Back to the Basic Camp

Itsenäisyyspäivän Hesarista näen joidenkin menneisyyden haamujen olevan edelleenkin elossa; heidät on palkittu mitaleilla jutuista joilla ei tämän hetken kannalta ole enää mitään merkitystä. Lumet tulivat, tänään jälleen sulavat. Ilmastonmuutos etenee nopeasti, välillä kylmenee, sitten on suojasää. Hesarissa pohditaan Amerikasta löydettyjen fossiilisten ihmisjälkien arvoitusta. Tulivuoren tuhkasta läheltä Meksikon Pueblaa löydetyt 250 jalanjälkeä on ehkä ajoitettu väärin. Aiemmin uskottiin ihmisten kävelleen uudelle mantereelle Beringinsalmen yli 11.000 vuotta sitten. Liverpoolin yliopiston retkikunta kuitenkin määritti tuhkasta löytämänsä ihmisen jalanjäljet 40.000 vuotta vanhoiksi. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että fossiilit ovat peräti 1,3 miljoonaa vuotta vanhoja. Joko kävelijät olivat "tavattoman vanhoja ihmisapinoita, tai ne eivät ole ihmisen esi-isien jalanjälkiä".

Entäpä jos kukaan ei kävellytkään Beringinsalmen yli? Jos ne ihmisen esi-isät olivatkin syntyneet siellä? Luulenpa tämän aamukrapuloissa luomani teorian tulevan väistämättä tulevina vuosisatoina voittamaan alaa. Ihmisplasmaa on syntynyt useissa eri paikoissa samaan tapaan kuin energiaa syntyy maailmankaikkeudessa tasaisesti eri puolilla. Teoria ihmisen alkukodista Afrikassa noudattaa samaa edistyksen lineaarista projektia kuin näkemys maailmankaikkeuden syntymisestä alkuräjähdyksen seurauksena. Ihmisen kaaliin ei tällä tieteen ja edistyksen aikakaudella mahtunut ajatus siitä, että alkua ei voida määrittää, eikä siitä näin ollen lineaarisesti johtaa ihmiskunnan retkeä yhä huikeampiin saavutuksiin.

Hakaniemen torilla on köyhien itsenäisyysjuhla. Riutuneet ihmisen kuoret kömpivät koloistaan vetämään naamaansa hernerokkaa ja muuta ilmaista sapuskaa. He saavat vanhoja vaatteita kestääkseen talven kylmät porttikongeissaan. Rukoukset kaikuvat, virren veisuu tulee täysillä ämyreistä. Turun romantiikka laulaa: "Tervetuloa katsomaan köyhien jännittävää elämää". Vahtimestari Liukkonen hortoilee krapulaisena vaitonaisen juhlaväen seassa.

- Hei Liukkonen, missä sun luuta on?
- Yksi ämmä pölli sen viime yönä.
- Että sulla muka on ollut joku ämmä pantavana?
- On mulla. Se veti mun kiljut. Sitten se vaati minua sänkyhommissa kuristamaan itseään...
- Miksi?
- Yritin udella. Saa kuulemma kiksit siinä vaiheessa, kun happi alkaa loppua ja alkaa nähdä tähtiä. Onko sulla sitä kossua?
- Onhan sitä. Mitä sanot tästä juhlahommelista?
- Mitäpä tästä. Nyt oli semmoinen maailmankausi, että ihmiset varustettiin toisen maailmansodan jälkeen kuvitelmilla hyvinvointivaltiosta, joka tarjoaa ilmaiset sapuskat ja releet. Alkaa vähän bileet viiletä.
- Kun katson tätä Hurstin pojan porukkaa, ymmärrän mitä meinaat.
- Kun kommunismi oli uhkana joutuivat kapitalistit pitämään proleja ihmisinä. Piti tarjota heille kunnon toimeentulo ja palkka, jotta eivät olisi panneet kumoon koko systeemiä. Mutta nyt ollaan jälleen palaamassa perusleiriin. Palkat pienenee, sosiaaliturva kutistuu ja työttömistä saadaan orjatyövoimaa ruokapalkalla kastelemaan nurmikot... Pahinta tässä hyvinvointokokeilussa on, että nuoret ikäluokat ehdittiin varustaa kuvitelmalla asioiden menevän parempaan suuntaan ja yhteiskunnan hoitelevan esiin tulevat epäkohdat. Heille pudotus tulee olemaan surkea. Kun mä katson laitoksen opiskelijoita mun käy sääliksi, kun ne eivät tiedä mikä niitä odottaa valmistumisensa jälkeen. Olisivat alkaneet putkimiehiksi tai sairaanhoitajaksi. Valtiotieteen maisterin papruilla tekee tulevaisuudessa yhtä paljon kuin marxilais-leninismin yliopistotutkinnolla nyky-Venäjällä.
- Älä nyt innostu paasaan. Lähdetään ottaan parit pistolerot Juttutupaan.
- Sä maksat. Oot sen mulle velkaa. Mä sen Sergein sulle järjestin.
- Mutta siitä emme puhu tämän enempää.
- Emme puhu. Mutta kaljat ostat, saatanan opportunisti.

Juttutuvassa istuu työväkeä ja krapulaisia näyttelijöitä. Muotoiluämmää ei näy. Hän olisikin aivan liian vanha haaska minulle. Ulrike on miehensä kanssa Etelä-Haagassa. He viettävät laatuaikaa ennen kuin Ulrike lähtee jouluksi sukuloimaan Yhdysvaltain itärannikolle. Vahtimestari Liukkonen muistelee kuvittelemaansa viime öistä hoitoaan.

- Se käski mun panna myös perseeseen. Mutta mulla on niin paksu kulli, että ei mahtunut. Peräpanoihin tarttee olla ohut ja pitkä. Muuten menee rujoksi hommaksi lähennellen väkivaltaosastoa.
- Kai sä tuikkasit sille satsin suuhun?
- Totta kai. Istuin sen naaman päälle ja aloin rynkyttää. Vähän se haukkoi henkeään, mutta ei se siitä karkuun päässyt.
- Sä oot Liukkonen panomies pahimmasta päästä. Ei voi muuta sanoa. Jos vielä joskus saisit kynsiisi oikean naisen, niin sulla olisi ainakin taktiikka mietittynä.
- Vittuilet sä? Etkö muka usko mun panneen viime yönä. Lähdetään pihalle katsomaan puukolla kuka on kuka...
- Vitut me minnekään. Ota kaljaa. Mennään vessaan ottamaan kossupaukut.