8/29/2008

Traveling Man

Kirjaston käyttö on viime vuosina tipahtanut vähiin, vaikka mainio Helmet-varausjärjestelmä tekee aineiston hankinnan pääkaupunkiseudun lainastoista helpoksi. En edes muista milloin olen viimeksi hortoillut päämäärättä kirjastossa etsimässä mielenkiintoista luettavaa? Taisi olla nelisen vuotta sitten? Tilanteeni muistuttaakin Vexi Salmen viimeisen Iltalehti-kolumnin tyypin tilannetta: kaikkea on kämpässä niin paljon, että suurin ihmetyksen aihe on syy miksi sitä pitää edelleenkin kerätä lisää? Itse asiassa hyllystä löytyy huuto.netistä ostamani Bruce Chatwinin aihetta käsitteleva romaani, joka odottaa tuhansien kaltaistensa tavoin lukemista (jota ei suurella todennäköisyydellä koskaan tapahdu). Mutta keräilyvietti on pirullinen elämänkumppani ja kovin ihmiselle ominainen taoa järjestellä todellisuuden raameja ympärillään.

No, nyt sain sähköpostin kirjastosta, että siellä odottaa varaamani Leif Salmenin uusi pläjäys "Alas Akropoliilta". Siinä kaveri kertoo matkamuistoistaan ja idea on tänä kroonisen matkailun aikana jo lähtökohdiltaan niin älytön, että oli pakko varata kirja. Aion kahlata sen läpi, koska Suomessa ei enää juurikaan julkaista esseekirjallisuutta osana aikaudelle tyypillistä älyn ja tiedon arvostuksen romahdusta.

Ennen kuin lähden noutamaan Porvoonkadun suuren yksinäisen uusinta mestariteosta, liitän tähän vuosituhannen alussa laatimani kertomuksen vähän samankaltaiseta kirjailijasta, vähän samankaltaisessa maisemassa:

KIRJAILIJA SALMINEN

Kirjailija Leo Salmisella ei mene hyvin tähän aikaan kuukaudesta. Näin hänet istumassa kaljapussin kanssa Alppipuistossa alan miesten seurassa. Näin hänelle käy säännöllisesti kerran kuukaudessa. Hänellä on tarve juoda itsensä katuojaan purkakseen näitä taiteilijaelämän paineita. Alppila on sopivan kaukana Helsingistä. Hän saa harjoittaa juoppohulluttaan julkisuuden valokeilaa pelkäämättä. Eräässä haastattelussa hän totesikin asuinpaikastaan, että ”täällä sentään vielä ihmiset välittävät toisistaan.”

Humalassa hänestä purkautuu kaikki se sosiaalisuus, jota hän ei selvin päin kykene kenellekään osoittamamaan. Hän on osa Alppilan katukuvaa, eikä kenelläkään ole tarvetta tehdä hänestäkään numeroa, vaikka hän jonkin sortin julkkis onkin.

Kirjailija Salmisessa on kaksi eri ihmistä, jotka eivät tervehtisi toisiaan tavatessaan. Ollessaan kirjoituskunnossa hän vetäytyy täysin omaan maailmaansa. Ei tervehdi tuttuja kadulla – ei kai edes muista heidän olevan tuttuja ja vaikka muistaisikin ei tunnustaisi asiaa – eikä vastaa puhelimeen. Kerran viikossa hän purkaa vastaajansa uusien työtilaisuuksien toivossa. Eläkkeellä oleva biologianopettaja Antti tietää kertoa, että hän on pohjimmiltaan kovin arka ja ujo. Siksi hän ei kestä itseään loputtomiin selvinpäin, vaan säännöllisesti kerran kuukaudessa sortuu pussikaljahommiin.

Tämä ei ole hänenkään kohdalla täysin riskitöntä. Muutaman kerran hän on joutunut Hangonkadulle katkaisuhoitoon. Onneksi katkaisuasema sijaitsee myös Alppilassa, eikä sinne ole kuin kivenheiton matka hänen asunnostaan. Humalassa ollessaan hän kuvaa avoimesti kokemuksiaan Hangonkadulta. Tulokas pannaan aluksi kellariin makoilemaan patjoilla. Sänkyä ei deliriumissa olevalle uskalleta antaa, sillä he saattaisivat teloa itsensä pudotessaan siitä kivilattialle.

Kun mömmöt alkavat vaikuttaa, alkaa nouseminen kellarin patjoilta kerroksiin. Näin ihmisestä tehdään uusi ihminen, jotta hän jälleen jaksaisi kunnolla ryypätä.

Kirjailija Salmisen kirjat eivät oikein mene kaupaksi. Joskus niitä on vaikea edes myydä kustantajalle. He kun ovat alkaneet osoittaa ovea myös vanhoille tallinsa kirjailijoille taloudellisten mittareiden ryhdyttyä mittaamaan myös kirjallisuuden perimmäistä arvoa. Tilanne ei ole mitenkään vanhoja tekijöitä syrjivä, sillä myös uusien kirjailijoiden teosten julkaiseminen on alettu nähdä liian suurena taloudellisena riskinä. Ainoastaan julkkisten tunnustuskirjat menevät enää hyvin kaupaksi, olipa niissä kirjallista arvoa tai ei. Siksi kustantajan kannattaa satsata heihin.

Ollessani kerran Weeruskassa, jossa jouduin ostamaan kaljaa rahansa hurvitelleelle kirjailijalle, hän kertoi kärsivänsä sielunsa syvyyksissä huoraamisesta kaikille tahoille, joilta joutui repimään elantonsa. Kirjat eivät tuottaneet hänelle mitään, eivätkä ne tuota keskimäärin kenelle muullekaan kirjailijalle kuin vajaat pari tuhatta euroa vuodessa. Siksi on sentattava pakinoita, esiinnyttävä television puheohjelmissa ja kirjoitettava tilausnäytelmiä Kekkosesta maaseutukaupunkien teattereihin. Onneksi meillä on tämä toimeentulotuki, jota myös työttömät kirjailijat voivat nauttia.

Kuultuani hänen analyysinsa, keksin siihen hyvän ratkaisun. Hänen kannatta kääntää tilanne päälaelleen; tehdä julkisesta yksityistä ja yksityisestä julkista. Koska hänellä on nimeä kulttuuripiirien ulkopuolellakin, kannattaisi hänen ryhtyä tunnustamaan todellisia ja keksimiään hirveyksiä elämästään. Pussikaljateema lisäksi toisi uuden ulottuvuuden suomalaisen kirjallisuuden juoppokuvauksiin. Ennen oli Kosmos ja intellektuellit jutut, nyt on otettava kaikki markkina-arvo irti Alppipuistosta ja pussikaljasta.

Kirjailija Salminen on suurten ikäluokkien edustajia. He valtasivat Vanhan (valtaavat sitä juovuksissa edelleenkin), uskoivat asiaansa hyvinvointivaltion rakentamiseksi ja saivat vielä hyvät virat mahdollisuuksia täynnä olevassa maailmassa, joissa edelleenkin suojatyöpaikkailevat nuorempien ikäluokkien tulppana.

Kuinka tosi ja viaton olikaan 60-lukulaisten maailmankatsomus! Dialektinen materialismi hoitelisi väistämättömästi aukottomalla logiikallaan kaikille tasa-arvoisen kommunistisen yhteiskunnan. Siellä kukin tekisi kykyjensä mukaan muutaman tunnin päivässä mieleisiään töitä. Suurin osa päivästä vietettäisiin kuitenkin lukemalla runoja ja käveleskelemällä ikivihreillä niityillä.

Maailma oli heille vielä helppo ja edistyvä prosessi. Se uskottiin kyettävän takuuvarmasti hallitsemaan parhaiden soihdunkantajiensa voimin.

Ennen todellisuus oli Suomessakin totta ja siihen oli parasta totutella.

Maailma on kuitenkin suistunut raiteiltaan. Kommunismi teki itsemurhan ja pettyneet stalinistit löysivät ainoan turvapaikan – sillä jotakin ehdottoman absoluuttista he ovat aina vailla kestääkseen maailman epävarmuudessa – tietotekniikasta. He sijoittivat saman tarmon ja uskon tietokoneisiin, jolla he ennen olivat rakentaneet luokatonta sosialistista yhteiskuntaa. Mutta se ei auttanut. Vaikka joka miehellä oli nettisivuja valmistava yritys pöytälaatikossaan, ikuista kasvua ei kestänyt tälläkään kertaa kuin muutaman vuoden. Rajattomassa tilassa ei nimittäin voi tapahtua rajatonta kasvua.

Ei siis ole helppoa kirjailija Salmisellakaan, kun se niitä tarinoitaan väsää. Ehjä todellisuus on rikki ja rivous on jälleen särkenyt unelmat maailman hallittavuudesta. Niinpä kehotinkin kirjailijaa keskittymään kuvaamaan omaa epätoivoista taisteluaan viinan piruja vastaan. Sellaisia tarinoita tämä aika on vailla ja niille löytyvät helposti laajat markkina-alueet. Vakava analyysi alkaa väsyttää lukijoita. Sen sijaan he keskittyvät mieluummin tsäppäilemään kaukosäätimellä kanavalta toiselle.

Kirjailija Salminen ei innostu ajatuksesta. Hän kertoo aina tietoisesti pitäneensä yksityiselämänsä ulkona ”taiteestaan”, eikä hän aio muuttaa toimintatapojaan. Kun keskustelun elämänkaari pöydässä hiipuu, hän käy panemassa levyautomaatista soimaan Olavi Virran tangon ja tanssii poski poskea vasten alppilalaisen kapakkaruusun kanssa. Rahat on loppu, eikä kukaan vippaa lisää. Viisainta on siis dialektisen materialismin sijasta uppoutua Virran Olan tahdein muistoihin Pohjolasta ajalta, jolloin kaikki oli kirjailijan mielestä vielä mallillaan. Ja joskus ne tulevat uudestaan mallilleen, kun tulee marxismileninismin vuoro nousta kuolleista tässä nopean kulutuksen yhteiskunnassa, jossa kaikki unohdettu säännöllisen väliajoin löydetään uudestaan, jotta niillä voidaan rahastaa ihmisiä uusilla sensaatioilla.

Illalla kirjailija on täyden työpäivän tehneenä väsähtämään päin. Hänellä eivät enää oikein jalat kanna. Hän nojaa Weeruskan baaritiskiin ja pyytää soittamaan itselleen taksin. Jalat eivät kuitenkaan pelaa, joten joudun taluttamaan hänet ulos. Hän ei pääse omin voimin taksiin, vaan katuu pää edellä takapenkille. Survon hänen jalkansa sisään ja paiskaan oven kiinni.

Kun näen hänet seuraavan kerran on hänellä lääkitys kohdallaan. Iltapäivälehti on julkaissut hänen kapitalismia kritisoivan pakinansa. Hän on matkalla Alppilan Siwaan hakemaa evästä. Kohdatessamme hän tuijottaa katuun uskaltamatta nostaa katsettaan vastaantulijaan. Huudan tahallani suureen ääneen tervehdyksen. Hän vastaa siihen säikähtäneenä, eikä katso silmiin. No, hän ei ole koskaan ollut konsulttikoulutuksessa, jossa ensimmäiseksi korostetaan katsekontaktin merkitystä.

Kirjailija Salminen oli matkalla parempiin aikoihin. Television haastatteluohjelmassa hän kertoo harkitsevansa muuttamista pysyvästi ulkomaille kunhan saa finanssinsa kuntoon. Lehdestä luen hänen saanen jonkun apurahan. Hänen elämänsä näyttää olevan jälleen mallillaan.

Ja tänään hän on jälleen osana juopposakin tyhjää solidaarisuutta, jossa kaikki on hyvin niin kauan kun pussissa on pulloja. Maanisdepressiivisyys on työmetodina rankka, mutta ilmeisen välttämätön parhaan taiteelliseen suoritteen luomiseksi. Kunpa vain kirjailijaa Salminen oppisi tuotteistamaan itsensä. Hänestäkin löytyisi nykyajan mielitautien historia kerrottavaksi uudelleen. Sillä sitähän me olemme vailla, mitä pohjimmaltamme olemme.

***

8/27/2008

Helsinki Drunkness

8/20/2008

Grey August Morning in Helsinki

8/19/2008

Within the Circle

Shuffling Out of Life in the Old Town Bay Of Helsinki



Birds and trees are about to leave the place. At least the trees are leaving cos they like to spend their winter time as junkys in Amsterdam, Berlin and other places where the evil kind of trees without any leafs can be found easily. Don´t blame me, blame those fucking trees. They´re all green. And the green is the color of the poison! Still I´m not afraid to die.




It seems that we have inherited English winters and now also the English summers. Wild winds are blowing from the Atlantic and what can you do but to hang on and wait for that mercy seat?




I got a new mobile phone from my Boss as a birthday present. It´s Nokia´s N95. Altough I hate Nokia, I hate Finnair, I don´t hesitate to use them when they please me. And this little mobile thing with it´s cameras, mp.3 players, ngage, satellite navigator and so on is kind of amusing, useful toy for the people who have lived too long.




But what happens to all those digital pictures and videos which we all are all the time shooting? Well, in the long run they are lost in time and space for sure. Who cares? So are we. This is our common hillybilly party and guns are this time only the cameras. And no one really sees the pictures any more, you will see if you are not afraid to die and hang on here a while.



Reading is a great pleasure sometimes when you are tired of watching giant TV. Now I am reading the biography of Ludwig Wittgenstein. He was totally mad person. Kind of autist or ADHD case... He voluntered the First World war cos he thought it could help him think something else than logic and suicide.

Well, this world is now filled with ADHD people. They are running the show. And the results are of course terrific; depression in the world economy and in the minds of those speed kings. But I just like to watch them losing their game, their life... And new ones are ready in the shadows to take their places. Better to start to wear the helmet and ear plugs all the time. They even come to your dreams and only way to get rid of them is to act more in that ADHD style than their can, kiss, kiss, bang, bang...

Nick Cave sings it clear and loud in the headphones of my new toy phone:

"And the mercy seat is waiting
And I think my head is burning
And in a way I'm yearning
To be done with all this measuring of truth.
An eye for an eye
And a tooth for a tooth
And anyway I told the truth
And I'm not afraid to die."




Paul Weller is playing in Berlin on 6th October. And in Helsinki this autumn we can see old freaks the American Music Club and Spiritualized. Ladies and gentelemen, we are floating in the space...



I think that Nokia Nseries phones are pretty good. I must test more. I must test myself if I am strong enough to continue this adventure in wifi; sometime I´ll try if it´s even possible also to make a phone call with this machine or if they forgot to add the phone to this phone. Maybe not, but that day comes closer all the time.




Well, don´t go out tonight cos they probably take your life. Yesterday I went to see that grill in Ogeli where they stabbed young man to death in Saturday night. Place was closed and someone had broken all the windows. This town is getting more violent year after year. Well, this place sucks. We are old timers all the bunch who admirers violence. We have all sorts of guns and we surely don´t hesitate to use them.

Next I am going to look if the video camera of this phone works in this universe or next. Bury me deep in shit or at least a little bit.

8/14/2008

Space Designers

En voi käsittää ihmisiä jotka yrittävät myydä nettihuutokaupassa kirjaston poistohyllystä ostamiaan kirjoja. Tämä hipoo jo erään antropologin Amazonin viidakoissa aikoinaan tutkimia "pienimpiä mahdollisia markkina-alueita". Palattuaan Suomeen hän jatkoi projektiaan myymällä yliopistolla viinaa ja runojaan. Ja huonostihan siinä touhussa kävi...

Elämässäni on jatkuvasti draamaa ja vaarallisia läheltä piti tilanteita. Joskus käy kuiteskin köpelösti. Istuin eilen ruokalassa piilossa ison betonipylvään takana, mutta silti yksi täti löysi minut. Hän kertoi lähtevänsä suklaahoitoon johonkin kylpylään. Se on kallista lystiä, eikä saa kuulemma lähtiessään edes suklaita matkaan.

Toisen potentiaalisen vaaran osasin väistää ratikkapysäkillä, vaikka en tiedä miksi mennyt sai minusta otteen. Siellä seisoi yx tyyppi ja hetken mielijohteesta nostin sille käpylää ja marssin eteenpäin päätyen metroon. Siellä katselin kummissani, että onpa tylyn näköistä joukkoa liikkeellä, useampi sarjamurhasarja takanaan joka pekalla. Kun metro sukelsi maan pintaan näin Itäväylällä autoja. Tajusin, että arkielämä ei ole ollut enää aikoihin mun juttu, en tunne tarvetta ottaa siihen osaa.

Pöxymäessä on vikan puolen vuoden aikana tapahtunut ainakin seuraavaa:

Enska kuoli, samoin Jope, paljon muitakin seiloreita mennyt majan maille.
Pastori tipahti kalliolta murtaen jalkansa pahasti, sitä on leikelty ja väännelty. Mutta se ei ole estänyt Pastoria jatkamasta harhaisen mielen odysseiaansa kuppilakujalla.
Kala-Jussi joutui korjusrakentamisen työllisyyskurssille, eikä toipunut siitä. Majailee kai mökillään lähisaaristossa.
Kaksi 24/7 markettia on avattu ravintoloineen viereen. Yhtenä yönä menimme sinne ja katos saatna, siellä oli porukkaa marketissa ja sapuskapuolella kuin ei mitään erityistä olisi meneillään.
Naapuriin muutti sakki jolla on viisi polkupyörää.

Telkkua töllötin yhtenä iltana. Sieltä tuli taukkien tähtitieteilijöiden kosmologista kehnoa vallitsevaa teoriaa puolustava liturgiajumalanpalvelus. Toisella tyypeistä oli pitkä parta ja se mussutti keksejä punkun kanssa. Toisella oli surkea vanhanaikainen nappanahkatakki ja se oli lyhyt pätykkä, korkoa kengissä 15 senttiä mutta ei mitään näkyvää vaikutusta. No ne kaverit on jotain professoreja ja niiden intressinä oli vakuutella heidän oppiensä olevan ainoita oikeita ja kaikkien epäilijöiden paskasakkia, joka ei tajua mistään mitään. Se pikkutappi oli niin tosissaan, että murhat kiilsi sen silmistä ja se olis käynyt kimppuun jos joku olisi sanonut sille vastaan, eikä se olisi ollut niin pikkuinen että olisi jäänyt takuulla alakynteen.

Keskustelun sisältö oli yhtä ja samaa filosofisesti enemmän kuin hämärää ja tautologista alkuräjähdysteorian väkivaltaista puolustamista. Nähtyäni ohjelman olen entistäkin vakuuttuneempi, että yliopisto nykymyodossaan on tullut maassamme tien päähän. Niilläkin rahoilla voitaisiin rakentaa lisää uimahalleja, joista on stadissa huutava pula.

Yksi amerikkalainen tuttu ihmetteli kun kerroin Suomen ampuneen olympiakultaa, että onko kisoissa ammuntaakin? Kun kerroin suunnitelmissa olevan Berliinin, lähetti hän jonkun paikallisen näyttelijän yhteystiedot, että jos en niinku osaa siellä mennä mihinkään. Ja pian tulee jostain Böömistä viesti, että milloin sitä sitten ollaan tännepäin tulossa, kun en oo kaupungissa kun vasta sunnuntaina. Asiat etenevät toisinaan nopeasti, mutta odottamattomasti ja vikasuuntaan. Tämä helvetin netti kun pistää asiat tapahtumaan valonnopeudella ja synnyttää väärinkäsityksiä...

Nilkkamurtuma on ohi. Olen aloittanut salilla ja fillaria polkenut yli kaksi kuukautta. Alkaa vaivata semmoinen nousukunnon tapainen, että voimat tuntuvat riittävän mihin vaan, mikä varovaisesti lupailee uusia vammautumisia. Saisivat riittää, jos sais vielä edes yhden vuoden treenata terveenä.

Tähtitiedehörhöjen lapsellinen jankutus alkoi vituttamaan niin paljon, että aloin illalla lukemaan uudestaan Ray Monkin Wittgensteinin elämäkertaa. Se kertoo väärin viritetystä elämästä, sadan vuoden takaisesta kulttuurihistoriasta ja elämän kaikin puolisesta sattumanvaraisesta turhuudesta. Hieno ja hyvin kirjoitettu kirja kerta kaikkiaan.

Tupakkalakko on ny kestäny pian puoli vuotta, eikä viinaakaan sanottavammin uppoa. Osittain tämäkin tragedia johtuu aikakautemme uuspuritaanisesta tendenssistä, joka valtaa salakavalasti ihmiset. He alkavat kuvitella päätyneensä viktoriaanisen ajan moraalisiin koodeihin vapaaehtoisesti, vaikka ovat kulttuurin tuotteita vailla sanottavampaa omaa tahtoa. Mutta sama kai tuo miten täällä dallaa kun lähtöpäivä tosikauas tulee päivä päivältä lähemmäs. Toivottavasti halpalentoyhtiöiden rantautuminen Suomeen todellakin onnistuu...sanoi hän ettei luultaisi hänen sortuneen menneen modernin ideaalin uhrina miettimään syntyjä syviä.

8/08/2008

There Is A Town In North Ontario



Tänä kesänä näin elävänä Dylanin, Youngin ja Sex Pistolsien basistin Glen Matlockin. En elänyt turhaan, varsinkin kun sain todistaa Finnairin lennolla Venetsiasta Helsinkiin Sekstaavien Pummipyssyjen jäävän stadiin myöhästyttyään jatkolennolta Pietariin, mikä oli ihan oikein niin musiikillisessa kuin rahastuksellisessakin mielessä tälle huijariköörille.



No, eilen oli sitten tää Neil Young Hartwallissa ja se toimi:

"Hieno setti!
jimbo | 8.8.2008 9:42

Youngin keikka oli ylivoimaisesti parhain koskaan Areenassa näkemäni. Ukko soittaa skittaa jumalaisesti ja erityisesti sähköinen setti toimi kuin tauti. Ehkä se akustinen oli vähän liikaa, mutta kun Youngilla on vuosikymmenten varrelta hyvää matskua pilvin pimein, niin kai sitäkin oltiin kuulemaan tultu.

Verrattuna kesän alun Dylanin keikkaan pojot Youngille 100-0. Hän on ajassa kiinni, mitä ei Dylanin kummallisen keikan perusteella kyseistä tyypistä voi sanoa kuin vain tosiuskovaiset.

Hartwall on tympeä mesta mennä kuuntelemaan mitään, soundit mitä sattuu, mutta eipä tällä perällä ole vaihtoehtoja. Everybody knows this is nowhere."




Sen sijaan Dylanin Bobin keikka oli niin surkea, että teki mieli lähteä kävelemään kesken kaiken tyhjänpäiväisen soutamisen ja huopaamisen. Masentuneena kirjoitin dr. Muzalle arvion ja lensin nuolemaan haavojani Italiaan:

"no moro,

dylanin keikka oli eilen omituinen rytmi blues paahtosetti, kuten
hesarinkin kriitikko on päätellyt. aikansa sitä paahtamista jaksoi
kuunnella, mutta sitten se alkoi tympäistä. vanhoja klasareita ei
tullut kuin epävireisesti sovitettu lay lady lay, something is
happening (but you don´t know what it is), highway 61 revisited ja
lopuksi like a rolling stone. yhteistä kaikille oli epäonnistunut uusi
"sovitus".

dylan soitti vähemmän iloisesti hammondia. aluksi vaikutti että ukko
on hyvässä kondiksessa, mutta loppua kohden tuntui että hän vain
nojasi soittimeen ja yritti olla putoamatta lattialle. bändi teki
bobin puolesta rytmi blues kaavalla minkä pystyi ja bob setä örisi
väliin jotakin laulun tapaista. hammondit oli miksattu lähes
kuulumattomiin, mutta kun sitä vähän kuuli, niin ymmärsi hyvin syyn.

legenda on nähty ja hartwall jälleen paskaksi keikkamestaksi todettu.
saa olla aika iso starba tyylin bowie tai neil young, että sinne enää
jaksan lähteä pitkästymään. ja dylanin neverendingtour on jatkunut
muutaman vuoden liian pitkään, eikä
äijällä ole enää mitään tarjottavaa muille kuin näille
hamppu-uskovaisille dylanfriikeille joita oli ikähaitarissa 15-70
vuotta. yllättävän paljon nuoria, mikä hieman kummastutti. tutti
frutti.

onneksi pääsee ylihuomenna helvettiin täältä, sillä suomi on
sarvikuonojen maa. jalka ei ihan loistovedossa, mutta kai se ny
ainaskin viinanvedon kestää."



Kun me chillattiin Amalfin rannikolla oli Neil Youngin liput tulleet myyntiin ja menneet saman tien. Tosin Neil pyöri samaan aikaan Toskanassa ja Venetsiassa, mutta ei päästy pelipaikoille. Näin ollen piti hommata flapat stadin keikalle tähän Hartwall latoon, jonne menen ainoastaan sen vuoksi, että saa sanoa itselleen nähneensä sen ja sen menneen legendan elävänä, paisti Dylanin koomaisena.



Syksyllä pitäisi etsiä jostain päin Brittein saaria Paul Wellerin keikka ja päräyttää sinne jollakin opilla. Hän on Bowien ja Radioheadin ohella enää jäljelle mun ja Pomon pakko katsoa listalla.

On se vaan aika muuttunut, kun on tässä viime vuosina nähnyt livenä lähes kaikki tyypit joita 70-luvun Oulussa kuunteli c-kasettimankulla yökaudet. Oulussa ei käynyt kuin Kuusrockissa Slade, dr. Feelgood, Procol Harum ja Alvin Stardust. Suurin tapaus liian pienten ihmisten liian pienessä elämässä oli Hurriganes tai Hector Pohjankartanossa tai Ynnillä. Eli on tästä globalisaatiosta ja liian vanhaksi elämisestä jotakin huviakin, hyötyä tuskin sentään.



p.s.


paul weller rundaa nyt japanissa ja menee sieltä australiaan, jossa monta keikkaa loppuunmyytyjä. briton knows briton, you´ll see. sieltä menee losiin ja sanfraniin ja nykiin. euroopassa buukattu vain 3 keikkaa hollantiin lokakuun alussa, esmeks tää:

4th October 2008 Amsterdam, Netherlands - Paradiso


jussi lähetti tekstarin berliinistä ja kai se on magee mesta jonne on pakko päästä katsoon damitunnelmaa.

hesaria yritettiin myydä halvalla, mutta haistatin pitkät. et sitt tilaa jos vielä yrittävät sun kautta hintaan 40 senttiä päivä.

p.s.s. ei onnistu, loppuunmyyty:

Internationaal


Welkom | Inloggen Nederlands English
PAUL WELLER
Paradiso Grote Zaal
Weteringschans 6 - 8, Amsterdam, Nederland, 1017 SG

Za, 04/10/08 19.30 uur
Evenementinformatie
Lidmaatschap verplicht!

Let op! Bij dit concert is een maandlidmaatschap van Eur 3,00 verplicht. Dit lidmaatschap is vanaf de datum van het concert een maand geldig.

U kunt dit bij het bestelmenu aangeven. Selecteer de optie:
"Inclusief Lidmaatschap".

Een jaarlidmaatschap van Paradiso kost 18 euro en is alleen te koop aan de kassa van Paradiso.

Lidmaatschappen van Paradiso zijn online te koop tot 9 dagen voor de voorstelling. U kunt daarna alleen voor Ticketfast kiezen en een lidmaatschap kopen aan de kassa van Paradiso.

8/06/2008

Still Life




.. sitten se vanha kommarijääräshrinkki-hinkki kysyi:
- Mitä sä aiot tehdä elämälläsi?
- En mitään, ainakaan sun mieliksi. Luin just Roberto Savianon sellerin "Comorrah. Italy´s Other Mafia" ku siellä Napolissa tykkään pyöriä. Se kertoo tyypeistä camorramaassa jotka eivät enää ota osaa, ne closaa up ja ne ei enää kontribuuttaa. Ne on kuin sitä camorraa ei olisikaan. Mulla välähti salmana: toi on just ku mun elämä täällä Suomessa. Täähän on mafiahommaa täälläkin loppujen lopuksi, kuten kaikkialla jos sen oikein oivaltaa. Mutt en mä enää kontribuuttaa ja peruin Balin reissun ku en jaksa buuttaa ees sinnekään. Mutta kai mä joka tapauksessa jonnekin. Ja sinne lennetään suihkarilla, jotta päästäisiin vittuun täältä mahnop....
- Mitä tarkoitat?
- Just tota, ei kande haaskaa vaivaa selittää, yrittää ymmärtää. Mun mielestä Härmässsä oli kunnon meininki siihen asti kun Tapsa Rautavaara delppas ku sitä ei kännin takia huolittu terkkariiin. Mulla tulee usein tällaisia kosmisia ajatuksia ja hyppään pyörän selkään ja poljen Ogelin torille katsoon sen jättipatsasta. Soittaa skittaa ja sillä on kolmimetriset alienkintut. On mulla siitä fotojakin jossain, mutta en mä jaksa niitä kaivaa, parempi polkee pyörää... Sitä paitsi se on ny ohi se kalasääsken poikasen elämä Hailuodossa. Merikotka tappoi sen eilen illalla tasan yhdeltätoista, HS uutisoi. Ja me katottiin sen Pörrön kuolinkamppailua viittä vajaa. Ja kun pistettiin kone kii se merikotka tuli tokan kerran ja tappoi sen Pörrön sapuskaksi. Se vei sen matkaansa, pesään jäi vain kasa höyheniä, HS raportoi. Aika on mennyt peli kovaksi, peli kylmäksi. Mä vihaan luontoa ja kulttuuria. Ne on loppujen lopuksi vittumaisia juttuja.
- Miten ne huumehommat?
- Hyvinhän ne siinä sivussa. Kaikki on kännissä ku käet ja doupattu ku ravihepot. Mutta vitut kiinnostaa siitä alkaa selostaan... Mä pyörin siellä Italiassa kesällä ja musta niiden viini on surkeaa litkua. Päätimme seuraavalla kerralla tuoda omat punkut matkassa, ettei tarttis kärsiä, jotta lopusta tulisi tuskaton. Ja sitä paitsi kalasääski Pörrön kuolemasta juolahti mulle sellanen tositv-idis; pannaan sairaalan krooniukko-osaston kattoon nettikamera. Ihmiset voivat katsoa sitten luonnon lahoamista ja sitä kuinka pitkään se ottaa ennen ku ihmisestä hengen heittää...
- Joo. Onkohan tää nyt oikea paikka näitä selostaa?
- Häh? Eikä tää oo joku pornonetti, jossa kaikki passiivis-agressiiviset seksivammaiset vuodattaa, että se systeemin vika ku ei stondaa tai saa värinöitä muusta ku omasta vittumaisuudestaan? Kyllä täsä on ny sensuurin vahva maku. Sitä paitsi huomenna on Neil Youngin keikka, joten sanonpa vaan ettei ainaskaan voi vetää surkeemmaksi kuin Dylanin Bobi samassa mestassa kesäkuun alussa. Ja sitä rataa...