysteemeissä.

Lisäksi he uskovat sata lasissa kulloisenkiin selitykseen siitä mitä he väittävät Levelin olevan, esine, asia, ihminen. Joskus minusta tuntuu, että Levelin merkityksen jahtaaminen heidän kanssaan on turhista turhinta touhua. Todellisuutemme eivät kohtaa, emme ymmärrä heitä, he pitävät meitä hulluina. He ovat lukutaidottomia (jotenkin osaavat kuitenkin sujuvasti käyttää tietokoneita), me puolestamme Pekka Himasen tai kuka sen yliopiston nykyään omistakaan rationaalisen opin uhreja.

Joskus minusta tuntuu, että voisimme löydä kintaat tiskiin ja lähteä yhdessä kaljalle keksimään lisää selityksiä Leveleille. Kirjaisimme ne muistiin kuin edesmennyt Bruce Chatwin Australian takamaiden juoppojen aboriginaalien näkymättömät polut.

Voisimme hurauttaa tilataksilla Pöxymäen ikuisten kukkuloiden legendaariseen baariin ja jos Pekka Himanen olisi vuorossa baarimikkona, saisi hän hyvien tippien lisäksi kuulla sellaista stuffia, että ostaisi välittömästi menolipun Afrikan pimeyden sydämeen, eikä se lurjus tulisi takuulla takaisin ennen kuin olisi Esa Saarisen ja muiden huijarikamujensa kanssa tanssinut Jungin tavoin leirinuotion ympärillä niin pitkään, että uudessa kirjassaan "The Level" ( co-author Tatu Vanhanen) hän selittäisi jälleen että hyvinvointiyhteiskunta pelastuu ainoastaan ottamalla kokonaisvaltaisesti ja kaikenkattavasti Levelin käyttöön kaikkialla aina vanhainkoteja myöten.

Veljet, joskus minusta tuntuu että minulla on varovaisesti sanottua mielenkiintoinen elämä! Ehkä minullakin on jokin Level käytössäni? Mutta tästä kaikesta ei sitten hiiskuta sanaakaan kun Ratakadun pojat taas kerran turhaan kurvaavat limusiinillaan Jamppa Tuomisen isoimmat hitit steroissa täysillä soiden ja pillien ulvoessa katolla pihaan ja hakevat kolmanteen Leveliin. Eiks jeh?

5/23/2010

50.000 Maniacs Lost in the Streets of Helsinki

Hyvinvointi luo pahoinvointia!
Mähkösen toiseksi fiksuin Poju | 23.5.2010 11:04

Tämäpä oli hyvä ja naseva kolumni. Kaikenlainen tekomasennus sun muut hyvinvointivaltion mahdollistamat itsesäälit ja niitä hoitamaan/rahastamaan luotu terapiateollisuus uhkaa viedä mielenrauhan mieltä kunnon tunneköyhiltä suomaisäijiltä. Meitä kun ei kiinnosta kuvitellut egon ongelmat, emmekä ole koskaan uskoneet päättäjien tavoin kuin pikkulapset euron tulevan onnistumaan.

Muiden sekoillessa ja viedessä huomion, meitä tarvitaan vain silloin kun tulee puhaltaa sekobileet poikki ja antaa lohtua egonsa ongelmiin sortuneille ihmisille ja organisaatioille. Onneksi suomalainen äijä osaa vielä tappaa itsensä ongelmien kaatuessa niskaan ilman että vetää ruikutuksellaan koko lähipiirinsä samaan soppaan syömään lohturuokaa ja lohtusekoilemaan. Tässä olisi nykyajan maailman EU:den ja pehmeiden arvojen yhä kalliimmiksi yhteiskunnalle ja mielenrauhalle käyville femisteille opittavaa. Mutta eivät he opi. Mutta Siperia opettaa, Haavikon sanoin:

- Investio itseesi. Ala laihtua kiloissa ja kuluissa.

Passaa ihmisten ohella hyvinvointivaltioonkin, vaikka ei tätäkään oikeaoppiset uskalla sanoa ääneen. Samoin pätee vanha toteamus, että suurin osa ruikuttajista ei kaipaa kuin potkun persiisiin.